Tervehdys.
Olen 30v mies, sinkkuna jälleen. Kovin olen omaa lasta toivonut siitä asti kun nuorempana olin päiväkodissa harjoittelijana. Luin ammattini jotta voisin olla lasten parissa. Pidän hirveästi lapsista ja huomaan, että lapsetkin pitävät minusta. Ystäväni sanoi minulle lämpimästi, että olen isä ilman lasta. Siitä nyt kirjoitan.
Syyskuun alusta tulee voimaan laki jolla kielletään sijaissynnytys eli kohdunvuokraus. Sen sijalle lakiin merkitään yksinäisille naisille ja lesbopareille oikeus hedelmöityshoitoihin.
Äitiä tulevalle lapselleni ei löydy, adoptioon ei ole varaa ja nyt sitten kielletään kohdunvuokraus, enkä todellakaan käsitä miksi. Mitään suurempaa pelkoa minulla ei ole kuin se, että löytäisin lapseni tulevan äidin ja kun on vaikeaa hän ottaa eron ja vaatii yksinhuoltajuutta. Olen nähnyt tämän niin läheltä kuin voi olematta itse tilanteessa...
Seuraavaksi mietinkin seuraavaa, koska Suomi näin kovasti kannustaa minua tulemaan isäksi:
Etsin itselleni ulkomailta lapselleni äidin, hankkiudumme raskaaksi (varsin romanttinen ilmaisu) ja jos mahdollista olen paikalla syntymään asti, muuten raskauden viimeiset viikot sekä lapsen syntymän jälkeen siihen asti, että lapsi vieroitetaan rinnasta milloin lähden lapseni kanssa Suomeen, kun äiti on luopunut lapsen huoltajuudesta. Tästä maksan äidille avokätisesti, joko paremman asunnon tai koulutuksen, mitä tahansa miten voi rahallisesti hänen elämäänsä parantaa.
En sano, että tämä olisi järkevää, hyväksyttävää tai mitenkään hurraamisen arvoinen suunnitelma, mutta kertokaa mielipiteenne oli se mikä tahansa. Kiitos.
Olen 30v mies, sinkkuna jälleen. Kovin olen omaa lasta toivonut siitä asti kun nuorempana olin päiväkodissa harjoittelijana. Luin ammattini jotta voisin olla lasten parissa. Pidän hirveästi lapsista ja huomaan, että lapsetkin pitävät minusta. Ystäväni sanoi minulle lämpimästi, että olen isä ilman lasta. Siitä nyt kirjoitan.
Syyskuun alusta tulee voimaan laki jolla kielletään sijaissynnytys eli kohdunvuokraus. Sen sijalle lakiin merkitään yksinäisille naisille ja lesbopareille oikeus hedelmöityshoitoihin.
Äitiä tulevalle lapselleni ei löydy, adoptioon ei ole varaa ja nyt sitten kielletään kohdunvuokraus, enkä todellakaan käsitä miksi. Mitään suurempaa pelkoa minulla ei ole kuin se, että löytäisin lapseni tulevan äidin ja kun on vaikeaa hän ottaa eron ja vaatii yksinhuoltajuutta. Olen nähnyt tämän niin läheltä kuin voi olematta itse tilanteessa...
Seuraavaksi mietinkin seuraavaa, koska Suomi näin kovasti kannustaa minua tulemaan isäksi:
Etsin itselleni ulkomailta lapselleni äidin, hankkiudumme raskaaksi (varsin romanttinen ilmaisu) ja jos mahdollista olen paikalla syntymään asti, muuten raskauden viimeiset viikot sekä lapsen syntymän jälkeen siihen asti, että lapsi vieroitetaan rinnasta milloin lähden lapseni kanssa Suomeen, kun äiti on luopunut lapsen huoltajuudesta. Tästä maksan äidille avokätisesti, joko paremman asunnon tai koulutuksen, mitä tahansa miten voi rahallisesti hänen elämäänsä parantaa.
En sano, että tämä olisi järkevää, hyväksyttävää tai mitenkään hurraamisen arvoinen suunnitelma, mutta kertokaa mielipiteenne oli se mikä tahansa. Kiitos.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Miksi profiilissasi olet nainen?
VIESTISSÄ OLEVALLA PROFIILILLA EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ TÄMÄN JUTUN KANSSA
hyvä suomi24. nimimerkki meni läpi vaikka oli jo jollekin varattu...
Niin no profiilissa on viimeinen kirjautuminenkin tammikuussa 2007, eikä näinä päivinä, kun tämä on kirjoitettu...
miten on mahdollista??!!?? jos tämä henkilö ei ole kirjautunut, vaan on valinnut nimimerkiksi surullinen, miksi sitten on profiloitunut?!? tutkikaa suomi24, jottei näin
Mielipiteeni on, että opi tuntemaan itsesi hieman paremmin ennen kuin hankit lapsia. Aloita itsesi tutkailu vaikka siten, että selvität, oletko mies vai nainen?
...sitten voit kommentoida uudelleen. jooko?
ei varmaan kannata hankkia pientä ihmistä tällaiseen maailmaan peloteltavakseen.
Ennen kuin alkaa kasvattamaan lasta, täytyy luottaa elämään ja jonkin verran myös tähän maailmaan. Vai haluaisitko pelokkaan ja surullisen isän itsellesi?
silloinhan minulla ei olisi sitä pelkoa, että äiti vie minulta sen lapsen (?)
mieltä olen minäkin kuin tuo alempi vastaaja.
kyllä ihan varmasti jostain se elämänkumppani sullekin löytyy ja saat toivomasi perheen. on olemassa uskollisia, hyväsydämisiä ja yksinäisiä naisia, jotka haluavat ihan samaa kuin sinäkin. uskollinen, luotettava ja lapsirakas nuori mies - varmasti on sulle vientiä! laita vaikka ilmoitus treffipalstalle ;)
heti kun "uskollisia, hyväsydämisiä ja yksinäisiä naisia, jotka haluavat ihan samaa kuin sinäkin" löytyy netistä niin kertokaa. olen törmännyt vääriin naisiin ja treffipalvelusta ne vähiten rehelliset ovat löytyneet...
silmät auki kuljen eteenpäin, en mahdollisia ehdokkaita tämän ideani takia. kiitos positiivisesta kirjotuksesta
kyllä meitäkin on. kyllähän se lapsellekin olisi hyvä, et olis iskä ja äiskä (tämä nyt on vaan minun mielipiteeni), jos mahdollista.. ja että parisuhde olis hyvä ja näin. olet vielä nuori. mieshän voi siittää lapsia vielä vanhana ukkonakin, toisin kuin naiset. kärsivällisyyttä ja tsemppiä :)
edes ihan pikkuisen tähän elämään. :)
Aloita vaikka siitä, että luotat naisiin ja siihen, että rehellisiäkin naisia on.
Entä jos saisit tyttölapsen? Suhtautuisitko häneenkin kuin epärehelliseen ihmiseen? Entä miten toimisit, eristäisitkö lapsesi (sukupuolesta riippumatta) muusta yhteiskunnasta, ettei hän saisi huonoja vaikutteita vaikkapa epärehellisistä naisista?
Kivoja, lapsia haluavia naisia on Suomi pullollaan. Kevät on mitä parasta aikaa tavata uusia tuttavuuksia! Onnea matkaan!
Olen luonteeltani ihminen joka pitää ihmisistä, kunnes toisin todistetaan. Uskon, että niitä naisia on. Pitäisi vaan saada itselle tv ohjelma naisenhakua varten, niinkun yh äideille tehtiin. (mikä on kertakaikkisen idioottimaisesti järjestetty, 400 hakijaa mistä 6:en on mahdollista saada kontakteja miehiltä).
