Voiko yksi naapuri saada häädön aikaiseksi?

häädöstä?

Asumme rivitalon päätyasunnossa, eli meillä on vain yksi seinänaapuri. Olemme saaneet yhden kirjallisen varoituksen. Ainoa kuitenkin jota meidän elämämme äänet haittaa on juuri naapurimme. Muut asukkaat eivät ole edes kuulleet meiltä mitään häiritsevää metelöintiä (kysytty on). Varoituslappu perustui pääasiassa puheääniin, joita kuuluu viikonloppuna kymmenen jälkeen. Elikkä voiko yksi naapuri saada hankittua meille häädön näillä perusteilla, vai tartteeko siinä olla muidenkin asukkaiden "tuki"?

118

67995

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin suurin piirtein

      Jos asutte vuokralla, niin vuokranantajahan sitä häätöä hakee, jos hakee.
      Jos asutte omassanne, niin taloyhtiö voi ottaa asuntonne korkeintaan kolmeksi vuodeksi hallintaansa ja häätää asukkaat. Yksi marisija ei kuitenkaan tätä voi tehdä, vaan asiasta pitää kutsua kokoon ylimääräinen yhtiökokus, missä on tehtävä haltuunotosta enemmistöpäätös.

      • häädöstä?

        Kiitti tiedosta.. Helpotti saada tieto. Kyseessä on omistusasunto ja naapurimme ainoa talonyhtiössä, jota elämämme haittaa..

      • jippiajeeeeeeeee

        Eihän ne muut voi tietää metelistä edes.Mut voivat jauhaa paskaa niin et saa muut naapurit mukaansa.Mm.4 pienen lapsen äänistäkin saa häädön, jos naapurit todella kyllästyyy.Mm televisiosta ei kuulunut mitään vaan lasten jatkuva itkeminen ja leikkiminen oli liikaa ja se että niitä oli niin monta.Kaikki alle 5vuotiaita.

      • en kyllä lue näitä jatkossa
        jippiajeeeeeeeee kirjoitti:

        Eihän ne muut voi tietää metelistä edes.Mut voivat jauhaa paskaa niin et saa muut naapurit mukaansa.Mm.4 pienen lapsen äänistäkin saa häädön, jos naapurit todella kyllästyyy.Mm televisiosta ei kuulunut mitään vaan lasten jatkuva itkeminen ja leikkiminen oli liikaa ja se että niitä oli niin monta.Kaikki alle 5vuotiaita.

        Onkohan vikaa etsittävä nyt naapurista, talon rakenteista, itsestänne vai näistä kaikista?
        Niimpä!
        Meillä ainakin naapuri valitti, kun vastasin miehelleni jotain, että se kuului heille.Myös portaissa kulkeminen ja kusen lorina kantautui meille asti.Tämän huomasivat myös meillä vierailleet ihmiset.

    • ex isännöitsijä

      Teidän olisi pitänyt kiistää asia heti kirjallisesti.

      No seuraavasta valituksesta tullee varmaankin vuokrasopimuksen purku. Kiistäkää häiritsevä käyttäytyminen sitten kirjallisesti. Sitten jos vuokranantaja hakee häätöä oikeudesta perusteella: vuokralainen viettää huoneistossa häiritsevää elämää jne. pykälää en muista.
      Kun kiistätte asian perusteettomana asia voi mennä niin että valituksen tehnyt asukas on asiassa todistajana häätö oikeuden käynnissä sitten onkin sen sana teidän sanaa vastaan. Asia joudutaan tuomitsemaan teidän hyväksenne.

      En kyllä usko että pelkän normaalin puheäänen takia voidaan häätää vaikka se tapahtuu 22.00 jälkeen.

      Joskus voi riittää että tekee tutkintapyynnön poliisille kunnianloukkauksesta niin valittajalta voi mennä siinä vaiheessa jo "pupu pöksyyn".

      Kun olin isännöitsijänä perättömiä valituksia sattui useita. Joskus sattui että poliisikuulusteluissa käytyään valittaja perui valituksen. Yleensä syy oli ihan jossain muussa kuin järjestyssääntöjen rikkomisessa.

      Tietysti asiaa voi auttaa jos kerää nimilistan muilta naapureilta ettei ole aiheuttanut häiriötä ja toimittaa isännöitijälle.

      • häädöstä?

        Soitin isännöitsijälle saatuamme sen valituksen ja kysyin mimmoisesta metelöinnistä on ollut kyse, ja sain hyvin kiertelevii vastauksia häneltä. Tyyliin et ei hän oikeen muista ja KAi puheäänestä ja et hänen oli pistettävä lappu tulemaan kun soitto naapurilta oli tullut. Meillä on pieni lapsi, joten öistä meteliä ei voi sen takia tulla niin paljon että se jonkun toisen elämää oikeesti haittais. Joskus viikonloppusin meillä voi olla yksi tai kaksi kaveria pelaamassa korttia, mikä mielestäni on ihan normaalia että nuoret viettävät sosiaalista elämää ja usein juuri tulee pyydettyä joku peliseuraksi kun kotoota on hankalampaa lähteä muualle pikkusen lapsen vuoksi. Ja muutaman kerran kun ollaan pidetty Suuremmat juhlat ni ollaan ilmoitettu siitä etukäteen naapureille. Eniten tässä harmittaa se kun toiset naapurit (vanhemmat) pitävät juhliaan niin heille ei sanota mitään. En haluaisi muuttaakkaan täältä pois, koska saatiin asunto niin edullisesti ja pidän paikasta tosi paljon muutenkin...

      • ikinä....
        häädöstä? kirjoitti:

        "Meillä on pieni lapsi, joten öistä meteliä ei voi sen takia tulla niin paljon että se jonkun toisen elämää oikeesti haittais."

        Lapsi itsessään jo voi olla melunlähteenä naapurin elämän/unenlaatua laskeva tekijä. Ja ei se lapsen pelkkä olemassaolo vanhempienkaan käytökseen VÄLTTÄMÄTTÄ vaikuta.

        Melun ja sen kokeminen häiriöksi ovat subjektiivisia kokemuksia. Toisen puolesta ei voi sen oikeellisuutta kukaan päättä.

      • seikku
        ikinä.... kirjoitti:

        Kyllä normaalia elämän ääntä pitää sietää , menköön valittaja niin kauaksi korpeen asumaan,että ei kuulu kuin huuhkajan huhuilu , mutta mitäs sitten,kenelle siitä valittaa !!!!!!!

      • ...

        saisivat tulla kokeilemaan millaista on asuminen ja eläminen minun yläkerran naapurini alapuolella. Parhaillaan soi poppi niin lujaa, että itse joudun kuuntelemaan musiikkia kuulokkeilla - muuten on tuloksena pelkkää kakofoniaa. Nykyään saan sentään useimmiten nukkua yöni rauhassa vedottuani tähän naapuriin tarpeeksi monta kertaa. Töihin lähteminen kuudelta kun on vähän ankeaa, jos on herännyt kolmeenkin otteeseen yön aikana, koska yläkerran asukki katsoo oikeudekseen soittaa musiikkia myös esim. klo 01, 02 ja jälleen 03. Mielelläni ottaisin tuon teidän isännöitsijänne tähänkin taloon. Minä kun soitin omalle isännöitsijälle, oli hän kovin nihkeä tekemään mitään, koska yhden ihmisen valituksen perusteella ei kuulemma voida toimia. Ongelma on vain siinä, että talossa äänet kuuluvat hyvin ylhäältä alas mutta eivät juurikaan sivusuunnassa - en edes tietäisi, että minulla on seinänaapureitakin, jos en olisi joskus rappiksessa ilmielävänä nähnyt. Normaalit elämän äänet ovat tietenkin itsestäänselviä kerrostalossa mutta kaikilla lienee oikeus uneen klo 23-06 asumismuodosta riippumatta, joten mahdolliset kommentit tyyliin "muuta korpeen", jätän omaan arvoonsa.

      • neuvo sulle
        ... kirjoitti:

        Soita joka kerta poliisit kun naaputi metelöi. Isännöitsijän on pakko ryhtyä toimenpiteisiin. Ja jos isännöitsijä ei reagoi niin yhtiön hallitukselle noottia, että isännöitsijä ei hoida tehtäviään. Tuo poliisien soittaminen auttaa varmasti, kyllä loppuu metelöinti tai sitten tyyppi häädetään.

      • neuvosta
        neuvo sulle kirjoitti:

        vaikka en haluaisi kyllä moiseen ryhtyä. Poliisin pienet resurssit olisi hyvä käyttää tarpeellisempiin juttuihin mutta, jos muukaan ei auta, niin sitten on varmaan pakko ryhtyä järeämpiin toimenpiteisiin. Muuten viihdyn alueella hyvin, asunnon hinta-laatu -suhde on kohdallaan, enkä periaatteestakaan aio antaa periksi kenenkään terrorismille ja muuttaa pois. Hyvää kesää ja naapurisopua kaikille :)

      • mies48
        ikinä.... kirjoitti:

        "Meillä on pieni lapsi, joten öistä meteliä ei voi sen takia tulla niin paljon että se jonkun toisen elämää oikeesti haittais."

        Lapsi itsessään jo voi olla melunlähteenä naapurin elämän/unenlaatua laskeva tekijä. Ja ei se lapsen pelkkä olemassaolo vanhempienkaan käytökseen VÄLTTÄMÄTTÄ vaikuta.

        Melun ja sen kokeminen häiriöksi ovat subjektiivisia kokemuksia. Toisen puolesta ei voi sen oikeellisuutta kukaan päättä.

        Kyllä naapurien pittää lapsen itku ymmärtää..sille ei voi mitään, mutta jos aikuiset huutaa ja mekastaa läpi yön..se menee jo liian pitkälle,,normalit äänet kuuluu aina,jos ruvetan kuuntelee,,,asuin aikoinaan kerostalossa,, ja sietä tuli häätö vaikka oli omistus asunto,melun ja huudon takia, siis kuitenkin pienempää ääntä aikuiset isomat lapset myös,,

      • mekin olemme saaneet

        valituksen että paiskomme kuulemma kaapinovia ja paukutamma ovia keskellä yötä. me lapsiperhe nukumme öisin :D . seinänaapurimme teki tälläisen valituksen isännöitsijälle. ja alkoi kerran pihalla huutamaan että meidän pitää muuttaa pois kun olemme häiriöksi. me pikkulapsiperhe olemme aivan ihmeissämme tälläisestä käytöksestä. ikävä lukea että meillä on kohtalotovereita.

      • fdsfasf
        ... kirjoitti:

        saisivat tulla kokeilemaan millaista on asuminen ja eläminen minun yläkerran naapurini alapuolella. Parhaillaan soi poppi niin lujaa, että itse joudun kuuntelemaan musiikkia kuulokkeilla - muuten on tuloksena pelkkää kakofoniaa. Nykyään saan sentään useimmiten nukkua yöni rauhassa vedottuani tähän naapuriin tarpeeksi monta kertaa. Töihin lähteminen kuudelta kun on vähän ankeaa, jos on herännyt kolmeenkin otteeseen yön aikana, koska yläkerran asukki katsoo oikeudekseen soittaa musiikkia myös esim. klo 01, 02 ja jälleen 03. Mielelläni ottaisin tuon teidän isännöitsijänne tähänkin taloon. Minä kun soitin omalle isännöitsijälle, oli hän kovin nihkeä tekemään mitään, koska yhden ihmisen valituksen perusteella ei kuulemma voida toimia. Ongelma on vain siinä, että talossa äänet kuuluvat hyvin ylhäältä alas mutta eivät juurikaan sivusuunnassa - en edes tietäisi, että minulla on seinänaapureitakin, jos en olisi joskus rappiksessa ilmielävänä nähnyt. Normaalit elämän äänet ovat tietenkin itsestäänselviä kerrostalossa mutta kaikilla lienee oikeus uneen klo 23-06 asumismuodosta riippumatta, joten mahdolliset kommentit tyyliin "muuta korpeen", jätän omaan arvoonsa.

        "Ongelma on vain siinä, että talossa äänet kuuluvat hyvin ylhäältä alas mutta eivät juurikaan sivusuunnassa"

        Voin sanoa, että kyllä kuuluu alhaalta ylöskin... kun on tarpeeksi mölyävää porukkaa. ja kuuluu myös sivusuunnassa. viereisestä rapusta.

      • Mitä Äksyin Ämmä
        mies48 kirjoitti:

        Kyllä naapurien pittää lapsen itku ymmärtää..sille ei voi mitään, mutta jos aikuiset huutaa ja mekastaa läpi yön..se menee jo liian pitkälle,,normalit äänet kuuluu aina,jos ruvetan kuuntelee,,,asuin aikoinaan kerostalossa,, ja sietä tuli häätö vaikka oli omistus asunto,melun ja huudon takia, siis kuitenkin pienempää ääntä aikuiset isomat lapset myös,,

        lapsiperhe häätää, jos sen aiheuttama häiriö johtuu nimenomaan pienen lapsen itkusta öisin tmv. metelistä?

      • uhattu
        neuvo sulle kirjoitti:

        Soita joka kerta poliisit kun naaputi metelöi. Isännöitsijän on pakko ryhtyä toimenpiteisiin. Ja jos isännöitsijä ei reagoi niin yhtiön hallitukselle noottia, että isännöitsijä ei hoida tehtäviään. Tuo poliisien soittaminen auttaa varmasti, kyllä loppuu metelöinti tai sitten tyyppi häädetään.

        Olen saanut vuokrasopimuksen irtisanomuksen kun olen ilmoittanut naapurin ilkivallasta ja rakkinsa räkyttämisestä aikana jona pitäisi olla yörauha. Isännöitsijä omistaa naapurin asunnon ja isännöitsijän tytär asunnon jossa minä asun. Taloyhtiön hallitus ei tee asialle mitään. Joten joutuuko jokun ystäväni hoitamaan asian minun poistuttuani. Tämä jatkuva jännitys, että mitä kiusaa seraavaksi vie minulta hengen. Korvatullpien jatkuva käyttö tressaa. Tämä nuori nainen, joka asuu naapurissani on poliisien suojeluksessa.

      • Kylmät kädet
        fdsfasf kirjoitti:

        "Ongelma on vain siinä, että talossa äänet kuuluvat hyvin ylhäältä alas mutta eivät juurikaan sivusuunnassa"

        Voin sanoa, että kyllä kuuluu alhaalta ylöskin... kun on tarpeeksi mölyävää porukkaa. ja kuuluu myös sivusuunnassa. viereisestä rapusta.

        Tämä on totta.

        Alhaalta kuuluu aivan yhtä hyvin ylös, jopa askeleet! Niissä äänissä on vain erilainen kaiku. Alhaalta kuuluvat kolinat on tunkkasempia, mutta aivan yhtä häiritseviä.

      • Anonyymi
        mekin olemme saaneet kirjoitti:

        valituksen että paiskomme kuulemma kaapinovia ja paukutamma ovia keskellä yötä. me lapsiperhe nukumme öisin :D . seinänaapurimme teki tälläisen valituksen isännöitsijälle. ja alkoi kerran pihalla huutamaan että meidän pitää muuttaa pois kun olemme häiriöksi. me pikkulapsiperhe olemme aivan ihmeissämme tälläisestä käytöksestä. ikävä lukea että meillä on kohtalotovereita.

        Joo todella asiatonta. Itselle kävi samoin rappukäytävässä naapurin Vanhapiika tuli perääni ja uhosi : sulle tulee nyt lähtö . täältä ja ala pakkaan tavaroita '!!! EI mitään kunnioitusta juostaan perään huuteleen tuo on jo kiusantekoa 😥

      • Anonyymi
        neuvo sulle kirjoitti:

        Soita joka kerta poliisit kun naaputi metelöi. Isännöitsijän on pakko ryhtyä toimenpiteisiin. Ja jos isännöitsijä ei reagoi niin yhtiön hallitukselle noottia, että isännöitsijä ei hoida tehtäviään. Tuo poliisien soittaminen auttaa varmasti, kyllä loppuu metelöinti tai sitten tyyppi häädetään.

        Meillä alakerrassa metelöitsijät. Viikonloppuna jopa aamu seitsemään. Mitä hyötyä on soittaa poliisit. Porukat häipyy kun poliisi käskee ja tulevat kohta takas. Olen soittanut poliisit muutaman kerran ja isännöitsijälle on ilmoitettu monta kertaa. Toivottavasti saavat häädön!

      • Anonyymi
        häädöstä? kirjoitti:

        Soitin isännöitsijälle saatuamme sen valituksen ja kysyin mimmoisesta metelöinnistä on ollut kyse, ja sain hyvin kiertelevii vastauksia häneltä. Tyyliin et ei hän oikeen muista ja KAi puheäänestä ja et hänen oli pistettävä lappu tulemaan kun soitto naapurilta oli tullut. Meillä on pieni lapsi, joten öistä meteliä ei voi sen takia tulla niin paljon että se jonkun toisen elämää oikeesti haittais. Joskus viikonloppusin meillä voi olla yksi tai kaksi kaveria pelaamassa korttia, mikä mielestäni on ihan normaalia että nuoret viettävät sosiaalista elämää ja usein juuri tulee pyydettyä joku peliseuraksi kun kotoota on hankalampaa lähteä muualle pikkusen lapsen vuoksi. Ja muutaman kerran kun ollaan pidetty Suuremmat juhlat ni ollaan ilmoitettu siitä etukäteen naapureille. Eniten tässä harmittaa se kun toiset naapurit (vanhemmat) pitävät juhliaan niin heille ei sanota mitään. En haluaisi muuttaakkaan täältä pois, koska saatiin asunto niin edullisesti ja pidän paikasta tosi paljon muutenkin...

        Isännöitsijän kans jos tekemisissä niin mieluummin sähköpostilla että jää todiste mitä käyty läpi. Tai sit nauhoittaa puhelut mutta tätä ei tarvi eikä kannata isännöitsijälle sanoa.

      • Anonyymi
        ... kirjoitti:

        saisivat tulla kokeilemaan millaista on asuminen ja eläminen minun yläkerran naapurini alapuolella. Parhaillaan soi poppi niin lujaa, että itse joudun kuuntelemaan musiikkia kuulokkeilla - muuten on tuloksena pelkkää kakofoniaa. Nykyään saan sentään useimmiten nukkua yöni rauhassa vedottuani tähän naapuriin tarpeeksi monta kertaa. Töihin lähteminen kuudelta kun on vähän ankeaa, jos on herännyt kolmeenkin otteeseen yön aikana, koska yläkerran asukki katsoo oikeudekseen soittaa musiikkia myös esim. klo 01, 02 ja jälleen 03. Mielelläni ottaisin tuon teidän isännöitsijänne tähänkin taloon. Minä kun soitin omalle isännöitsijälle, oli hän kovin nihkeä tekemään mitään, koska yhden ihmisen valituksen perusteella ei kuulemma voida toimia. Ongelma on vain siinä, että talossa äänet kuuluvat hyvin ylhäältä alas mutta eivät juurikaan sivusuunnassa - en edes tietäisi, että minulla on seinänaapureitakin, jos en olisi joskus rappiksessa ilmielävänä nähnyt. Normaalit elämän äänet ovat tietenkin itsestäänselviä kerrostalossa mutta kaikilla lienee oikeus uneen klo 23-06 asumismuodosta riippumatta, joten mahdolliset kommentit tyyliin "muuta korpeen", jätän omaan arvoonsa.

        kyllä kuuluu oikein h-vetin hyvin myös alhaalta ylös

        sivakan taloissa ei ole minkäänlaisia äänieristyksiä eikä villoja, pelkkää ohutta betonia

      • Anonyymi
        seikku kirjoitti:

        Kyllä normaalia elämän ääntä pitää sietää , menköön valittaja niin kauaksi korpeen asumaan,että ei kuulu kuin huuhkajan huhuilu , mutta mitäs sitten,kenelle siitä valittaa !!!!!!!

        Meillä hullu naapuri sai häädön,kun häiriköi muita ja silti tunki lappuja että muut häiritsee häntä. Tyyppi ei meinaa vieläkään lähteä asunnosta,tavarat on vienyt mutta sulkeutuu tyhjään asuntoon turvalukon taakse....Saa nähdä joutuuko poliisien kera vuokranantaja poistamaan hänet.

      • Mä sain laittoman häädön simosta 14.8.2022 nimerkillä häiritsevä elämä ilmoituksen tekivät 2 ääniä kuulevat sairaat naapurit . Isännöitsijä uskoi heidän juttuja . Naapuri nainen esitti mukavaa aluksi . Sitten keksi ilmoituksen kuntaan .siellä uskottiin .

    • häätö

      Minä tunnen monia jotka ovat saaneet häätöjä, se on että kolme ilmoitusta häiritsevästä asiasta vuokran-antajalle niin se kolmas on että joudutte samantien lähtemään. Tosin vuokran-antaja kuitenkin päättää sen millo lähdette. Kaupungin asunnoissa toimii yleensä toi kolme. Mutta jos saatte turhia varoituksia niin kannattaa ilmoittaa siitä eteenpäin.
      Jotkut kun eivät kestä sitä että muilla on elämää niin pitää puuttua siihenkin, säälittäviä nää ihmiset..huh

      • fada_a

        Onko lukutaidossa vikaa vai mitä tuo tarinointi vuokra-asunnoista on...?

        Aiheettoman ilmoituksen tekeminen voi olla myös rangaistava teko. Jos mielestänne naapuri valittaa turhasta niin kannattaa jo oman oikeusturvan vuoksi hoitaa asia kuntoon ja viedä se vaikka ensin taloyhtiön hallituksen käsiteltäväksi jos "vaino" jatkuu niin poliisi voi myös puuttua asiaan.

        Jos ette tee mitään ja hvyäksytte valituksen hiljaisesti niin ei mene pitkää aikaa kun naapurinne valittaa teistä uudelleen ja kohta taas uudelleen.

      • Mulla oli 3 viikkoa aikaa hakea kämppä . Häätö ei ollut lainvoimainen .

    • mummeli 61

      Voit itse vaikuttaa siihen, elikkä nykyisissä taloissa ei ole eristyksiä ja äänet kuuluu selvästi. Meillä on sama ongelma ja jatkuvasti juhlivat naapurit, ennen oli rauhallista mutta nyt ei. Laita mattoja paljon lattialla ja yleensä tekstiiliä se vaimentaa ääntä. Kyllä yksikin naapuri voi saada asian etenemään oikeuteen asti.

      • kunnollinen perhe

        Tässä maailmassa on kaikki mahdollista.
        Uhkailtu meidänkin taloyhtiössä lapsiperheitä häädöllä.
        Lasten leikit ja äänet kun häiritsee muutamia omistus-asunnoissa asuvia.Tiedän,että koskaan ei omanikaan lapseni ole illal myöhään tai aamusta aikaisin ulkona.Mutta häätö uhka on tullut.Vuokralaisina omistus-asuntojen välissä olemme vain toisarvoisia.Se on totuus.Ensimmäisestä päivästä ,kun muutimme, on tullut valituksia.Ihan järjettömistä syistä.Poraus päivä aikaan 1 päivänä,rullaverhon veto ylös,suihkun käyttö aamulla,urkujen (normaali)soitto päiväsaikaan,askeleet kuuluu lattiasta,pyykkituvalle tultii sanomaan,että muistakaa sit kuivata lattia,KUN VIEL OLIN RIPUSTAMASSA PYYKKEJÄ,ELI EN OLLUT EHTINYT!lASTEN PALLOPELIT JA KAIKKINAINEN YHTÄÄN ÄÄNEKKÄÄMPI LASTEN NORMAALI ÄÄNISET LEIKIT KIELLETTY.Häätöuhka!!
        Ystävä perheen koira oli viikon hoidossa ja ei koskaan ollut huutanut lähinaapurin mielestä,mutta kun jouduin käväsee hammaslääkärissä ja olin vajaan 2 tuntia pois oli jo lappu tullut oveen ,että tukkikaa koiranne suu.Eli "joku" oli nähnyt,että lähden,niin piti lappu tuoda,kun näes talo yhtiössä on KOIRIEN VIHAAJA,JOKA LUVANNUT TAPPAA KAIKKI KOIRAT.et näin meillä...
        Olen asunut omistus asunnossa aiemmin,että vuokralla,mutta tämä kyseinen taloyhtiö on yli veto valittajista.
        Ja meillä ei juoda ei polteta!Enkä huuda ,kuin humalaiset harvase yö jossain,mutta Häätöuhkaus tuli LASTEN LEIKKIEN TAKIA!
        Mielestäni tämmöiset valittajat pitäisi asua keskellä metsää,korvessa.
        ONKO MUILLA MIELIPITEITÄ ,MITÄ PITÄISI TEHDÄ?
        NIM.KUNNOLLINEN PERHE!

      • silloin
        kunnollinen perhe kirjoitti:

        saada häädön, poikamiehenä kun silloin asuin, sain ensimmäisen varoituksen normaaleista tupareista, jolloin alakerrasta (Puutalo, ite asuin yläkerrassa) naapuri tuli valittaan että meno loppuu nyt, jolloin välittimömästi ajoin kaverit pois ja pyytelin anteeksi! toisella kerralla pelattiin pleikkaria kaverin kanssa, ja 10:05 lähdettiin pois asunnosta, sama naapuri valittaa että nyt on hiljaisuus (klo:10 Hiljaisuus) ja sain toisen varoituksen! kolmas varoitus tuli nojatuolin siirrosta Klo:10:10. jonka jälkeen häätöuhka. sain säälistä tilanteen selvitetyksi! Vuoden asumaajan aikana pientä nupinaa oli jatkuvasti esim:töihin lähtö klo:5 aamulla , oven "paiskaus" ja kenkien huolimaton asettelu (kuulemma tiputin kengät maahan liian lujaa) .Kotiin tulo ajoista nupinaa , muka liian kovalla metelillä palasin YKSIN yksiööni! Kuitenkin olin selväksi tehnyt että uuteen vuokrakämppään hakemukset oli puolivuotta vetämässä! pieni kaupunki kuitenkin ja paikallinen asuntopalvelu tiedustelee entiseltä isännöitsijältä Millainen kaveri kyseessä, meinas tulla vielä senkin kanssa ongelmia kun kuulivat häätöuhasta, asuin, tämän jälkeen pari vuotta kerrostalossa,(sieläkin pientä moitetta) nyt minulla perhe ja omakotitalo, ei pitäs häiritä!!!!

      • edelliseen
        silloin kirjoitti:

        puutalossa asui muuten vielä 2 muutakin perhettä, joista toinen suoraan seinänaapuri. he eivät olleet meteliä huomanneet kun tiedustelin!!

    • Nimetön

      mitäs häiritset. oikein kun häätävät. Eikä rivitalon päädyssä tietty kärsi kun yksi naapuri1

      • sannuli

        ei kaikki äänet oo pelkkää häirintää. kuten meijän naapurissa asuu vanhempi nais henkilö ja meillä ääntä ja lapsen ääntäkin. ei koskaan valitusta. mut jos sen tekis niin hourulaan joutas! lapsen äänet normaalia ja se kaikki muu.......................! tosin meijän makkuri ja olkkari ei seinän takana. mut kinkkinen naapurin mummeli muuten. , meille ok ,mut kuulee muualta muuta.

      • siipake

        taijat olla kalkkis ja oma hyvväinen..............

      • siipake
        siipake kirjoitti:

        taijat olla kalkkis ja oma hyvväinen..............

        eli tää juttu ol tälle "hyvä" merkkiselle.

      • kinni 65
        sannuli kirjoitti:

        ei kaikki äänet oo pelkkää häirintää. kuten meijän naapurissa asuu vanhempi nais henkilö ja meillä ääntä ja lapsen ääntäkin. ei koskaan valitusta. mut jos sen tekis niin hourulaan joutas! lapsen äänet normaalia ja se kaikki muu.......................! tosin meijän makkuri ja olkkari ei seinän takana. mut kinkkinen naapurin mummeli muuten. , meille ok ,mut kuulee muualta muuta.

        kun on nuoret ihmiset maapurissa tämä alue kuulemma vain nuorille ihmisille. Me saisimme kuulemma muuttaa metsään asumaan .Tämän olemme kuulleet monta kertaa. En voi ymmärtää tällaista kohtelua nuorilta ihmisiltä joiden omatkin vanhemmat elävät mummo tuusulasta

    • omistushuoneisto

      Laita esittely kyltti pihaan. Sitten vain muutama romaani perhe pyörimään pihaan. Sanot naapurilles et sait hyvään hintaan myytyä romaaneille huoneiston. Kyllä tulee naapurille kiire perua puheensa. Heh Heh toimiii....

      • kinni65

        oikein hyvä neuvo
        onhan meilläkin oikeus asuaomassa kodissamme
        kiitos vihjeestä

      • Kylmät kädet

        " Laita esittely kyltti pihaan. Sitten vain muutama romaani perhe pyörimään pihaan. Sanot naapurilles et sait hyvään hintaan myytyä romaaneille huoneiston. Kyllä tulee naapurille kiire perua puheensa. Heh Heh toimiii.... "

        Huippu idea.

    • taina

      Pitää olla jatkuvaa häiritsevää elämää,että häätö tulee.Puheäänet kymmenen jälkeen ei riitä.Ottakaa juristiin yhteyttä.Häätöön tarvitsee muittenkin naapurien todistus.Suosittelen naapureillesi avioliittoneuvojalla käyntiä.Kuuluu tuollainen parisuhdeongelmiin, että kuunnellaan naapureita

    • yritetty samaa...

      heips!jos kyse on todella vain "puhe"äänistä,ei voi kukaan häätää teitä sen takia.meillä kerrostalossa on häirikkö ,joka soittaa päivät-yöt musiikkia,KUUSI perhettä tehneet ilmoituksen yhdessä(adressin muodossa)eikä metelöitsijällä ole häädöstä tietoakaan!joten jatkakaa elämistä ja käskekää naapurinne muuttaa vaikka nevadaan...!tsemppiä ja hyvää lämmintä kesää!!!!

      • se yksi valittaja

        Meidän talossa kesti noin 10 vuotta saada nostetuksi juoppohullu ulos kunnan vuokratalosta että repikääs siitä huumoria...

        Näistä 10 vuodesta tosin olemme asuneet vasta 2 vuotta ja isännöitsijäkin on vaihtunut pari kertaa. Menin tekemään sen virheen että sanoin tämän häirikön emännälle päin naamaa, että teen heistä valituksen. Naapureiden avustuksella teimme valituksen kunnan valtuutetulle joka on toiminut tai toimii kai edelleenkin näissä vuokra piireissä ja vasta silloin isännöitsijäänkin tuli eloa.

        Saimme kirjallisen uhkauksen postiluukusta tältä häiriköltä koska se on tietenkin meidän syy että hän lentää pihalle (emäntä sai jäädä). Kuulemma myös meidän 4kk lapsi huutaa (no älä) ja koira ulvoo. Koiran vielä ymmärrän mutta että lapsesta valitetaan...

        Että näin meillä maalla. Niin ja tällä kertaa kaikki tämän talon häiriköt ovat yli 60 vuotiaita ja me itse 25 ja 30 sekä 4kk.

    • kun hässitte

      kapula suuhun

    • joku raja

      joku raja metelöinnilläkin..ja eihän teidän äänenne muita voi häiritäkkään kuin juuri ainoita seinänaapureitanne...mitä enemmän iltaa kohden juo viinaa niin sitä kovempi puheääni..ostakaa omakotitalo korvesta niin saatte olla ihan kuinka haluatte

    • Unessako?

      Alakerran mummo ilmoitti muuttoni jälkeen isännöitsijälle, että nostelen painoja kuudelta aamulla. Nukun yleensä silloin, mutta ei usko vaikka pyysin katsomaan löytyykö puntteja asunnosta.

    • waldemar

      Yläkertaan muutti vuosi sitten nuoripari. Alusta lähtien heillä on ollut suoralinja isännöitsijälle.
      Olen saanut 2 varoitusta häiritsevästä elämästä joista toinen tuli haastemiehen kautta. Ensimmäisen varoituksen jälkeen soitin isännöitsijälle ja vaadin selitystä. Varoitus alkoi sanoin... olemme saaneet lukuisia valituksia häiritsevästä elämästä, jota on vietetty hallitsemassanne asunnossa sekä kiinteistön alueella ja joka on jatkunut jo pidemmän aikaa.....jne. Kysyin isännöitsijältä että minkälaista häiriötä olen aiheuttanut kiinteistön alueella, niin hän vastasi että hän kirjoittaa varoitukset vakipohjalle ja se nyt sattuu olemaan siinnä.

      Lisäksi varoitukseen oli kirjattu 3 päivämäärää minuutin tarkoin kellonajoin, joina aikoina oli kuulunut kovaa musiikin soittoa, jonkin kovan esineen heittelyä lattialle, pattereiden hakkaamista asunnon oven pamauttelua, huutoa, tappelua, pyykinpesua yöllä ym.ym.

      Totesin isännöitsijälle että en ole ollut kotona parin tapahtuman aikana ja hän kuittasi siihen että lapseni möykkää poissaollessani. Sanoin että he eivät enää asu luonani ja yövierailyt eivät ole mahdollisia, niin isännöitsijä siihen että käyvät silti möykkäämässä poissaollessani, kyllä hän nuoret tietää.

      Tein kummastakin varoituksesta kirjallisen vastineen. Mikään näistä syytöksistä ei osunut eikä uponnut, sillä en näitä häiriöitä ole aiheuttanut, enkä itse ole kuullut mistään muualtakaan talosta vastaavanlaista häiriköintiä.

      Edellistä yläkerran asukasta tavatessani kerroin helvetistä mikä tämä asuinsija nykyään on ja hän oli todella kummissaan, koska ei koskaan ollut meiltä tai muualta mitään kuullut.

      Toivon ja rukoilen että yläkerran väki keräisi kimpsunsa ja kampsunsa ja häipyisivät metsien taakse ja ampuisivat vielä varikset ympäriltään, niin johan olisi hiljaista...tai hankkisivat edes sopivamman lääkityksen.

      • ....

        Eivät äänet kuulu yläkertaan, selvästi jotain sairaita kerrostalokyttääjiä. Itse asun 70-luvun huonosti äänieristetyssä talossa ja ainoat äänet jotka kuuluvat jostain tulevat yläkerran asunnosta. Tuo teidän isännöitsijä vaikuttaa idiootilta.

      • meidän tarina

        olemme lapsiperhe. kun muutimme uuteen asuntoomme niin eipä mennyt kauaakaan kun naapurimme teki meistä valituksen isännöitsijälle. paukutamme kuulemma keittiön kaapin ovia ja muita kaapin ovia keskellä yötä. soitin isännöitsijälle ja sanoin että tämä ei mitenkään voi pitää paikkaansa kun me nukumme keskellä yötä. tämä naapurimme oli kuulemma oikein kerännyt nimiä muilta naapureilta tekemään valitukseen..meni puoli vuotta aikaa kun tämä naapurimme keksi taas lisää ja saimme toisen valituksen. olimme kuulemma taas aiheuttaneet häiriötä elämällä äänekästä elämää. meidän perheessä ei käytetä alkoholia eikä juhlita joten ilmeisesti meidän äänekäs elämämme tulee pienistä lapsista? elämme mielestämme aivan normaalia elämää emmekä metelöi mitenkään sillä lailla että sen ketään pitäisi häiritä. kerran naapuri alko huutamaaan minulle roskiksemme luona ja kehotti meitä muuttamaan pois. ilmeisesti tämä naapuri on ottanut elämäntehtäväkseen häätää meidät pois. en ole koskaan ennen kokenut tälläistä vaikka olemme asuneet monissa paikoissa. enkä ole itse koskaan häiriintynyt kuulemistani naapureiden äänistä sillä nehän ovat ihan normaalia elämää.

      • waldemar
        meidän tarina kirjoitti:

        Tutkintapyyntö lähtee seuraavasta asiattomasta/perusteettomasta valituksesta liikkeelle, ja silloin käsitellään koko asumishistoria, eli n. 2 vuotta. Siinnähän selittelevät,
        valitta ja että isännöitsijä.

    • arikalev

      jos on varoitus,niin 3,kolme on asialla,kaksi todistaa.ota yhteys isännöitsijään.on kai teillä siellä joku asukastoimikunta,entä tuttuja naapureita.näistä voisi purkaa vyyhtiä.nimim.kokemusta on!

    • arikalev

      kysymykseen,voiko yksi,siis yksi naapuri saada häätöä aikaiseksi,EI. riipuu tietysti isännöitsijästä,tällä palvelulla ei ole kuluttajasuojaa!

      • e.d.c.

        Tottakai tällä "palvelulla" on kuluttajansuoja, ja se on Suomen laki. Jos yks tai enemmän asukasta valittaa aiheettomasti, niin asian voi viedä oikeuteen jonne tietysti nämä valittajat kutsutaan todistamaan ja muut naapurit, että onko mitään todellista häiriötä tapahtunu.

    • mk80

      vit... tommoset naapurit...heinävedellä on just tollasia kusipää naapureita jotka yrittää toisille häätöjä,

      • Yli 20v kokemus

        Yläkerran porukka on häirinnyt lähinnä viikon-loppuisin aina silloin tällöin yli 20v ajan. Ensin vanhemmat känni-päissään nyt sitten lapset, jotka pitävät asiaa normaalina toimintana. 1 varoitus on jo mennyt perille, mikä käsiteltiin ylimääräisessä kokouksessa.No välillä siellä juhlivat sekä vanhemmat että lapset, tai sitten kun vanhemmat ovat kesän-vietto-paikassaan tulevat lasten kaverit paikalle.Nyt asia on edennyt siihen pisteeseen, että metelistä ilmoitetaan isännöitsijälle, joka sattuu asumaan samassa rapussa. Tämä toteaa tilanteen, ja käy lopettamassa metelin, viimeisi noin klo 03.30. Näin on nyt tapahtunut 5 kertaa varoituksen jälkeen.Nyt kesällä on isännöitsijä pois paikalta, jolloin on sovittu että poliisit paikalle, ja uusi varoitus heti, ja se kolmas nopeasti jakoon että päästään toimenpiteisiin.Täytyy vielä lisätä että ennen 1 varoitusta on kärsitty noin 20v

    • rein

      Taitaa tilanne olla jo sellainen, että jompi kumpi joutuu lähtemään. Asiattomista ilmiannoista voi saada ihmiset vastuuseen. Mitatkaa ulkopuolisen avustuksella äänen voimakkuus, muistaakseni kiinteistöliitosta tai nuorkauppa kamarista saa ko.palvelun jolla on myös oikeusasteella merkitys.

    • Selvä homma

      Jos ongelmana on, että normaalit puheäänet kuuluvat häiritsevästi naapuriin, niin silloin taloyhtiön velvollisuutena on korjata äänieristys sellaiseen tasoon, että nämä äänet eivät enää muita häiritse.

      Jos taas syynä on liian voimakasääniset asukkaat, on teidän velvollisuutenanne säätää omaa äänenvoimakkuuttanne sellaiselle tasolle ettei siitä ole naapureillenne haittaa.

    • taloyhtiöstä

      ei voi saada häätöä, vaikka saisitkin vielä ne kaksi varoitusta, mikäli ne perustuvat vain seinänaapurisi valitukseen. Taloyhtiön muutkin asukkaat pitäisi kirjallisesti valittaa aiheuttamastasi metelöinnistä, jotta häätö saataisiin vireille (joka sekin vie aikaa...vaaditaan ylimääräinen yhtiökokous, blaa..blaa). Ei täällä Suomessa ole niin yksinkertaista edes vuokralaisen häätäminen kodistaan, saatikka sitten omistusasunnosta häätäminen.

    • logiikkaa

      Miten muut naapurit voisivat kokea häirityksi tulemista. Tietenkin teidän metelöintinne häiritsee vain seinänaapureita. Rivitaloihinhan muutetaan nimenomaan rauhan takia.

      Suomessa pitäisi rakentaa parempia asuntoja ja äänieristyksen tasoa nostaa, ettei naapurien metelöinti häiritse ja itsekin uskaltaisi elää vapaammin. Kehtaisi edes laulaa omassa asunnossaan.

    • ............

      tiedän tapauksen jossa yksi naapuri onnistu järjestämään häädön jatkuvalla valituksella että sieltä asunnosta kuuluu ääniä,musiikkia jne ja niin tämä kyseinen henkilö sitten sai häädön.se sun naapuri on ottanut teidät silmätikukseen ja tulee jatkossa vahtaamaan mitä teette ja koska.ikävä kyllä näitä idiootteja löytyy joilla on tarve puuttua muiden elämään ja näin järjestää häätö.ne keksii vaikka mitä juttuja että saa teidät pihalle sieltä kämpästä.itse asun kerrostalossa ja täällä on yö myöhään jos jonkin laista menoa.millo käy poliisia,palokuntaa,ambulanssia jne ja silti ei mitään tapahdu.joten se on kiinteitöstä kiinni että miten siellä menetellään.asiat muuttuu ja kuulemma jo yhdestä varoituksesta voi lentää pihalle ja tämän kuulin omasta kiinteistöstäni vuokran antajalta.

    • Hoijaa

      .En jaksanut lukea koko viesti ketjua,mutta oliko kyseessä vuokra vai omistus kämppä?
      Vuokratouhut erilaisia,mut min 3 varotusta ennen mahdollista häätöä oltava;todistettavia semmosia.Omistus kämpässä ei isännöitsijää tartte pelätä,on meinaan pelkkä juoksupoika,taloyhtiön hallituksen valitsema ja jonka se voi myös erottaa.selvittele asioita juttele hallitukse kanssa ym...........

      • MKSI

        Onneksi asun korvessa! ^_^ Ei haittaa kettää vaikka elän eikä mua haittaa kenenkään muun elo. No empä kyllä kovin isoääninen olekkaa.

    • aina voi...

      Tuskinpa normaalista asumisen äänistä voi häätöä saada. Pyytäkää naapuriltanne kirjallisena selvitys, mikä häntä on häirinnyt ja koska. Nuoria ihmisiä aina otetaan silmätikuksi. Minäkin aikoinaan kerrostalossa asuessani sain valituksen siitä, että minun vieraani tuovat kuraa rappukäytävään. Tiedä sitten, että kävikö muilla vieraita ollenkaan, vai kuka sitä valvoi, että kenen vieraiden kengistä ne tulivat. :)

      • jenn...

        itsekkin kärsin naapurien metelöinnistä. yläkertaan muutti metelöiviä nuoria, yö myöhään aina pikkutunneille asti kuuluu stereoiden jyske, räkätysnaurua,huutoa,kolinaa ja he jatkavat sitä joskus koko päivän.. onneksi ei sentään joka päivä mutta viikonloppuisin aika usein ja juuri makuuhuoneemme kohdalla. meillä on pieni poika joten ei varmaan pitäisi olla liikaa vaadittu että edes hän saisi nukkua yönsä ja päikkärinsä rauhassa!?

    • soppa

      Tytärtäni yrittää häätää ala-kerran naapuri kaverinsa kaa.Talossa on huono äänieristys ja kaikki vessan vetoa oven kii painamista ,seksi elämän äänet kuuluu naapuriin,kupin pano pöydälle,yskiminen ja naapurin koiran haukunta kuuluu.Mutta ne on normaaleja asumisen ääniä mutta alakerran neiti valittaa niistä, samallai kaikki äänet kuuluu niin ylös kuin alas päinkin mutta ei ole viitsinyt itse valittaa vielä, mutta nyt tuntuu että alakerran asukas tyhjentää asuntoja kavereilleen?? Tytär on asunut talossa ainakin 3-vuotta ja yhtään valitusta ei oo tullut koko aikana, nyt kun neiti muutti helmikuussa taloon on jo yksi asunto häädetty tyhjäks ja nyt toista yrittää.Tulee mieleen että onko tämä oikein?tyttäreni käy töissä säännöllisesti,joten jupottelu ei ole kyseessä,ja vuokran antajalle laittamissaan häiriö ilmoituksissa on että yleistä häiriöö ei mitään aikoja tai päiviä tai mitä häiriöö on ollut.Kaverinsa kanssa tämä näitä laittaa, saako häntä vastuuseen tästä turhasta ilmoittelusta ja korvaus velvolliseksi,kirjeet joita tyttärelleni ilman allekirjoitusta laitto on herjaavia ja oikeuteen menemme jos ei lopu.Oisko suhteita mitä käyttää nyt väärin asuntoja tyhjentääkseen ja täyttääkseen???.

      • naapurisiko(a)

        Hei haloo! Tehän vaan ruikutatte naapureistanne, miettikää vähän, miksiköhän naapuri valittaa teistä? Ehkä muu ei auta, ette vaan anna toisille rauhaa, möykkäätte ja häiritsette naapurienne elämää. Ette tietysti omasta mielestänne häiriköi yhtään? Ei kai se naapuri valita jos ei häiriinny? Ainahan se syy on jossain toisessa. Eihän pikku JaniPetteri ollenkaan metelöi, eikä kaveritkaan jotka yötämyöten pelaavat ja hihkuvat?

      • Nainen41

        ...teidän syy oo jos äänieristys on huono. Mulla on ollut (melkein) sama ongelma. Ala-kerrassa asui vanhuksia, ja valituksia tuli suunnilleen joka päivä. Kun he muuttivat pois, ja tilalle tuli uusi asukas, valituksia ei enään tullut. Missä syy?

    • mä vaan

      Ei tommoset toisten kyttääjät saa yksin mitään aikaan,joten olkaa huoleti vaan ja jatkakaa elämistä normaaliin malliin. Toivottakaa vaa hyvää kesää kyttäävälle naapurille,niitä kyllä riittää.

    • ellette....

      Naapurilla on täysi oikeus häätää teidät pois.
      Ainoa keino vastustaa naapurin toimenpidettä on pissata uunipannulle ja jäädyttää se pakastimessa.
      Sen jälkeen sujautetaan jäätynyt levy naapurin postilaatikosta sisään.
      Se viilentää tunteita ja sulaessaan muistuttaa huonoista naapurisuhteista.
      Eli, ei muuta kun uunipannun ostoon.

    • juhakko

      Asumme paritalorivarissa. Naapurit ovat vaihtuneet moneen kertaan ja melkein kaikki naapurit ovat pitäneet häiritsevää meteliä ja jotkut jopa aamutunneille saakka tosi raivostuttavaa möykkää. Ei olla tehty kenestäkään valitusta vaan juteltu normaaliin tyyliin asioista.
      Me ei tupakoida ja on tosi rasittavaa kun ei voi käyttää omaa terassiaan kun aina haisee tupakalta. Ei voi kuivata vaatteita ulkona kun aina haisee tupakalta. Niinpä ostettiin tontti keskeltä metsää ja ollaan rakentamassa sinne taloa. Saadaan olla rauhassa ja omissa oloissa raikkaan ilman keskellä.
      Ensin pitää jutella asiasta henkilökohtaisesti häiritsevän naapurin kanssa ja sitten vasta tehdä valituksia jos ei auta. Se toimii paremmin :)

    • turvat kiinni

      Ei se teistä turhaan ole valittanut. Olette metelöineet. On oikein teille, jos saatte häädön sieltä. Hommaan on olemassa hyvin helppo korjaus : pitäkää turpanne ja kaikki muuki kiinni öisin! Silloin ei teistä valita kukaan, vai mitä?

      • rupusakki

        Mites sitten suu pannaan kun valituksia satelee isännöitsijälle ja kämppä on ollut tyhjä "metelöinnin" aikana? Tällä konstin oon saanut pari varoitusta. Selitä siinnä sitten todistajien kera isännöitsijälle että ko. huushollissa ei ketään ole ollut paikalla kun naapuri sieltä meteliä on kuullut...ja isännöitsijä on niin palikka että ei usko. Muut naapurit ei moista mekkalointia ole konsaan kuulleet. Että tällastakin tapahtuu.

    • naapuriongelmia!

      mutta totta!!! asumme rivarissa ja meillä on soinut ovikello kolme kertaa...eka oli uudenvuoden iltana, klo 10.00! toka vappuiltana, klo.21.30 ja viimenen oli päivällä, klo. 13.00! näinä kertoina meillä oli kylässä ystäviä, eikä todellakaan mitään hulinaveikkoja. kävimme vaan tupakilla takapihalla, ehkä hieman naurettiin liian kovaa!!!ottaa niin kaaliin, kun tykätään asua tässä kodissa, mutkun naapureita ei voi valita!ai niin, naapurista kuuluu "vain" lapsen itkuaja karjuntaa, mut kun ei me välitetä, seon elämää!!!

      • häädöstä?

        Elikkä oli vain tarkoitus kysyä onko yhdellä naapurilla mahdollisuus saada aiheutettua häätö. Kiitti niille jotka ymmärsivät pointin, ja myös niille jotka eivät...
        Muutamia viikkoja sitten yhdet naapureistamme piti juhlat jotka kestivät aamuun saakka, ja he asuvat viiden asunnon päässä, eli sulle joka kutsuit idiootiks ni jos häiritsevää meteliä kuuluisi, niin se kuuluisi muillekkin kuin vain meidän seinänaapureille asti...
        Mut onneks kävi täs ilmi ettei me olla oltu ainoat joista on valitettu, elikkä kävin tiedustelemassa muiltakin.. Tuskinpa saadaan häätöö... Jaksamisii vaan niille jotka ovat onnistuneet saamaan yhtä ihania naapureita..

      • pikku vaimo

        Siis voiko omistus-asunnostakin tulla häätö??!! Sairasta!!! En lukenut koko ketjua MUTTA EI HELVETTI , SIIS VOIKO OMASTA ASUNNOSTA LENTÄÄ PIHALLE VAAN SEN TAKIA ETTÄ NAAPURIT ON NIPOJA KUSIPÄITÄ??!!!

      • Kuvittelin, että
        pikku vaimo kirjoitti:

        omistusasuminen on varma tapa saada pysyvä koti.

      • Minä vaaan
        Kuvittelin, että kirjoitti:

        omistusasuminen on varma tapa saada pysyvä koti.

        Olisi kannattanut lukea koko ketju:). Ei sitä häätöä niin vaan tule. Lukekaapa lisää.

      • se on
        Kuvittelin, että kirjoitti:

        omistusasuminen on varma tapa saada pysyvä koti.

        Tämä todellakin on mahdollista... Vaatii tosin yhtiönhallituksen päätöstä asiasta jnejne

      • as oy
        häädöstä? kirjoitti:

        Elikkä oli vain tarkoitus kysyä onko yhdellä naapurilla mahdollisuus saada aiheutettua häätö. Kiitti niille jotka ymmärsivät pointin, ja myös niille jotka eivät...
        Muutamia viikkoja sitten yhdet naapureistamme piti juhlat jotka kestivät aamuun saakka, ja he asuvat viiden asunnon päässä, eli sulle joka kutsuit idiootiks ni jos häiritsevää meteliä kuuluisi, niin se kuuluisi muillekkin kuin vain meidän seinänaapureille asti...
        Mut onneks kävi täs ilmi ettei me olla oltu ainoat joista on valitettu, elikkä kävin tiedustelemassa muiltakin.. Tuskinpa saadaan häätöö... Jaksamisii vaan niille jotka ovat onnistuneet saamaan yhtä ihania naapureita..

        voi jollain keinoilla ottaa heidän asuntonsa yhtiön haltuun. Punokaa juonia, ilmeisesti muutkin talossanne ovat kärsineet tästä valittelijasta!

      • eräs perhe
        Kuvittelin, että kirjoitti:

        omistusasuminen on varma tapa saada pysyvä koti.

        sai häädön ja omistusosake lunastettiin taloyhtiölle, koska heillä oli yli vuoden ajalta useista huomautuksista huolimatta vastikkeet maksamatta.
        lisäksi mukana oli kolme varoitusta, koska isäntä oli tyranni perhettään kohtaan ja huusi ja karjui niin että se kuului naapurikerrostaloon asti, eikä äidilläkään sen paremmin mennyt. poliisit kävivät useaan otteeseen lasten takia siellä.

        taloyhtiö myi myöhemmin osakkeen uudelle perheelle.

        aikaa siinäkin meni, että saimme sen perheen ulos, mutta kyllä se kannatti, nimittäin kyseinen perhe jatkoi uudessa asuinpaikassaan samaa rataa, kunnes lapset huostaanotettiin.

      • asoy
        eräs perhe kirjoitti:

        Niin...

        Mutta, entäs jos yhtiöjärjestyksessä on maininta, että yhtiöllä ei ole lunastus oikeutta...
        Eipä taida enään siinä vaiheessa häätö noin vain onnistua...

        Toivotaan, ettei itselle osu tuollaisia naapureita...

      • siltä vaikuttaa
        pikku vaimo kirjoitti:

        Siis voiko omistus-asunnostakin tulla häätö??!! Sairasta!!! En lukenut koko ketjua MUTTA EI HELVETTI , SIIS VOIKO OMASTA ASUNNOSTA LENTÄÄ PIHALLE VAAN SEN TAKIA ETTÄ NAAPURIT ON NIPOJA KUSIPÄITÄ??!!!

        kysymyshän ei aina ole häiriöstä, ei sietokynnyksestä vaan siitä, ettei vaan kestä kyseisiä naapureita (tai niiden lapsia)

    • Eihän häätöä

      saa yhden kirjallisen varoituksen perusteella... Kuka tämän varoituksen on allekirjoittanut? Isännöitsijä vai hallituksen puheenjohtaja? Yleensä varoituksen antamiseen tarvitaan hallituksen päätös ja varoituksen kohteeltakin pyydetään lausunto ennen kuin varoitus annetaan.

    • rak ins

      Oikein rakennetun rivitaloasunnon ilmaäänen eristävyys naapuriasuntoon on 58 dB. Se tarkoittaa että normaali puhe ei mitenkään kuulu naapuriin ainakaan seinän tai rakenteiden kautta. Juhlinnan meteli tai muu kännisen lauman mökellys kyllä on kuultavissa, mutta sehän ei ole normaalia puheääntä.
      Asun itse rivitalon päätyasunnossa ja sillä kokemuksella tiedän että aivan vähäinen metelöinti ei naapuriin kantaudu.
      Onkohan vikaa etsittävä nyt naapurista, talon rakenteista, itsestänne vai näistä kaikista?

      • Anonyymi

        Näin ehkä teoriassa, mutta käytännössä Suomessa on harvassa talot, joissa tuohon 58 dB eristävyyden tasoon asti pääästään kaikkien asuntojen välillä.

    • tiitu

      kannattaa viedä asia asukasyhdistyksen kokoukseen ihan reilusti. muuten asunto-oikuteen jos on pätevät perustelut

      • että ei muuta kun

        häiriköille HÄÄTÖ! hyvin yksinkertaista, jos häiritset niin saat häädön ja silläsipuli. Ei kyllä haittaa tippaakkaan jos mökäävät paskiaiset toimitetaan sillan alle asumaan, ihan oikein tehty,hyvähyvä. VIHAAN häiriköitä ja niillä ei ole oikeutta asua missään missä häiritsevät toisia ihmisiä! painukaa landelle!

    • vuokrasopimus

      Ota todella asioista selvää. Minä itse tein mokan, kun isännöitsijä sanoi, että yksikin soitto vielä asukkailta, niin vuokrasopimuksenne sanotaan irti. En siinä vaiheessa ymmärtänyt tehdä mitään - vaan tartuin puhelinluetteloon ja muutin kuukauden päästä itse pois. Minulle ei ollut tullut yhtään kirjallista varoitusta eikä myöskään isännöitsijälle muuta, kun soittoja ja käytejä. (meillä syys oli, että lapset juoksevat rappukäytävässä ja metelöivät pihassa). Ahdaskatseiset suomalaiset hurraa. Pitäiskö elää umpiossa, suu supussa. Valitukset ja varoitukset pitää aina olla kirjallisia. En usko sinun tapuksessasi, että joudut muutamaan - ota yhteyttä kaupungin oikeusaputoimistoon ja kysy neuvoja. Ei kysyvä tieltä eksy.

      • Kirjoittelua seurannut

        Kaikenlaista selitystä ja haukkumista. Sehän on vain niin yksinkertaista, että pidetään kiinni talon järjestys-säännöistä jotka normaalisti kieltävät metelöinnin klo 23.00 jälkeen aina 07.00 asti Eikä sitä ennenkään tai jäkeen saa tuottaa naapureilleen meteliä mikä ei kuulu kerrostalon normaalein ääniin.

      • Niuho Nipottaja
        Kirjoittelua seurannut kirjoitti:

        Kaikenlaista selitystä ja haukkumista. Sehän on vain niin yksinkertaista, että pidetään kiinni talon järjestys-säännöistä jotka normaalisti kieltävät metelöinnin klo 23.00 jälkeen aina 07.00 asti Eikä sitä ennenkään tai jäkeen saa tuottaa naapureilleen meteliä mikä ei kuulu kerrostalon normaalein ääniin.

        Vaan määrittele normaalit asumisen äänet.
        Yhtä häiritsee hiljainenkin puheääni, toisen mielestä suihkussa käyntikään klo 23 ei häiritse.
        Riippuu tietysti naapurin kuulosta ja siitä, kuinka lähellä seinää korvaansa pitää...
        Ja onpa merkitystä tietysti naapurin mielenterveydellä ja sillä, onko hänellä muuta elämää kuin naapureiden kyttääminen.
        Eipä yläkerran naapurin öinen kusen lorottelu tai hänen vaimonsa korkokengillä parketilla tepastelu kivalta kuulosta, mutta sehän on sitä normaalia kerrostaloelämää, myös klo 22 jälkeen.
        Ja muistaakseni esim.suihkussakäynti myös klo 22 jälkeen on sallittua, kunhan sinne ei jää "asumaan", ammetta ei sen sijaan ole lupa enää siihen aikaan täytellä.
        Itse en ainakaan arastele käydä iltavuoron jälkeen suihkussa jos siihen tarvetta.

    • rapsu83

      Periaatteessa yksikin naapuri voi saada häädön aikaiseksi. Mutta jos kyseessä on omistusasunto, niin silloin asia on vähän vaikeampi. Silloin pitää olla vahvemmat perustelut ja esimerkiksi muiden naapureiden tuki on silloin tarpeen.

    • naulaa ohtaan

      Tähänkin asiaan on selvä resepti!
      Häädetään kaikki valittajat ja kerätään ne samaan kerros/rivitaloon tai metsän keskelle.
      Siellähän kyttäävät toisiaan.
      Saa normikansa olla rauhassa.

      • Tunkki2

        Siis häiritä saa, mutta valittaa siitä ei saa. On varsin outo sinun normittelusi. Pidätkö itse häiriköinnistä ja oletko itse sellainen. Siltä vaikuttaa.

    • Sopu

      Mielestäni tarvitaan useamman naapurin nimi todistajaksi.Tilapäinen juhla tai kova-ääninen puhe satunnaisesti ei ole riittävä peruste valitukselle.Kyseeessä on oltava jatkuvampi häiriköinti esim. alkoholin kanssa.Juhlimisestahan voi aina neuvotella naapurin kanssa.

    • Teidän pitäisi antaa vastine varoitukseen jossa ilmoitatte, että varoitus on aiheeton. Valittajalla ja vuokranantajalla on näyttövelvoite mahdollisesta häiriöstä. Niin pitkään kun ette reagoi varoituksiin katsotaan sen olleen oikeutettu.

      Todelliset valittajat ja häätäjät kutsuvat poliisin paikalle jolloin näyttö häiriöstä on kiistaton.

      Tehkää vastine jossa kerrotte ettei normaalista puheesta voi naapurille olla haittaa. Jos oikein fiksuja olette niin laitatte vastineeseen vielä, että ilmoititte naapurille viikko ennen iltaa mahdollisista äänistä klo 10:nen jälkeen.

      Vuokranantajalle voitte hyvässä yhteisymmärryksessä ilmoittaa, että tulette riitauttamaan mahdollisen häädön oikeudessa. Oikeudessa näyttöjen on oltava pitäviä. Näytössä vaaditaan muiden naapureiden lausunnot häiriöstä tai myös äänitteet käyvät näytöstä ja jo aikaisemmin mainittu poliisin väliin tulo.

      Aktiivinen täytyy olla eikä pidä jäädä odottamaan perusteettomia päätöksiä eikä asua kenenkään mielivallan alla.

    • hallituksen pj

      Osakkeenomistaja saa osakkeiden mukaisen oikeuden asua taloyhtiön omistamassa asunnossa. Siis taloyhtiö omistaa koko kiinteistön, sillä olevat rakennukset ja rakennuksisa olevat asunnot. Oikeuden asumiseen voi menettää tietyin edellytyksin. Yhtiöjärjestys kannattaa aina lukea, sillä siinä voi olla lisäehtoja.
      Näytön ja asian käsittelyn pitää olla yhtiöjärjestyksen ja asunto-osakeyhtiölain mukainen.
      Ytiön puolesta ylin päättävä elin on yhtiökokous, ei hallitus tai isännöitsijä. Neuvoja saa kysymällä...ei kannata olettaa. Olemalla aktiivisesti mukana yhtiön toiminnassa, voi itse olla vaikuttamassa asumisviihtyvyyteen, niin muiden kuin omaansa. Yhtiökokous voi valita uuden hallituksen tai isännöitsijän kesken kaudenkin, jos niin halutaan.
      Yksikin osakas voi valituksilla saada asian yhtiökokouskäsittelyyn, esim kolme kirjallista valitusta ja hallituksen esitys ko. asiasta yhtiökokouksen päätettäväkisi, yhtiöjärjestyksen mukaisesti kutsuttuna.

    • saatu häätöjä

      milloin mistäkin syystä...

    • ex-epätoivoinen

      Ah ja voi! Minäkin olen kärsinyt useamman vuoden piinaavista alakertalaisista. Ensimmäiset valitukset tuli kirjallisena postiluukusta; vauvan itku herättää monta kertaa yössä. (Mikseiköhän tässä vaiheessa valitettu minun askeleista, kun kuitenkin lasta kannoin pitkin kämppää kaiket yöt...)
      Sitten kun lapsi sai edes kahdeksan tunnin yhtämittaiset unet, minua pyydettin laittamaan hänet nukkumaan jo iltakahdeksalta, jottei kuuluisi mitään kolinaa enää sen jälkeen. ( Se ei olisi kuulemma häirinnyt mikäli lapsi olisi herännyt neljän maissa yöllä, koska silloin heilläkin noustaan ylös...)
      Seuraava vaihe oli se, että kun lapsi oppi kävelemään(juoksemaan), niin minulle kohteliaasti esitettiin, että enkö voisi kieltää häntä juoksemasta illalla. (Eli liikkumiskielto seitsemän jälkeen...)
      Heh, nyt naurattaa, mutta ei naurattanut silloin.
      Kyllä tuli monta kertaa mietittyä, että mitä jäynää keksin niille ja kerran pääsinkin toteuttamaan suunnitelmani: Tein käytävässä hyvin selväksi sen, että minulle tulee toinen lapsi! Eli sama itku ja huuto alkaisi taas alusta. En siis ollut raskaana, mutta saipahan alakertalaiset miettiä, että koska se rumba alkaa taas.
      Alakertalaiseni valittivat siis joka asiasta. Jos erehdyin valvomaan joskus viikonloppuna yli kymmeneen, niin heti taas lappu postiluukusta, että minun askeleeni kuuluivat. (Tarkkaan tiesivät mihin kellonaikaan laitoin telkkarin kii ja kävelin sänkyyn...)
      Joo, mun piina helpottui sillä, että itse muutin pois, mutta samanlaisten ongelmien kanssa painiville haluan sanoa, että oikeusaputoimisto on paikka, josta ainakin minä sain apua. Ja varsinkin me yh-äidit tulemme aina olemaan alempiarvoisia osakkeenomistajien silmissä, mikäli asumme vuokralla heidän yläpuolellaan!
      Mutta ei saa antaa periksi kaikille vouhottajille!
      Hyvää kesää kaikille! (Paitsi minun alakertalaisille...)

      P.S. meillä kolahti patterikin kerran...!

    • nolo olo

      Nolottaa kun rakasteltiin yöllä ikkunat auki - naapuri kuuli ja uhkaa varoituksella/häädöllä... Sisällä kuitenkin touhuttiin ei parvekkeella.

      • mie vain

        Alakerrassamme asuva nainen valittaa joka ikisestä asiasta ja ihan mihin kellonaikaan vain. Tämä olisi ihan ok jos hän olisi itse mallikansalainen.

        tämä daami:
        polttaa rappukäytävässä
        antaa lapsensa huutaa yöllä vaikka kuinka kauan ennen kun vaivautuu nousemaan ylös rauhoittelemaan tätä (luulin oikeasti ekoilla kerroilla että se muksu on jätetty yöksi yksin, kun kukaan ei noussut rauhoittelemaan)
        pitää bileitä aina kun saa lapsensa hoitoon.

        Seinänaapurimme puolestaa aloittaa musiikin huudatuksen aina yöllä 2-3 välillä viikolla. Tää jätkä kaiketi on saamassa häädön pika puoliin.

        Mutta voiko tosta alakerrassa asuvasta naisesta esim valittaa? jotenkin tuntuu kamalalta että tekee valituksen lapsen pitämästä metelistä, mutta jatkuvasti jää yöunet vajaiksi kun joutuu kuuntelemaan sitä kiljumista ja sen jälkeen sitä kun se nainen karjuu sille lapsellensa...

      • Ihmettelee78
        mie vain kirjoitti:

        Meillä on aika erikoinen tilanne menossa...Olemme lapsiperhe ja saatiin pari viikkoa sitten käräjiltä haaste jossa oli vuokrasopimuksen purku jos vielä aihetamme meteliä..Noh kyselin isännöitsijältä että miksi tälläinen on tullut niin totesi että meillä on kuulemma käynyt 2 kertaa poliisit ja tämän kuultua kerroin hänelle ettei mitään poliiseja ole käynyt vaan nyt sekoitat meidät ihan toiseen asukkaaseen...joten pyysin häntä tarkistamaan asian.. Hän ei tarkistanut asiaa vaan pysyy kannassaan, yritin jopa selittää etko tajua et asia koskee ihan toista asukasta niin ei mennyt jakeluun..Ja meistä on kuulemma tehty myös nimilista mutta sain selville että kyseinen nimilista on kerätty siihen asuntoon mihin tämä poliisikin liittyy..mutta isännöitsijälle on toimitettu kaikki musta valkoisella että meillä ei poliiseja ole käynyt ja hänen pitää purkaa haaste mutta ei suostu tekemään sitä.. Ja vaikka puheenjohtaja on laittanut mustaa valkoisella /kopiot kaikista nimilistoita ja todisteita että poliisit ovat käyneet toisessa asunnossa eikä meillä niin ei siltikään..En tajua mikä on vikana..naurattaa mutta huomenna menossa oikeusavustajalle ja hän saa auttaa meitä kun ei kerran muuten pura asiaa..

      • jaskko.l..
        Ihmettelee78 kirjoitti:

        sattuu olemaan tuttuja romaaneja ja pistin asunto esittelyn pystyyn ja ne kaahasi uudella mersullaan pihalle ja oli kiinnostuneita asunnosta luvaten seuraavana arkipäivänä tehdä kirjallisen tarjouksen.Maanantaina oli kaikki häiriö ilmoitukset peritty kuulemma kun isönnöitsijä soitti.
        Ja muistakaa jotta jos joudutte muuttamaan omasta kodista paskanaapurin takia niin ensisijaisesti myykää se tummille tai venäläisille jos löytyy.Kosto on suloista.

      • Pontzo

        Kova homma sulla ollut edessä..

        Erään ryhmän kuvaus:

        Olisiko halukkaita keskustelemaan asiasta joka liittyy vuokralaiselle annettavista häiriöilmoituksista joissa ei ole mitään perää, ilmeistä on että tässä maassa niitä on joka lähtöön liittyen vaikkapa häiriöilmoituksia lemmikeistä joita ei ole olemassa, tai häiriöilmoituksia että vuokralaisen koirat haukkuu ja vuokralaisella on lemmikkinä vain käärme.

        -Missä on vuokralaisen oikeusturva näihin asioihin liittyen?
        taloyhtiöissä joissa asuu suurimmaksi osaksi huoneistojen omistajia tai taloyhtiöt joissa on pelkästään vuokralaisia.

        Poliisi ei suostu kovinkaan helposti tutkimaan asukkaiden keskinäisiä suhteita, kateutta yms. joista nuo perättömät ilmoitukset myöskin suuremmaksi osaksi liittyvät.

        -Miten ilmoittajat saadaan edesvastuuseen perättömistä ilmoituksista kun ne ovat isännöitsijän takana piilossa?

        -Mitä asialle pitäisi tehdä ja miten mielivaltaiset asukkaiden tekemät perättömät ilmoitukset saadaan lopetettua sekä savustusyritykset vuokralaisen saamiseksi pois asunnosta tai vuokralaisen vainoamiset saadaan loppumaan?

        -Taloyhtiöillä liikaa valtaa suorittaa mielivaltaisia asioita ?

        Vuokralaiset pelkää asua jopa omassa asunnossa, häätö uhkaa usein perättömistä ilmoituksista johtuen ja seuraavaksi vuokralainen voi olla asunnoton.
        Vuokralainen joutuu nöyristelemään mielenterveytensä ja jaksamisensa kanssa, myös kun hakee seuraavaa asunto ja miettii mitä kirjoittaa kohtaan miksi olet nyt asunnoton?
        tai miksi sinut on häädetty pois asunnosta?
        ja miettii että syyksi on ilmoitettu liiallinen häiriköinti..
        vaikka ei olisi tehnyt mitään, eli syyttömästä saadaan helposti syyllinen.
        Jos ei muuten niin muutama asukas menee oikeuteen kertomaan saman yhteisen tarinan ja heh heh hee, vuokralainen saa häädön :(

        Ongelma näyttää olevan suurehko ja nuo epäkohdat pitää saada myös korjattua/poistettua.

        Facebookissa löytyy ryhmä nimeltä:

        Turhat ja perättömät häiriöilmoitukset vs asukas

        Siellä voi tuoda asioita ilmi enemmän ja osallistua epäkohtien korjaamiseen yhdessä muiden kanssa jotka ovat joutuneet turhien ja perättömien ilmoitusten uhriksi.

      • Jerpa
        jaskko.l.. kirjoitti:

        Meidänkin alakerran naapuri on tullut valittaan siitä miten hänen lapsensa pelkää meiltä kuuluvia ääniä iltaisin/öisin. Kummalista tässä on se, että viikot olen yksin eli hyvin vähän ääntä varmasti meiltä kuuluu. Sitäpaitsi ennen hiljaisuutta joka on taloyhtiössämme viikonlppuisin 23.00, saa varmasti puhua normaalilla äänellä ja katsoa telkkaria. Pistäkää vain naapureillenne luut kurkkuun, älkää antako pompottaa itseänne!

      • häätö ja äkkiä
        Pontzo kirjoitti:

        Kova homma sulla ollut edessä..

        Erään ryhmän kuvaus:

        Olisiko halukkaita keskustelemaan asiasta joka liittyy vuokralaiselle annettavista häiriöilmoituksista joissa ei ole mitään perää, ilmeistä on että tässä maassa niitä on joka lähtöön liittyen vaikkapa häiriöilmoituksia lemmikeistä joita ei ole olemassa, tai häiriöilmoituksia että vuokralaisen koirat haukkuu ja vuokralaisella on lemmikkinä vain käärme.

        -Missä on vuokralaisen oikeusturva näihin asioihin liittyen?
        taloyhtiöissä joissa asuu suurimmaksi osaksi huoneistojen omistajia tai taloyhtiöt joissa on pelkästään vuokralaisia.

        Poliisi ei suostu kovinkaan helposti tutkimaan asukkaiden keskinäisiä suhteita, kateutta yms. joista nuo perättömät ilmoitukset myöskin suuremmaksi osaksi liittyvät.

        -Miten ilmoittajat saadaan edesvastuuseen perättömistä ilmoituksista kun ne ovat isännöitsijän takana piilossa?

        -Mitä asialle pitäisi tehdä ja miten mielivaltaiset asukkaiden tekemät perättömät ilmoitukset saadaan lopetettua sekä savustusyritykset vuokralaisen saamiseksi pois asunnosta tai vuokralaisen vainoamiset saadaan loppumaan?

        -Taloyhtiöillä liikaa valtaa suorittaa mielivaltaisia asioita ?

        Vuokralaiset pelkää asua jopa omassa asunnossa, häätö uhkaa usein perättömistä ilmoituksista johtuen ja seuraavaksi vuokralainen voi olla asunnoton.
        Vuokralainen joutuu nöyristelemään mielenterveytensä ja jaksamisensa kanssa, myös kun hakee seuraavaa asunto ja miettii mitä kirjoittaa kohtaan miksi olet nyt asunnoton?
        tai miksi sinut on häädetty pois asunnosta?
        ja miettii että syyksi on ilmoitettu liiallinen häiriköinti..
        vaikka ei olisi tehnyt mitään, eli syyttömästä saadaan helposti syyllinen.
        Jos ei muuten niin muutama asukas menee oikeuteen kertomaan saman yhteisen tarinan ja heh heh hee, vuokralainen saa häädön :(

        Ongelma näyttää olevan suurehko ja nuo epäkohdat pitää saada myös korjattua/poistettua.

        Facebookissa löytyy ryhmä nimeltä:

        Turhat ja perättömät häiriöilmoitukset vs asukas

        Siellä voi tuoda asioita ilmi enemmän ja osallistua epäkohtien korjaamiseen yhdessä muiden kanssa jotka ovat joutuneet turhien ja perättömien ilmoitusten uhriksi.

        Justiin joo että tulee vastakkaisasetelma että kuuluuko häiretsevää meteliä vai ei.Kukapa vuokralainen sen myöntää jos vaikka viikon ryyppää huoneistossa ja melttoo,anooko hän itse varoitusta.

        Joskus naapurissani asui henkilö jolla 2 lapinkoiraa voi perkele sitä koirien räksytystä,onneksi muutti helvettiin.
        Yläkerrassa asustelee naisihminen joka raahaa saakeli jotain entistä linnan venkulaa huoneistoon ja voi perkele mikä räyhääminen,no onneksi poliisi käynyt rauhoittamassa tilannetta.Lähiviikot nyt ollut hiljaista niin ehkäpä saanut varoituslapun.

      • Ei voi
        häätö ja äkkiä kirjoitti:

        Ei voi.

      • Romina
        Ei voi kirjoitti:

        Ei voi.

        Mielenkiintoinen keskustelu.
        Valitettavasti useinpien kirjoittajien kielellinen ilmaisutaito on niin heikkoa, että ei aina tahdo edes ymmärtää, mitä asianosainen haluaa tekstillä kertoa. Keskustelun taso tuntuisi huomattavasti korkeammalta, mikäli asiat osattaisi kertoa selkeästi.
        En toki halua kielioppia viilata, mutta lauserakenteita kannattaisi hieman miettiä, että toisi itsensä varmasti OIKEIN ymmärretyksi.
        Minusta myös kirjoittajan uskottavuus kärsii, mikäli hän ei osaa muodostaa loogista tekstiä. Oikein ei osaa ottaa kirjoittajien kertomuksia edes täydestä kun asiat ovat niin hajanaisesti kerrottuja...

      • P:n jörnijä
        Romina kirjoitti:

        Tässä vastaus "Rominalle" vielä näin vuosienkin jälkeen.

        Uskottavuutesi kärsii seuraavien kirjoitus- ja ilmaisuvirheiden vuoksi:

        "useinpien" = useimpien
        "kielellinen ilmaisutaito" = tarkoittanette kirjallista ilmaisutaitoa
        lopusta tekstistäsi = huomioi kappalejako, pitkät pilkutetut lauseet, pilkun puuttuminen ja "..." .

        Kiitos ja kuitti!

      • Anonyymi
        Pontzo kirjoitti:

        Kova homma sulla ollut edessä..

        Erään ryhmän kuvaus:

        Olisiko halukkaita keskustelemaan asiasta joka liittyy vuokralaiselle annettavista häiriöilmoituksista joissa ei ole mitään perää, ilmeistä on että tässä maassa niitä on joka lähtöön liittyen vaikkapa häiriöilmoituksia lemmikeistä joita ei ole olemassa, tai häiriöilmoituksia että vuokralaisen koirat haukkuu ja vuokralaisella on lemmikkinä vain käärme.

        -Missä on vuokralaisen oikeusturva näihin asioihin liittyen?
        taloyhtiöissä joissa asuu suurimmaksi osaksi huoneistojen omistajia tai taloyhtiöt joissa on pelkästään vuokralaisia.

        Poliisi ei suostu kovinkaan helposti tutkimaan asukkaiden keskinäisiä suhteita, kateutta yms. joista nuo perättömät ilmoitukset myöskin suuremmaksi osaksi liittyvät.

        -Miten ilmoittajat saadaan edesvastuuseen perättömistä ilmoituksista kun ne ovat isännöitsijän takana piilossa?

        -Mitä asialle pitäisi tehdä ja miten mielivaltaiset asukkaiden tekemät perättömät ilmoitukset saadaan lopetettua sekä savustusyritykset vuokralaisen saamiseksi pois asunnosta tai vuokralaisen vainoamiset saadaan loppumaan?

        -Taloyhtiöillä liikaa valtaa suorittaa mielivaltaisia asioita ?

        Vuokralaiset pelkää asua jopa omassa asunnossa, häätö uhkaa usein perättömistä ilmoituksista johtuen ja seuraavaksi vuokralainen voi olla asunnoton.
        Vuokralainen joutuu nöyristelemään mielenterveytensä ja jaksamisensa kanssa, myös kun hakee seuraavaa asunto ja miettii mitä kirjoittaa kohtaan miksi olet nyt asunnoton?
        tai miksi sinut on häädetty pois asunnosta?
        ja miettii että syyksi on ilmoitettu liiallinen häiriköinti..
        vaikka ei olisi tehnyt mitään, eli syyttömästä saadaan helposti syyllinen.
        Jos ei muuten niin muutama asukas menee oikeuteen kertomaan saman yhteisen tarinan ja heh heh hee, vuokralainen saa häädön :(

        Ongelma näyttää olevan suurehko ja nuo epäkohdat pitää saada myös korjattua/poistettua.

        Facebookissa löytyy ryhmä nimeltä:

        Turhat ja perättömät häiriöilmoitukset vs asukas

        Siellä voi tuoda asioita ilmi enemmän ja osallistua epäkohtien korjaamiseen yhdessä muiden kanssa jotka ovat joutuneet turhien ja perättömien ilmoitusten uhriksi.

        Perättömät väitteet ovat tässä asiassa rikoslain mukainen törkeä kunnianloukkaus.
        Jos poliisi ei tutki asiaa, silloin poliisi suojelee vastaajaa/isännöitsijää/vuokranantajaa ja poliisista on syytä tehdä rikosilmoitus.

        Usein häirikkö vastaa häiriöstä valitukseen käyttäytymisensä mukaisesti.

    • Talibaanit

      Häiriköt, alko pahasti vituttamaan tämä valituksenne valituksesta. Ette tajua mitä muut joutuvat kestämään kun yrittävät ottaa toisia huomioon elämällä siististi. Ja te häiriköt elätte pellossa sekä luulette olevanne kaiken yläpuolella. Elviksinä.

      Jos kaikki olisivat yhtä sikaisia ihmisiä kuten te, niin talossa vallitsisi täysi kakofonia. 24/7

      Moni hammasta purren katsoo teidän härdelliä, vaikka olisi syytä jo tehdä isännöitsijälle valitus.

      Mutta se käpy kääntyy teidänkin kohdalla, tulette vanhoiksi, sitten se "nykymeno" vasta kyrpäseekin kunnolla.

      Kaikille häsläreille, pummeille sekä apinoille toivon hartaasti karkoitusta juoppojen parakkimajoituskylään oppimaan elämää kantapään kautta.

      Häiriköt, juopot, piripäät = haistakaa pitkä vittu eläntapannne johdosta, muita kohtaan!!!!!!

      • Anonyymi

        Häirikkö tekee valittajasta syyllisen.

    • ei ymmärrä

      Hei ei yhden ihmisen valituksesta saisi edes antaa varoitusta, kyllä siinä pitää olla sitten koko rappu samaa mieltä tai useiden naapurien useat valitukset.
      Ja lapsen itku ei ole syy häätää ihmisä kodeistaan,. Kohtahan kukaan ei uskalla tehdä lapsia jos saa pelätä joutuvansa kodittomaksi. Isännöitsijänne ei ole kyllä oikea henkilö hoitamaan taloyhtiönne asioita jos tekee jotain tuollaista.

    • fces

      meidän naapurissamme asuu perhe jonka lapset äänekkäästi pomputtelevat koripalloa ja pimputtavat pianoa.kerran kesällä he metelöivät kuuden aikaan aamulla.kannattaisiko meidän tehdä valitus

    • yh-äiti 76

      meidän naapurissa asuu pikku perhe yhden lapsen kanssa.vanhemmat riitelee
      kiroilee huutavat täyttä kurkkua tömistelevät joka ikinen yö 22-01 ja 04-08
      välisenä aikana.eikä ota opikseen vaikka sossu ja poliisit ovat monesti käyneet,
      sevas vain ei tee mitään yhden valituksen perusteella.meillä valvottu jo
      yli puoli vuotta joka yö.lapsetkaan ei jaksa opiskella kun heräävät meteliin
      joka yö.se mies vissiin saanut potkut töistäkin kun nukkuvat päivät ja huutavat
      yöt.nainen avuton ja laiska ei jaksa ees lastansa hoitaa jos on pieni flunssa,
      vaan miehen pitää tulla kotia keskern työpäivän.ei ihmekkään että potkut tuloo.
      kivapa tässä valvoo vakavasti sydän sairaana ja leikkauskin tulossa.

      • Anonyymi

        Miksi nämä valittajat laittaa koko valitusvirtensä yhteen pötköön ilman välimerkkejä?

        Ai ai vali vali vali vali ai ai ai vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali vali vali vali vali ai ai vali vali vali.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotenkin on sujuvampaa jos ei käytä välimerkkejä ja laittaa kaiken samaan pötköön jos on kyse samasta asiasta niin miksi katkaista sujuvaa esitystä?

    • Anonyymi

      Kyllä siihen isännöitsijäkin tarvitaan.

    • Sain laittoman häädön Simon kunnasta 14.8.2022 . Muutin Simoon 2020 ei ollut mitään ongelmaa kunnan kanssa , naapuriin muutti kevät talvella asumaan 68 vuotias sairas nainen ääniä kuuleva . Hän alkoi häiritsemään minua . Siellä oli minun mopo ei ole paloturvallisesti ikkunan alla , hän kurkki ikkunoista soitteli sossuun ilmoitti sotkusta sossut soitti minulle en tiennyt tästä mitään , hän esitti mukavaa ihmistä hän yx su päivä tuli oveni taakse että ei hän ole nukkunut ollenkaan koko yönä kun minulla käynyt vieraita , ole avannut oven heille. Sanoin että kuulet ääniä . Ei jäänyt siihen hän ilmoitti kuntaan isännöitsijälle ja toimistosihteerille sieltä tuli viesti heti hiljisuus 22.00 laitoin viestin että ei käynyt ketään , en ole avannut ovea , oon nukkunut . Se kirjattiin ylös. 19.3 oli joku hälyytys poliisit kävi klo 22.00 silloin piti avata ovi , tästä hän ilmoitti kuntaan myöskin . Viimeinen niitti oli tämä 14.8.2022 olen muka ollut ilvestie 1 as2 simossa heitellyt tavaroita , kuunnellut musiikkia isolla häiriköinyt naapureita päivällä . Isännöitsijä tuli antamaaan ensin varotuksen häiritsevä elämä tämä ääniä kuuleva nainen ja päätyasunnon sairas ääniä kuuleva mies kuulivat näin isännöitsijä uskoi minun olleen paikalla siellä en ole ollut kotona koko päivänä olin Kuivaniemellä koko päivän tulin vasta illalla kotiin . Simon kunnan isännöisijällä ei kiinnostanut minun asia . Hän uskoi sairaita naapureita kun kuulevat ääniä . Sain laittoman häädön . Hän ei ilmoittanut ilmoituksia minulle mitä ne oli . Isännöitsijä teki itse minusta ilmoituksen sossuun . Minä tein asiasta rikosilmoituksen poliisi tutki asian , poliisi ilmoitti minulle laittoman häädön syyn . Poliisi sanoo tämä menee käräjille. Nainen on ennenkin häätänyt ihmisiä pihalle kunnan kautta yx vanhempi mies oli aaunut naisen naapurissa 2 kk ennenkuin sai häädön kunnasta , sitä edellinen mies henkilö asui hänen naapurissa sitä häiriköi keksimällä mies hakkaa öisin saunakauhalla seinää. . Tämä nainen jatkaa samaa peliä edelleen ilvestiellä simossa . Mää sain laittoman häädön simosta .

    • Jos on sairas ihminen ja kuulee ääniä voi saada aikaiseksi lue

    • Anonyymi

      Suomessa ei saa puhua!
      Niin. Se on kiellettyä.
      Pahviseinät. You see!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6382
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4106
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      265
      2529
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1498
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      96
      1348
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1001
    Aihe