kysyisin

saako marsuille antaa jotain puuroa? onko vaarallista jos marsuni eivät juo vettä melkein yhtään
2313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"saako marsuille antaa jotain puuroa?"

Veteentehtyjä puuroja, joissa ei ole suolaa tai muita mausteita, voi antaa. Puurot ja muut pehmeät soseet (esim. hedelmäiset ja marjaiset vauvanruuat) eivät kuitenkaan missään määrin kuluta marsun hampaita, mutta samalla ovat kuitenkin täyttäviä, jolloin marsu jaksaa syödä vähemmän heinää ja hampaita enemmän kuluttavia tuoreita kasviksia yms., jonka vuoksi puuroja yms. ei kannata tarjota kovin usein. Vain joskus herkkuina, jos marsu niistä pitää, tai jos marsua joudutaan joskus jostain syystä pakkosyöttämään.

"onko vaarallista jos marsuni eivät juo vettä melkein yhtään"

Mikäli marsut saavat tuoreruuasta reilusti nestettä, eivät ne välttämättä tarvitse paljoakaan muuta vettä niiden lisäksi. Jos siis marsut ovat kaikinpuolin virkeän loisia eikä juomisessa ole tapahtuut mitään äkillisiä muutoksia (ellei sitten esim. tuoreruuan määrä ole kasvanut samanaikaisesti), ei tuosta kannata huolestua.

Äänestä

No on se aika mut kanttii alkaa seuraa että juokone edes niinku kahdessa-yhessä viikossa puloa edes puoli väliin. En oo mikään marsu tietäjä mut kanttii seurata! Marsut ei kovin edes juo mut jos ne ei juo melkein yhtään niin on aika outo asia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masumaatti kirjoitti:

saako marsuille antaa jotain puuroa? onko vaarallista jos marsuni eivät juo vettä melkein yhtään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu