Outoa laskutusta

Kun vaihtaa operaattorilta toiselle, niin vaihtopäivänhän hoitavat operaattorit keskenään. Asiakkaalle vain ilmoitetaan asiasta.

Vaihdoin jokunen vuosi dnalle ja kaikki sujui ihan hyvin. Kun entinen lakkasi laskuttamasta, dna alkoi. Vaihdoin paikkakuntaa ja vaihdoin dna:lta toiselle operaattorille. Kaikki sujui jälleen hyvin, laskutus loppui, kun uusi alkoi laskuttamaan.

Dna:n jokseenkin aktiivisen markkinoinnin ansiosta vaihdoin jälleen dna:lle n. vuosi sitten. Vaihdoin kuukausimaksulliseen liittymään.

Vaihto ilmoitettiin tapahtuvaksi kuukauden 23. pvä. Oletin tietysti, että lasku on sitten suhteellinen osuus kuukauden maksusta tai sitten laskutusjakso olisi 23.-22. pvät.

Yllätys oli melkoinen, kun sain laskun koko kalenterikuukaudelta, vaikka liittymä alkoi toimia vasta 23. pvä.

Otin yhteyttä dna:han. Sain selityksiä, jotka eivät pitäneet paikkaansa, koska puhelulaskuri jatkoi aj. 23.-22. päivien välit.

Tämä jäi kaivertamaan ja kun sitten tuli sopiva tarjous toiselta operaattorilta, vaihdoin jälleen.

Vaihtosopimus tehtiin suunnilleen samaan kuukausiaikaan kuin aikanaan dna:lle. Siirto tapahtui kuitenkin vasta seuraavan kk:n 2. pvä. 1. pvä ei ollut mahdollinen, koska se oli sunnuntai.

Yllätys dna:n taholta oli jälleen melkoinen. Vaikka sopimus dna:n kanssa päättyi 2. pvä, sain jälleen laskun koko kalenterikuukaudelta. Siis maksan dna:lle palvelusta, jonka saan toiselta operaattorilta, jolle tietysti myös maksan palvelusta.

Nykyinen operaattori antoi tarjousedun, jonka lähes kokonaan dna nyt vie.

Ei ikinä enää dna:lle.
2701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lähtevä operaattori veloittaa koko kuukauden maksun vaikka vaihtaisit tosiaankin 2.päivä. Olisi kannattanut vaihtaa liittymätyyppiä tai siirtoaikaa myöhemmäksi.

*nimimerkillä et ole ainoa jolle näin käynyt, SL veloitti minulta koko kuukauden maksun*

Äänestä

niin jos vaihdat op:ta niin se mistä vaihdat veloittaa koko kk-maksun vaikka et käyttäisi heidän liittymäänsä kuin vaikka päivän ajan.


mutta jos sinulla oli auennut liittymä 23 päivä niin silloin ei minusta olisi dna:n pitänyt veloittaa kk-maksu kuin vain 23 päivästä sen kuun loppuun.
monesti tosin ekassa laskussa on ekan täyden kuukauden kk-maksu ja edellisen vajaan kuukauden ll-maksu niin sen takia voi olla eka lasku isompi kuin kk-maksu koska se on tosiaan pitemmältä aikaa. tarkista laskustasi päivämäärät et miten pitkältä ajalta se tulee.

ja vielä lisäksi kk-maksut veloitetaan aina kalenteri kuukauden mukaan, oli laskutuskausi mikä tahansa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dna.... kirjoitti:

Kun vaihtaa operaattorilta toiselle, niin vaihtopäivänhän hoitavat operaattorit keskenään. Asiakkaalle vain ilmoitetaan asiasta.

Vaihdoin jokunen vuosi dnalle ja kaikki sujui ihan hyvin. Kun entinen lakkasi laskuttamasta, dna alkoi. Vaihdoin paikkakuntaa ja vaihdoin dna:lta toiselle operaattorille. Kaikki sujui jälleen hyvin, laskutus loppui, kun uusi alkoi laskuttamaan.

Dna:n jokseenkin aktiivisen markkinoinnin ansiosta vaihdoin jälleen dna:lle n. vuosi sitten. Vaihdoin kuukausimaksulliseen liittymään.

Vaihto ilmoitettiin tapahtuvaksi kuukauden 23. pvä. Oletin tietysti, että lasku on sitten suhteellinen osuus kuukauden maksusta tai sitten laskutusjakso olisi 23.-22. pvät.

Yllätys oli melkoinen, kun sain laskun koko kalenterikuukaudelta, vaikka liittymä alkoi toimia vasta 23. pvä.

Otin yhteyttä dna:han. Sain selityksiä, jotka eivät pitäneet paikkaansa, koska puhelulaskuri jatkoi aj. 23.-22. päivien välit.

Tämä jäi kaivertamaan ja kun sitten tuli sopiva tarjous toiselta operaattorilta, vaihdoin jälleen.

Vaihtosopimus tehtiin suunnilleen samaan kuukausiaikaan kuin aikanaan dna:lle. Siirto tapahtui kuitenkin vasta seuraavan kk:n 2. pvä. 1. pvä ei ollut mahdollinen, koska se oli sunnuntai.

Yllätys dna:n taholta oli jälleen melkoinen. Vaikka sopimus dna:n kanssa päättyi 2. pvä, sain jälleen laskun koko kalenterikuukaudelta. Siis maksan dna:lle palvelusta, jonka saan toiselta operaattorilta, jolle tietysti myös maksan palvelusta.

Nykyinen operaattori antoi tarjousedun, jonka lähes kokonaan dna nyt vie.

Ei ikinä enää dna:lle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu