Elfarran

Moikka! Kun tuossa jokin aikaa sitten kerroit, että aloititte tytöllenne kotiunikoulua, niin kiinnostaisi tietää, että mites se on sujunut? Onko tuonut helpotusta öihin?
3281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eli aloitettiin se sillä tavalla, että kun yöllä heräili niin ei annettu maitoa vaan ainoastaan siliteltiin.

No tyttö nukahti suurimmaksi osaksi melko heti silittelyyn, mutta siinä neljän aikaan kun yleensä "halusi" maitoa, tulikin vaikeuksia. Tyttö itkeskeli noin tunnin verran. Ikäänkuin ei löytänyt millään hyvää asentoa. No asentoa vaihdeltiin ja siliteltiin. Sitten kuitenkin annettiin vettä pullossa, otti muutaman hörsän istualleen ja nukahti siihen. Pää vaan nyökähti alas ja kun pisti makuuasentoon, ei herännyt.

En tiedä auttoiko se istuma-asennossa käyminen vai ne pari hörppäystä vettä :/

No, sen jälkeen meni melkein viikko, että tyttö heräsi vain yhdesti yössä ja silloinkin nukahti silittelyyn melkein heti! Yksi yö jopa nukuttiin ilman heräämisiä! Mutta... nyt tyttö on taas alkanut heräilemään siinä neljän aikaan ja itkeskelee samalla tavalla kuin eka yönä. Mies on sitten silitellyt n. 15 minuuttia, mutta sen jälkeen tarjonnut vettä ja taas parin hörpän jälkeen uni on taas tullut. Kumma homma, tutti ei aja samaa asiaa. Entä jos tytöllä ihan oikeasti on jano? Mutta mitä ne pari hörppäystä janoon auttaa?

No ok, yksi hammas on vissiin tulossa, joten voihan se sekin itketyttää siinä aamuyöstä. Mun mielestä kuitenki iso juttu mikä on vaikuttanut tähän kohentuneeseen tilanteeseen on se, että tyttö on oppinut uneliaanakin itse kääntymään selältä mahalleen ja kyljelleen. Ennen ei ikinä suostunut nukkumaan mahalleen, mutta nyt tuntuu, että aina on jotenkin ihmeen kippuralla naama patjassa kiinni. Vissiin sitten mukavampi asento tai jotain (näyttää kyllä tosi vaikeelta).

Mutta se yksi herääminen ei ole entiseen verrattuna mitään! Että kyllä parempaan päin ollaan menty. Ollaan myös jätetty aamu- ja iltapäikkärit välistä (vähän väsymystä havaittavissa, muttei selvästikään tartte useampia päikkäreitä). Eli nukkuu yhdet päikkärit (2,5h-3h). Ehkä sen myötä uni tulee helposti jo siinä heti yhdeksän jälkeen ja aamullakin unta riittää jotain 7.30 - 8.00 (ennen oli n. 6.30-7.00).

Ja isähän on tämän koko homman hoitanut, koska minun täytyy aamulla jaksaa töihin (isäkuukausi meillä meneillään). Kiitettävää kyllä häneltä!

Äänestä
  • eli elämä on muuttunut helpommaksi sielläpäin :)
    Välillä tuntuu muutenkin, että isät on parempia lastenhoitajia kuin äidit, jää se meidän turha hössötys pois ja asiat hoituu helpommin!
    Kiitos kun vastasit, meillä ei uniongelmia ole, mutta kiinnosti vaan kovasti, että miten teillä homma toimii, kun olet ennen puhunut, että on yöt ollu rikkonaisia.
    Mukavaa alkavaa kesää!

    Äänestä

  • sammakkoprinsessa06 kirjoitti:

    eli elämä on muuttunut helpommaksi sielläpäin :)
    Välillä tuntuu muutenkin, että isät on parempia lastenhoitajia kuin äidit, jää se meidän turha hössötys pois ja asiat hoituu helpommin!
    Kiitos kun vastasit, meillä ei uniongelmia ole, mutta kiinnosti vaan kovasti, että miten teillä homma toimii, kun olet ennen puhunut, että on yöt ollu rikkonaisia.
    Mukavaa alkavaa kesää!

    no voi, ja minä kyllästytin sinut perinpohjin meidän unikoulun joka vaiheella... aattelin, että olit siitä unikoulusta kiinnostunut :D

    Mutta kiitos kiitos ja samoin lämmintä kesänalkua teillekin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sammakkoprinsessa06 kirjoitti:

Moikka! Kun tuossa jokin aikaa sitten kerroit, että aloititte tytöllenne kotiunikoulua, niin kiinnostaisi tietää, että mites se on sujunut? Onko tuonut helpotusta öihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu