voi luoja

Mitenkä täällä taas taistellaan niin paljon pentuej hinnosita ja kasvatuksesta? Onko se joltain pois jos jolla kulla on epntuja silloin tällöin taikka niitä suunnitelmia? Ei tuo koriankasvattamienn nyt niin hyvin lyö leiville, kun osa luulee. Harva on varmaan hoitannut itse yhtään ainutta pentua niistä, jotka koko ajan jaksaa ktistä. JA mitä haittaa, jos muutaman euron joskus vaikka jäisikin plussalle!

Koirassa maksaa niin moni muukin asia kuin se pelkkä hankintahinta! Koira vaatii muutakin kuin ruokaa....

Ärsyttää kun palsta mennyt piloille, kun asiosita ei voi asiallisesti keskustella ja riehutaan ja syytellään.
252083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

saman. pitkään oli hiljaista tuollaisella kettuilu-alueella, mutta ilmeisesti joku vanha kitisijä on saanut koneensa takaisin. kukin hankkii elantonsa kuinka haluaa ja osaa, turha kadehtia toisia, se ei vie asiaa eteenpäin. kokeilkoot kateelliset itse koirien kasvatusta, vapaa maa!!

Äänestä
  • ei sitä nyt ihan tolleenkaan voi sanoa... siis että "kukin hankkii elantonsa kuinka haluaa ja osaa", tolloinhan kaikki pentutehtailu, varastaminen, huumeiden myynti ja muut olis ihan hyväksyttävää...

    Äänestä

  • aciraM kirjoitti:

    ei sitä nyt ihan tolleenkaan voi sanoa... siis että "kukin hankkii elantonsa kuinka haluaa ja osaa", tolloinhan kaikki pentutehtailu, varastaminen, huumeiden myynti ja muut olis ihan hyväksyttävää...

    Pentutehtailu on saanut vähän väärät mielikuvat. Olen nähnyt useita yhden koiran huonosti pitäjiä jotka vielä teettävät pentuja.
    Olen nähnyt isoja kenneleitä missä emot ja pennut voivat hyvin vaikka niitä on lukuisia.
    Pentutehdas rinnastetaan huonokuntoisiin koiriin ja pentuihin suuressa määrässä.
    Nämä yhden kahden nartun rääkkääjät ovat vain kotikoiran omistajia joilla vahinkopentueita...
    YKSIKIN NARTTU VOI OLLA TEHDAS!!!
    Asian vierestä vähän, mutta kuitenkin ;-)

    Äänestä

Tämä palsta on aina ollut pilalla. Yhtään asiallista keskustelua koirankasvatuksesta en ole koskaan täällä nähnyt.

Äänestä
  • Netti riippuvaisten kohtaus paikka. Koirat on vaan veruke.

    Äänestä

kanssasi ihan samaa mieltä. Suomessa niiiiiin harva elää pelkästään koirankasvatuksella että siitä on ihan turha olla kateellinen. Voi itse kokeilla jos ei usko.

On aikoja etten edes lue tätä pulina-palstaa, ja selviin provoviesteihin pyrin oleen vastaamatta lainkaan.

Äänestä

Tuntuu, että tällä palstalla käy kirjoittelemassa mielipiteitään monikin lapsukainen, eikä heillä ole tietoa saati minkäänlaista kokemusta asioista.

Mitäpä tässä rahasta rutisemaan, jos ei ole varaa kunnon koiraan, niin sitten ostetaan se halpis-koira ja ihmetellään miksi se nyt on niin ongelmainen, kun satuu olemaan parin huonohermoisen jälkeläinen (hyvähermoiset koirat ovat arvokkaita jalostuskoiria).

Itse en antaisi edes koiraa sille, joka halpaa etsii, on nämä omat sen verran arvokkaita yksilöitä, että niiden pennuille etsisin kunnon kodit, sellaisen jolla on varaa koiraan.

Äänestä
  • sitä paremmat hermot mitä kalliimpi se on?

    Äänestä

  • Ja sun mielestä raha ja hyvä koti on yks yhteen?
    Eli jos ihmisellä ei ole laittaa heti montaa sataa tai 1000€ koiraan niin se ei voi olla mitenkään hyvä koti. ( joo hankinta hinta ei ole se suurin kustannus)

    Kuinkahan moni ihan rehellisesti niistäkin jotka nyt kasvattavat niitä kalliita koiria ovat niin varoissaan oleet ensimmäistä koiraa hankkiessaan, tai nytkin, että heillä se tonni tai pari lojuu pankkitilillä.

    No ehkä sekin joskus tulee olemaan niin että vain rikkailla on etuoikeus hyvään ( = kalliiseen ) koiraan.

    Äänestä

  • just näin kirjoitti:

    Ja sun mielestä raha ja hyvä koti on yks yhteen?
    Eli jos ihmisellä ei ole laittaa heti montaa sataa tai 1000€ koiraan niin se ei voi olla mitenkään hyvä koti. ( joo hankinta hinta ei ole se suurin kustannus)

    Kuinkahan moni ihan rehellisesti niistäkin jotka nyt kasvattavat niitä kalliita koiria ovat niin varoissaan oleet ensimmäistä koiraa hankkiessaan, tai nytkin, että heillä se tonni tai pari lojuu pankkitilillä.

    No ehkä sekin joskus tulee olemaan niin että vain rikkailla on etuoikeus hyvään ( = kalliiseen ) koiraan.

    Jos jotain rotukoiraa haluaa ja se on ylivoimaisen kallis kertaostona, niin ainahan voi ja kannattaa säästää se tonni ja ostaa se koira
    sitten kun on säästöä kertynyt riittävästi. Ja jotku kasvattajat myy kyllä myös osamaksullakin.

    Äänestä

Älä sinä nyt ainakaan mihinkään lähde, eikä tosta suunsoittajasta kantsi välittää. Joskus se vielä tukehtuu ilkeilyynsä.

Äänestä

etteikö pienimuotoisempikaan kasvatustyöni tuottaisi rahallista voittoa. Jäähän siitä aina käteenkin, joskus enemmän, joskus vähemmän.
Sen voi laskea vaikka sitten omaksi palkakseen kaikesta siitä työstä, mitä pennuttaminen vaatii.

Täällä on esitetty aika ajoin huomattavastikin liioiteltuja laskelmia koirankasvatuksen voitoista/tappioista.

Kyllä jokainen kasvattaja voisi sen verran rehellinen olla että myöntäisi sen taloudellisen hyötynsä, oli se sitten kuinka vähäistä hyvänsä.
Keskimäärin kasvatus on voitollista, jos ei nyt oteta huomioon niitä surullisia tapauksia, joissa pennut/suurin osa pennuista menehtyy tai pentuja on vain 1-2, tai jotain muuta vastaavaa, joku yllätyksellisen suuri rahallinen menoerä pennutukseen liittyen.

Äänestä
  • Jokainen hankkii minkä hankkii, miksi kasvattajien pitäis täällä retostella tulojaan, ettehän muutkaan kerro, paljonko liksaa saatte.

    Äänestä

  • helvettiä se kellekkään kuu... kirjoitti:

    Jokainen hankkii minkä hankkii, miksi kasvattajien pitäis täällä retostella tulojaan, ettehän muutkaan kerro, paljonko liksaa saatte.

    on maininnut, että kasvattajien pitäisi täällä retostella tuloillaan? Voisi kuitenkin rehellisesti myöntää, ettei toiminta ole tappiollista. Jostain syystä se myöntäminen on monille kovin vaikeaa.

    Äänestä

  • avointa peliä kirjoitti:

    on maininnut, että kasvattajien pitäisi täällä retostella tuloillaan? Voisi kuitenkin rehellisesti myöntää, ettei toiminta ole tappiollista. Jostain syystä se myöntäminen on monille kovin vaikeaa.

    Kasvatustyö ei ole säännöllistä kuukausituloa. Joskus tulee käytyä vähemmän näyttelyissä, käytettyä omaa urosta jne mikä vähentää menoja.

    Ja jos pentueet onnistuvat hyvin, tulee paljon terveitä pentuja ja kaikki menee hyvin,
    "voittoa" tulee ja niillä itse ainakin kierrän ympäri maailmaa näyttelyissä, ostan uusia jalostuskoiria jne.

    Joskus taas nartut jäävät tyhjäksi, pennut sairastelee tai pahimmillaan kuolee. Tulee vain tappiota tappion perään.

    En itse ymmärrä voiko joku tällaisesta tuuri tulosta ja yllättävistä isoista menoista olla kateellinen.
    ehkä voi kun näitä palstoja lukee....

    Joskus tuntuu että olisi helpomi asua vuokrakämpässä työkkärin ja kelan rahoilla ja olla "onnellinen".
    Mutta koirat ja kasvatus on kutsumus minulle. Joillekkin ehkä ei, mutta kukin tavallaan.

    Äänestä

  • kenneli kirjoitti:

    todella hyvin. Kateellisia mahtuu maailmaan paljon. He tajuavat homman vasta siinä vaiheessa, kun pentue on syntynyt. On niitä monta tai vähän he laskevat yhteenlaskua ja silmät leviää, sekä alkaa huuto helposta tulosta. Kerran vuodessa jos sitäkään oleva pentue, kun tuntuu olevan liikaa kateelliselle. Kateellisen kannattaisi jakaa laskemansa summa kahdellatoista. Kyllä siinä kasvattaja kuolisi nopsaan nälkään ja puutteeseen.
    Eräs tuttuni sanoi kerran, että noilla ihmisillä on ruusuinen kuva muiden elämästä ja varallisuudesta, sekä että ensimmäisen vastoinkäymisen tultua, heittää kateellinen pyyhkeen kehään.
    Koska katteelinen vertaa sitä työtuloihin olisi mielenkiintoista kuulla mitä mieltä työaikalaki on siitä kun on pennut kasvattaja tekee yötä päivää töitä, jos yhdelläkin pennulla on hätä ja jostain syystä ei saa ravintoa tarpeeksi.1,5 tunnin välein ekan kahden viikon aikana aamulla, päivällä, illalla, yöllä on pentu hoidettava kelloon katsomatta. Sama silloin kun syystä tai toisesta käy niin kamalasti että emo kuolee.
    Jos tuosta pennusta sitten myydessä saa tonnikaksisataa euroa, niin tuntipalkaksi tulee 2,83 euroa. Usein se tuntipalkka jää alle euron, sillä kasvattaja joutuu pyytämään apua ja avusta on maksettava, sillä mikään tässäkään maailmassa ei ole ilmaista.

    Äänestä

  • kenneli kirjoitti:

    Kasvatustyö ei ole säännöllistä kuukausituloa. Joskus tulee käytyä vähemmän näyttelyissä, käytettyä omaa urosta jne mikä vähentää menoja.

    Ja jos pentueet onnistuvat hyvin, tulee paljon terveitä pentuja ja kaikki menee hyvin,
    "voittoa" tulee ja niillä itse ainakin kierrän ympäri maailmaa näyttelyissä, ostan uusia jalostuskoiria jne.

    Joskus taas nartut jäävät tyhjäksi, pennut sairastelee tai pahimmillaan kuolee. Tulee vain tappiota tappion perään.

    En itse ymmärrä voiko joku tällaisesta tuuri tulosta ja yllättävistä isoista menoista olla kateellinen.
    ehkä voi kun näitä palstoja lukee....

    Joskus tuntuu että olisi helpomi asua vuokrakämpässä työkkärin ja kelan rahoilla ja olla "onnellinen".
    Mutta koirat ja kasvatus on kutsumus minulle. Joillekkin ehkä ei, mutta kukin tavallaan.

    hyvin sanottu.

    Ja minullakin kun on vain pieni kotikennel, kaksi narttua, eli pentuja ehkä kerran vuodessa, toinen on vielä pentu nimittäin. Meillä ei ole edes mitään top 10 -rotua eli hinnat ovat vielä kaukana tonnista. Vuoden alussa syntyi TASAN KAKSI pentua 2,5 vuotiaalle nartulle. Siitä voi laskea että paljonko sain tuottoa kaikkien ruokien, eläinlääkärikulujen, näyttelyiden, näyttelymatkojen, astutuspalkkioiden sun muiden menoerien jälkeen. Pennut lähtivät ell. tarkastamina, ruokapussit, lelut ja remmit mukanaan uusiin koteihin.

    Vielä sanotaan että jokaisella joka narttunsa pennustaa, kannattaisi pitää jemmarahaa pankkitilillä, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu jo synnytyksessä tai jos pennut sairastuu ennen luovutusta. Tai jos pennuissa ilmeneekin luovutuksen jälkeen jotain mikä kasvattajan on korvattava jne. jne. jne.

    Äänestä

  • helvettiä se kellekkään kuu... kirjoitti:

    Jokainen hankkii minkä hankkii, miksi kasvattajien pitäis täällä retostella tulojaan, ettehän muutkaan kerro, paljonko liksaa saatte.

    kuka täällä on retostellut.
    Kirjoitukseni ei ollut mitään retostelua.
    Myönnänpähän vain, että n. 1 pentue vuodessa muun työn ohella tuottaa minulle jonkun verran ns. ylimääräistä rahaa. Jonka katson olevan itselleni palkkaa.
    Ei näistä ole mitään syytä olla kateellinen.

    En kyllä suosittele sitä samaa mitä moni täällä vastaa: "Jokainen voi itse vapaasti kokeilla, mitä se kennelinpito (kunnollinen!) on".
    Kuka tahansa ei voi sitä tehdä, pelkästään jo siksi, että kenneltyö vaatii (ollakseen kunnolline n ja luotettava) perehtymistä rotuun ja jalostustyöhön ylipäätään. Siihen kuluu aikaa. Mitään ei opita tuosta vaan.
    Ja nyt en tarkoita pentutehtaita.

    Äänestä

  • avointa peliä kirjoitti:

    on maininnut, että kasvattajien pitäisi täällä retostella tuloillaan? Voisi kuitenkin rehellisesti myöntää, ettei toiminta ole tappiollista. Jostain syystä se myöntäminen on monille kovin vaikeaa.

    Ei kenenkään vieraan, ei edes "kasvattajien"
    raha-asiat kuulu sinulle, eikä kellekkään muullekkaan täällä.

    Äänestä

  • old_profile_26318 kirjoitti:

    Ei kenenkään vieraan, ei edes "kasvattajien"
    raha-asiat kuulu sinulle, eikä kellekkään muullekkaan täällä.

    kuulu. Kuitenkin jos halutaan jutella, niin voihan sitä reilusti myöntää, että kyllä koirankasvatuksella saa mukavasti lisätuloja, niinkuin yleensä viraapelitöistä.
    Minä ainakin sain, joskin myös murheita, suuriakin. Pennun ostajat eivät välttämättä näytä arkinaamaansa kaupantekohetkellä.

    Äänestä

  • Pukeli kirjoitti:

    On hieman outo "jutunaiheena"...kun vaan pitäisi myöntää, muuta vastausta ei näemmä hyväksytä...
    Jokatapauksessa minun tuloni, ei edes kasvatustyöstäni kuulu kellekkään sivulliselle.

    Äänestä

  • terristi kirjoitti:

    hyvin sanottu.

    Ja minullakin kun on vain pieni kotikennel, kaksi narttua, eli pentuja ehkä kerran vuodessa, toinen on vielä pentu nimittäin. Meillä ei ole edes mitään top 10 -rotua eli hinnat ovat vielä kaukana tonnista. Vuoden alussa syntyi TASAN KAKSI pentua 2,5 vuotiaalle nartulle. Siitä voi laskea että paljonko sain tuottoa kaikkien ruokien, eläinlääkärikulujen, näyttelyiden, näyttelymatkojen, astutuspalkkioiden sun muiden menoerien jälkeen. Pennut lähtivät ell. tarkastamina, ruokapussit, lelut ja remmit mukanaan uusiin koteihin.

    Vielä sanotaan että jokaisella joka narttunsa pennustaa, kannattaisi pitää jemmarahaa pankkitilillä, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu jo synnytyksessä tai jos pennut sairastuu ennen luovutusta. Tai jos pennuissa ilmeneekin luovutuksen jälkeen jotain mikä kasvattajan on korvattava jne. jne. jne.

    kävi kerran niin, että emä sairastui ripuliin ja pennut olivat viikon ikäisiä. Eikös vaan sitten koko sakki, kaikki seitsämän pentua sairastuivat samaan tautiin. Karsea tilanne. Ei muuta kun pennut koriin ja eläinlääkäriin. Lääkeruisku oli miltei yhtä pitkä kun pentu. Jokainen toipui nopeasti ja onneksemme emme joutuneet pitämään ennen-aikaisia hautajaisia.

    Äänestä

  • old_profile_26318 kirjoitti:

    On hieman outo "jutunaiheena"...kun vaan pitäisi myöntää, muuta vastausta ei näemmä hyväksytä...
    Jokatapauksessa minun tuloni, ei edes kasvatustyöstäni kuulu kellekkään sivulliselle.

    moisesta asiasta!
    Täällä on muitakin kasvattajia, kuinka moni kimpaantui sinun laillasi kysymyksestä?

    Olisit vain ohittanut tuon viestin, ja miksi roikut linjoilla vastailemassa, kun asiasta ei pitäisi mielestäsi keskustella.

    Jutunaiheena tässä ei ole mitään vikaa. Herkkä aihe sulle kuitenkin.

    Äänestä

  • nostaa meteliäkään kirjoitti:

    moisesta asiasta!
    Täällä on muitakin kasvattajia, kuinka moni kimpaantui sinun laillasi kysymyksestä?

    Olisit vain ohittanut tuon viestin, ja miksi roikut linjoilla vastailemassa, kun asiasta ei pitäisi mielestäsi keskustella.

    Jutunaiheena tässä ei ole mitään vikaa. Herkkä aihe sulle kuitenkin.

    Tottakai minä roikun täällä siinä missä sinäkin ihan samalla oikeudella...Minä nyt satun olemaan minä, enkä kulje kaikuna tai varjona kenenkään perässä.

    Enkä minä ole ollut muiden kasvattajien vastausten esteenä tietääkseni?????? Mielipiteeni voin kertoa niinkuin muutkin vaikka en raha-asiotani kerrokkaan, ei kai se nyt mitään meteliä ole ?

    Minusta on vaan todella törkeätä udella ihmisten raha-asoita...Juu totta, todella herkkä aihe ainakin minulle, minä itse en kehtaisi kysellä ihmisten raha-asioista, ne on heidän yksityisasioita, jota ei revitellä tälläisillä palstoilla.

    Äänestä

  • Kasvattaja kirjoitti:

    kuka täällä on retostellut.
    Kirjoitukseni ei ollut mitään retostelua.
    Myönnänpähän vain, että n. 1 pentue vuodessa muun työn ohella tuottaa minulle jonkun verran ns. ylimääräistä rahaa. Jonka katson olevan itselleni palkkaa.
    Ei näistä ole mitään syytä olla kateellinen.

    En kyllä suosittele sitä samaa mitä moni täällä vastaa: "Jokainen voi itse vapaasti kokeilla, mitä se kennelinpito (kunnollinen!) on".
    Kuka tahansa ei voi sitä tehdä, pelkästään jo siksi, että kenneltyö vaatii (ollakseen kunnolline n ja luotettava) perehtymistä rotuun ja jalostustyöhön ylipäätään. Siihen kuluu aikaa. Mitään ei opita tuosta vaan.
    Ja nyt en tarkoita pentutehtaita.

    Mikähän siinä on ettei pystytä suomaan toisille sitä mitä ehkä itsellä ei ole, no kateus on kansantauti.
    Enkä usko että kukaan jaksaisi tai edes viitsisi tehdä mitään työtä jos ei siitä edes joskus jotain käteen jäisi, pelkällä hyvällä mielellä ei pitkälle pötkitä.
    Ei taitaisi paljon kasvattajia olla jos aina pennuttamisen jälkeen pitäisi se käteen jäävä osa lahjoittaa pois ettei vaan kukaan pääsisi kadehtimaan, sehän on ihan sama jos muusta työstä maksettavasta palkasta täytyisi antaa pois kaikki muu kuin se mikä menee siihen työn tekemiseen.

    Itseäni ei ainakaan kiinnosta minkä verran kukin kasvattaja nettoaa, se vaan tiedän ettei olisi minunkaan hurttimustani jos ei olisi kasvattajia jotka saavat edes vähän korvausta tekemästään työstä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 41 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

serop1 kirjoitti:

Mitenkä täällä taas taistellaan niin paljon pentuej hinnosita ja kasvatuksesta? Onko se joltain pois jos jolla kulla on epntuja silloin tällöin taikka niitä suunnitelmia? Ei tuo koriankasvattamienn nyt niin hyvin lyö leiville, kun osa luulee. Harva on varmaan hoitannut itse yhtään ainutta pentua niistä, jotka koko ajan jaksaa ktistä. JA mitä haittaa, jos muutaman euron joskus vaikka jäisikin plussalle!

Koirassa maksaa niin moni muukin asia kuin se pelkkä hankintahinta! Koira vaatii muutakin kuin ruokaa....

Ärsyttää kun palsta mennyt piloille, kun asiosita ei voi asiallisesti keskustella ja riehutaan ja syytellään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu