Raiskausepäily

Kuuluisaa kyläkaupan pitäjää epäillään raiskauksesta.
Minua vähän kiusaa tuo iltapäivälehtien tapa tehdä (myyviä) juttuja. Useinkin bisnestä tehdään ihmisten kustannuksella kyseenalaisin keinoin.
Mielestäni tuollaisia juttuja ei pitäisi tehdä ennenkuin asiasta on jotain näyttöä.

Jos juttu tosiaan on niin, että kauppias on raiskannut tuon 18-vuotiaan, niin ansaitsee siitä rangaistuksensa ja meidän kaikkien halveksunnan. Niin alhainen teko on toisen ihmisen koskemattomuuden loukkaaminen.

Mutta, jos asia on niin kuin kauppias itse väittää, niin onko hän ansainnut kaiken sen halveksunnan, jota kuitenkin tulee saamaan. Kuitenkin monet ihmiset tekevät omat johtopäätöksensä vain niiden lööppien perusteella ja totuudella ei ole merkitystä ja leimaavat kauppiaan raiskaajaksi.
261828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

arvostella koko juttua. Kiinnostavaa sinänsä asiassa on se mitä mies itse jupakasta kertoo....:)

Äänestä

Kyseessä on varsin tunnettu va kaikkea muuta kuin tavallinen kansalainen.Uskaltaako mikään lehti kirjoittaa,jos ei asiassa ole perää? Nythän on kyseessä epäilys ja oikeudenkäyntiä ei ole käyty
ja ketään ei ole tuomittu.Raiskaus on julma
teko naista kohtaan,jälki,jota hän kantaa lopun
ikänsä.Se että epäilty on julkisuuden henkilö,ei saa vaikuttaa millään tavoin asiaan.Lähtökohtaisesti kuvittelisi,että tuon tason mies hoitaa nais
asiansa niin,ettei tuollaisiin epäilyihin ole
syytä,eli tällaisia tilanteita ei synny.Niinhän
normaali mies yleensä asiat hoitaa.Naise
paremminkin soittelee perään ja pyytää lisää.

Äänestä

tälläiseen, tuntuu että jos tuollainen olisi tapahtunut,,,,,,,,niin miksi naiset poistu vasta illalla sieltä pois.
Luulisin että uhri ois ollut kauhun murtama, ja poistunut paikalta aikaisemmin.

Äänestä
  • leikkimään! Pysyis ikäistensä kanssa! Likat kikattelee jossakin...mut niinhän se oli se radiojuontajakin...ei ollutkaan savua ilman tulta...
    ...jossain luki, että joku muistaa illasta jotakin,joku toinen taas ei.
    Mutta ootellaan kuitenkin selvityksiä, ehkä ukkeli nyt ottaa opikseen,ettei leiki enempää naisten kanssa.

    Äänestä

  • pikkutyttöjen kanssa kirjoitti:

    leikkimään! Pysyis ikäistensä kanssa! Likat kikattelee jossakin...mut niinhän se oli se radiojuontajakin...ei ollutkaan savua ilman tulta...
    ...jossain luki, että joku muistaa illasta jotakin,joku toinen taas ei.
    Mutta ootellaan kuitenkin selvityksiä, ehkä ukkeli nyt ottaa opikseen,ettei leiki enempää naisten kanssa.

    asioita. Sen radiojuontajan tapauksessa ei kai missään vaiheessa ollut kysymystäkään raiskaiksesta, vaan sekaantumisesta alaikäiseen. Tässä kauppiaan tapauksessa "seksuaalisesti" täysikäinen nainen väittää tulleensa raiskatuksi. Asioilla on vissi ero.

    samanlaisen tempun varakkaalle miehelle. Eikä kukaan koskaan saa tietää, mitä oikeasti on tapahtunut.

    Kuka on uhri ja kuka syyllinen?

    Mitä opimme tästä?

    Äänestä

  • nyt sotke kirjoitti:

    asioita. Sen radiojuontajan tapauksessa ei kai missään vaiheessa ollut kysymystäkään raiskaiksesta, vaan sekaantumisesta alaikäiseen. Tässä kauppiaan tapauksessa "seksuaalisesti" täysikäinen nainen väittää tulleensa raiskatuksi. Asioilla on vissi ero.

    en siis verrannut rikoksia keskenään! Huom. kannattaa lukea näitä(kin) ajatuksen kanssa!

    Äänestä

  • älyttömältä päähänpistolta. Hehän sanoivatkin poliisikuulusteluissa, että olivat ensin esittäneet piloillaan, mitä sitten esittivätkin. Minusta täysin kakaramaista toimintaa.

    Äänestä

on tapauksia, joissa nainen väittää tulleensa raiskatuksi, tarkoituksena vain saada korvauksia. Vaikka mitään ei olisi tapahtunut, on vain sana toista vastaan ja mies on leimattu pelkän syytöksen perusteella. Samalla nainen vetää pohjaa niiltä tapauksilta, joissa rikos on todella tapahtunut.
Kyllä, savua voi olla ilman tulta, on perusteettomia juoruja ja syytöksiä olemassa, vai väittääkö joku kirkkain silmin ettei ole, tänä roskalehdistön aikana.

Äänestä

En usko raiskaukseen tässä vaiheessa. Tytöthän menivät sinne ihan itse, joivat ja söivät kaikessa rauhassa Vesan jääkaapin tyhjäksi.Kyllähän miehen kuin miehen saa helposti houkuteltua seksiin.

Mutta Vesan olisi jo aika kasvaa aikuiseksi ja ruveta jo tarkemmin harkitsemaan seuransa.Myöskin Hänen olisi rajoitettava ilmeisesti alkoholinkäytttöänsä, tuskinpa ihan selvinpäin tämmöistä niin helposti tapahtuisi??

Hänen asemassaan tämä on erittäin huonoa julkisuutta, onhan Vesa joka tapauksessa osaava liikemies, ei tuommoista Kauppaa ihan avuitta pyöritellä.

Eipä tuomita, ennenkuin asia on mahdollisesti toteen näytetty, mutta minä en usko juttua vielä ainakaan.

Nainen Vesan puolesta

Äänestä

Ei kiinnosta julkkujen tekemiset.

Äänestä
  • julkkujen tekemisistä, vaan iltapäivälehtien tekemisistä.

    Äänestä

Onkohan tyttö havainnut tavan tehdä rahaa. Illalla frirttailee ja pitää hauskaa humalassa. Aamulla muisti pätkii ja kas, keksitään, että Keskinenhän raiskas!
Jatkoa seuraa, seuraavaksi seiska-lehden otsikoissa: "Nyt puhuu raiskattu" ja taas rahaa virtaa.
On vaikeaa olla suosittu.

Vaikee on Keskisen puolustautua kun kuitenkin on ollu yhdynnässä ko. naisen kanssa.
Ja oliko nää naiset ekana uhanneet, että Keskinen maksais niille matkan tai ne kertoo...ei kai tollasia tarvisi uhkailla jos totuus olisi että on tullu raiskatuksi ihan oikeesti (eikä omasta halusta).

Äänestä
  • Kertomasihan on Vesan versio asiasta. Totuutta et voi tietää. Eikä totuus varmaan selviäkään. Kumpikin osapuoli värittää asoita itselleen edullisesti.

    Äänestä

  • vastaan kirjoitti:

    Kertomasihan on Vesan versio asiasta. Totuutta et voi tietää. Eikä totuus varmaan selviäkään. Kumpikin osapuoli värittää asoita itselleen edullisesti.

    olla vara palkata parempi asianajaja, - loppupeli on selevä.

    Äänestä

ja vastuuttomuutta maan kuululta kauppiaalta! Oli tapahtunut raiskaus tai hyväksikäyttö tai pelkästään hauskanpito, tuossa asemassa olevan miehen pitäisi tietää, että hän on naisasioissa silmätikku. Jos mieli tekee nuoria kauniita naisia, ja sellaisia hän puoleensa vetää, viisainta on pitää housut jalassa kunnes suhde vaikuttaa vakiintuneelta ja nainen luotettavalta.

Se vain on niin, että kaikki eivät saa humalassa törmäillä, eivät laulaa silloin kun laulattaa, eivät lemmiskellä vaikka himottaa - niin vapaasti kuin useimmat meistä. Muutamat ovat julkkuja, heidän koko elämänsä on uutisina kerrottavaa.

Äänestä
  • V. Keskinen HALUAA olla lööpeissä!

    Se toinen veli, kyläkaupan pyörittäjä ei halua tunnettavuutta vaan tekee töitä.

    Ällöttää tuollainen julkisuushakuisuus.

    Äänestä

Ovat noi aivojen solukot./

Sanoisinko,huonoa hallinnointia Keskisen kaverilta
tälläiset tilanteet.

Äänestä
  • Olis vaan pitänyt Juurakosta kiinni,niin ei olis tuuli kuljetellut.:)

    Äänestä

Keskisen mukaan aktit tapahtuivat aamulla ja silti pimu sisarineen vietti tyytyväisenä koko päivän syöden ja juoden Keskisen seurassa...

Homma haisee kyllä pimunkin puolelta!
Pimu-nimitys siksi, että "kiltit" tytöt eivät käyttäydy noin...

Äänestä
  • Olen kanssasi täysin samaa mieltä, juttu haiskahtaa tosi pahasti. Tyttö ottanut oppia M Fingeroosista ja ajatellut että nyt lähdetään siskon kanssa hauskaa pitämään Bora Boralle ja ensi kesänä sitten jonnekin muualle Keskisen kustannuksella.

    Ei ole helppoa olla julkkis, tavis voi tehdä näin milloin vain, tarkoitan harrastaa s......ja ketään ei kiinnosta.

    Äänestä

tämän ikäluokan ihmiset jaksavat kiinnostua julkkumulkkujen tekemisistä.

Sivuutan sujuvasti heikäläisten tekemiset, ei kiinnosta paskan vertaa.

Äänestä
  • uteliaisuuttani">silloinhan se kiinnostaa sua. Sä et kato salkkareita etkä boldiksia,etkä lue seiskaa..ettei mene maine. Kuitenkin tiedät joka ikisen risauksen jota niissä tapahtuu ja joka ikisen julkkisjutun!

    Äänestä

  • "ihan vaan silkkaa kirjoitti:

    uteliaisuuttani">silloinhan se kiinnostaa sua. Sä et kato salkkareita etkä boldiksia,etkä lue seiskaa..ettei mene maine. Kuitenkin tiedät joka ikisen risauksen jota niissä tapahtuu ja joka ikisen julkkisjutun!

    En siis viestiketjua. Juuh, en kato salkkareita, boldiksia eikä mulle tule Seiskaa.

    Mulla on kyllä muut paheet! Katon joskus nelosen dokkareita kuten eilen "Ikuisesti imettävät". En siis halua olla mikään pyhimys, mut noi julkkisjutut ei pure.

    On mulla tuttavia, jotka seuraa mainitsemiasi sarjoja tai lukevat Seiskaa (oma tyttäreni).

    Kukin tekee tavallaan, minäkin! Pistetääs hymyksi, jookos? Mä näin virtuaalisesti :))))

    Äänestä

  • aloituksen. kirjoitti:

    yli nelivuotiaitakin ja se kahdeksanvuotiaan imettäjä HYI hemmetti!
    Sikapervoa!

    Salkkarit ovat onneksi fiktiivisiä henkilöitä.

    Äänestä

... niin ei syyteltäisi turhia. Kyllä se mies on itse maineensa luonut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mies_vm56 kirjoitti:

Kuuluisaa kyläkaupan pitäjää epäillään raiskauksesta.
Minua vähän kiusaa tuo iltapäivälehtien tapa tehdä (myyviä) juttuja. Useinkin bisnestä tehdään ihmisten kustannuksella kyseenalaisin keinoin.
Mielestäni tuollaisia juttuja ei pitäisi tehdä ennenkuin asiasta on jotain näyttöä.

Jos juttu tosiaan on niin, että kauppias on raiskannut tuon 18-vuotiaan, niin ansaitsee siitä rangaistuksensa ja meidän kaikkien halveksunnan. Niin alhainen teko on toisen ihmisen koskemattomuuden loukkaaminen.

Mutta, jos asia on niin kuin kauppias itse väittää, niin onko hän ansainnut kaiken sen halveksunnan, jota kuitenkin tulee saamaan. Kuitenkin monet ihmiset tekevät omat johtopäätöksensä vain niiden lööppien perusteella ja totuudella ei ole merkitystä ja leimaavat kauppiaan raiskaajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu