saa halvemmalla kuin "suomalaisesta" kaupasta, kuulemma. Itse en periaatteessa käy siellä, vaikka kuulemani mukaan myös suomalaisia tuotteita on, joten se edistäisi suomalaista viljelyä, mutta tuotto valuu sakemanneille.
Miten itse?
Miten itse?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olemme käynneet perheemme kanssa Lidlissä heti alusta alkaen ja tutustuneet valikoimiin. Siellä on aika paljon suomalaista ruokaa ja ihan tuttuja tuotteita hieman eri nimien takana, lisäksi tuttuja "pirkka" tuotteita toisella nimellä.
Emme näe mitään ihmeellistä siinä, että ostamme Lidlistä, ostamme toki muistakin kaupoista ja kotimaisia tuotteita pääasiassa.
Hintataso on Lidlissä täällä suomessa korkeampi, kuin saksassa, joten vielä on löylyä suomalaisissa hinnoissa.
Turha on rummuttaa lidlin "halvoista"
hinnoista.Sama hintataso on kuin
muissakin kaupoissa.Tarjouksia hyödynnän
lidlissä ja muissakin kaupoissa.
Mitä tulee saksan hintatasoon on
selvää ettei täällä koskaan päästä
samoihin hintoihin,koska saksassa
myyntivoluumit on 20-kertaa suuremmat
suomen kokoisella alueella.
ovat valmistettu aika pitkälle jossain muualla kuin Suomessa. Juuri uudessa Pirkka-lehdessä kerrottiin uusista tuotteista ja esim. jäätelöä oli Belgiassa ja Virossa valmistettua. Ei se Pirkka nimi takaa kotimaisuutta.
mikä näyttäisi olevan, vaan tarkkana pitää olla joka kaupassa. Lidlissä vain ovat ne tutut tuotteet, joita monet ovat ostaneet vuosia "pirkkana", toisen nimisenä ja ulkolaisena!
Moni ostaa "kotimaisesta" kaupasta tunnettua kotimaista keksiä ja yllätys yllätys valmistus maa tsekki, samoja keksejä myydään Lidlissäkin.
Joka kaupassa saa olla tarkkana ostoksiensa kanssa, jos meinaa kotimaisia tuotteita ostella.
kaupassa kävisin????
Olemme saman periaatteen ystäviä, vieläpä samasta syystä. Lidlin tuotteiden kotimaisuudesta ei välttämättä tiedä, kuten kotimaisten kauppaketjujenkaan tuotteista. Onhan esim. Kariniemen broilertalon broilereista osa Brasiliasta eikä kokonaan Suomesta.
Ostan mieluiten suoraan tilalta tai palvaamon tehtaanmyymälästä tuotteesta riippuen, niin tiedän saavani kotimaista.
muista kaupoista ostamasi tuotteet? Nyt monet "kotimaiset" ovat todella aivan jossain muualla tehtyjä.
Ei se Lidlin hintataso ole monenkaan tuotteen kohdalla paljonkaan halvempi, mutta joitakin SUOMALAISIA tuotteita on selvästi halvempia ja sitä hintaeroa ei minkään muun kaupan poonus korvaa.
Meillä on kaupat siten, että voimme käydä poimimassa tarjoukset sopivasti, ilman, että ne edut ovat menneet bensana tielle.
Pitäydy vaan kotimaisissa banaaneissa, omasta asiakasomistajakaupasta niitä saa.
Tavarat on samat lidlissä kuin muissakin ketjuissa noin pääpiirtein. Siitä Lapin poltosta voisi kanssa vähän miettiä pidemmälle, siinä tilanteessa sen olisivat tehneet kaikki. Ilman sakemannien apua sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa kirjoittelisimme toisenlaisilla kirjaimilla.
Muuten, Rovaniemi olisi aika rähjäinen röttelökylä jos sitä ei olisi ollut pakko rakentaa uusiksi.
"suomalaiset"tuoteet ovat ajatsitten aikansa eläneet,mutta onhanse hyvä tyhmää höynäytää jos vielä se uskoo.