En viitsi kommentoida tuota ylilyöntiäsi tyttölapsiasiasta tai eristämisestä..
olet rakentanut ihan itse.
Ikäänkuin perheen perustaminen normaaliin tapaan olisi hirmuinen riski....
Jos se on riski, niin mikä ei enää ole riski tässä maailmassa? Ei kaikkea voi suunnitella täsmälleen, eikä kaikki asiat mene kuten itse kukin haluaa.
Jos luottamuksesi ihmissuhteisiin on tuota luokkaa, niin tuskimpa kykenisit kasvattamaan tasapainoista lasta....
Vai luotatko tähän maailmaan soveltuvin osin eli juuri siten, miten parhaimmalta omasta vinkkelistäsi näyttää?
Keskeisimpiin kysymyksiin ei koskaan tunnukaan löytyvän vastausta, mutta piristä päivääni ja kerro, miten ratkaisisit tuon edellisen kirjoittajan esittelemän ongelmasi.
on vaikea vastata muutoin kuin ylilyönnillä. Eikä ylilyönti parempaa vastausta ansaitsekaan ;)
Vihaanko vastasyntynyttä lastani koska hän on nainen? En tietenkään, kuin tyhmä sää olet =D Siellähän luki esim. että pidän ihmisistä kunnes toisin todistetaan.
Eristäisinkö lapseni ulkopuolisesta maailmasta? Miksi niin tekisin? En mielestäni sanonut, että kaikki maailman ihmiset on pahoja.
Mutta ei ole varaa adoptioon? Eikös tuossa ole pieni ristiriita... Itse en kyllä hyväksyisi tuollaista toimintaa mitenkään, se on selvää hyväksikäyttöä, käytät hyväksi sitä että joku nainen tarvitsee niin paljon rahaa että toimii synnytyskoneenasi. Oletko ajatellut että nainen voi myös muuttaa mielensä ja pitääkin lapsen?
Mikset tee sopimusta jonkun naisen kanssa, Suomessa on vino pino sinkkunaisia jotka haluavat lapsen mutta eivät kaipaa miestä elämäänsä? Yhteishuoltajuus ja sovitut tapaamiset ilman tunteilua.
ajattelin minäkin!
Kohdunvuokraus ei voi olla, ainakaan tuolla tavoin kuin ap. sen esitti, halvempi vaihtoehto kuin adoptio.
Toisekseen, jos ei saa aikaiseksi löytää itselleen kunnollista naista, voin sanoa, ettei kyllä pärjää lapsenkaan kanssa. Se on aika paljon vaativampaa hommaa esmeks oma-aloitteellisuutta tarvitaan paljon enemmän.
KIITOS!!!
ensimmäinen ihminen joka kommentoi sitä mitä pyydettiinkin...
Jos ei ole vielä selvillä niin esim. bangladeshissa ihmiset eivät tienaa 30000€vuodessa. Adoptiossa 12000€ oli semmonen kulu mikä minulle on esitetty. siitä voi laskea.
Olen ajatellut, että hän voi pitää itse lapsen. Sitten kasvattaa hänet yksin. Hyväksikäytöstä kysyin sinulta, että miten tämä eroaa vielä tällä hetkellä Suomessa laillisesta sijaissynnytystoiminnasta?
Tekisin valmiiksi sopimuksen, etten näe lastani kuin joka toinen viikko? miksi?
"Toisekseen, jos ei saa aikaiseksi löytää itselleen kunnollista naista, voin sanoa, ettei kyllä pärjää lapsenkaan kanssa. Se on aika paljon vaativampaa hommaa esmeks oma-aloitteellisuutta tarvitaan paljon enemmän."
Yksinhuoltajat? =D
Et tunne minua niin et ehkä ole sanomaan kuinka monen lapsen kanssa pystyn tulemaan toimeen.
aijjuu...
miten huonona äitinä pidät yksinäistä naista joka hakeutuu hedelmöityshoitoihin tai kahden äidin perhettä eli lesboparia?
että "tasa-arvo" on taas tämän kirjoituksen pointti.
paljon enemmän kuin kunnollisia miehiä->kunnollisen naisen löytäminen on helpompaa =)
eipäs ole.
enpäs siitä nykytasa-arvosta viitsinyt mainita, kun ei näytä muutenkaan keskustelu kulkevan haluttuun suuntaan.
noin varma asiasi eettisyydestä, siitä että pärjäät lapsesi kanssa, lapsesi saa hyvät eväät elämälle, pätikkää löytyy suunnitelman toteuttamiseen ja kunnollista naista on mukamas hirveän vaikea löytää, niin ryhdyt vaan tuumasta toimeen. Ei kai siihen suomi24:n vauvakuumeilijoiden mielipidettä tarvita (näemmä sitä ei saisi esittääkkään).
Ala ottamaan asiasta selvää (tämä on siihen väärä palsta) ja toteuta unelmasi. Älä ainakaan pitkitä päätöstäsi, toimi NYT!
Siitä eettisyydestä voisi ihmiset enemmänkin kommentoida eikä siitä "kunnollista naista on mukamas hirveän vaikea löytää" kun se nyt vaan on ollut niin.
Tältä palstalta olin hakemassa "mitä, jos":eja suunnitelmaan liittyen.
Asiaa selvittelen päivittäin aina kun jotain uutta keksin. kiitos mielipiteestä.
itse kunkin täytyy itse löytää, mitä perhesuunnitteluun tulee.
Lueskelen mielenkiinnosta säännöllisesti isien palstaa. En ole huomannut sinun kirjoitelleen sinne. Luulisin, että sieltä löytyisi parempia asiantuntijoita esittämiisi kysymyksiin, ehkä jopa tietoa kohdunvuokrauksesta. Täältä tuskin apua saat.
luulisin, että JOLLAIN olisi ollut mitäjosseja, tyhmä oppii virheistään, fiksu toistekin..
Olen kirjoitellut muutamille palstoille. Tämä on sellainen yleisen lynkkauksen peruste, että haluan olla chatissa jutellessani rauhassa, ilman, että siellä minua häiritään.
Kohdunvuokraus siis kielletään 1.9.2007 että eipä siitä juurikaan mitään tietoa enää kannata hakea. Siis Suomen rajojen sisällä, virallisesti.
oletko ajatellut-kysymyksiä esitetty.
Vaikka vuokraus kielletään, ei se tarkoita, etteikö nyt jollakulla olisi tietoa asiasta. Kannattaa kirjoitella isien palstalle aiheesta, luulen, että sieltä voit saada vinkkejä ja takuulla saat isiltä niitä tosielämään liittyviä mitä jos-kysymyksiä. Kirjoittele rohkeasti vaan sinne.
Kysy isiltä!
Tuota chattikommenttia en ymmärtänyt yhtään...
Sielä on paljo naisia, "lapsellisia" ja lapsettomia, paljon myös vapaita. Yh-äitejä ja lapsettomia. Sielä keskustelussa (etenkin mitäs nyt-palstalla) kulkee tosi paljo porukkaa, ihania ihmisiä paljon!
www.kaksplus.fi
lupaan tutustua.
Tuossa, kun mainitsin mikä on pahin pelkoni; se todellakin OLISI suurin pelkoni, lapseni vietäisiin pois.
Kuka teistä EI sanoisi, ettei pelkäisi sitä? Meinaan jos olette sitä mieltä niin ette lapsistanne välitä. Ja jos nyt tuntuu siltä, että kirjoitatte seuraavaksi, ei sitä kokonaan oteta pois niin miettikääpä asia niin, että teistä on perätön ilmianto ja lastensuojelu hakee lapsenne pois.
Ja missäs teille on opetettu sanomaan toisen pelosta, että oletpas nyt typerä, mitä sä tollasia pelkäät?
että kyllä sun täytyisi vielä pikkuisen kasvaa ja saada sellaista tervettä luottamusta elämään.
Sitä tarvitsee paljon lastenkin kasvatuksessa. Lapsia kun ei voi suojata elämältä. Toisekseen miettisin kaksi kertaa, olisiko elämä tuollaisessa maailmassa edes elämisen arvoista. Mahtaisiko poikasikaan löytää mistään kunnollista naista, jos se on sinullekin mahdotonta. Puolison löytäminen on kuitenkin yksi tärkeimmistä asioista elämässä.
Kannustaisin seuranhakuun vielä sen verran, että perätön ilmianto ei ole Suomessa todentotta syy, miksi vanhemmalta riistettäisiin lapsi. Harva nainen edes haluaisi olla yksinhuoltaja ja sulkea isä pois kuvioista. Harva nainen haluaisi riistää lapseltaan isää (en ainakaan itse / ystävättäreni haluaisi) Kahdellekin ihmiselle lapsessa on ihan tarpeeksi huolehdittvaa.
Oletko ajatellut asiaa yhtään lapsen kannalta?
Hmm...
on epätervettä pelätä läheiselleen tapahtuvan jotain?
"Lapsia kun ei voi suojata elämältä." Olenko sanonut että voisin?
"Toisekseen miettisin kaksi kertaa, olisiko elämä tuollaisessa maailmassa edes elämisen arvoista." tappaakko tässä ittensä pitäis? =D pölö.
Opettaisinko omalle pojalleni/tytölleni, että kaikki ihmiset minua lukuunottamatta ovat pxxxxja ettekä ketään löydä? =D pölö.
Kuinkahan moni vanhempansa menettänyt lapsi tai yksinhuoltajan lapsi on toisen vanhemmat puuttumisestakin huolimatta löytänyt itselleen puolison?
"Puolison löytäminen on kuitenkin yksi tärkeimmistä asioista elämässä." Tuosta olen kanssasi samaa mieltä.
"... että perätön ilmianto ei ole Suomessa todentotta syy, miksi vanhemmalta riistettäisiin lapsi." Onpas. se PERÄTÖN osuus astuu kuviohin kun sossu toteaakin, että oho ja hups.
""Toisekseen miettisin kaksi kertaa, olisiko elämä tuollaisessa maailmassa edes elämisen arvoista." tappaakko tässä ittensä pitäis?"
Olenko sanonut niin? Elämänsä voinee elää muutenkin kuin a) hankkia lapsen kohdun vuokraamalla b) tappaa itsensä.
Voit toki tehdä kummankin, jos niin haluat.
"Opettaisinko omalle pojalleni/tytölleni, että kaikki ihmiset minua lukuunottamatta ovat pxxxxja ettekä ketään löydä? =D "
Todennäköisesti. Lapset oppivat parhaiten esimerkistä.
"... että perätön ilmianto ei ole Suomessa todentotta syy, miksi vanhemmalta riistettäisiin lapsi." Onpas. se PERÄTÖN osuus astuu kuviohin kun sossu toteaakin, että oho ja hups. "
Kun käyt kaupassa, muista vilkaista taaksesi. Joku on voinut palkata vaikka yksityisetsivän vakoilemaan sinua. Se on itse asiassa erittäin todennäköistä.
kannata rinnastaa yksinhuoltajaa ja kohdunvuokraajaa. Pikkuisen ovat eri asioita
Jos elämä ei olisi elämisen arvoista, eikö se sitä tarkoita?
Elämää voi elää monellakin tavalla, muutenkin kuin a ja b vaihtoehdon mukaisesti. Tässä ei vaan ole kysymys siitä elämän elämisestä vaan sen lapsen saamisesta.
Lapset oppivat hyvin esimerkistä, siksi aionkin olla hyvä esimerkki enkä huono millaiseksi minut leimasit.
Mitähän tuolla etsivä esimerkillä mahdat tarkoittaa??? Omani oli esimerkki siitä, miten eräästä perheestä oli annettu perätön ilmianto lastensuojelulle mikä tuli ja haki lapset pois. parin viikon tutkimisen jälkeen totesivat että ohops.. eipäs se pitänytkään paikkansa. tämä esimerkki oli juuria SINUA (lapsellinen) varten, että ymmärrät sen lapsen menettämisasian.
En sanokaan että ovat täysin sama asia, mutta yhtäläisyyksiä löytyy. vertaus oli sitä varten että kun yksi kirjoittaja leimasi heti yksin lasta kasvattavan sekopäähulluksi.
Mukavaa, kun tälle palstalle eksyy vauvakuumeisia miehiäkin. :) Tosin et varmaan viihdy täällä enää sen kauempaa, kun noita edellisiä kirjoituksia lukee... Sanonpa kuitenkin oman mielipiteenikin vielä, koska niitä kaipailit.
Minun mielestäni sinun kannattaisi tällä hetkellä keskittyä ensin uuden parisuhteen rakentamiseen ja sitten kun suhde on "kypsä", niin ei muuta kun vauvahaaveita toteuttamaan. Tuli vähän sellainen olo, että saatat hyvinkin nopeasti hätistää mahdolliset puolisoehdokaat pois, kun otat heti toisilla (tai jo ensimmäisillä) treffeillä vauva-asiat puheeksi. Siis sellanen olo vaan tuli tuosta kirjoituksesta... En sitten tiedä, onko asia näin vai mikset ole onnistunut löytämään elämänkumppania... Niin muuten, mikset?
Itse en suosittelisi tuota ulkomaan reissua. Oletko miettinyt, miten selität lapsellesi, mistä hänen juurensa ovat, missä äiti on ja miksi äiti ei halunnut pitää häntä?
Kirjoituksesta huomaa myös, että jonkun läheisesi tilanteen seuraaminen yksinhuoltajuuskiistaa koskien, on jättänyt omat jälkensä myös sinuun. Olet ilmeisesti tunteellinen ihminen ja pelkäätkin, että sama painajainen toteutuu myös sinun kahdallasi. Sitähän sinä et kuitenkaan koskaan voi tietää! Kannattaisi jotenkin selvittää menneet kuviot mielessäsi tai jonkun kanssa puhumalla tunteistasi. Ehkä sen jälkeen uskallat luottaa taas siihen, että luultavasti asiat sujuvat sinun kohdallasi loistavasti etkä joudu kokemaan samaa kuin ystäväsi. Ainakin minusta kuulostat ihanalta ihmiseltä , joten varmasti elämä antaa sinulle vielä, mitä niin kovasti toivot! Luottamusta vain kehiin enemmän! :)
Noh, tulipas kirjoitettua... Tsemppiä sinulle kovasti! :)
Kiitos kun kirjoitit. En minä kirjoittelusta rikki mene ja mielipiteitä ja ideoita tänne tulin hakemaan..
Tuota parisuhteen rakentamista kovin olen yrittänyt. "Tuli vähän sellainen olo, että saatat hyvinkin nopeasti hätistää mahdolliset puolisoehdokaat pois, kun otat heti toisilla (tai jo ensimmäisillä) treffeillä vauva-asiat puheeksi. " ei pidä paikkansa, en sentään ihan niin hölmö ole vauvakuumeissani =) Miksen ole sopivaa löytänyt? en osaa sanoa. muuta kun että törmään ja ihastun vääriin naisiin, itse olen koko elämäni aikana "antanut pakit" kahdelle naiselle.
Ulkomaanreissusta, kun lapsi olisi tarpeeksi iso ymmärtämään kertoisin hänelle hänen äitinsä juurista, mutta en missään nimessä käyttäisi sanoja "miksi äiti ei halunnut pitää häntä?" Sama tilannehan minulla olisi joka tapauksessa edessä esim. adoptoidessa.
Olet ensimmäinen joka sanoo tästä pelostani, että sille voisi yrittää tehdä jotain eikä selitä vaan että turha pelko jne.. Tätä juttua kirjoitellessa eräs ystävä kertoi että huoltajuuskiista-asiassa mies saa hyvin varmasti yhteishuoltajuuden, eikä niin, että nainen saa yksinhuoltajuuden.
"Ainakin minusta kuulostat ihanalta ihmiseltä , joten varmasti elämä antaa sinulle vielä, mitä niin kovasti toivot! Luottamusta vain kehiin enemmän! :)"
Kiitos tuosta =)
Kiitos kun kirjoitit. En minä kirjoittelusta rikki mene ja mielipiteitä ja ideoita tänne tulin hakemaan..
Tuota parisuhteen rakentamista kovin olen yrittänyt. "Tuli vähän sellainen olo, että saatat hyvinkin nopeasti hätistää mahdolliset puolisoehdokaat pois, kun otat heti toisilla (tai jo ensimmäisillä) treffeillä vauva-asiat puheeksi. " ei pidä paikkansa, en sentään ihan niin hölmö ole vauvakuumeissani =) Miksen ole sopivaa löytänyt? en osaa sanoa. muuta kun että törmään ja ihastun vääriin naisiin, itse olen koko elämäni aikana "antanut pakit" kahdelle naiselle.
Ulkomaanreissusta, kun lapsi olisi tarpeeksi iso ymmärtämään kertoisin hänelle hänen äitinsä juurista, mutta en missään nimessä käyttäisi sanoja "miksi äiti ei halunnut pitää häntä?" Sama tilannehan minulla olisi joka tapauksessa edessä esim. adoptoidessa.
Olet ensimmäinen joka sanoo tästä pelostani, että sille voisi yrittää tehdä jotain eikä selitä vaan että turha pelko jne.. Tätä juttua kirjoitellessa eräs ystävä kertoi että huoltajuuskiista-asiassa mies saa hyvin varmasti yhteishuoltajuuden, eikä niin, että nainen saa yksinhuoltajuuden.
"Ainakin minusta kuulostat ihanalta ihmiseltä , joten varmasti elämä antaa sinulle vielä, mitä niin kovasti toivot! Luottamusta vain kehiin enemmän! :)"
Kiitos tuosta =)
"Ulkomaanreissusta, kun lapsi olisi tarpeeksi iso ymmärtämään kertoisin hänelle hänen äitinsä juurista, mutta en missään nimessä käyttäisi sanoja "miksi äiti ei halunnut pitää häntä?" Sama tilannehan minulla olisi joka tapauksessa edessä esim. adoptoidessa."
Mutta tämä ei varmasti ollutkaan edellisen kirjoittajan pointti. Kysymys kuului, miten vastaisit lapselle, miksi tämän äiti on jättänyt hänet.
Adoptiolapsilla noiden asioiden takia on varmasti vaikeuksia (hyväksymisessä) ja niissä on keskusteltavaa. Niin myös silloin, jos lapsen juuret ovat sellaisessa maaperässä, mitä olisi tuossa sinun tilanteessasi. Tärkeintä lienee, että vastaat itsellesi noihin kysymyksiin, etkä niinkään puolustele toisille aikuisille, miksi ratkaisusi on yhtä "hyväksyttävä" kuin vaikkapa adoptio.
Ja jos rehellisiä ollaan, mulla on sellainen kutina, että löydät oikein kivan naisen itsellesi ;)!
http://www.saunalahti.fi/pienper/ajankohtaista05.html
http://www.lskl.fi/showPage.php?page_id=39&submit=displ ayDoc&documentId=185
http://mikaeli.mikkeliamk.fi/mikaeli/arkisto/tutkimus/p erhejuttu/mieskaveritoiminta/index.htm
http://www.sana.fi/etusivu/ajassa/kaverina_lapselle/