Metsänhoitolakkoon

Metsänomistajien kannattaa pidättäytyä kaikista omatoimisista metsänhoitotöistä,vain näin pystyy maksimoimaan kaikki yhteiskunnan tarjoamat runsaat eri nimikkeiset tuet.Varsinkin nyt kun suuren naapurin puutullit alkavat purra metsän tukia lisätään entisestään.Oma esimerkkini toimikoon varoituksena "ilmaisesta" työstä,n.40 vuotta olen hoitanut vähäisen (25 ha)metsäni aina etupainotteisesti,ettei uudistusalat heinity,tamikot tuhoudu/riukuunnu,pystykarsinnat,ym,yhteiskunnan apua olen säännöllisesti pyytänyt,mutta vastaus on aina ollut,ei ole mitään tarvetta,kaikki on ok.Valtion rahapalkinnot ansaitsee kun ei itse tee mitään omaisuutensa hyväksi.Vielä ihmettelen miksi neuvontaorganisaatiot eivät näkyvämmin tuo esille tätä laiskan isännän valtionpalkintoa,onhan sentään rahasta kysymys.
162369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Noinhan se on, paitsi että tuista hyötyvät eniten mainitsemasi neuvonta- ja hallintajärjestelmä. Minun puolestani kaikki tuet voitaisiin poistaa.

Äänestä
  • mutta missäpä muissakaan suhteissa tämmöinen holhousyhteiskunta olisi oikeudenmukainen?

    Äänestä

Kemera-lain tulevassa uudistuksessa ollaan kai antamassa tuki kaikille hoidetuille taimikoille. Selvä parannus.

Äänestä
  • Onhan sitä luvattu ennenkin. Vaikka kuu taivaalta. Mitäs luvattiinkaan köyhälle kansalle ennen viimeisiä vaaleja. Hirvittää verrata niitä puheita äskeisen kehysriihen tuloksiin

    Äänestä

Saan kuitenkin päätyöstäni sen verran palkkaa, etten viitsi edes ottaa selvää tukimuodoista. Voinpahan hoitaa metsääni siten kuin aikaa ja terveyttä yms. riittää.

Äänestä

Sama asia pätee kaikkeen muuhunkin.

Ellei ihminen viitsi tehdä työtä, hän saa työttömyyskorvausta.
Ellei ihmisellä ole varaa asunnon vuokraan, hän saa asumistukea.
Ellei viitsi hoitaa taimikoita, hän saa Kemera-tukea.

Hyvinvointiyhteiskunnaksi olen jonkun kuullut tällaista sanovan.

Äänestä
  • Tätä se hyvinvointiyhteiskunta juurikin on...:(
    Pitäisköhän alkaa itsekin tukiloilla elämään...?

    Äänestä

  • Tarkoittaa kemera mistä ja miten sitä maksetaan?. Tukea maksetaan tarkan tarkistuksen jälkeen mikäli hoidettava palsta on tarkistuksen hyväksynyt. Myöskin isäni on maksanut metsästä veroja 40v vaikka ei olisi yhtään puuta myynyt siitä.Nyttemmin hänen perillisensä väh 30%+alv myydessään puuta ja vaikea on löytää rahat varattomalla aina kaikkiin veroihin, mitä metsänomistajatkin monesti joutuvat maksamaan.Mtsänhoitolakkoon lienee kannattaa ruveta kiinteistöyhtymämme lienee suojeleekin tilansa.

    Äänestä

  • Tarkastaja kirjoitti:

    Tarkoittaa kemera mistä ja miten sitä maksetaan?. Tukea maksetaan tarkan tarkistuksen jälkeen mikäli hoidettava palsta on tarkistuksen hyväksynyt. Myöskin isäni on maksanut metsästä veroja 40v vaikka ei olisi yhtään puuta myynyt siitä.Nyttemmin hänen perillisensä väh 30%+alv myydessään puuta ja vaikea on löytää rahat varattomalla aina kaikkiin veroihin, mitä metsänomistajatkin monesti joutuvat maksamaan.Mtsänhoitolakkoon lienee kannattaa ruveta kiinteistöyhtymämme lienee suojeleekin tilansa.

    MHYn jäsenmaksu, pieni kiinteistövero ja vakuutusmaksu. Tuokin tosin on suhteellista.

    Äänestä

  • Pera kirjoitti:

    MHYn jäsenmaksu, pieni kiinteistövero ja vakuutusmaksu. Tuokin tosin on suhteellista.

    100e Hehtaari.

    Äänestä

  • Tarkastaja kirjoitti:

    100e Hehtaari.

    Palaahan sitä bensaa metsähommiin. Metsien hoito on minulle hyötyliikuntaa ja osa mökkielämääkin. Siinä samalla tulee tehtyä polttopuut niin mökille kuin kaupunkitaloonikin.

    Autokin saa siinä samalla tarpeellista liikuntaa. Muuten sillä ei tulisi talvella juuri ajeltuakaan.

    laskemaan, että mitään ei kannata tehdä :)

    Äänestä

Nyt on niin hyvät hinnat puulla ja työmoima vähissä. Ei muuta kun avustukset pois kokonaan ja metsänomistaja hoitaa omin porukoin hoitotyöt ja kuitit verottajalle vähennyksiin. Ei kannata itkee avustusten perään ei muuta kun töihin jokainen vointinsa mukaan.

Äänestä
  • Systeemin voisi yksinkertaistaa, kun kaikki tuet poistettaisiin ja samalla myyntivero poistettaisiin.
    Nyt vain organisaatiot kuppaavat metsätuet.

    Äänestä

  • selkeäksi kirjoitti:

    Systeemin voisi yksinkertaistaa, kun kaikki tuet poistettaisiin ja samalla myyntivero poistettaisiin.
    Nyt vain organisaatiot kuppaavat metsätuet.

    Metsäkeskusten metsäautotienrakennustouhu on hirmu kallista suunnittelukuluiltaan.

    Nykyisin tienteko on aika helppoa, kun on kunnolliset koneet.

    Sitten vielä ovat keksineet, että laittavat "tieisännäksi" jonkun yhteistyökyvyttömän Kellokallen.

    Tämä sitten valvoo, ettei virmat riko teitä, joihin ei alunperinkään ollut ajettu mursketta tarpeeksi, kun rahat meni virkailijoiden palkkoihin...

    Äänestä

  • varsinkin kirjoitti:

    meilläpäin sinne, missä metsänomistajalla on rantatontteja. Tonttien hinnat nousee kohisten, kun on hyvä autotie pihaan. Näin niitä valtion varoja käytetään yksityiseen kiinteistöbisnekseen. Ei liene alun pitäen tarkoitus?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tähänasti petetty kirjoitti:

Metsänomistajien kannattaa pidättäytyä kaikista omatoimisista metsänhoitotöistä,vain näin pystyy maksimoimaan kaikki yhteiskunnan tarjoamat runsaat eri nimikkeiset tuet.Varsinkin nyt kun suuren naapurin puutullit alkavat purra metsän tukia lisätään entisestään.Oma esimerkkini toimikoon varoituksena "ilmaisesta" työstä,n.40 vuotta olen hoitanut vähäisen (25 ha)metsäni aina etupainotteisesti,ettei uudistusalat heinity,tamikot tuhoudu/riukuunnu,pystykarsinnat,ym,yhteiskunnan apua olen säännöllisesti pyytänyt,mutta vastaus on aina ollut,ei ole mitään tarvetta,kaikki on ok.Valtion rahapalkinnot ansaitsee kun ei itse tee mitään omaisuutensa hyväksi.Vielä ihmettelen miksi neuvontaorganisaatiot eivät näkyvämmin tuo esille tätä laiskan isännän valtionpalkintoa,onhan sentään rahasta kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu