kauko-ohjaus

Eli täytyisi alkaa koiran kauko-ohjausta hiomaan. Olen ymmärtänyt, että koiran pitäisi pysyä mahdollisimman paikallaan asentojen vaihdoissa. Se onnistuu kai parhaiten jos opetan että koira ei saa liikuttaa etu- tai takajalkojaan. Jossakin lehdessä luki että koiran ei tulisi liikuttaa takajalkojaan ja netissä että etujalkojen pitäisi pysyä paikallaan. Eli kumpaa nyt käytän?! Luulisin että minun pitää opettaa koira pitämään takajalat paikoillaan, mutta varmistampa vielä täältä! Ja mistähän syystä sitten eräs kouluttaja suositteli opettamaan seisomisen viemällä käsi koiran alle jotta se heittäisi jalkansa ylös? Silloinhan jalat liikuvat...
6435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Älä ole niin kirjaimellinen! Ideahan on, että koira pysyy mahdollisimman paikallaan, sillä mitkä jalat sillä pitää olla paikallaan riippuu liikkeestä. Esim. seiso-maahan liikkeessä koiran pitäisi pudota ns. levynä suoraan maahan niin, että takajalat pysyvät paikaallaan. Seiso-istu liikkeessä taas kaikki jalat pysyvät paikallaan. Samoin päinvastaisissa liikkeissä. Istu-maahan: takajalat pysyvät paikalaan.

Ei niitä kannata niin kovin kirjaimellisesti tulkita. Itse olen myöskin opettanut seisomisen (tosin suoraan seuraamisliikkeestä) niin, että työnsin toisella kädellä nenälle namin ja toisen käden vein salamana vatsan alle. Virhe mahdollisuus on minimoitu ja toistojen ja toistojen kautta koira oppii käskysanan merkityksen. Ainakin minusta liike oli aika hidas kouluttaa koiralle, joka muuten oppi nopeasti.

Äänestä

Lähde nyt itse miettimään tuota liikettä sen koiran liikkumisen kannalta niin keksit kyllä vastauksen.

Äänestä
  • Teidänhän ei ole pakko vastata kysymyksiin, jos ette halua auttaa, toivoisin vain hieman ystävällisiempiä vastauksia. Minähän halusin vain varmistaa asian, eikö ole parempi opettaa alustaalkaen oikein, kuin alkaa lopulta virheitä korjailemaan?! Olen nyt löytänyt oikean tekniikan, eli takajalat pysyvät kokoajan paikoillaan. Ja seiso-istu liikkeessähän koiran kaikki jalat EIVÄT pysy paikoillaan, ainakin koirallani etujalat jäisivät sillä tavalla armottoman eteen! Kiitos kuitenkin noistakin vastauksista!

    Äänestä

  • -puh- kirjoitti:

    Teidänhän ei ole pakko vastata kysymyksiin, jos ette halua auttaa, toivoisin vain hieman ystävällisiempiä vastauksia. Minähän halusin vain varmistaa asian, eikö ole parempi opettaa alustaalkaen oikein, kuin alkaa lopulta virheitä korjailemaan?! Olen nyt löytänyt oikean tekniikan, eli takajalat pysyvät kokoajan paikoillaan. Ja seiso-istu liikkeessähän koiran kaikki jalat EIVÄT pysy paikoillaan, ainakin koirallani etujalat jäisivät sillä tavalla armottoman eteen! Kiitos kuitenkin noistakin vastauksista!

    En minä ainakaan ole tietääkseni mitenkään loukannut, ainakaan se ei ole tarkoitus ollut. Jos minun koiristani joku seisoo ja käy siitä istumaan, niin mitään muuta ei tapahdu kuin se, että takapuoli menee maahan. Miten sinun koirasi istuu?

    Äänestä

  • m-li kirjoitti:

    Olen pahoillani jos syytelin suotta. Koirani istuu laskemalla pepun maahan ja rullaa siitä etukäpälät suoraan linjaan.

    Äänestä

Kannattaisiko olla vetämättä hernettä nenään kun kyse on kuitenkin tekstistä. pitääkö niitä hymynaamoja tunkea joka väliin että nykyajan nuoriso ei ota tekstiä epäystävällisenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-puh- kirjoitti:

Eli täytyisi alkaa koiran kauko-ohjausta hiomaan. Olen ymmärtänyt, että koiran pitäisi pysyä mahdollisimman paikallaan asentojen vaihdoissa. Se onnistuu kai parhaiten jos opetan että koira ei saa liikuttaa etu- tai takajalkojaan. Jossakin lehdessä luki että koiran ei tulisi liikuttaa takajalkojaan ja netissä että etujalkojen pitäisi pysyä paikallaan. Eli kumpaa nyt käytän?! Luulisin että minun pitää opettaa koira pitämään takajalat paikoillaan, mutta varmistampa vielä täältä! Ja mistähän syystä sitten eräs kouluttaja suositteli opettamaan seisomisen viemällä käsi koiran alle jotta se heittäisi jalkansa ylös? Silloinhan jalat liikuvat...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu