Miten minusta tuntuu, että nykyajan nuorisovaateliikkeiden vaatteet ovat vain kutistuneet vaikka nuorissa on yhä enemmän ylipainoisia?
Itselläni on sellainen käsitys, että nuorisoliikkeissä käyväyt pääosin 13-25 vuotiaat ja sitten jotkut "muotitietoiset" aikuiset. Mutta itseäni ihmetyttää suuresti erityisesti näiden kauppojen farkut ja takit. En ole ylipainoinen vaikka vähän leveämpi vartaloinen olenkin, mutta ne vaatteet eivät mahdu päälleni! Olen katsonut niitä farkkuja tangoissa, ne ovat noin 8-vuotiaan kokoa. Käyvätkö tuonkin ikäiset nykyään nuorisovaatteissa lastenkauppojen sijaan vai ovatko kaikki nykyajan teinit tikkujalkaisia 140-senttisiä? Itselläni isoimman koot farkut ottavat useasti kiinni jo polven alapuolelta!
Tietysti on olemassa laihoja ihmisiä, mutta kyllä nuorisoliikkeissä tulisi olla hieman isompiakin kokoja, kun kaikki tosiaan eivät ole pieniluisia ja lyhyitä. Pitääkö kaikkien hiemankin isompiluisten ostaa jo 13-vuotiaana aikuisten tylsiä vaatteita? En minä ja tuskin monet muutkaan nuoret tahtovat pukeutua tylsiin yksivärisiin, kun vaihtoehtona olisi mukavia nuorisovaatteita.
Toivoisin myös lisää leveälahkeisia farkkuja ja korkeavyötäröisiä! Pillifarkut harvoin sopii muille kuin erittäin pienille (en tarkoita pituutta) naisille ja tytöillä. Vaikka matalavyötäröiset farkut ovat tulleet jäädäkseen, en itse niitä tahtoisi enää käyttää, kun on todella vaikea käydä siististi niiden kanssa istumaan. Olen monesti nähnyt luokassa matalat farkut omistavan tytön, jolla näkyy pepun viiva, kun päällä on vieläpä stringit. Matalavyötäröisten farkkujen kanssa voisi ihan hyvin käyttää normaaleja pikkuhousuja, kun ne rajatkaan ei farkuista läpi näy ja sitten se ei haittaisi niin kovin jos housut istuessa hieman valuvatkin, kunhan pikkuhousut peittää täydenkuun.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo. Ihan järjettömiä ne vaatteet joskus.. Kerrankin erästä vaatekappaletta oli erääseen kauppaan tilattu vino pino, mutta vain kokoa 32. ;Z Typerää. Millä todennäköisyydellä löytyy niin paljon ihmisiä, jotka saavat itsensä mahdutettua sellaiseen ja vieläpä tykästyvät juuri siihen vaatteeseen ja päättävät sen ostaa? En tajua..
Ja etenkään sitä en ymmärrä, kun on mulla monestikin käynyt niin, että sovituskopissa vaate alkaa uhkaavasti rusahdella sovittaessa, vaikka olen hirveän laiha. Huhhuh, haluaisinpa nähdä ihmisen, jolle sellainen vaate menee, joka on mun pituiselle, mutta ei kuitenkaan mahdu päälleni.. Kun itsekin olen ihan kamala luukasa. :O
Täytyyhän toki laihoillekin olla sopivia vaatteita, mutta ei noin saisi unohtaa kookkaampiakin, ja jopa normaalikokoisia ihmisiä!
Mutta onneksi ihan joka kaupassa ei ole noin, ja onneksi on kirpputorit, niin asia ei minua oikeastaan haittaa, vaikka kyllähän se välillä pistää vatuttamaan, kun joskus harvoin trendiliikkeestä sattuu hienon vaatteen löytämään, niin se onkin ihan hassusti mitoitettu.
Vaikka toki Suomessa tosiaan on erittäin laihoja nuoria naisia ja tyttöjä, mutta silti ihmettelen, että miten joihinkin farkkuihin pystyy laihakaan mahtumaan!
Ja kun siellä on nykyään ihan 5-vuotiaidenkin kokoa. Siis pituudelta. Tokihan on erittäin lyhyitä tyttöjäkin, mutta kun niitä farkkuja on tuhat ja sata sellaista pientä kokoa.
Joskus kyllä tekisi mieli mennä Yhdysvaltoihin ostoksille. Siellähän kuitenkin on tuota liikalihavuutta aika runsaasti, että varmasti minunkin kokoiselleni löytyisi mukavat farkut! :)
Ja joskus kyllä ne koot ihmetyttä. Siis joku XL saattaa oikeasti olla kokoa 34! :D
mun mielestä on vaikeaa löytää tarpeeksi lyhyitä farkkuja :/ katos kyllä niitä lyhyitä ja pieniä löytyy, niin kuin minä..
En ole huomannut, että kaupoissa ei olisi isoja kokoja. Ehkä se sitten riippuu kaupungista tai kaupoista :O Yleensä kun menee shoppailee niin siellä roikkuu vaan koot 38 tai L:stä ylöspäin... =/
Oon 15 v tyttö ja vähän muita ikäisiäni lihavampi mutta olen silti normaalipainoinen.
Tykkään onlyn ja veromodan vaatteista, mutta farkkuja onlystä en saa. Onlyn koko 42 ei yksinkertaisesti mene minulle, kun taas lindeksin housut kokoa 38-40 menevät minulle. aika outoa kyllä, mutta mielestäni pienien vaatteiden tekeminen on yksi keino pitää teinit luurankoina...
"...ovatko kaikki nykyajan teinit tikkujalkaisia 140-senttisiä?"
No eivät tietenkään kaikki mutta kyllähän katukuvassa näkyy paljon 10-13-vuotiaita "tikkujalkoja" jotka kyseisiä vaatteita käyttävät. Kyllä nykyään varmaan jo monet ala-asteikäiset ostattavat vaatteensa noista ns. nuorisoliikkeistä.
Kävin kerran kiertelemässä joitakin ns. teiniliikkeitä etsiessäni farkkuja ja niissä ainakaan farkkujen koot eivät todellakaan vastanneet sitä mitä kokolapussa luki vaan olivat liian pieniä. Kyllä niitä sopivankokoisia istuvia farkkuja löytyy tietyiltä merkeiltä mutta niistä joutuu helposti pulittamaan jopa yli 100 € jos ei halua käyttää markettien "mummofarkkuja".
En tiedä mistä käyt vaatteitasi etsimässä mutta kannattaisi ehkä asioida muuallakin kuin teinien massamuotia myyvissä liikkeissä, kyllä niitä sopivia vaatteita varmasti löytyy ilman että tarvitsee pukeutua "aikuisten tylsiin vaatteisiin", mitä lie se sitten tarkoittaakaan...
Olen täysin samaa mieltä kuin tän ketjun aloittaja. Housut ovat nykyään matalaa kaikki ja niiiiin tiukat että ällöttää :D Meikäläisen reidet näyttää iha hirveilt niis...
Olen 14vuotta ja isokokoisempi kuin muut ikäiseni, ja kooltani myöskin tätä 42, ja jos jostain onlyltä etsin farkkuja niin eihän ne päälle mene. ja kaikki on nii matalavyötäröisiä, etten pidä niistä.
Ilmeisesti onlyn 42 vastaa todellisuudessa jtn 36?
Seppälästä onneksi löytyy (; Mut haluaisin siltikin pitää onlyn housuja, ja olen kylläkin nähnyt isokokoisilla (siis isommilla kuin minä!)
onlyn farkkuja, jotka istuvat hyvin eivätkä ole kiristävät, mut mistähän nämä likat sit on pönässy nämä.... ? 8O