radiossa

sanottiin jokin aika sitten, että Serbian euroviisuedustaja oli tullut ulos kaapista ja kertonut olevansa lesbo. Hän oli kyllä jotenkin pojannäköinen, muttei tuntemieni lesbojen millään tavalla. Kaikki ovat niin naisellisia.
141603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

sen näki, että lepakkohan se siinä on.

Äänestä
  • En ollut koko tädistä kuullut, mutta viisuja katsellessa ajattelin, että onpa siinä melko selvän näköinen tapaus...

    Äänestä

  • ..tietämättäkin kirjoitti:

    En ollut koko tädistä kuullut, mutta viisuja katsellessa ajattelin, että onpa siinä melko selvän näköinen tapaus...

    Selvä tapaus koko ajan, ja hyvä niin. Hän on ylpeä lesboudestaan ja tuo sitä esille myönteisellä tavalla.

    Äänestä

suden tuntee..:)

Äänestä

Voihan olla, että kyseinen laulaja on stailattu maksimaalisen voiton toivosa. Jos on haluttu saada lesbot sun muut kannattajat mahdollisimman paljon äänestämään.

Muistelkaapa vain miten T.A.T.U.:n kanssa kävi.

Eikä siis pelkkä stereotyppinen poikamainen ulkonäkö tee vielä ketään lesboksi. Voihan hetskunainenkin olla poikamainen (esim. omassa tuttapiirissäni on poikamaisia hetskunaisia ja itse olen äärimmäisen naisellinen lesbonainen).

Älkää antako pelkän ulkonäön hämätä.

Äänestä
  • enää spekuloimaan ja sitäpaitsi täysin varma tappaus jo ulkoisestikkin.

    Äänestä

  • mitä sitä kirjoitti:

    enää spekuloimaan ja sitäpaitsi täysin varma tappaus jo ulkoisestikkin.

    ulos kaapista jossain oman kielensä sivuilla, muttei missään muualla. Olisikohan voittanut jos olisi aikaisemmin kertonut lepakkotaustansa.

    Äänestä

  • ulkonäköä ollut. Showsta näki että lesbotyylistä on kyse, mutta hän myös esitti laulunsa niin aidosti ja kosketavasti, ettei se olisi onnistunut jos hetero olisi vain eurohassutellut lesbon näköisenä. Koko esitys rakentui todelliselle vakaumukselle.

    Äänestä

  • Elviira** kirjoitti:

    ulos kaapista jossain oman kielensä sivuilla, muttei missään muualla. Olisikohan voittanut jos olisi aikaisemmin kertonut lepakkotaustansa.

    päässyt Suomeen, niin varmasti olisi voittanut. Enemmän olisi tehnyt ehkä tehnyt tiukkaa kansallisissa karsinnoissa. Mutta taisivat ne serbit kyllä tietääkin, ainakin osa.

    Äänestä

  • olisi_ kirjoitti:

    päässyt Suomeen, niin varmasti olisi voittanut. Enemmän olisi tehnyt ehkä tehnyt tiukkaa kansallisissa karsinnoissa. Mutta taisivat ne serbit kyllä tietääkin, ainakin osa.

    lesboja, joten ei olisi voittanut ainakaan Suomessa. Enkä minäkään tykännyt.

    Äänestä

  • Elviira** kirjoitti:

    lesboja, joten ei olisi voittanut ainakaan Suomessa. Enkä minäkään tykännyt.

    esityksestä. Lesbous kyllä näkyi, mitään muutta koskettavaa ei siinä ollut.

    Äänestä

  • Anni kirjoitti:

    esityksestä. Lesbous kyllä näkyi, mitään muutta koskettavaa ei siinä ollut.

    Valitaan seuraavana vuonna Tiivi-Taavi edustamaan Suomea euroviisuissa niin euroviisujen lähettäminen kielletään Puolassa!

    Äänestä

  • Catsy_666 kirjoitti:

    Valitaan seuraavana vuonna Tiivi-Taavi edustamaan Suomea euroviisuissa niin euroviisujen lähettäminen kielletään Puolassa!

    taas vitsin murjaisit.
    Sinustako se tiivi-taavi tehdään?

    Äänestä

jo viisuissa että varmana lepakko ja miten mahtava biisi ja miten mahtava tulkinta..mä tykkäsin ihan kybällä ja tykkään vieläkin.. kävin kattoo sen promokuvia ja ne on ihan ok..ei muuta ku leyvjä suomen markkinoille myyntiin!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karoliina kirjoitti:

sanottiin jokin aika sitten, että Serbian euroviisuedustaja oli tullut ulos kaapista ja kertonut olevansa lesbo. Hän oli kyllä jotenkin pojannäköinen, muttei tuntemieni lesbojen millään tavalla. Kaikki ovat niin naisellisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu