miten jakselette

Miltä tuntuu saada kuulla sairaudesta?

En tajunnut kuuleemaani, mieli meni jotenkin tyhjäksi. Sitä osasi vain todeta: "Aha, vai niin"

Miten muut suhtautuvat teihin sairaina?

Ensimmäkseen ihan asiallisesti. Jotkut harvat karttoivat aiheen esille ottamista, pelkäsivät kai vahingossa voivansa jotenkin loukata tms. Toisaalta moni aiemmin korkeintaan puolituttu tuli juttelemaan ja toivottamaan tsemppiä.

Miten elämä muuttuu?Miten elämänkatsomus muuttuu?

Minulla ei mitenkään. Tietysti 4kk:n sairausloma ja pitkät hoiitomatkat joka arkipäivä muuttivat elämää sen ajan kun hoidot kestivät mutta ei muuten. Elämänkatsomus muuttui niiltä osin että nyt tiedän mitä on sairastaa syöpää ja ymmärrän sen olemuksen. Enkä usko että terveet sitä koskaan todella ymmärtävät. OYS:n sädehoidon aulassa istui veljes/sisarkunta eri ikäisiä, varmaankin lähtökohdiltaan ihan erilaisia ihmisiä. Siellä me olimme kuitenkin kaikki samanlaisia ehdottoman demokraattisen sairauden mannekiineja.

Kaikki tietysti riippuu syövän laadusta ja asteesta. Samoin henkinen kantti on ihmisillä kovin erilainen. Omalla kohdallani pääsin kovin helpolla. Oli se kumminkin sellaista leikkiä että en suosittele.

Kiinnostaisi vaan.... minkä takia haluat sellaisia kuulla?

Minut leikattiin v.2004 lokakuussa.Olen saanut sytostaati ja sädehoidon.
Sehän on kamala shokki kuulla sairastavansa syöpää.Ensimmäinen ajatus on, että 2 kk ja sitten on kuollut.
Uskomattomalta tuntuu, että itsekin voi sairastua syöpään, nehän on vaan tuttavat jotka sairastuu.
Minulla ainakin elämän laatu parani roimasti.Nyt nauttii pienistäkin asioista, kun on huomannut, että ei elämä ole itsestäänselvyys.
Selvästi huomasi, että moni syövän sairastanut oli suureksi avuksi ja uskalsi lähestyä, mutta sitten oli paljon niitä jotka todella kauhistuivat ja ottivat etäisyyttä.
Vaikeimpina aikoina elin päivän kerrallaan ja ajattelin, että tänään olen elossa ja se on kiva juttu, koska elämän haluni oli vahva, niinkuin se on tänäpäivänäkin.En ole kokenut varsinaisesti mitään masennusta tai ollut mieli maassa, enemmänkin olen tukenut toisia, omaisianikin,
Sairastunut se on jonka pitäisi jaksaa olla vahva ja tukea niitä niitä uteliaanpelokkaita lähimmäisiä.

toivottavasti olet lukenut syöpäpalstalla niitä vanhoja viestejä läpi! Sieltä löytyy kyllä vastauksia kysymyksiikin, kun vaan jaksat lukea. Ja samaa on aiemminkin siellä kysytty.

Tekee mieli kysyä samaa kuin LPolku: Miksi kysyt?
Jos olet kiinnostunut, niin pyydä päästä sairaalan syöpäosastolle työhön vaihteeksi. Se on varmasti hyvin avartavaa.
Siellä olen tavannut maailman upeimmat hoitajat! Vielä muistelen lämpimästi siellä saamaani uskomatonta tukea ja Läsnäoloa!

Kun näkee elämästä sellaistakin puolta, voi kasvaa ihmisenä todella suuresti (suureksi).

Olen ollut hoitajana jo vuosikaudet ja meidän osastolla hoidetaan syöpäpotilaita.
Tälle nuorelle hoitajalle sanoisin että kun olet tehnyt töitä vuosia syöpäpotilaiden kanssa niin opit paljon miten kova asia on sairastua syöpään.
Me hoitajat emme pysty tautia pois ottamaan mutta pystymme hoitamaan itse sairautta ja luomaan potilaille uskoa huomiseen.
Pystymme suhtautumaan potilaisiin ihmisinä joihin sattuu ja joilla tuntuu pahalta fyysisesti ja psyykkisesti.
Nämä ihmiset on ihmisiä,vaikka heillä on sairaus ja meidän pitää olla heidän tukena vaikeina aikoina ja iloita heidän kanssaan kun paraneminen tapahtuu.Ja myös myötäelää heidän rinnalla kun elämä potkii ja sairaus uusii ja potilaan voimat ei meinaa riittää löytämään siitä valonpilkahdúksia.
Kuljemme potilaan rinnalla hyvissa ja huonoissa asioissa ja iloitsemme kun on aika iloita ja surun asioissa yritämme olla tukena.
Turhaan kysyt tuollaisia asioita syöpäpotilailta,joka asiassa voit kääntää kysymykset itseesi,mitä jos minä sairastun,miltä minusta tuntuu.