Olen miettinyt yhtä juttua. Onko mahdollista kirjoittaa osuvaa ja suurenmoista tekstiä, ellei ole muuten rohkea sanomaan asioita suoraan?
Tuli mieleen eräs mainio viesti jonka F.Enzo kirjoitti maaliskuussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=610&posting=22000000024314840
Vittuilu ei ole muuta kuin rohkeuden puutetta ilmaista asiat suoraselkäisesti. Jos pitää lähteä sille linjalle, että ainoastaan vihjailee mielipiteitään, miten luonnollisesti sujuukaan kirjoittaminen välittömällä ja ronskilla otteella?
Onneksi täällä on osattu sanoa myös omia mielipiteitä rehellisesti. Koska ellei ole kanttia väitellä asiallisesti edes täällä palstalla, niin... luulisi olevan muutenkin vähän tukossa. Kirjoittamisen taito kun pääsee vasta kypsymisen myötä oikeuksiinsa - ja kypsymiseen liittyy yleensä melko keskeisesti vilpitön asenne kommunikoinnissa.
Joskus palstalla kuohuu ja sitten on tyyntä, mutta sehän kuuluu asiaan. Oli mielipide mikä tahansa, minä arvostan sitä että loogisia mielipiteitä ylipäänsä muodostuu.
Tuli mieleen eräs mainio viesti jonka F.Enzo kirjoitti maaliskuussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=610&posting=22000000024314840
Vittuilu ei ole muuta kuin rohkeuden puutetta ilmaista asiat suoraselkäisesti. Jos pitää lähteä sille linjalle, että ainoastaan vihjailee mielipiteitään, miten luonnollisesti sujuukaan kirjoittaminen välittömällä ja ronskilla otteella?
Onneksi täällä on osattu sanoa myös omia mielipiteitä rehellisesti. Koska ellei ole kanttia väitellä asiallisesti edes täällä palstalla, niin... luulisi olevan muutenkin vähän tukossa. Kirjoittamisen taito kun pääsee vasta kypsymisen myötä oikeuksiinsa - ja kypsymiseen liittyy yleensä melko keskeisesti vilpitön asenne kommunikoinnissa.
Joskus palstalla kuohuu ja sitten on tyyntä, mutta sehän kuuluu asiaan. Oli mielipide mikä tahansa, minä arvostan sitä että loogisia mielipiteitä ylipäänsä muodostuu.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Joskus kuitenkin tuntuu kuin haluttaisiin (myös live-elämässä), että oma näkökulma, tunteet ja niiden ilmaiseminen pitäisi unohtaa. Tämä, koska mieluummin muutetaan maailmaa sellaiseksi kuin se omien silmälappujen välistä näkyy. Muut näkökulmineen ovat väärässä.
Tekstejä lukiessa syntyy mielikuvia lukijalle ja sehän niiden tarkoituskin on.
Rihmastossa kerrottiin jostain kirjailijasta, joka oli lukenut tekstejä ohjaajan ominaisuudessa.
- Paskaa! hän oli todennut heitettyään liuskan kerrallaan menemään.
Luulen, että kuulijoiden tukan alla on syntynyt kuhinaa ja elämäähän sekin on paremman puutteessa.
Minä en usko olevani niin pätevä, jotta tuolla tavoin voisin arvostella heikommaltakaan tuntuvaa tekstiä, mutta tottahan eri lukijat arvostavat erilaisia tekstejä, eikä kirjoittajan ole syytä masentua, vaikka hänen kirjoittamansa arvoa ei heti ymmärrettäisi. Onhan mahdollista kehittää itseään kirjoittamaan selkeämmin. Tai voi etsiä uuden kohderyhmän tekstilleen, jos sitä ei ole ymmärretty, vaikka on aidosti ilmaissut itseään.
Olen jo hiukan sivistynyt, sillä kirjoitin joitakin vuosia kahdella keskustelupalstalla ja sain porttikiellon molemmille palstoille.
Siellä oli syntynyt ei-rakentavaa riitaa. Riita johtui ihmisten erilaisista lähtökohdista, lapsuudenaikaisten vuorovaikutusten aiheuttamista erikoisuuksista, minun sekä muiden kokemattomuudesta, pätemisentarpeesta, vallan ja mielivallankäytöstä.
Surffailen täällä …OHO! ... mitä ihmettä täällä NYT pähkäillään? NYT MÄ PUTOAN...PUTOAN...PUTOAN...kun mä luin pikaistuksissani nämä kaksi tekstiä ja painuin rakettina kirjastooni, josko sieltä jotakin ensihätään löytyisi.
Looginen mielipide ?
Tilanne alkoi olla puuduttava, ellen sanoisi uuvuttava... mun pääkoppani, mun otsikkoni... ojensin käteni, joo... Chamfort Sivistyksen hedelmiä osui sentään onnenkantamoisena ensimmäisenä helpotuksena hyllyltä käteeni ja avasin umpimähkään.
Sivulla 59:
”Jos joku kärkkyy ministeriltä suosionosoitusta, antaisin sen neuvon että lähestyisi tätä pikemminkin kallella kypärin kuin hymyssä suin. Ihminen ei mielellään näe toista iloisempana kuin itse on.”
Nyt mua helpotti. Helpottaako ketään muita tiedä häntä, mutta osallistuinpa nyt tähänkin ”keskusteluun”.
No. Hymystä puhettakaan enää, naurutkin sikseen siis. Niinkö? Olisiko se niin hyvä? Onko se loogista, ei ainakaan koomista...
Heips!
Oiskohan tää sopiva?
En ole ihan varma miten pilvet syntyvät, mutta pilvet tietävät sen itse ja sehän tässä tärkeintä !
hedelmät ovat aitoja. Niistä nauttimaan pääseminen riippuu paitsi omista mielialoista, myös kyvystä ottaa toinen huomioon.
Kirjoittajana, lukijana ja keskustelijana saa sivistyksen hedelmiä myös oppiessaan elämän lainalaisuuksia siivun verran kerrallaan, sen mukaan mistä asiasta kulloinkin kirjoittaa, lukee tai keskustelee.
Uhh, olen yhden oluen pikkutokkurassa... Mielipiteitä kyllä heräsi niin Karkaden kuin scarabaeuksen kirjoituksista, mutta saa nähdä miten ulosanti sujuu. Kylmä kuohuva maistui janoisena liiankin hyvin, mutta kyllä se tästä!
Ensinnäkin, scarabaeus: miksi loogisuus sulkisi pois hymyn ja naurun? Eihän se ole mikään este hauskuudelle – päin vastoin, sehän vasta onkin ilahduttavaa, jos osaa kirjoittaa johdonmukaisesti JA viihdyttävästi!! Itse asiassa, huumori on nimenomaan se keino jolla teknisesti muutoin taitavaan tekstiin puhalletaan henki. Vai olisiko peräti niin, että... huumori on parhaimmillaan taidokkainta logiikan käyttöä?
Koomisuudesta en tiedä. Ehkä se on asia erikseen, ja liityy pikemminkin siihen kuinka hyvin onnistuu tavoitteessaan kirjoittaa selkeästi ja mukavasti. Ontuva lopputulos - se saattaa hyvinkin olla koominen! :)
Jos ottaa oikein tavakseen kirjoittaa pellemäisesti, huumori toimii suojakeinona: silloin voi aina turvautua toteamaan että "enhän edes ollut tosissani". Silloin ydinasia ei seiso yksin, vaan se on ikään kuin aina huumorintajulla kuitattavissa. Lukijalle sopii toki jättää tilaa myös omien hoksottimien käytölle, mutta liiallinen epämääräisyys ja tulkinnanvaraisuus on rasittavaa luettavaa.
Piti oikein googlettaa logiikan määritelmä... Tässä linkki, mikäli kiinnostaa poimia sieltä joku kohta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Logiikka
Tuohon lainaukseesi (Chamfort Sivistyksen hedelmiä) toteaisin, että onhan siinä jotain perää.
Mutta ei vain siksi, että onnea säteilevä ihminen ärsyttäisi muistuttaessaan, kuinka pitkä matka itsellä on samaan fiilikseen. Tai, kun siihen ei koe edes olevansa matkalla - muutenhan toisen iloisuus vaikuttaisi päinvastoin. Kunpa kaikki tajuisivat, että onnellinen ja rento ihminen on voimavara josta voi itsekin saada jotain positiivista... Mutta se toinen pointtini: kun arvovaltaista henkilöä lähestyy pikemminkin tyynesti ja ymmärtävä pilke silmäkulmassa, se on kuin viestittäisi: "arvostan sinua suuresti; mutta minäkin olen upea, ja olemme kenties samaa maata". Nöyrän mutta arvokkaan lähestymistavan kautta on helpompi saada kontakti, koska hyväksyntä ja kunnioitus on makeampaa ottaa vastaan sellaiselta henkilöltä, joka vaikuttaa tuntevan myös oman arvonsa ihan realistisesti – kun kunnioitus tulee kunnioitettavalta. Sama periaate pätee kirjoittamiseen. Turha olla ylimielinen, uhraamatta vielä yhtä ajatusta lukijan vuoksi. Ja yhtä turha lähteä vain mielistelemään.
Lukija kaipaa "palkintoja" lukiessaan toisen tekstiä. Elämyksien tarjoamiseen ei riittä pelkkä kieliopillinen pätevyys - pitää olla yllätysmomenttia sun muita koukkuja! Makuasia tietysti...
Muistan kuinka olin joskus kirjoittanut jotain satua, kuvittelin sen olevan parhaani mukaan hiottua; kunnes aika kului, ja totesin hionneeni turhanpäiväistä ja itsekästä yksinpuhelua! :) Kannattaa tehdä tietoinen päätös siitä kenelle kirjoittaa, itselle vai muille? Koska ensimmäisessä tapauksessa, on hyvä muistaa koko tarkoitus siinä vaiheessa kun tyrkyttää tekstiään muiden ihailtavaksi.
Toivon ja uskon, että kehityn kirjoittajana sitä mukaan kun kasvan ihmisenä. Joskus sitä huomaa kummasti pitävänsä hampain kynsin kiinni huonoista kirjoitustavoistaan, vaikka vaisto kertoo aina missä kohtaa mättää. Miksi sitä on niin vaikea uskoa suosiolla?
Joskus väsyneenä mulla on ikävä tapa ympätä väkisin virkkeisiin kaikki mahdolliset aiheeseen liittyvät sanat, unohtaen kokonaisuuden – sen asian, minkä haluan kertoa... Sitten menee saivarteluksi, vaikka virkeänä sama tulisi sanottua ihan eri tavalla. Mutta pääasia, että joka tapauksessa nautin kirjoittamisesta.
Karkade, totta turiset. Ihmiset ovat vain ihmisiä. Itsesuojelu, tai itsepetos, eivät ne ole välttämättä edes tiedostettuja koko laajuudessaan.
Tietysti jokainen tulkitsee lukemaansa oman maailmansa kautta. Jos luettu tukee omia jo todettuja ajatuksia ja tunteita, se miellyttää: "kappas, kirjoittaja on osannut pukea hienosti MINUN ajatukseni!" :)
Makuja on luonnollisesti erilaisia, aivan kuten ihmisetkin ovat erilaisia. Mutta kun joku reagoi voimakkaasti ja ärsyyntyy lukemastaan, mitä se kertoo lukijasta? Jos kirjoittaja on ilmaissut asiallisesti vain omia näkökulmiaan. Kun jokin osuu arkaan paikkaan, se koetaan uhkana ja syntyy vastareaktio. Epämiellyttävä lukukokemus on helpompi torjua ja syyttää kirjoittajaa, kuin kohdata oma kismitys. Toisaalta, jokaisella on kyllä oikeus yksilölliseen mielipiteeseen. Ihan mielenkiintoista jos ylipäänsä herättää voimakkaita mielipiteitä, kunhan provosointi ei ole päätarkoitus.
Minäkään en ole asiantuntija arvostelemaan toisten tekstejä, mutta mielipiteeni voin kertoa. Ja voin myös vaihtaa mielipidettä, jos saan siihen aihetta.
Uskon että kohderyhmä löytyy aina omalle tekstille, jos vain osaa kirjoittaa aidolla otteella. Ja kuten missä tahansa muussakin, kirjoitustaitoaan voi kehittää tekemällä sen eteen töitä. Aikanaan se kyllä palkitaan tavalla tai toisella.
Kirjailijanalut nyt ovat itseään täynnä olevaa sakkia, minkäs teet. Minä, minä ja minä – ja minun pyhä kirjoitustyylini! :)
Eilinen ahdistukseni oli siis sitä, että täällä on alkanut puhaltaa ällykköjen keskustelutuulet, ja tiedän, että siinä leikissä putoan-putoan-putoan, siksi ryntäsin hakemaan ensihätääni hyllystäni jotakin tosiviisasta ja ihan oikeasti avasin sen kirjan ja sivulla oli se teksti. Johan helpotti vähäksi aikaa.
Nyt sitkeästi yritän jatkaa kanssanne, vaikka tiedän, että tämä Teidän virityksenne on minun ”keskustelu”taidoilleni koukutettu kuin pudotuspeli!
¤
Kirjoittamisesta siis.
”Kannattaa tehdä tietoinen päätös siitä kenelle kirjoittaa, itselle vai muille? Koska ensimmäisessä tapauksessa, on hyvä muistaa koko tarkoitus siinä vaiheessa kun tyrkyttää tekstiään muiden ihailtavaksi.”
Kysyinpä minäkin täällä jossakin ketjussa jossain vaiheessa, että KENELLE
Te kirjoitatte? Taisi tulla tosiaan yksi vastaus, muistaakseni se oli jotakin tähän tapaan: ”Hyvä kysyä todellakin itseltään kenelle kirjoittaa.”
Kun runsas vuosi sitten tälle Kirjailijanalut –palstalle onnekkaasti eksyin ja luin täällä olevia tekstejä, niin olin aika hämmästynyt ja ymmälläni, koska en aiemmin ollut lukenut mitään niihin verrattavaa. Siis jotkut tekstit jysähtivät kaaliini kuin pommit!
Kirjoittajakursseilla ollaan näkyviä toisin kuin täällä, siellä ihmiset tuovat esiin sitä parastaan eivätkä lähde tutussakaan seurassa irrottelemaan vaan melkein väen vängällä pysyttelevät asettamillaan kirjoitusrajoilla. Tämä on minun kokemukseni kursseista, jotka ovat olleet kuitenkin nekin itselleni hyvinkin hyödyllisiä kukin tavallaan.
Täällä varsinkin Jatkonovellit –puolella tekstit ovat välillä niin vaiheessa ja ”raakana”, että siinä on oma hulppea viehätyksensä kirjoittajan kannalta, kuin sukelluksia kirjoittamisen juurille.
Tämän palstan keväinen Esplanadi –juttu osoitti hyvin sen, että eri kirjoittajien pätkät on hyvinkin mahdollista liittää toisiinsa... tarina jatkuu, tulee uusia pätkiä... ja kuinka ollakaan, kun on tarpeeksi pätkiä eli materiaalia, niin sehän on sitten jossakin vaiheessa yhteenkursimisen paikka: Grande Finale = KIRJA.
¤
Ja vieläkö pitää vastata tuohon huumori –osuuteen? Yritän.
En ole itse koskaan aiemmin kirjoittanut ”naurettavaa” tekstiä muuta kuin Jatkonovellit –puolella! Yhtäkkiä, kun luin siis siellä olevia pätkiä, niin alkoi tulla kuin tuutista niitä mun ”jykärike” tekstejä. Olin itsekin aivan hämmästynyt, sillä mun suurin tekstimyräkkäni ennen niitä oli ollut dekkariani (joka on nyt huilaamassa). Löysin siis aivan uuden kirjoitustyylinkin täällä, lyhyet scarabaeuksen erikoiset. Itselleni TOSIerikoiset! Sillä ne tekeleeni, jotka olen lähettänyt kilpailuihin sun muihin vuoden sisällä, ovat kyllä ihan jotain muuta! Olen siis itsellenikin jotenkin erikoinen höpöttäjä ja jännityksellä odottelen joka päivä vastauksia postiluukustani tuotoksistani. Elän jännittäviä aikoja päivästä päivään siis...
Mitä olisinkaan ilman tätä Kirjailijanalut –saittia? Olen jo höyrypäissäni luvannut kertoa Teille niistä hylsyistäkin jos niin käy. Voi hyvät hykkyrät, kyllä sitten ainakin hymyillään ja veikkaanpa, että myös NAURETAAN, sillä mä en ainakaan voi ilman hymynhäivää nauraakaan... joten EI HUOLTA !
Kirjoittamisiin!
Jaahas, mitä verkkoon on tarttunut... OHO! Kunnon vastaus!
No joo, ei tarkoitus ole muodostaa mitään KERHOA pelaamalla "nokkeluuspeliä".
Korkeintaan onkia uusia kommentteja... Ilmaista näkemyksiä, vaihtaa ajatuksia, löytää ajanvietettä; kenties jopa saada sitä inspiraatiota ja opastusta, kuin ihmeen kautta! :) Mitäs muuta. Sana on kuitenkin vapaa. Oli keskustelu asiallista tai viihdyttävää muulla tavoin, vaihtelu virkistää ja molempia on hyvä olla tuon tuosta.
Jos haastetta ilmenee, sehän on erinomaista!!!
Niin kauan kuin tänne viitsii ylipäänsä jotain näpytellä, sitä on vähän kuin muurahainen liimautuneena pieneen hunajapisaraan. Turha silloin miettiä mitään putoamista, täällä sitä ollaan toistaiseksi toistemme kimpussa oli kivaa tai ei. Ja omasta tyylistään sopii aina pitää kiinni - aiheesta riippumatta!
Minä en siis yritä väkisin kirjoittaa tavalla jota eniten ihannoin. Kirjoitan vain siten kuin minulta luonnostaan sujuu, lopputulos on mitä on. Kirjoittajakurssilla en ole koskaan käynyt. Kuinka paljon mahtavat vaikuttaa? Kai niistäkin jotain irti saisi, mutta enpä tiedä. Nyt sentään kuvittelen osaavani suomen kieliopin, ja ilmaisukeinojeni olevan riittäviä kotitarpeisiin. Miksi maksaa illuusion rikkomisesta? :D
Juuh, on tämä palsta yleisesti ottaen ihan omaa laatuaan...
Mitäköhän mahtaisin tehdä juuri nyt, ellen istuisi tässä? Ai niin, työstäisin sitä OIKEAA käsikirjoitusta, sitä joka olisi syntynyt palstaan käytetyn ajan tilalla tietysti.
Onko muuten niin, että kun laittaa kirjoituksiaan muiden nähtäväksi, ylittää samalla kynnyksen ja hyötyy vaikkei sen kummempaa kritiikkiä tulisikaan? Samalla periaatteella kuin jos lukisi tekstiään ääneen: eikö siinäkin ole helpompi huomata, missä kohtaa itselle tulee vaivautunut olo, ja näin paikantaa ne kohdat jotka huutamalla vaativat muokkaamista?
Luulen tietäväni mitä tarkoitat keväisellä Esplanadi-jutulla... joo, se oli muuten hauska! :) Siitä ois voinu kehitellä jotain todella hyvää, niin uskon. Aihe oli hyvin kiehtova.
näyttää olevan persoonallista, elävää ja luettavaa. Pidän siitä, että täällä voi oppia tuntemaan monenlaisia tyyppejä, joita muut kirjoittajat ovat. Kaikki tyypit ovat omalla tavallaan hyviä tyyppejä.
Minä en ainakaan pysty enkä haluakaan leikkiä pudotuspeliä.
Kysyit kenelle kirjoitamme. Tämän osoitan sinulle, mutta tarkoitit kai yleensä kirjoittamista.
Minulla ei oikeastaan ole ketään muuta kuin itseni, jolle kirjoitan. Olen elänyt toisenlaisen elämän. Erilaiset kokemukseni ovat erottaneet minut niistä, jotka ymmärtävät toisiaan ja johon porukkaan minäkin ennen kuuluin. En usko että osaan kirjoittaa niin hyvin, että tulisin muille ymmärretyksi kirjoittamalla persoonallisuuden muutoksiin johtaneista tapahtumista. Mutta opettelen.
Minuakin miellyttää lukea muiden puolivalmista tekstiä. Johtuneeko se siitä kun omakaan teksti ei tahdo tulla valmiiksi, vaikka sitä kuinka tahkoaisi ja hioisi.
näkyy olevan todella hyvä.
Minulla on sellainen tiskipöydällä. Muurahaiset kertyvät kattilankannen alle, jossa olevaan paperiin olen sipaissut hiukan hunajaa.
Saan vietyä satoja muurahaisia kerrallaan ulos. Olen kantanut niitä jo kolmena päivänä useita kertoja päivässä metsän reunassa olevaan lehtikasaan, joka on kasvanut aina pihan haravoinnin jälkeen.
Metsässä kasvaa havupuitakin ja muurahaiset näyttävät olevan innoissaan. : )
olla tämä aihe oikein kuuminta hottia !
tee sinä aloite jostakin aiheesta?
keskustelu loogisuudesta taas näytää keskustelun tason.
Ehkä jään lomalle hetkeksi, tuntuu olevan enemmän paloa muihin hommiin, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka innostuisinkin.
Kiitos kannustustuksesta!
Jatkakaa te vaan rohkeasti, kyllä se siitä vielä irtoaa, kun tarpeeksi räpeltää. (jonkun tuntemattoman kirjailijan kannustus itselleen. Toim.huom)
on usein (minulla ainakin) pelosta jäykän yritys näyttää olevansa kelvollinen seuraan, joten anna meille/heille se anteeksi : ) - kuten minäkin opettelen ymmärtämään ja antamaan anteeksi. :DD
On hyvä, että ärsyttävistä asioista huomautetaan, sillä pinttyneintä likaa usein erehtyy pitämään omana värinään. Ja siinä on syy, että sorrun aina samaan uudestaan ja uudestaan.
Sinulle ja kaikille muillekin toivottelen, että ei muuta kuin lisää tekstiä - sieltä se kuran alta löytyy!
yöllä peuhaa muuta, kuin mitä pitäisi, niin aina unohtuu jotain, mutta onneksi ei mitään virhettä tee viimeisen kerran, aina voi tehdä uuden virheen.
Unohtui kirjoittaa, että olen aidosti juuri samaa mieltä kuin edellinenkin mielipuoli :)
on vapauttava vaikutus, kuten silläkin vanhalla "totuus tekee vapaaksi". Joku kirjailija oli hyvin sanonut, että "käytän mielikuvitustani totuuden löytämiseen".
Näin Kirjailijanalut -palstalla valitsisin eri logiikoista sen, jolla voi raivata esteitä assosiaatioilta ja hyvältä kirjoitusvireeltä.
Tarvitsemme kaikkia tyyppejä, sillä niinhän heitä on elävässä elämässäkin. Mutta olemmeko riittävän kypsiä selvittämään eteen tulevia kommunikaatiohäiriöitä?
Assosiaatiot ja kirjoitusvire toimivat eri ihmisillä eri tavoin ja niitä ruokkivat ja vilkastuttavat erilaiset asiat. Yhteistä kaikille lienee kuitenkin, että on halu tulla hyväksytyksi sellaisenaan kuin aidosti on.
Siihen mitä kirjoitin aikaisemmassa viestissäni logiikasta pelkääjän käytössä, sain aiheen nimimerkin "Yhteistyössä" aloittaman jatkokertomuksen (johon eri kirjoittajat ottivat osaa) tukehtumisesta ja ajatuksistani tukehtumisen syistä.
Mutta kun logiikkani kumpuaa tekstiini spontaanisti... ei se tule hampaat irvessä!
Kirjoitan ajatukseni sellaisina kuin ne tulevat, nopeasti, ja that's it.
Nautin siitä kun voin esittää mielipiteitäni. Se nyt vaan on luonnollista nauttia itsensä ilmaisemisesta, ja kirjoittaminen on siihen yksi keino monien joukosta. En näkisi että minua ajaa mikään todistamisen vimma: vaikka kirjoitan tosissani, en tee sitä vakavasti. Haluan vain herättää ajatuksia... Etten vain olisi joku hemmetin idealisti?
En menisi väittämään, ettenkö tahtoisi tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen - kukapa ei haluaisi!! Ymmärrän kuitenkin, että maailmassa on erilaisi ihmisiä -> erilaisia makuja -> erilaisia arvoja. En halveksu ketään erilaisten mieltymysten vuoksi. Minulle tärkeiden ihmisten hyväksyntä merkitsee paljon, mutta hekin saavat vapaasti olla asioista eri mieltä. Kunhan kunnioitus säilyy, kaikki muu on pikkuseikkaa. Ilkeissäkään ihmisissä en näe pahuutta, vaan pikemminkin onnettomuutta.
Minua siis kiinnostaa tietää, mitä sanottavaa kirjoitukseni herättää teissä. Tunnen mikä tekstissäni toimii tai mättää kokonaisuuden kannalta - mutta jos olisin niin kieroutunut perfektionisti, etten sulattaisi lainkaan epätäydellistä esitystapaa, jättäisin kokonaan väliin täällä osallistumisen. Juttua olisi mahdotonta vaihtaa, jos asian sijaan tuijotettaisiin vain kirjoitusvirheitä tai tyylin kömpelyyttä! Jokainen keskusteluaihe kääntyisi kuin huomaamatta napojen osoitteluun, ja pysyisi myös sillä tasolla.
Toisen ajatuksia on helpompi kritisoida kun ne ovat kirjoitetussa muodossa, koska silloin voidaan takertua helpommin esitystapaan. Välillä voitaisiin vain huilata ja vaihtaa ajatuksia kirjoittamisesta.
Tämä on kuitenkin vapaamuotoinen keskustelupaikka, ei pelkkä esittelyareena jossa otetaan vastaan yksinkertaisesti ruusuja/tomaatteja. Loogisuudella tarkoitin alunperin vain johdonmukaisen, rakentavan mielipiteen esittämistä!! Eli muutakin kuin "argh, hau-hau!" Toisaalta, ei yhdestä tai kahdesta koirasta tarvitse tehdä mitään yleistyksiä. Antaa niiden olla. Olisi hauska lähteä ehdottamaan mutapainia tms. Mutta... jos koira puree ihmistä, niin pureeko ihminen takaisin? Heh heh.
Sanoit että kirjoitustapani on persoonallista, elävää ja luettavaa... Jos tekstini vaikuttaa paikoitellen myös jäykältä, se voi johtua siitä, että ollessani uppoutunut asiaan saatan helposti unohtaa kiinnittää riittävästi huomiota esitystapaan. Sorke! :) Jos pystyt kuitenkin näkemään niissä kohdin pienten muotoseikkojen yli, vetämättä hernettä nenään, olet hyvinkin fiksu ihminen. Hyväluontoinen, tai muuten vaan kypsä. Tietysti herneitä saisi olla vaikka purkillinen, jos kaipaisin korjausneuvoja...
Opin suomen kunnolla vasta 9-vuotiaana, ja silloinkin puhuin kirjoituskieltä. (Suomi oli kolmas kieli jonka opin.) En tiedä millainen vaikutus tällä on ollut tapaani kirjoittaa, jos sillä on merkitystä enää ollenkaan. Mutta näillä eväillä koitan juttua vaihtaa.
Paitsi että nyt lähden retkelle!
Hyvää alkanutta kesää kaikille!
olin näkevinikin tekstisi.
Hyvin olet suomea oppinut kun ottaa huomioon miten vaikeana kielenä sitä pidetään.
Hyvää kesää itsellesi ja muille myös!
Hei, nyt mä käsitän: vittuiluhan on huumorin alalaji, viehättävä kansallispiirre! Suomalaisten vastine small talkille.
Pientä kuittailua ja virnettä naamaan, kun joutuu antamaan negatiivista palautetta vaikkapa työtoverille, niin johan asia on käännetty hauskaksi läpänheitoksi! Kukin vuorollaan pääsee ilakoimaan, ja sehän kasvattaa yhteishenkeä. Sauna-örvellysten lisäksi tietty, kuinkas muuten.
(siitä saa joku herkullista lisäaihetta vittuila rankemmin myös seuraavina päivinä)
Vittuilu onkin hyödyllinen keino kommunikoida - tarpeellinen, ellei suorastaan välttämätön suomalaisille! Kyllä nyt valaistuin tässä asiassa huomattavasti!
aina niin hyvä mieli, kun huomaa olevansa fiksu!
...juuri tätä tarkoitin! ;D