tyttö tulossa

Mulla on ennestään kolme aikuista kissaa, kaksi poikaa toinen n.9-10.v ja toinen 8.v, tyttö myös 8.v. (8.vuotiaat ovat sisaruksia, samasta poikueesta ja kuin paita ja peppu). Vanhempi pojista on selkeesti joukon pää.

Nyt on tulossa pieni kahdeksan vikkoinen tyttö-kissa perheeseen.

Kysyisinkin nyt miten vanhemmat kissat kannattaa totuttaa pieneen pentuun?
4204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ikä 12viikkoa .

Äänestä
  • Tyttö tulee meille noin nuorena, koska perhe josta sen saamme on muuttamassa eivätkä he voi/halua ottaa pentuja uuteen asuntoonsa mukaan.

    Mutta totta on, että parempi olisi, ettei kisua luovutettaisi liian varhaisessa vaiheessa.

    Äänestä

  • Sen verran omasta muistamisestasi, että 12-14 viikkoa on hyvä ja paljon käytetty luovutusikä, mutta eläinsuojeluviranomaisetkaan ei puutu kuin alle 8 vk tapauksiin.

    Äänestä

Eiköhän teillä sopeuttaminen mene ihan hyvin kun kissat kerran ovat aina eläneet toisten kissojen kanssa. Aina on odotettavissa pientä alkusähinää ja toisten päälle hyökkäilyä, mutta se on ihan normaalia kun ne katsovat kuitenkin arvojärjestystään. Kissat luultavasti osaavat suhatutua tulokkaaseen myös paljon hellemmin kun se on kuitenkin vasta pentu.

Minä en ole puuttunut omien kissojen totuttautumiseen mitenkään. Kun pentu tuli niin annoin niiden itse kulkea seiniä pitkin, sähistä ja tutustua. Ainoastaan silloin kannattaa mennä väliin jos meno muuttuu liian rajuksi. Kissa kyllä huutaa jos sitä sattuu ja jos ilkivalta ei lopu niin siinä vaiheessa väliin. Alkuun pidin meillä uutta pentua isossa makuuhuoneessa oven takana silloin kun en ollut kotona.

Jos tutustuttaminen on vaikeaa niin pidä petu erillään muista ja leikitä kaikkia kissoja vaikka samoilla leluilla. Silloin ne pääsevät tietämättään vaihtamaan hajuja. Pennun voi tuoda huoneesta pois tutustumaan muuhun tilaan ja muut kissat viedä erilliseen huoneeseen hasitelemaan oennun hajuja.

Lopulta oven voi avata ja asentaa siihe väliin vaikka sellaisen verkko-oven, josta kissat pääsevät katselemaan vapaasti toisiaan.

Muistat vaan kovati huomioida kaikkia ja leikittää niitä ja antaa tarpeeksi makupaloja niin kyllä isojen kissojen sydän sulaa pennulle kuten sinunkin. Pentuun usein totutaan nopeasti :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


millitillivilli kirjoitti:

Mulla on ennestään kolme aikuista kissaa, kaksi poikaa toinen n.9-10.v ja toinen 8.v, tyttö myös 8.v. (8.vuotiaat ovat sisaruksia, samasta poikueesta ja kuin paita ja peppu). Vanhempi pojista on selkeesti joukon pää.

Nyt on tulossa pieni kahdeksan vikkoinen tyttö-kissa perheeseen.

Kysyisinkin nyt miten vanhemmat kissat kannattaa totuttaa pieneen pentuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu