Eli miten homma toimii? Meille tulossa sukulaislapsi hoitoon vähän pidemmäksi aikaa, yh-isä on alkoholisti, lapsen äiti kuoli vuosi sitten viinaan, ja nyt sossu puuttui asiaan ja passittaa isän hoitoon ja lapsen meille. Otetaan lapsi vapaaehtoisesti jotta ei joutuisi ulkopuoliseen sijaisperheeseen. Hän on ollut meillä hoidossa aina silloin kun isällä on ollut putki päällä. Eli isä ei saa lasta takaisin ennen kun on raitistunut. Tillanne on toivottavasti tiläpäinen, isä on hyvä isä alkoholismia lukuunottamatta. Olemme molemmat työssäkäyviä eikä meillä ole vielä omia lapsia. Tehdäänkö asiasta paperit? Kuka maksaa lapsen hoitomaksut? En edes tiedä millaisista summista on kyse... (Emme ole varakkaita mutta pärjämme hyvin, eli rahasta ei ole kyse, lähinnä järjestelyistä ja lakiasioista.) Tuleeko meistä sijaisvanhempia vai vähemmän virallisest "hoidamme vain sukulaisen lasta"-perhe? Jos joku osaa neuvoa niin kiitos etukäteen, olen aika hermona koko tilanteesta.
Lapsi meille hoitoon
kertokaa
513008
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Lapsi on menettänyt äitinsä ja nyt isäkin menee alkoholin takia. Onneksi hänellä on teidät. Jos sossu kerran tuon lapsen teille on antanut hoidettavaksi, niin kaipa sossu sitten huolehtii paperipuolestakin. Eihän sossutantat voi huostaanottamiaan lapsia luovuttaa kenenllekkään noin vain ilman että asiat dokumentoidaan. Sensijaan isä voi ihan omaehtoisesti antaa lapsensa teille pitkäaikaiseen hoitoon jos hän vielä on lapsensa täysivaltainen huoltaja. Pääasia on, että lapsi saa olla teillä eikä joudu vieraille. Tuollaisia sukulaisia pitäisi ihmisillä olla kuin te olette.
Kiitos noista sanoista! Välillä tuntuu että ollaan oikealla asialla ja välillä pelottaa et ylireagoidaan. Nyt meille riitti viimeksi kun haettiin lapsi kännisen isän luota pois, lapsella kuumetta 38 astetta, silmätulehdus ja flunssa eikä puhdistusta tai nenän niistoa luultavasti päiviin. Eli naamassa räkä, hiekka ja rähmä yhtenä mössönä! Ja tukka jouduttiin leikkamaan koska oli muodostunut rastapalloja mitä ei saatu selväksi... Lapsi on meille erittäin rakas ja ollut läsnä meidän elämässä koko elämänsä ajan eli kohta 5v. Aika ristiriitaisia tunteita on. Toivottavasti isä ottaa asiakseen kääntää elämä ympäri ja jatkaa tytölle hyvänä isänä, jos niin ei käy niin tuskin hän enää kauan on hengissä. Koko ikänsä juonut ja n.45v nyt, ei se kroppa enään kestä kauaa. Ja oman käden loppuakin tässä saa pelätä.
pikkuisen elämänkulkijan vuoksi että isä näkee elämäänsä eteenpäin myös oman pienensä kanssa.
Pienellä on onneksi teidät.
Voimaa ja jaksamista.
Sossulan tädit saa lastensuojelutyöstä oikeeta palkkaakin ja heidän työtehtäviinsä kuuluu kaikki paperi, raha yms. lapsen huoltoon liittyvien asioiden selvittäminen
myös teille.
mikä tekee sukulaisista parempia sijaisvanhempia, kuin lapsista pitävistä muista ihmisistä?
sijaisvanhempi ja tunnen tekeväni myös arvokasta työtä tämän meille annetun pienokaisen eteen.
Se ettei pienokainen voi olla omien vanhempiensa kanssa, ei ole minun syyni ja se ettei hän todennäköisesti koskaan pysty palaamaan omaan kotiinsa, sekään ei ole minusta kiinni.
Miksi siis olen se "kurja sijari, joka vie toisten lapset"?
mun serkku vähän samalla tavalla, mutta sopimus tehtiin äidin kanssa suoraan siten, että kai siinä oli jotkut viranomaiset, että paperit oli lailliset, mutta mun mummosta tehtiin serkun huoltaja ja samassa taloudessa asuvasta äidistäni holhooja. Mitään muuta maksua ei hänestä käsitykseni mukaan tullut paitsi lapsilisä. siitä en ole varma, että maksoiko hänen äitinsä jotain vapaaehtoisesti, mutta meidän lapsena hän asui aikuisuuteen asti.
Teillä on käsitykseni mukaan mahdollisuus olla sij.vanhempina lapselle, jolloin saatte korvauksia hoidosta ja kuluista, tai sitten teistä tehdään huoltajat, jos isä siihen suostuu ja itse vastaatte kaikesta.
Se on sitten adoptioon verrattava juttu. Tiedän muutamia isovanhempia, jotka ovat ottaneet lapsenlapsensa huoltajuuden ja siitä on vaan tehty viralliset paperit ja sossut ei muutoin asioihin enää puutu. Eivät maksa mitään, mutta eivät käy myöskään "kyttäämässä".
Jos teillä on taloudellisesti mahdollista itse vastata lapsen tarpeista, ettekä ulkopuolista rahaa siihen tarvi, niin melkein kannattaisi. Lapsi jäisi teille. Jos isä kuntoutuisi, niin se olisi sitten teidän ja isän välillä sovittavissa kuinka usein tapaa isäänsä ja teidän ehdoilla.
Kaikkea hyvää teidän kaikkien elämään. Pitäkää hyvää huolta siitä pienestä.
Ulkopuolisen sijarin hoteissa lapsi ei pysy samalla tavalla oman sukunsa piirissä ja kulttuurissa. Miksi lapsen pitäisi menettää tai etääntyä suvustaankin vielä sen lisäksi että menettää kotinsa. Päinvastoin, silloinhan suuren menetyksen kohdatessaan suku on entistä tärkeämpi lapselle. Suku ja juuret ovat voimavara, josta ponnistaa. Ajattele itse olisitko valmis vapaaehtoisesti luopumaan elämässäsi isoisästäsi, isoäidistäsi, niin isäsi kuin äitisi puolelta, serkuistasi, tädeistäsi, sedistäsi ja kaikista muista, häistä ja hautajaisista, ristiäisistä ja rippijuhlista suvun piirissä. Ajattele, minkälaista elämäsi on, jos sinulla ei olisi kontaktia sukuusi.
kun äitini kuoli, äitini sisar otti minut luokseen asumaan. Melkeinpä viikottain sain kuulla kuinka kiitollinen minun pitää olla että he ottivat minut, ja muu suku perässä. Mummoni oli ainoa jolta en tuota kuullut.
Sittenpä tätini sai omia lapsia, ja kas kummaa, minä olin liikaa siinä perheessä.
"jouduin" sijaisperheeseen vajaan 37 km päähän tädistäni. Ainoa joka oli kiinnostunut minusta oli edelleen mummoni.Hän kävi sijaisperheessä ja minä kävin hänen luonaan.
Sijaisperheessa en kuullut kertaakaan kuinka kiitollinen minun pitäisi olla, vaan sain viettää nuoren tytön elämää iloineen ja suruineen.
Nyt olen jo omillani, mutta jotenkin olen vieläkin katkera, ettei kukaan suvusta sitten loppujen lopuksi ollut kiinnostunut minusta.
Rakas mummoni oli ainoa yhteys sukuun, ja nyt ei ole enää häntäkään.
Menin viime elokuussa naimisiin, kutsuista huolimatta omasta suvustani ei ollut ketään paikalla, sijaisperheen suvusta oli kaikki kutsutut, ja he myös auttoivat häiden järjestämisessä, vaikkei heillä ole minuun enää mitään velvollisuuksia.
Ainahan ei ole näin surkeasti, mutta minun "sukuni" näyttäisi nyt olevan sijaisperheen suku, johon olen aina tervetullut.
hetikään asiat ei ole noin kuten sen kuvasit.
Esimerkiksi meillä sijoitetut lapset käyvät sukunsa juhlissa ja vierailee myös varmaan enempi kuin mitä tekisivät jos olisi sukulaissijoitus.
Meillä käy aivan luonnollisesti sukulaisia vierailemassa ottaen huomioon suvun ongelmat niin yhteys toimii aivan tyydyttävästi.
Eihä kaikki ihmiset sukuloi vaan ovat omissa leireissään joten yleistys on aivan tuirhaa tässäkin sinun suku ja juuret ovat voimavara historiassa... jonka kerrot vahvana voimavvarana ja hyvänä esimerkkinä.
Kontakti sukuun on pitkälti kiinni suvusta.
Kyllä sukukulttuuri on kieltämättä aika heikoissa kantimissa Suomessa. Pitäisi vahvistaa ihmisten välittämistä omista sukulaisistaan aloittajan esimerkin viitoittamana, mutta näinhän ei tapahdu niin kauan kuin sukulaissijoituksia karsastetaan sosiaalitoimistoissa.
Suomalaiseen kasvatukseen kuului ainakin ennen ihan tavallisissakin perheissä, että lapsen piti osoittaa kiitollisuutta vanhempiaan kohtaan joka käänteessä siitä, että vanhemmat ruokkivat ja vaatettivat omat lapsensa. Siten tätisi ei paljonkaa ole poikennut muista kasvattajista.
Et ole kurja sijari, se joka näin väittää yleisesti, se ei vaan tietä mitään.
Teet varmaan arvokasta työtä ja lapsi tarvitsee nimenomaan Sinua. Puhukoot muut mitä haluaa
silloi jkun äiti ei oikeasti pysty eikä halua otta lastaankotiin. Olen haukkunut vaan niitä jotka mollaavat äitejä joillaon ongelmia, tai sairautta, ja joita ossu ei hjaluakaan auttaa. Silloin toimii väärin se joka ei auta äitä saamaan lapsi takaisin lakikin sen säätääettä olosuhteisiin on voitava vaikuttaa siten että lapset saadaan taksisin oikeiden vanhempien luo.
sijari ei hoida muuta kuin rahasta ja itserakkaudesta, kun rahantulo lakkaa lapsilähtee, sukulainen ei hylkää 18v.
Etkös itsekin nyt ajattelee, että parempi olisi kaikille kun biot ja sijarit pärjäisivät keskenä. See jatkuva riitelu ja vihaminen, sehän on typerä.
Miten ikinä sijarit ja biot tulee keskenään pärjäämään kun toinen ei tule puolitieheen vastaan?
Minä tulin siihen puolitiehen, mutta Helinä teki hyvin selvääksi, että biot pitäisi vihata sijareita. Miten kauan tässä palstalla jaksettaan haukkua, että kaikki on pahoja?
Milloin kaikki otta järjen kädeen ja alkaasivat jotain muuta tekemään, vaikka oikeesti ajattelemään sitä, miten auttaa bioperheitä ja miten sijarit voi siinä osana olla?
Fakta on se, ettei sijoitukset tulee loppumaan, ne jatkuu kaikesta huolimatta.
No onko meidän siis keskenään tapeltava?
että sijaisvanhemopi ja biovanhempi ovat intressiristiriidassa keskenään, joten aitoa ystävyyttä avunantoa ja yhteistyötä ei ole mahdollista luoda. Poikkeuksia löytyy.Biovanhemman toive on saada lapselle kaikkein paras mitä maailmasta löytyy, hän pettyy koska sijari on vain ihminen. Lisäksi on ikävää joutua maksamaan hoidosta jota ei halua.
tehneet
ettette ymmärrä läheisiä, sukua, heimoa, kansaa
sekä näiden kaikkien edellä mainittujen merkitystä itsellenne ja hoitamillenne lapsille jne.
ymmärrä miten ja mille ihminen rakentuu ja on vuosituhannet rakentunut?
Minulla ei ole aijempaa kokemusta huostaanotoista tai sijaritoiminnasta joten anteeksi tyhmät kysymykset. Joutuuko biovanhempi maksamaan siitä että lapsi on sijaishoidossa? Poden lievää syyllisyyttä siitä että lapsi tulee meille asumaan, eli lapsihan viedään isältä pois, ja hän joutuu maksumieheksikö?
Siis niinkuin aijemmin jo kerroin tilanteen niin eihän lapsi voi asua kotonaan ennen kuin isä paranee mutta kuitenkin... Jos rakas ihminen viedään pois oli syy mikä tahansa niin voin vain kuvitella kuinka kipeetä se tekee kun syy löytyy peilistä. Olen ihan hermoraunio, isä ei näet tiedä vielä että lapsi otetaan huostaan, onhan sossun vähän vaikea kertoa sammuneelle niin että hän sen muistaisi... Kai täytyy vain olla lujana ja valmistautua viharyöppyyn. No, siinä menee varmasti ainakin viikko ennen kun tytön isä palaa "elävien kirjoihin". Saa kertoa mielellään omia kokemuksia, tämä on iso ja meidänkin elämän muuttava tilanne, tuki ja mielipiteet ovat erittäin tervetulleita, niin ruusut kuin risutkin. Kiitos kaikista kirjoituksista
Minun neuvoni on että kysy soskusta oheishuoltajuudesta.
Jos olen käsittänyt sen oikein... Tulet huoltajaksi isän lisäksi ja silloin sinulla on oikeus lapsilisään ja elatusrahaan kun lapsi asuu luonasi. Elatuksen saat soskusta jos isällä ei ole tuloja.
Jos meni väärin niin kyllä täällä joku korjaa virheeni.
Äläkä ota liian tosissaan kaikkea täällä kirjoitettua. Yleensä tulee hyviä neuvoja mutta aina on myös niitä ei toivottuja viestejä.
Mielestäni teet ihanan teon kun otat lapsen luoksesi asumaan.
Nimim: toniak, unohdin kirjautua...
Kovin yksioikoisesti tulkitsit ja levität sanojani Merkka. Sijarit eivät ole mikään poikkeus, kyllä minä ainakin vihaisin kaikkia naisia, jotka yrittäisivät astua minun tilalleni äitinä lasteni elämään. Jos joku kerhotäti tai opettaja alkaisi esittää äitiä lapsilleni, niin yhteistyö loppuisi siihen paikkaan. Mielestäni olen tässä suhteessa varsin normaali.
Aloittajan tapaus on erilainen, varmaan lapsen kuollut äiti olisi onnellinen aloittajan kaltaisesta sukulaisesta, joka huolehtii hänen puoliorvosta lapsestaan kun isän rahkeet ei kestä. Kuka tahansa äiti olisi.
Joten Merkka, aloittajaa en kutsuisi sijariksi samassa merkityksessä kuin vieraita aikuisia, jotka alkavat lasta hoitaa virkavallan osoittamana. Ilman muuta helpompi ja kevyempi ratkaisu lapselle on tutut sukulaiset tai perheystävät kuin ventovieras sijaisperhe. Voiko joku väittää tätä näkemystä vastaan.
jos joku sukulainen niin paljon välittää, että ottaa huolehtiakseen sukulaislapset. Valitettavan usein vain on niin, että lapsiraukoilla, kuten näillä meidänkin lapsilla, ei vaan ole ketään muuta ihmistä koko maailmassa, kuin ventovieraat sijarit, jotka heistä välittää ja haluaa huolta pitää. Siis tietenkin korvausta vastaan. En tässä nyt ole ollenkaan kerjäämässä mitään sädekehää sijareiden pään päälle, mutta ei olisi todella näillä lapsilla ketään kuka heistä välittäisi. Tässä sijarihommassa se menee niin, että ensin luvataan hoitaa ja hoitaa palkatun vanhemman tehtävää mahd. hyvin. Aikaa myöten, kun lapset ovat kotiutuneet ja tuntuvat ihan perheen jäseniltä, niin heistä vaan alkaa välittää enemmän ja enemmän ja kiintymys kasvaa, eikä enää ajattele, että tämä on vain työtä, vaan tähänkin vanhemmuuteen vaan uppoutuu eikä ajattele, että välitän vain sen korvauksen verran, kyllä siinä kaikkensa antaa.
raivoisa naisihminen joka valitteli sisarensa toimineen lastensa hoitajana, ja myöhemmin oli tyytyväinen kun sai lapset varsinaiselle sijaisvanhemmalle, mikään ei ole yleistettävissä kun lasten suojelu on kyseessä. Its olen iloinen ettei sossu ole saanut määrätyksi ketään sukulaista minua vastaan, miehen sukulaiset kylläkin, mutta heistä ei ole väliä.
toimia niin että saadaan nuo turhat sijoitukset loppumaan, tai edes avohuollon toimien puolelle, jolloin sijari ja bio voivat tosiaan sovinnolla sopia tapaamisia vaikka päivättäin.
Ei kai nyt missään tapauksessa sossu voi määrätä lasta sijoitettavaksi sellaiselle sukulaiselle, jota lapsen omat vanhemmat eivät hyväksy. Sehän nyt vasta sadistista olis ja viimeistään rikkoo sukulaisten välit, jotka ilmeisesti jo ennenstään ovat heikoissa kantimissa. Törkeetä, jos ei perhettä kunnioiteta tuon vertaa. Ei voi olla.
Isä oli sinut asian kanssa, kun hän sai tietää että tyttö otetaan huostaan ja sijoitetaan meille asumaan, oli tyytyväinen ettei lähde ulos suvusta ja varmasti on helpompi tavata kun asutaan suht. lähellä. Ja sossu välien rikkojana? Häh? Tässä tapauksessa sossu odotti 4 vuotta liian kauan ennen kun puuttuivat asiaan. "Tukiperheenä" olemme toimineet lapsen elämässä aina, niinkuin myös eräs muu sukulaisperhe, nyt lapsi sijoitetaan jotta isä saisi hengähdystauon ja mahdollisuuden hoitoon ilman että on yh-isän arki ja ongelmat työn ja hoidon ohella.
Varmaan parempaa ratkaisua ei voisi kuvitella sille pienelle puoliorvolle lapselle. Teidän tapauksessa sossu ei ollut välienrikkojana, niinkuin tuossa toisessa tapauksessa. Minusta kaikkien sossujen pitäisi soveltaa samoja periaatteita huostaanotettujen lasten sijoituksessa. Ihmettelen, ettei yhdenmukaisia toimintaohjeita ole tai jos on, niin niitä ei noudateta.
Järjestys pitäisi olla lastensuojelutilanteessa
1. Avopalvelut ja avotuki
2. Sukulaissijoitusmahdollisuuden kartoitus ja vanhempien suostumus samoin kuin lasten
3. Viimeinen vaihtoehto ulkopuolinen, vieras perhe tai laitos lapsen uudeksi kodiksi.
sossu m äärää tapaamisrajoitukset joita hoitajan on pakko noudattaa, ja vanhemmat suuttuu...
Minusta se ei kuulu pätkän vertaa sossuille, miten sukulaiset keskenään lapsen asiat sopii.
Ulkopuolinen sijaishoitaja on aivan eri asia kuin sukulainen.
meillä sosku määräsi jopa ettemme saa tavata toisiamme vaikka olemme naimisissa olleet vuosikausia. miten sosku muka ei voisi määrätä miten sukulaiset saavat tavata toisiaan, luulitko ettei sossu valvo miten sulla menee, sossu tietää.
Missäs ne sossutantat onkaan olleet opintomatkoilla. Ilmeisesti valtaosa sosiaaliviranomaisista kuuluvat stalinisti-ikäpolveen. Onneksi jo pian eläkeikä häämöttää, mutta taitaa eläke huveta vahingonkorvauksiin, kunhan asiat päästään käymään läpi. Hyvä niin.
Eli aloittaja tässä. Nyt isä ilmoitti tappavansa itsensä jos lapsi virallisesti sijoitetaan! Eli lapsi paraikaa meillä mutta tapaaminen koko porukalla sossujen ja päihdetyöntekijöiden kanssa perjantaina.Eli isä odottaa saavansa lapsen takaisin perjantaina. Eli apua, mitä pitää tehdä? Jos lapsi viedään, isä saattaa oikeasti riistää henkensä, en usko että on pelottelua, tunnen hänet erittäin hyvin. Ja jos lapsi menee takaisin kotiin, isä luultavimmin aloittaa putken taas hetken oltuaan selvinpäin, luultavimmin juhannuksena. Sain sen käsityksen että tilanne on paljon meistä kiinni, ovathan he tähänkin asti luottaneet että me pidetään lapsesta huolta ne viikot kun isä juo... Anteeksi jos hermoilen liiankin helposti, en vaan osaa odottaa ja toivoa että kaikki järjestyy, varsinkin kun pieni ihminen suree koti-ikävää autuaan tietämättömänä isän todellisesta minästä. Se särkee sydämmen joka kerta kun hän tulee syliin, halaa sanoo että on isää ikävä ja kysyy miksi me ei viedä häntä jo kotiin...
Ettekö voisi ilmoittaa sossuun, että te hoidatte asian isän kanssa ja sossun sekaantuminen asiaan saattaa teidän käsityksen mukaan johtaa huonoon lopputulokseen ja isän itsetuhoisuuteen. Isä ei kovin paha ole voinut olla lapselleen, kun lapsi ikävöi isäänsa ja kotiin vaikka on teidän tutussa ja turvallisessa seurassa. Yrittäkää neuvotella isän kanssa se rinnakkaishuoltajuus ja sopikaa, että isä saa tavata lastaan ja lapsi isäänsä niin paljon kuin kumpikin haluaa. Isän on voitava luottaa siihen, etteivät viranomaiset vie hänen lastaan. Mies on sentään menettänyt vaimonsa ja lapsi äitinsä, pitäisi pyrkiä siihen, että he eivät toisiaankin menetä kylmien viranomaisten toiminnan seurauksena. Kun isä huomaa, että olette hänen luottamuksensa arvoiset edelleenkin, niin hän ehkä joko parantaa tapansa pysyvästi ja pyrkii eroon tuurijuoppoudestaan ihan tosissaan tai sitten lapsi pikkuhiljaa luisuu pelkästään teidän huostaan käytännössä. Jos te ette pysty auttamaan tuota lasta isän ehdoilla niin viranomaiset ottavat hänet ulkopuolisille, eikä lapsiparka enää voi olla teihinkään yhteydessä ainakaan vapaasti. Vaikea tilanne teillä, mutta noin yrittäisin menetellä.
samoilla linjoilla Hellun kanssa.
Isä pitäisi nyt saada ymmärtämään, että tavallaan mikään ei muutu, vain käytännön asioiden hoitamisen helpottamiseksi pitää tehdä paperit ja virallistaa lapsen teillä olo.
Kerro isälle, että lapsi odottaa kovin isän tapaamista ja hänellä on ikävä ja kerro se niin, että isä ymmärtää, ettei sulla ole mitään aikomustakaan estää jatkossakaan tapaamisia, tai lapsen kotiutumista sitten kun se on mahdollista.
Yritä saada hänet näkemään positiiviset puolet ja vastaavasti, mitkä on vaihtoehdot mahdollisesti, jos isä ei halua lasta teille, mutta itsekään ei ole kykenevä hoitamaan, niin sitten tulee joku pakkohuosta ja se on sitten ihan toinen juttu.
Luulen, että isä on nyt paniikissa ja hän näkee vain kauhukuvia ja pelkää kokonaan menettävänsä lapsensa.
Tämä on huost.ottovanhemmilla hyvin yleistä, kun se paniikki iskee, niin aivot lyö tyhjää, eikä pysty näkemään enää asioiden oikeaa laitaa.
Uskon, että kun saat isän jotenkin nätisti ja rauhallisesti juttelemalla rauhottumaan ja hän saa lapsen syliinsä jne. niin pääsette taas yhteisymmärrykseen.
Sinun pitää olla se järkevä ja pitää pääsi kylmänä. Yritä saada pidettyä tilanne hallinnassasi.
Isä ei todennäköisesti siihen pysty.
Tämä ns. takinkääntö on häneltä "hätävarjelun" liiottelua, mutta samalla myös hyvin ymmärrettävää.
Sinun sijassasi en pelkäisi tulevaa, vaan ymmärtäisin, että tämä kuuluu asiaan ja olisin isälle "lempeä" ja ymmärtäväinen, mutta samalla pitäisin kiinni lapsen edusta ja siitä, ettei isä vielä ole valmis lasta hoitamaan, vaan hänen on laitettava elämänsä kuntoon. Ystävällinen, ymmärtäväinen, mutta jämäkkä lapsen puolustaja.
Pärjäät, jos et itse rupea panikoimaan.
ja määräisin valvotutu tapaamiset isälle joka on noin tuhoisa.
Kuten kaikki tiedämme meillä Suomessa lastensuojelukin arvotetaan ensisijaisesti rahassa madollisimman suuriin kustannussäästöihin pyrkien. Kun nyt tulevaisuudessa yhteiskuntamme silmäätekevät huolestuvat niiden lukemattomien aiheettomasti huostaanotettujen lasten ja heidän vanhempiensa toimeentulosta, kun varsinaiseen työntekoon ja opiskeluun harvalla oikeusmurhan kohteeksi joutuneella siinä rumbassa on energiaa riittänyt ja varsin monet vanhemmat ja lapsetkin aikuistuttuaan ovat potentiaalisia toimeentulotuen asiakkaita eikä ihan pienin lääkärikuluin traumoineen päivineen, niin ilman muuta maksajiksi siinä vaiheessa valitaan ne, kenellä kivasti sitä työeläkettä on "uurastuksestaan" kertynyt, eli sosiaalitantat, jotka koko sotkun ovat aikaansaaneetkin perheille ja lapsille. Raha on aina otettu yhteiskunnassa sieltä, missä sitä on, eli tässä tapauksessa vahingonkorvauksina sosiaaliviranomaisilta henkilökohtaisesti. Oikeuslaitos hoitelee käytännön järjestelyt. En ikinä usko, että veronmakisajat suostuvat sosiaalitanttojen virheitä maksamaan, kun heillä itsellään on hyvät eläkkeet, joista voidaan ulosmitata. Tulette näkemään, että oikeus toteutuu ja paha saa palkkansa.
soppaasi keittää ja kepillä hämmentää. En todella tiedä yhtään ainutta sijoitusta jotka olisi tehty väärin perustein vaikka tiedän hyvinkin tarkkaan lähes 150 sijoitustapsusta.
eli nu sinun uhkauksesi ja määrät joita täällä levittelet totuuksina eivät ole sitä faktaa mitä sinun pitäisi kirjoittaman.
Minua kyllästyttää tuo sinun ainainen yleistys niin että se vaikuttaa pelkästään siltä kuin ei muuta ole olemassakaan kuin turhia huostaanottoja. Jos niitä on 10 koko Suomessa niin tietenkin ne kymmenen ovat liikaa en meinaa sitä mutta sinun mantra on liehtomista tästä asiasta ja teet siitä koko systeemistä sairaan tuntuisen.
Minusta se ei ole sitä vaan todella hyvin on hoidettu eri kunnissa nämä huostaanotot.
Eikä ole viranomaisten syy jos valheellisia syytöksiä tehdään onhan ne tutkittava ja asia laitettava vireille mahdollisimman pian koska usein on nuo syytteet hyvinkin karmeita.
Nyt on kesä ja otollinen aika.
eli tässä ilmoittautuu yksi joka voisi varsin hyvin hoitaa oman pienokaisensa ihan itse, ilman sossun apua.
Ne mainitsemasi ja hyvinkin tarkkaan tietämäsi 150 sijoitustapausta jos ne aiheellisia ovat, niin miten se aiheellisuus näkyy? Ovatko ne sellaisia, että vanhemmat ovat syytettynä tuomittu lastaan vastaan tekemästään rikoksesta vai miten se aiheellisuus on paljastunut. Minusta sossut ovat vakavasti laiminlyöneet velvollisuutensa, jos eivät ole tehneet rikosilmoitusta. Ainoastaan sellaiset huostaanotot ovat aiheellisia, joissa vanhemmat ovat vaaraksi lapselleen. Vaaraksi oloa on mm. hoidon laiminlyönti tai lapsen kaltoinkohtelu, ja siitä pitää seurata rangaistus.
Muussa tapauksessa, jos ei kerran syytettä vanhempia vastaan voida nostaa, niin syytä ei sit vaan ole. Pelkkä halu huostaanottaa ei riitä.
Jos sijaisisä ei olisi niin valikoiva lukiessaan tätä palstaa, niin olisihan täällä useitakin tapauksia kuvattu, joissa on aiheeton huostaanotto tapahtunut. Samoin biovanhempien palstalla on sellaiset vanhemmat kirjoittaneet lastensa otetun huostaan, joita vanhempia ei ole mistään lastaan vastaan tehdystä rikoksesta syytetty eikä tuomittu. Miten tämmösitä leväperäisyyttä voidaan katsoa läpi sormien lastensuojelussa.
kirjoitit "Pelkkä halu huostaanottoon ei riitä".
Minusta "sossut" eivät ole laiminlyöneet muuta kuin sellaisia viivyteltyjä huostaanottoja joista lapset joutuvat kärsimään.
Näissä tietämissäni sijoitustapauksissa on kaikki selvääkin selvempiä joissa kaikki kriteerit ovat täytetty kaikilta osin.
Miksi sinulla on noin vaikea uskoa että aiheellisia huostaanottoja on valitettavsti valtaosa kaikista huostaanotoista. En kiellä ettäkö ei satu joitakin aiheettomiakin mutta kenen on silloin se suurin syy.
Valikoin no meinaan että en tunne ja tiedä itse henkilökohtaisesti ketään jolta olisi otettu lapsi huostaan ilman syytä. Ymmärrätkö, siksi valikoin koska useammat täällä jauhavat samaa juttua kuin mantraa levittäen uskottavaksi noin vaan oman tunnon huojentamisen vuoksi. Sen tunteen saan kun luen niitä. Niistä suurimmaksi osaksi puuttuu se uskottavuus joka on olatva toteen näytettävissä.
Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä miten meille sijoitetun lapsen äiti voisi olla yksi näistä jolta väärinperustein lapsi ryöstetty. Mutta hän ei kykene sitä toteen näyttämään koska totuus on hyvin vakava ja hän on vaaraksi lapilleen.
Totuus vaan on synkkääkin synkempi ja todella vakavasti laiminlyönyt kaikki nuo kirjoittamasi kriteerit ja paljon lisää lapseenkohdistuvaa laiminlyöntiä joista en taaskaan kerro sen enempää.
Olenhan kertonut että lapsen äiti on ollut laskemassa tiilenpäitä ja liuta ukkoja myös.
Tämä kait on niitä äärimmäis tapauksia mutta ei noilla muilla lapsilla juuri sen kummempaa elämää ole ollut.
Joillakin vanhemmilla mielenterveys horjuu, toisilla vaikea hoidettava lapsi ja silloin jopa vanhemmat itse eivät jaksa vaan antavat muille hoidettavaksi. Silloinkin vanhemmat voivat vaarantaa lapsen elämän ja vahingoittaa lapsen tasapainoista kehittymistä...
Meidän tukiperhe toimiminen on auttanut useita vanhempia siinä että ovat jaksaneet arjessa ja lapsi saanut asua kotona lukuunottamatta kolmea arkipäivää kuukaudessa jolloin ollut meillä ja ehkä näin säästettiin rahaa ja lapsi huostaanotoilta sekä vanhemmpia siltä masentavalta tilanteelta.
Siksi olisikin hyvä kun useampi perhe voisi ja haluaisi auttaa koko perhettä raskaissa elämän tilanteissa. Sillä niitä on mielestäni nykyään aivan liian paljon siis perheitä/ yh. äitjä jotka tarvitsisivat apua arkeen. Pyhänajat aina jaksaa mutta ne työläät arkipäivät.
Paljon on hyvää tehtävissä mutta sinä näet kaikessa vaan katkeruutta ja pelkkää pahaa.
Leväperäisyys on useammiten se mikä on biovanhempien elämän arkea. En voi syyttää leväperäisyyttä olevan lastensuojelussa.
Kuka katsoo sormien läpi ja kuka ei.
Minne laitettaisiin ne rikollisvanhemmat jos kaikki tuomittaisiin toiveesi mukaan.
Eikö ole kohdallaan sinullakin miettiä mitä kirjoitat.
Haluaisitko kohdallesi vankeustuomion ja mitä se auttaisi tilanteessa.
Mielenterveys ongelmainen bioäiti/-isä vankilaan en ainakaan minä sitä hyväksyisi.
Tiedätkö miten raskaasti vankilatuomio vaikuttaa lapseen olkoot se rikos mikä tahansa josta lapsen vanhempi on tuomittu. Sijaisvanhempan olen joutunut senkin kokemaan aivan lähellä lasta.
Ymmärrätkö kuka on silloin lapselle maailman tärkein ihminen.
ja siksipä juuri on voitava pakkohoitaa vanhempia, kurssittaa heitä, sapsia tulee myös voida sijoittaa ilman pakkohuostaa, jos äiti väsynyut sossu ei saisi kieltää hoitopaikkoja perheeltä.
Eikö aiheellinenkin huostaanotto pitäisi olla eri asia kuin lopullinen huostaanotto. Lopullinen huostaanottohan on sama kuin pakkoadoptio, ainakin lapsen ja vanhempien näkökulmasta. Ja tämmöstä lopullista huostaanottoa on tapahtunut ihan ilman mitään oikeudenkäsittelyä. Sehän on hirveetä.
Aiheellisissakin huostaanotoissa pitää lain mukaan pyrkiä perheen yhdistämiseen ja huostaanoton mahdollisimman pikaiseen päättymiseen. Aiheettomia huostaanottoja ei pitäisi olla lainkaan ja Suomessa kuitenkin on, aiheuttaen suunnatonta kärsimystä asianosaisille. Aiheettomissa huostaanotoissa viranomainen on tehnyt vikravirheen ja virkarikoksen, eikä sellaista tule sallia. Sama koskee pitkitettyä huostaanottoa, jossa aihe on poistunut. Ketä tämä virheellinen käytäntö palvelee, muuta kuin laiskimuksia, jotka saavat aiheettomasti leipänsä virkavirheiden seurauksena.
helppo kirjoittaa että "on voitava pakkohoitaa vanhempia jne..."
Monen bion kohdalla se on pelkkää utopista ajattelua koska se ei tule mitenkään pakkotoimin onnistumaan.
Meillä tapaus pakkohoito mutta bioäiti karkasi, pakkotyö mutta liukeni, pakko koulutus mutta ei ilmestynyt kouluun, pakko terapia kolmen käynnin jälkeen sanoi "nyt olen puhunut asiani valmiiksi" eikä mennyt terapiaan. Eikä kaikista yrityksistä huolimatta mikään ole onnistunut muuttamaan asioita parempaanpäin.
Lapsi/lapset kuitenkin vapaaehtoisesti huostassa.
Niin vastasit kysymykseen mielestäni oikein sillä lapselle on oma äiti hyvin tärkeä ihminen. Toivoisin että sen myös bioäidit tiedostaisivat ja toimisivat sen mukaisesti.
Mutta miten lapsiaan rakastava bioäiti voi tehdä lapselleen sellaisen kärsimyksen ja ei edes välitä lapsestaan senvertaa että hoitaisi asiansa kuntoon ja olisi edes kerran kuukaudessa rakastettava äiti sekin olisi lapselle ehkä pelastus elämään.
Bioäiti ei tulekoulunpäättäjäisiin ei synttäreille, ei rippiäisiin, lahjoista puhumattakkaan. Eikö tämänkaltaiset bioäidit ajattele lapsen tunteita, sillä pienikin mukna olo olisi lapselle suuri hetki.
Joulut ovat suuria pettymyksiä samoin äitienpäivät sekä oman äidin synttärit. Puhelimeen vastaaminen ei kait vaadi kovin paljoa aikaa.
Me kyllä hoidamme lasta mutta ei se riitä lapsen sisäiseen tuskaan ja sen eheytymiseen kun äiti jatkuvasti nakertaa "tunnekorppua" joka lopulta murenee ja ehkä häviää lopullisesti.
Eikö lapselle kuulu turvallinen kasvupaikka.
Mutta miten annat turvallisuutta kun se mielenrauhan häiritseminen on jatkuvaa ristiriitaa ja huolehtimista äidin olemassaolosta. On hampaat kurkussa, silmä mustana, käsi poikki. linnatuomio, sitä saavutettua murhe listaa voisi vielä jatkaa...
On kausia kun lapsi odottaa kuolemanviestiä ja nyt näin kesänaikana se on joka päiväistä ja pahinta pelkoa. Siihen ei puheet auta koska totuus on puheitakin karmeampaa lapsen ajatusmaailma kun ei ole kehittynyt kestämään tällaista traumaattista taistelua.
Ei edes paras sirkus tai tivoli saa lasta unohtamaan äidin murehtimista edes siksi hetkeksi kun elefantit tanssii tai karusellissa pyörii.
Onko tällaisia bioäitejä täällä useampiakin lukemassa ja kirjoittamassa. Tiedän että niitä on paljon, mutta olisit bioäiti itsellesi rehellinen ja kertoisit mikä saa hylkäämään lapsesi.
Eikö hänellä ole biologista isää?
jos äiti ei pidä yhteyttä lapseensa eikä tule tapaamisiin jne.
Minkä ikäinen teille sijoitettu lapsi on?
meillä perheväkivalta, lapsi pelkäå että isi toteuttaa uhkauksesa ja tappaa äidin, äiti pelkää etä isi tekee pahaa lapselleen...ja sosiaalityöntekijä on määrännyt lapsen ensin isälle tämän vaatimuksesta ja sitten lastenkotiin äidin vaatimuksesta,ja iskälle vapaat viikonloput viedä lapsi minne haluaa... äidille valvotut tapaamiset harvoin, ja vartijain läsnäollessa... niin, miten voisin estää että lapseni ei kokisi minjun hyklkäävän, kun yötä päivää vaan mietin miten saisimme isin hoitoon ja perheemme takaisin kasaan... pakkohoitaa ei voi, kun isi ei suostu, niin... mitä voisin tehdä, neuvo sinä kun sulta vastauksia ei tunnu puuttuvan!en käytä alkoa tai huumjeita tai lääkeitä terapiaa on lastenkodin taholta, kunhan saavat sen organisoitua(takkuilee mutta ei minun syystäni) tilanteemme on todella vaikea ja jos vaan voisin niin ottaisin tokilapsen kotiin, mutta en halua vankilaan laposikaappauksesta, kuten itse totesit se ei ole lapsen etu, ja enempää en saavkäydä tapaamisissa kuin mitä sossu määrää, eli hän sanoo että päivittäin not possible!miten muuten itse, jos äiti haluaisi tavata hoitolastasi joka päivä muutaman kerran, miten itse suhtautuisit, antaisitko tavata? Että lapsi vakuuttuisi että äiti on hengissä vielä, isi ei olekaan tappanut!
haluan kertoa, mikä meillä auttoi.
Meillä oli yksi lapsista sellainen, että jatkuvasti oli huolissaan vanhemmistaan. Yritin tietysti kaikin tavoin lohdutella, mutta ei mikään auttanut.
Sitten kerran kun taas juteltiin, niin sanoin, että aikuiset kyllä pärjää ja niiden kuuluukin pärjätä ilman lapsia.
Se on väärinpäin, että lapsi huolehtii aikuisista, kun aikuisten kuuluisi huolehtia lapsista.
Sanoin, että vanhemmat ovat pärjänneet jo ennen sun syntymää ja niiden pitäisi pärjätä vaikka sinua ei olisi heille edes syntynyt, joten ole ihan huoleti.
Jotenkin lapsi sen pohjalta pystyi asian itselleenkin järkeilemään ja se rauhotti hänet, eikä enää niin kovin huolehtinut.
Itse en ole alkoholisti, mutta olen vuosia joutunut tukemaan lastani alkoholisoituneen isän käytökseen suhtautumisessa. Kovin tuttuja ovat nuo lapselle annettujen lupausten pettämiset, ei edes soiteta silloin kun on luvannut.
Amalia tuossa yläpuolella vastasi jo osittain minun sanoillani, joita kirjoitin lapseni tukemisesta jo aikaisemmin. On valtavan tärkeää irrottaa lapsi vastuusta ihan puhumalla noin, että lapsen tehtävä ei ole huolehtia aikuisesta, se ei asiaa auta, murehduttaa vain lasta itseään.
Kun lapsi oli pienempi, eivät tietysti nuo puheet auttaneet, vaan oli yksinkertaisesti järjestettävä niin paljon muuta tekemistä, että ajatukset ohjautuivat väkisin toisaalle. Nyt kouluikäisenä hän jo ymmärtää tuon, että turha murehtiminen ei kannata ja luottaa siihen, että isä pärjää kyllä, on pärjännyt jo ennen häntäkin.
On ollut pakko selittää myös alkoholisoituneen aikuisen käytöstä, että lupausten rikkominen ei tarkoita sitä, etteikö hän lasta rakastaisi, mutta välillä vain alkoholi saa yliotteen isästä niin, että hän ei kykene pitämään lupauksiaan, vaikka sisimmässään haluaisi.
En pysty sitä täysin ymmärtämään itsekään, mutta se on vain hyväksyttävä sellaisena kuin se minulle on selitetty. Missään tapauksessa lapselle ei saa moittia isää, syyllistää edes lapselle pahan mielen tuottamisesta. Sen olen kyllä sanonut, että kun isä on selvinpäin, hän katuu juomistaan ja sitä pettymystä, minkä on lapselle aiheuttanut, mutta hän on silti voimaton muuttamaan käytöstään viinan suhteen.
Ja mikä tärkeintä: Lasta tukevan aikuisen on oltava rauhallinen niin, että ei itse lähde ollenkaan mukaan esim. pettymyksen tunteisiin, se voimistaa lapsen pahaa oloa. Silti voi olla empaattinen, lohduttaa ja tukea lasta.
Onneksi lapsi ymmärtää jo myös sen, että jos isän ryyppyputki sattuu sovitun tapaamisen aikoihin, silloin on lapselle parempi olla tapaamatta isää. Silloin en salli edes puhelinkeskusteluja heidän välilleen. Lapsi sanoi viimeksi sellaisessa tilanteessa asiallisen toteavasti, että: "Isä ei ole silloin luotettava."
Meillä ei siis enää surra, peruuntuneen tapaamisen jälkeen näyttää tapaaminen olevan sitäkin riemullisempi. Olemme siis joutuneen lapsen kanssa puhumaan paljon alkoholin haitoista ihmisen käytökseen, sekä tunne-elämään että fyysiseen terveyteen, miten se aiheuttaa epäluotettavuutta, vastuuntunnon puuttumista jne. On saatu siis runsaasti raittiuskasvatusta.
Toisaalta kyllä ihmetyttää tuo sijaisisän kuvaus, että lapsi suree koko ajan... Tulee mieleen, että onko lapsella mahdollisesti masennusta, selittämättömiä pahanolon tunteita, jotka hän ikään kuin projisoi kaikki äitiin, kun ei osaa muuten tunteitaan käsitellä. Jos häneltä kysellään alakuloisuuden syitä, on se ihan kuin ainoa vastaus, mitä hän osaa antaa.
Varmasti siellä on olemassa paljon todellisia pettymyksiä äidin suhteen ja mitä kaikkea lienee, mistä en tiedä, mutta kuitenkin voin omasta kokemuksesta kertoa, että alkoholistivanhemman aiheuttamista pettymyksistä lapsi pystyy toipumaan, JOS taustalla ei ole muita käsittelemättömiä ongelmia.
tukija ei lähde lietsomaan pettymyksen määrää voi-voi-kauhistelulla, arvostelulla ja sättimisellä, "että pitää olla tuollaista ja ei lasta saisi kohdella noin, käsittämätöntä." Sillä moninkertaistetaan lapsen pahaa oloa monessa mielessä. Jokainen negatiivinen arvostelu lapsen vanhemmasta on sama kuin arvostelisi lasta itseään. Ja toisaalta lapsi tuntee tiettyä arvottomuutta jo sillä, että hänelle annettua lupausta ei pidetty. Lapsen itsetunto on siis kovalla koetuksella tilanteessa joka tapauksessa, ei siihen tarvita enää maahan painamista missään mielessä.
Kun odotettavissa oleva pettymystilanne lähestyy, voi jo valmiiksi mielessään suunnitella jotain korvaavaa tekemistä sen jälkeen kun varmistuu, että vanhempi ei tule tai ei soita tai mistä nyt sitten onkin kyse.
On olemassa kymmeniä eri tapoja, joilla osoittaa lapsen arvoa ja tärkeyttä pienilläkin eleillä, lämpimällä katsekontaktilla, kosketuksella, halauksella, sillä että aistit tarkkana kuuntelee pienimmänkin vihjeen, mitä lapsi ajatuksistaan ja tunteistaan ilmaisee, halauksia, sylissä heijausta ja alkaa hyräillä samalla, joka vähitellen tunnetilan keventyessä muuttuu vaikka iloiseksi laululeikiksi. Tietysti tapa tukea valitaan tukijan persoonan ja lapsen ikätason mukaan.
Jos kuvitellaan, että on kasvattanut lasta tuollaisissa oloissa jo monta vuotta, ja lapsi vielä esim. teini-iässä vaikuttaa reagoivan suhteettoman voimakkaasti vanhemman taholta tulevaan pettymykseen, niin silloin hän todennäköisesti suuntaa muutakin ahdistustaan ja pahaa oloaan tuohon tilanteeseen. Yleensäkin ahdistuneen, pitkiä aikoja alakuloisen lapsen viesti on saada enemmän läheisyyttä ja aikuisen seuraa. Hänen tarvitsemansa tuki voi olla aivan jatkuvaa päivittäin tunteja jatkuvaa intensiivistä yhdessäoloa, jossa aikuisen huomio on keskittynyt vain ja ainoastaan lapseen. Siinä se lapsen käsitys itsestään alkaa kohota kun hän on edes jollekin ihmiselle niin tärkeä tällä planeetalla, että hänestä välitetään, hänen seurassa viihdytään, hänelle annetaan aikaa ja rakkautta.
Totta kai alakuloinen, ahdistunut tai masentunut lapsi tarvitsee moninkertaisen määrän rakkautta, koska onhan aikuisenkin masennuksesta sanottu, että tässä maassa ei masennusta olisikaan, jos jokainen saisi riittävästi tarvitsemaansa rakkautta. Silti näin, vaikka aikuisella on aina taidot omasta elämänkokemuksestaan käsin käsitellä vaikeita asioita, lapsella ei ole edes sitä.
Kun aikuinen ei pettymystilanteessa ahdistu, eikä suutu pettymyksen aiheuttajalle, on se ensimmäinen ja ainoa lähtökohta lähteä auttamaan lasta eteenpäin. Jos aikuinen ei pysty pitämään omaa tunnetilaansa aisoissa, on hän väärä henkilö tukemaan lasta tuossa tilanteessa.
t: yx bio
ja hyvistä sekä asiallisista keskusteluista.
Lapsella on paljon käsittelemättömiä ongelmia. Jotka myös bioäiti kieltää niitä käsittelemästä. Nyt kuitenkin on meneillään "erikois" terapia joka on tuottanut tuloksia niin että lapsi/nuori näkee elämänsäarjen valoisammin.
Voin sanoa myös että lapsen isä on vankilassa enempi kuin vapaallajalalla. Lapsi ei koskaan ole tavannut isäänsä.
En voinut vastata kenenkään kysymyksiin suotaa vaan jätän asiat omaan mietintä myssyyn ja kiitän ymmärtämyksestä se on hyvin tärkeää onhan kyse lapsen tulevaisuudesta ja kuka ei haluaisi että lapsella menisi hyvin. Näin toivoo myös bioäiti sekä bioisä siellä tiilenpäitä laskemassa, näin ainakin uskomme.
Hyvää kesää kaikille.
Miten on mahdollista, että sijaisisä tietää biologisen isän henkilöllisyyden, elämänvaiheet, vankilassa olot ja vapaa-ajat vaikka noikin iäkäs sijaislapsi ei ole koskaan edes nähnyt isäänsä. Kuinka on voitu kävellä noin lapsen ja isän yli? Ymmärrän tilanteen ainoastaan silloin, jos isä on tehnyt jonkun rikoksen lastaan tai ehkä todella törkeästi biologista äitiä kohtaan ja hänet on siitä tuomittu vankilaan. Muussa tapauksessa en ymmärrä, onko biologinen isä vapaaehtoisesti torjunut yhteydenpidon lapseensa. Lapsiparka. Mistäköhän "erkois"terapiasta hän nyt saisi vuosikausien epäonnistumisten jälkeen apua. Miksei häntä ole autettu aiemmin. Kyllä meillä Suomessa kuitenkin on myös alan lääketieteellisen asiantuntemuksen hallitsevia auttajia ollut lapsen koko eliniän, joten mitä oikein on vitkuteltu ja annettu lapsen lapsuuden mennä täysin harakoille?
Olisin niin onnellinen jos mulla olis sukulaisperha tai pariskunta jotka ottasivat lastani sillon tällön viikonlopuksi esimerkiksi. Toivottavasti tämä lapsen isä ymmärtää olla teille kiitollinen. Voimia ja jaksamista, ootte oikeella ja hyvällä asialla. Ihanaa.