Stemma Tampere

Mikä näissä toimituksissa kestää. Luvataan tuotteet 2 viikossa eikä tavaraa ole saapunut vieläkään, 5 viikkoa kulunut ostosta. Selityskin vaikutti niin tekaistulta, etten kehdannut jäädä kyselemään enempää. Myyjänä oli vielä johdosta oleva henkilö.

Onko muilla samanlaisia ongelmia, kiinnostas ihan tietää että pitäskö asioida jatkossa muualla?
Jos asiakaspalvelu loppuu siihen kun rahat on saatu, ei paljoa kiinnosta asioida toistamiseen.
2634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipä ole tavatonta, lisäksi voi joutua odottelemaan minuuttitolkulla, kun niiden tietokoneet reistailee...

toisaalta voi olla että jos kauppa ei kirjaudu teknisten syiden takia järjestelmään se jää tilaamatta kokonaan ja huomataan vasta kun asiakas kyselee tuotteen perään.

Äänestä

Kaikilla huonekaluliikkeillä on sama ongelma. Itselläni on koemusta esim. SOPEsta, jonka toimitusajat tuplaantuivat. Samoin Askon Indoor, joka toimitti sohvat viisi viikkoa myöhässä ja erikoisjalat tuli vasta vuoden päästä tilauksesta. Sitten on kaikenlaisia selityksiä kuten kuljettajat ovat sairastuneet tai heillä on polvivamma, joka estää ajamisen, kuljetusauto on mennyt rikki jne. Käyttäisivät edes vähän mielikuvitusta keksiessään selityksiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toimitukset kirjoitti:

Mikä näissä toimituksissa kestää. Luvataan tuotteet 2 viikossa eikä tavaraa ole saapunut vieläkään, 5 viikkoa kulunut ostosta. Selityskin vaikutti niin tekaistulta, etten kehdannut jäädä kyselemään enempää. Myyjänä oli vielä johdosta oleva henkilö.

Onko muilla samanlaisia ongelmia, kiinnostas ihan tietää että pitäskö asioida jatkossa muualla?
Jos asiakaspalvelu loppuu siihen kun rahat on saatu, ei paljoa kiinnosta asioida toistamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu