Eli mitkä liikkeet myyvät isoja kokoja? Olen soitellut paikkoihin, mutta vasta yhdestä liikkeestä on löytynyt yli kaksi pukua isokokoiselle morsiamelle.
Hääpuku Helsingistä isokokoiselle?
kokoa 52
1424
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et tullut kertoneeksi, minkälaisella aikataululla etsit pukua; tämä aika vuodesta on jo sesonkien väliaikaa, jolloin monissa liikkeissä ovat valikoimat käyneet melko suppeiksi, sillä liikkeissä varaudutaan jo pikku hiljaa uusien mallistojen tuloon loppukesästä ja alkusyksystä. Ja kun lisäksi useisiin liikkeisiin ostetaan sisään pukuja alunperinkin vain muutamia kappaleita kokoluokituksen molemmista ääripäistä (so. pienet ja isot koot), ovat nämä kappaleet usein jo löytäneet ostajansa tässä vaiheessa sesonkia. Jos sinulla on kuitenkin riittävästi aikaa h-hetkeen, voidaan monien liikkeiden kautta tilata sopivan kokoinen puku mieleiselläsi mallilla (tähän aikaan vuodesta täytyy usein varautua n. 3kk toimitusaikoihin). Esimerkiksi Sincerityllä (kuten varmaan muutamilla muillakin valmistajilla) on melko reilunkokoinen mitoitus, joten eiköhän sinulle kaunis puku löydy kun vaan sinnikkäästi kyselet asiaa. Ehkä netistä löytyisi vaikkapa mainitsemani valmistajan pukujen jälleenmyyjiä Helsingissä? Tsemppiä etsintään!