voinko

niin,et avioliiton aikana(eroa ei ole haettu)siirtäis omaisuutta ulkopuolisen nimiin(esim. ajoneuvo),ettei menisi jakoon kun on itse maksanut lainaa,jota on vielä tosin jäljellä...Meneekö liiton aikana otetut luotot/lainat puoliksi? Avioehtoa ei ole,enkä ole eroamassa,mut kysynpähän tulevan varalta
4783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä omaisuuttaan voi lahjoittaa ulkopuoliselle. Siinä tulee sitten lahjaverot yms. kyseeseen. Mutta tämä on tehtävä ennen avioerohakemuksen I-vaiheen alullepanoa.

Kyllä ne velatkin ovat tavallaan sitten yhteisessä potissa jakoa tehtäessä.

Miehen varat - velat
Naisen varat - velat
Yhteiset varat - yhteiset velat

Ja sitten tuo potti jaetaan 50/50 siten, että "varakkaampi" maksaa tasinkoa "köyhemmälle" puoliskolle.

Jos jomman kumman puolison varallisuus em. tavalla laskettuna muodostuu negatiiviseksi (eli velkaa enemmän kuin varoja) niin se lasketaan tässä kaavaksi 0 eur:ksi.

Äänestä
  • Tämä ei ole aivan mustavalkoinen asia. Jos avioerotaan, puoliso voi riitauttaa lahjoituksen ositusta tehtäessä ... koska hänellä on ollut avio-oikeus lahjoitettuun omaisuuteen. Tuomio ja päätös riippuu tapauksesta ja tuomarista.

    Totta, omistaja voi lahjoittaa tai myydä jos tahtoo ... tätä ei avio-oikeus estä. Mutta jos puolisolla syytä epäillä, että ko. lahjoitukset on tehty jotta tasingolta vältytään... sovelletaan avioliittolain pykäliä:

    37 §
    Puoliso hoitakoon omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, niin, ettei se aiheettomasti vähene tämän vahingoksi.

    SEKÄ....

    40 a § (13.3.1964/139)
    Milloin puoliso, ottamatta asianmukaisesti huomioon toisen puolison avio-oikeutta, on, antamalla lahjaksi muuta kuin 38 §:ssä sanottua omaisuutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen eikä 85 §:ssä tarkoitetussa omaisuuden osituksessa voida toiselle puolisolle suorittaa täyttä vastiketta ja lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi toisen puolison oikeutta, on lahja tai sen arvo palautettava siinä määrin kuin se on tarpeen toisen puolison oikeuden toteuttamiseksi. Lahjan arvo on määrättävä sen ajankohdan mukaan, jolloin lahjoitus täytettiin, mikäli asianhaarat eivät muuta aiheuta.

    Palauttamista koskeva kanne on nostettava vuoden kuluessa siitä, kun ositus toimitettiin, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa lahjoituksen täyttämisestä.

    Jollei lahjanlupauksena annettu sitoumus ollut omaisuutta ositettaessa täytetty, älköön sitä saatettako voimaan, sikäli kuin se loukkaa toisen puolison oikeutta.

    JA....

    94 §
    Jos puoliso on hoitamalla huolimattomasti taloudellisia asioitaan, käyttämällä väärin oikeuttaan vallita omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, tai muulla hänen oloihinsa soveltumattomalla menettelyllä aiheuttanut, että sellainen omaisuus on oleellisesti vähentynyt, saakoot toinen puoliso tai kuolleen puolison perilliset vastiketta, joka vastaa siitä johtunutta sanotun omaisuuden säästön vähentymistä, niinkuin 93 §:ssä sanotaan. Sellaista vastiketta otettakoon, kuitenkin vain puolet siitä, mitä muuten ei voitaisi suorittaa, myöskin siitä vastikevelvollisen puolison omaisuudesta, johon ei ole avio-oikeutta, mikäli omaisuus ei mene velan katteeksi.

    KS. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    Tämä ei ole aivan mustavalkoinen asia. Jos avioerotaan, puoliso voi riitauttaa lahjoituksen ositusta tehtäessä ... koska hänellä on ollut avio-oikeus lahjoitettuun omaisuuteen. Tuomio ja päätös riippuu tapauksesta ja tuomarista.

    Totta, omistaja voi lahjoittaa tai myydä jos tahtoo ... tätä ei avio-oikeus estä. Mutta jos puolisolla syytä epäillä, että ko. lahjoitukset on tehty jotta tasingolta vältytään... sovelletaan avioliittolain pykäliä:

    37 §
    Puoliso hoitakoon omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, niin, ettei se aiheettomasti vähene tämän vahingoksi.

    SEKÄ....

    40 a § (13.3.1964/139)
    Milloin puoliso, ottamatta asianmukaisesti huomioon toisen puolison avio-oikeutta, on, antamalla lahjaksi muuta kuin 38 §:ssä sanottua omaisuutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen eikä 85 §:ssä tarkoitetussa omaisuuden osituksessa voida toiselle puolisolle suorittaa täyttä vastiketta ja lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi toisen puolison oikeutta, on lahja tai sen arvo palautettava siinä määrin kuin se on tarpeen toisen puolison oikeuden toteuttamiseksi. Lahjan arvo on määrättävä sen ajankohdan mukaan, jolloin lahjoitus täytettiin, mikäli asianhaarat eivät muuta aiheuta.

    Palauttamista koskeva kanne on nostettava vuoden kuluessa siitä, kun ositus toimitettiin, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa lahjoituksen täyttämisestä.

    Jollei lahjanlupauksena annettu sitoumus ollut omaisuutta ositettaessa täytetty, älköön sitä saatettako voimaan, sikäli kuin se loukkaa toisen puolison oikeutta.

    JA....

    94 §
    Jos puoliso on hoitamalla huolimattomasti taloudellisia asioitaan, käyttämällä väärin oikeuttaan vallita omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, tai muulla hänen oloihinsa soveltumattomalla menettelyllä aiheuttanut, että sellainen omaisuus on oleellisesti vähentynyt, saakoot toinen puoliso tai kuolleen puolison perilliset vastiketta, joka vastaa siitä johtunutta sanotun omaisuuden säästön vähentymistä, niinkuin 93 §:ssä sanotaan. Sellaista vastiketta otettakoon, kuitenkin vain puolet siitä, mitä muuten ei voitaisi suorittaa, myöskin siitä vastikevelvollisen puolison omaisuudesta, johon ei ole avio-oikeutta, mikäli omaisuus ei mene velan katteeksi.

    KS. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234

    jos kysymyksessä ei olisi lahjoitus vaan möisi vaikka 10 eurolla,ja näin omistus siirtyisi ulkopuoliselle taholle?!? Olen kuulut että konkurssiin menneen yrityksen yrittäjä olisi suojannut omaisuuttaan siirtämällä sitä esim.lapsiensa/ystäviensä nimiin...voiko olla näin?...myöskin avioliitoss??

    Äänestä

  • tehdä kirjoitti:

    ... menee samaan "koriin" sen kanssa, että lahjoittaisi ... kyse silloin omaisuuden hukkaamisesta (jos myy selkeästi alihintaan).

    Ja on tuohon konkurssienkin yhteydessä velkojilla keinoja. Tosin, toiset osaavat tehdä konkurssin taitavammin kuin toiset (valitettavasti).

    Yksiselitteistä vastausta ei voi antaa, lakitekstin jo yllä annoin. Kysmys on sitten siitä, kuinka näytetään toteen että olet huolimattomasti hallinnoinut avio-oikeuden alaista omasiuuttasi... ja miksi olet niin tehnyt. Mutta jos kympillä myyt mökin veljellesi vuosi ennen avioeron hakemista... niin näyttö riittänee oikeudessa.

    JOS on avioehto, tätä ongelmaa ei tietenkään ole (paitsi yhteisen kotinne osalta).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tehdä kirjoitti:

niin,et avioliiton aikana(eroa ei ole haettu)siirtäis omaisuutta ulkopuolisen nimiin(esim. ajoneuvo),ettei menisi jakoon kun on itse maksanut lainaa,jota on vielä tosin jäljellä...Meneekö liiton aikana otetut luotot/lainat puoliksi? Avioehtoa ei ole,enkä ole eroamassa,mut kysynpähän tulevan varalta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu