Tradedomi

Valmistun tänä keväänä tietojenkäsittelyn tradenomiksi kaupan ja hallinnon yksiköstä.

Työkokemusta ei ole, enkä usko pääseväni mihinkään töihin. Tietäisikö kukaan hyvää ammattitappajaa, joka voisi tappaa minut nopeasti ja kivuttomasti? Itselläni ei ole tähän keinoja. Luultavasti jäisin henkiin.
274305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Hei,

Minulla on tilanne aivan vastaavanlainen. Jos hyvin käy ja tappaja löytyy, voisimme harkita kimppatilausta, jolloin luultavasti saisimme paljousalennusta. Tunnen myös muutamia muita samankaltaisessa tilanteessa olevia, joten säästöä kyllä saadaan aikaiseksi.

Äänestä
  • Hienoa. Ehkä jokin sellainen saksalaistyyppinen keino olisi taloudellinen, että kävelee itse kuopan reunalle ja ampuja täräyttää vähän kauempaa. Siinä voisi olla vaikka koko työttömäksi valmistuva vuosikurssi rivissä.

    Maailman keskimääräinen onnellisuusaste varmasti nousisi.

    Äänestä

  • Tradis kirjoitti:

    Hienoa. Ehkä jokin sellainen saksalaistyyppinen keino olisi taloudellinen, että kävelee itse kuopan reunalle ja ampuja täräyttää vähän kauempaa. Siinä voisi olla vaikka koko työttömäksi valmistuva vuosikurssi rivissä.

    Maailman keskimääräinen onnellisuusaste varmasti nousisi.

    Tosin kouluun mennessänne erehdyitte luulemaan, että kyseessä olisi ammattiin (Nokialle) valmistava koulutus.

    >Hienoa. Ehkä jokin sellainen saksalaistyyppinen keino olisi taloudellinen, että kävelee itse kuopan reunalle ja ampuja täräyttää vähän kauempaa. Siinä voisi olla vaikka koko työttömäksi valmistuva vuosikurssi rivissä.

    Ei opiskelijalla ole varmaan muuhun varaakaan?

    No joo. Joillakin on sen verran toivoa, että IT-firmat heittävät vanhoja kohtuullisesti palkattuja tyyppejä ulos ja palkkaavat halvalla juuri valmistunutta DI/FM-väkeä tilalle.

    Äänestä

  • öfalkjdsöa kirjoitti:

    öfalkjdsöa öfalkjdsöa öfalkjdsöa öfalkjdsöa öfalkjdsöa öfalkjdsöa öfalkjdsöa öfalkjdsöa.

    Äänestä

Opiskelin aikoina merkonomiksi ja aloitettuani opiskelut luvattii varmaa työpaikkaa ja hyvää palkkaa. No kun valmistuin ei työtä löytynyt ja vitsailtiin että jos kauppatorilla heittää kiven ilmaan niin varmasti osuu merkonomia päähän. No päätin opiskella tradenomiksi ja opiskelun alussa puhuttiin et tää on nyt se "johtajakoulutus". Valmistuttuani sama virsi jatkui ei duunia... tänä päivänä on tradenomeja niin paljon että sama lause pätee kuin merkonomeihinkin kauppatorilla:) Onneksi tajusin työllistää itseni, tällä hetkellä 2 firmaa ja ei voi valittaa. Oma kokemukseni on et tradenomin paperit voi työntää perseeseen!!!

Äänestä

Ei kannata ikinä kenenkään ruveta opiskelemaan tradenomiksi. Otappa monelta vuodelta opintolainaa sitä varten että valmistut työttömäksi. Mitään töitä edes hanttihommia on opiskeluaikana vaikea saada jos ei ole suhteita. Työharjoittelusta (puolivuotta) joka kuuluu opintoihin harva yritys maksaa minkäänlaista palkkaa. Tradenomin koulutus on ylipäätänsä olemassa sitä varten että koulut saisi oppilaspaikkojen myötä lisää tuloja. Koulutushan on itsessään halpaa toteuttaa, ei tarvita kun muutama heppu höpöttömään jotain itsestään selvyyksiä luokan eteen moneksi vuodeksi. Monella muulla alalla koulutus kustannukset nousevat paljon suuremmiksi esim. erityislaitteistojen tai mahdollisten laboratorio/koe -tilojen käytön vuoksi. AIVAN TURHA KOULUTUS!!!

Äänestä
  • No ei nyt noinkaa voisi sanoa. Itse sain juurikin työharjoittelupaikan Tampereelta ja minun on myös mahdollista tehdä sinne tutkintotyöni ja jatkaa työtäkin vielä harjoittelun jälkeen.
    Opiskelen viimeistä vuotta TAMK:issa.

    Se on paljon siitä kiinni, missä paikkakunnalla olet ja elät. Tradenomin koulutus ainakin Tampereen ammattikorkeakoulussa on varsin laadukasta ja monipuolista. Monet ryhmäläiseni ovat saaneet hyviä harjoittelupaikkoja ja työpaikkoja. Se on vain niin, että kaikillehan ei kuitenkaan voi niin käydä.

    Nyt yleinen taloudellinen tilanne on vaikea. Oli sitten koulutus insinööri/maisteri/tradenomi niin vaikea on saada töitä. Itse olen kuitenkin aina opiskelujen ohessa tehnyt töitäkin, omaa alaa liittyvää. Siitä on myös paljon hyötyä. Mutta monethan vain tykkäävät juopotella koko opiskeluajan.

    Noh, tradenomit ja insinöörit, koittakaajan jaksaa

    Äänestä

  • Miksu kirjoitti:

    No ei nyt noinkaa voisi sanoa. Itse sain juurikin työharjoittelupaikan Tampereelta ja minun on myös mahdollista tehdä sinne tutkintotyöni ja jatkaa työtäkin vielä harjoittelun jälkeen.
    Opiskelen viimeistä vuotta TAMK:issa.

    Se on paljon siitä kiinni, missä paikkakunnalla olet ja elät. Tradenomin koulutus ainakin Tampereen ammattikorkeakoulussa on varsin laadukasta ja monipuolista. Monet ryhmäläiseni ovat saaneet hyviä harjoittelupaikkoja ja työpaikkoja. Se on vain niin, että kaikillehan ei kuitenkaan voi niin käydä.

    Nyt yleinen taloudellinen tilanne on vaikea. Oli sitten koulutus insinööri/maisteri/tradenomi niin vaikea on saada töitä. Itse olen kuitenkin aina opiskelujen ohessa tehnyt töitäkin, omaa alaa liittyvää. Siitä on myös paljon hyötyä. Mutta monethan vain tykkäävät juopotella koko opiskeluajan.

    Noh, tradenomit ja insinöörit, koittakaajan jaksaa

    Kyllä se varmaan omasta taidosta on kiinni saako duuni paikkaa vai ei. Itse olen opiskelun ohella ollut koko ajan ravintola-alan töissä, nyt olen työharjoittelussa nautin kohtuullista palkkaa ja uskon vakaasti että saan sen "oikean" työpaikan kun valmistun.

    Koulua käy monenlaisia ihmisiä, niitä jotka haluavat oppia ja niitä jotka menevät siitä mistä aita on matalin ja kiroavat kun eivät saa duunia. Kannattaisi miettiä mihin koulutukseen hakeutuu koska on turha "opiskella" alaa joka ei kiinnosta enempää. Jossain vaiheessa rekrytointi tilaisuudessa myös työnantajat tajuavat ketkä ovat motinoituneita ja ketkä eivät. Minkään työn tekeminen ei ole koskaan pahasta koska se opettaa aina. Esim. Mun asiakaspalvelukokemuksesta ei varmaan koskaan ole haittaa vaan päinvastoin kertoo että tulen ihmisten kanssa toimeen.

    Äänestä

Heh heh... aika naurettavia kirjoituksia. Onko näillä palstoille vain eksyneet ne, jotka ovat todella pettyneet elämäänsä ja päähän potkittuina työmarkkinoilla?

Minä olen tradenomi ja olen jo toista vuotta Nokialla tiiminvetäjänä ohjelmistoporukassa.

Palkkani on hyvä (2400 egee autoetu) ja elämä vain hymyillyt. Kyllä kuule opiskelu kannattaa aina. Tradenomin koulutus antaa hyvän pohjan työelämään.

Tällä hetkellä ei kyllä paljon Nokiallekaan rekrytoida. Mutta kantsii hakeutua aluksi vaikka kunnalle IT-hommiin josta saa hyvää työkokemusta. Ainakin kunnat ja valtion virastot tarvitsevat aikas paljon mm. erilaista ATK-tuki porukkaa. Sen jälkeen on paljon paremmat mahdollisuudet taas uutta paikkaa hakiessa!

T: Hanna -76-

Äänestä
  • >Heh heh... aika naurettavia kirjoituksia. Onko näillä palstoille vain eksyneet ne, jotka ovat todella pettyneet elämäänsä ja päähän potkittuina työmarkkinoilla?

    >Minä olen tradenomi ja olen jo toista vuotta Nokialla tiiminvetäjänä ohjelmistoporukassa.

    Montako kuukautta olet vielä?

    Muutama feikki on myös mukana. Tai työpaikkansa puolesta pelkäävä AMK:n opettaja. Tai TT:n maksettu spämmääjä. Tai virkamies, jota huolettaa koulutuspaikkojen väärät aloituspaikkamäärät.

    Äänestä

  • Helsingin ulkopuolella tuo 2.4kekua on ihan kohtuusumma. Vaan lasketaanpa Helsingin hinnoilla: Ensinnäkin verot pois (ilman laina yms. vähennyksiä) n.30 - 35 % (sis. eläkevakuutus etc.)ja autoetu. Sitteb mahdollinen vuokra (esim. kaksio n. 800 erkkiä). Eipä jää liikaa käteen. Ei ihan varsinaisesti rahan tahkoamiselta kuullosta....

    Äänestä

  • Tuon saman saa ammattikouluttamaton mikrotukikin (ainakin niissä paikoissa joissa itse olen ollut töissä) ja rakennuksilla apupoikakin tienaa enemmän.

    Nokiahan hakee kokoajan ihmisiä töihin ..... tosin kyseessä on monasti ns. imagohaku. Tämä kuultuna ns.talon sisältä.

    Äänestä

  • Miika kirjoitti:

    >Heh heh... aika naurettavia kirjoituksia. Onko näillä palstoille vain eksyneet ne, jotka ovat todella pettyneet elämäänsä ja päähän potkittuina työmarkkinoilla?

    >Minä olen tradenomi ja olen jo toista vuotta Nokialla tiiminvetäjänä ohjelmistoporukassa.

    Montako kuukautta olet vielä?

    Muutama feikki on myös mukana. Tai työpaikkansa puolesta pelkäävä AMK:n opettaja. Tai TT:n maksettu spämmääjä. Tai virkamies, jota huolettaa koulutuspaikkojen väärät aloituspaikkamäärät.

    Olen kuule ihan vakituiseen hommissa. Heh heh... aika jänniä palstoja nää uhoamistouhut. Ei sille vaan mitään voi, että toiset menestyvät opiskelujen jälkeen paremmin kuin toiset. Olisi varmaan ihan hyödyllistä teidän käydä vaikka ihan oikea työnhakukurssi. Se on aikaavievää puuhaa ja vaatii kärsivällisyyttäkin. Työnhaku pitää hoitaa tehokkaasti, ei vain pelkkiä hakemuksia vaan lähetellä.

    Kyllä tradenomina olen aina saanut töitä. Kesätöissä työskentelin sähkölaitoksen asiakaspalvelussa, välillä Nokian alihankkijoilla erilaisissa tukitehtävissä.

    Se on ikävää, että ajat ovat nyt todella huonot. Valmistuminen juuri nyt ei ole paras vaihtoehto. Vuosi eteenpäin tilanne kansantaloudessa voi olla jo aivan toisenlainen.

    Osaajille löytyy kuitenkin aina töitä. Pelkkä koulutus ei ole se juttu, vaan myös koulutuksen aikana hankittu hyödyllinen työkokemus. mm. kesätöistä ja työharjoittelusta.

    Tradenomin koulutuksella saa hyvät perustiedot it-alasta. Toimenkuvana esimerkiksi verkkopuolen it-tradenomilla voi olla esimiestehtävistä poiketen, esim. konsultin, kouluttajan, atk-tukihenkilön tehtävät.

    Itse opiskeluaikoina suoritin Java-opintojen lisäksi, mm. Ciscon opintojasoilla niin CCNA ja CCNP tutkinnot. Oraclen opintojaksot, lisäksi Microsoftin MCP, Jos joku teistä todellakin voi sanoa näiden jälkeen että ei mitään töitä, niin kehotan lähtemään ulkomaille vastaavassa tilanteessa olevia.

    Lisäksi vielä täytyy lisätä, että Suomessa on kaksi hyvää ammattikorkeakoulua. Ne ovat Tampereen TAMK ja Helsingin Helia. Näillä alueilla on myös töitäkin valmistumisen jälkeen. Lande-AMK:t, ei resursseja ja tasossa mättää pahasti.

    t Hanna

    Äänestä

  • Esa kirjoitti:

    Tuon saman saa ammattikouluttamaton mikrotukikin (ainakin niissä paikoissa joissa itse olen ollut töissä) ja rakennuksilla apupoikakin tienaa enemmän.

    Nokiahan hakee kokoajan ihmisiä töihin ..... tosin kyseessä on monasti ns. imagohaku. Tämä kuultuna ns.talon sisältä.

    ...Hanna on nainen. Naiselle tuo on ihan hyvä palkka alalla, miehelle taas ei. Itse kuulun niihin onnelisiin it-alalla työskenteleviin naistradenomeihin, joiden palkka on päälle 3000 €/kk.

    Äänestä

IT-ala on sellainen ala, että koulutuksella on edelleenkin aika vähän merkitystä. Tärkeää on osaaminen. Tradenomit/insinöörit/dippa-inssit ovat monesti aika osaamattomia, jos heillä ei ole kertynyt käytännöstä työkokemusta.

Tällä hetkellä esimerkiksi jos Java-kieli on hyvin hallussa sekä tuttua tietokantaohjelmointi niin töitä on jopa niin paljon että voit itse valita. Ainut asia on vain se, että näistä töistä pitäisi olla myös ihan oikeata työkokemusta. Eli ei muuta kun harjoittelupaikkaa hakemaan jostain mistä sitä saa ja siitä kautta etenemään työuralla.

Toinen puoli missä on myös varsin hyvin töitä, on erilainen mikrotuki. Siinäkin vain on se, että pitäisi olla sitä osaamista ja kokemusta, suuremmissa yrityksissä varsinkin.

Äänestä
  • Kerro mistä niitä töitä löytyy?

    Joopa, allekirjoittanut on tässä valmistumassa tradenomiksi tänä keväänä ja työkokemusta IT-alalta on vuodesta 1986 alkaen. Työtehtäviä on ollut niin operoinnista kuin suunnittelustakin (kuin myös mainitsemastasi Javasta ja tietokannoista), eikä töitä löydy .... on "saanut" olla työttömänä sitten Joulunaluksen.

    Kun hakijan ikä alkaa 4:lla niin työnantajien kiinnostus loppuu heti eikä auta vaikka menisi töihin alle torihintojenkaan. Pitäisi olla kaksikymppinen jolla on vähintään 15 vuoden alan kokemus. Kokemus nähkääs maksaa ja heikommalla itsetunnolla varustettu esimies ei kestä kokeneempaa ja koulutetumpaa alaista.
    Opiskeltu on aina työnohessa vapaaehtoisestikin ja aina ollut sama vaikutus juuri kun on valmistumassa niin kengän kuvaa tulee persiisiin.

    Äänestä

  • Esa kirjoitti:

    Kerro mistä niitä töitä löytyy?

    Tuo on kyllä väärin. Olet aika hyvä osaaja, ehkäpä jopa erinomainen jos sinulla on vuodesta -86 työkokemusta IT-alan eri osa-alueilta ja vieläpä olet opiskellutkin tradenomiksi.

    Luulisi kyllä töitä löytyvän. Ja kyllä täältä Tampereen seudulta ainakin. Vierailehan sivuille www.bluebook.fi joka on ilmainen yrityshakemisto ja hae sieltä IT-alan firmoja, ota yhteyttä henkilökohtaisesti puhelimitse. Näitä netissä olevia tietokantahakuja on aivan turha täytetellä. Kerro taitosi. Jos sinulla nimittäin on mm. Java-kieli hyvin hallussa, niin Tampereen alueelta saat monesta it-alan yrityksestä työpaikkasi valita ja hyvällä palkalla.

    Äänestä

  • Esa kirjoitti:

    Kerro mistä niitä töitä löytyy?

    Joopa, allekirjoittanut on tässä valmistumassa tradenomiksi tänä keväänä ja työkokemusta IT-alalta on vuodesta 1986 alkaen. Työtehtäviä on ollut niin operoinnista kuin suunnittelustakin (kuin myös mainitsemastasi Javasta ja tietokannoista), eikä töitä löydy .... on "saanut" olla työttömänä sitten Joulunaluksen.

    Kun hakijan ikä alkaa 4:lla niin työnantajien kiinnostus loppuu heti eikä auta vaikka menisi töihin alle torihintojenkaan. Pitäisi olla kaksikymppinen jolla on vähintään 15 vuoden alan kokemus. Kokemus nähkääs maksaa ja heikommalla itsetunnolla varustettu esimies ei kestä kokeneempaa ja koulutetumpaa alaista.
    Opiskeltu on aina työnohessa vapaaehtoisestikin ja aina ollut sama vaikutus juuri kun on valmistumassa niin kengän kuvaa tulee persiisiin.

    Ootko miettinyt että voisiko sinussa olla jotain muuta parantamisen varaa kun kokemus. Jos tosiaan osaat kaikki noi hommat mitä sanoit ja on vielä kokemusta, mutta silti ei työpaikkaa kannattaa katsoa peiliin ja koittaa muuttaa ehkä asennoitumista tai sitten persoonaa. Ikä ei ole este, eikä edes rasite.

    Äänestä

  • Simon kirjoitti:

    Tosi tyhjä ja asiaton kommentti, lähes kuin entisen esihenkilöni kommentti kun en ollut pukupellenä töissä silloin kun ei ollut asiakastilaisuuksia. "Miten ulkoinen olemuksesi sopii asemaasi ?". Olet siis sitä mieltä, että ihmisen täytyisi muutta omaa itseään muuksi kuin on? No Way Jose. Töissä ollaan pukeutuneina siististi ja asiallisesti, kuten myös käyttäytymissäännöt on hyvä muistaa. Mistä näitä 'ulkonäkö vastaa ammattitaitoa'- ihmisiä oikein sikiää?

    Omaa asennettani en muuta se on varmaa. Jos rehellisyys ja suoruus ammattitaidon lisäksi ei kelpaa töihin niin sitten maksakaa kotiin elantoni.

    Sanottakoon nyt sen verran, että elämänkokemusta on. Osaan olla suora ilman tehostesanoja ja loukkaamatta toista. Kieroilua ja valehtelua en siedä en yksityis- enkä työelämässä.
    Toiseksi entisen esihenkilöni kateus minun harrastuksiani ja muutenkin siviilielämää kohtaan johti tähän ratkaisuun,apuna varmaan lisäksi oli se että toinen ammattitaidottomampi ihminen oli esimiehelleni 'suosiollisempi' ja 'hauskempi'.
    Koskaan kukaan ei tullut sanomaan että olisin ollut härski töissä..... olin vain kova silloin kun piti kantaa vastuu omasta vastuualueesta. Tällöin tuli "laitettua selkä seinää vasten" oma esihenkilökin kun hän toimi vastoin sopimuksia, puheita ja sääntöjä.

    Äänestä

Ensimmäiset tradenomit ovat valmistuneet vuonna 1995, josta
lähtien he ovat työmarkkinoilla saavuttaneet vakiintuvan aseman
esimiehinä ja asiantuntijoina. Työtehtävät vaihtelevat suoritettujen
opintojen mukaan. Tradenomin löytää useimmin esimerkiksi
markkinointipäällikön, ohjelmistosuunnittelijan, projektipäällikön,
account managerin tai taloushallinnon tehtävistä.

Äänestä
  • Kylläpäs on paljon katkeraa porukkaa. Käsittääkseni työelämässä palkataan edelleen ihmisiä. Jos jollekkin oli epäselvää niin ne tradenomit on koulutukseltaan tradenomeja ei ihmisinä tradenomeja. Kun kysytään työnantajilta, että mikä on palkattavan henkilön tärkein ominaisuus niin sieltä paukahtaa 70% todennäköisyydellä sosiaalisuus/tiimipeli. Se, että sun pohjakoulutus on tradenomi kertoo jo kärkeen työnantajalle että sulla on perustiedot hallussa. Kun on perustiedot hallussa on loistavat valmiudet omaksua uutta. Jos omaksut uudet asiat helposti, olet hyvä tyyppi eli pystyt jopa toimimaan työporukassa!! Niin sulla on takuuvarma paikka suomen työelämässä. Itse voit sitten pilata mahdollisuudet ilmoittamalla, että en tee töitä alle 3k/kk tai olla tarttumatta annettuihin mahdollisuuksiin.

    Äänestä

  • Demonic kirjoitti:

    Kylläpäs on paljon katkeraa porukkaa. Käsittääkseni työelämässä palkataan edelleen ihmisiä. Jos jollekkin oli epäselvää niin ne tradenomit on koulutukseltaan tradenomeja ei ihmisinä tradenomeja. Kun kysytään työnantajilta, että mikä on palkattavan henkilön tärkein ominaisuus niin sieltä paukahtaa 70% todennäköisyydellä sosiaalisuus/tiimipeli. Se, että sun pohjakoulutus on tradenomi kertoo jo kärkeen työnantajalle että sulla on perustiedot hallussa. Kun on perustiedot hallussa on loistavat valmiudet omaksua uutta. Jos omaksut uudet asiat helposti, olet hyvä tyyppi eli pystyt jopa toimimaan työporukassa!! Niin sulla on takuuvarma paikka suomen työelämässä. Itse voit sitten pilata mahdollisuudet ilmoittamalla, että en tee töitä alle 3k/kk tai olla tarttumatta annettuihin mahdollisuuksiin.

    Minulla on laudaturin yo-paperit ja kurssin parhaat tradenomin (tietojenkäsittely) paperit, mutta EN PÄÄSE MIHINKÄÄN.

    Ilmoitin jo eräässä paikassa, että voin lakaista lattioita ilman palkkaa, mutta en päässyt sinnekään.

    Äänestä

  • Tradis kirjoitti:

    Minulla on laudaturin yo-paperit ja kurssin parhaat tradenomin (tietojenkäsittely) paperit, mutta EN PÄÄSE MIHINKÄÄN.

    Ilmoitin jo eräässä paikassa, että voin lakaista lattioita ilman palkkaa, mutta en päässyt sinnekään.

    Kannattiko lähteä laudaturin papereilla tradenomiksi opiskelemaan...hohhoi, et sitten mitään paree keksinyt?? =)

    V*ttu mikä jätkä! Ällän paperit! Älä viitti naurattaa!

    Äänestä

  • Tradis kirjoitti:

    Minulla on laudaturin yo-paperit ja kurssin parhaat tradenomin (tietojenkäsittely) paperit, mutta EN PÄÄSE MIHINKÄÄN.

    Ilmoitin jo eräässä paikassa, että voin lakaista lattioita ilman palkkaa, mutta en päässyt sinnekään.

    jos kerran oli laudatorin paperit niin miksi et mennyt yliopistoon tietojenkäsittelytiedettä opiskelemaan?

    Äänestä

  • Pentti kirjoitti:

    Kannattiko lähteä laudaturin papereilla tradenomiksi opiskelemaan...hohhoi, et sitten mitään paree keksinyt?? =)

    Pyydän älkää vittuilko enempää. Kokeilin yliopistossaopiskelua, eikä se kertakaikkiaan sopinut minulle. 200 oppilasta luentosalissa, eikä ketään kiinnosta mitä sinä teet... vuosikausia teorian jauhamista, ei kiitos.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    jos kerran oli laudatorin paperit niin miksi et mennyt yliopistoon tietojenkäsittelytiedettä opiskelemaan?

    Naurakaa! Vittuilkaa! Ammun itseni ! Vihaan elämää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tradis kirjoitti:

Valmistun tänä keväänä tietojenkäsittelyn tradenomiksi kaupan ja hallinnon yksiköstä.

Työkokemusta ei ole, enkä usko pääseväni mihinkään töihin. Tietäisikö kukaan hyvää ammattitappajaa, joka voisi tappaa minut nopeasti ja kivuttomasti? Itselläni ei ole tähän keinoja. Luultavasti jäisin henkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu