Ulosotto

Jouduin tietämättäni yksipuolisen oikeudenpäätöksen mukaan maksajaksi ollessani pitkään ulkomailla asiassa, jota en koskaan ollut tilannut eikä minulla edes ollut valtuutta tilata ko. toimenpidettä.

Mitä mahdollisuuksia on tässä tilanteessa.
Jos siirrän tuloni ulkomaille, niin saako ne ulosmitattua? Onko joku maa toista edullisempi?

Uuden oikeudenkäynnin oikeudenmukaiseen päätökseen en jaksa uskoa. Joka tapauksessa siinä eri asteineen menisi vuosia.
61322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei tuloja voi siirtää ulkomaille jos ne tulee töistä.työnantaja ottaa ennenkuin saat tilillesi.
Jos muutat hommiin ulkomaille niin kestää parivuotta eu maat ja norja jotta iskevät tiliin kiinni.Monissa muissa maissa eivät edes pääse tilille.

Äänestä
  • muka eu-maissa pääsevät palkkaa ulosmittaamaan? Pohjoismailla on sopimukset, sen tiedän. Laita jotain faktaa tuohon eu-juttuun. Ja kolmas asia: mistä vouti tietää, arvaa sinun lähteneen ulkomaille? Osoite tietysti kannattaa pitää Suomessa, ei saa olla niin sinisilmäinen, että siirtää kirjat toiseen maahan.

    Äänestä

  • Olen juuri päässyt eläkkeelle. Ei ole muita tuloja.

    Äänestä

  • Miten estää ulosotto kirjoitti:

    Olen juuri päässyt eläkkeelle. Ei ole muita tuloja.

    on suomalainen niin eipä UO:n väliintuloa voi estää.

    Äänestä

takaisinsaantia, siinä ypt:ssä on muutoksenhakuohje. Valittaahan tuosta ei voi.

Äänestä

maksutuomiolle purku korkeimmasta oikeudesta, jos se on väärin tai valheellisin perustein annettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miten estää ulosotto kirjoitti:

Jouduin tietämättäni yksipuolisen oikeudenpäätöksen mukaan maksajaksi ollessani pitkään ulkomailla asiassa, jota en koskaan ollut tilannut eikä minulla edes ollut valtuutta tilata ko. toimenpidettä.

Mitä mahdollisuuksia on tässä tilanteessa.
Jos siirrän tuloni ulkomaille, niin saako ne ulosmitattua? Onko joku maa toista edullisempi?

Uuden oikeudenkäynnin oikeudenmukaiseen päätökseen en jaksa uskoa. Joka tapauksessa siinä eri asteineen menisi vuosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu