Ihmettelen kovasti kun katson näitä aloituksia. Viime aikoina paljon puhuttu "sättivakkareista, kruunun menetyksestä tai kruunupäästä, sefujen puoltamisista joitakin kohtaan ym."
MIstä se kertoo? Minulle tulee mieleen, että yksi ja sama ihminen, joka on tosissaan kateellinen näistä asioista pistelee tänne aloituksia.
Eiköhän me ihmiset omalla käytöksellämme saada sitä kohtelua tuolla huoneissa miksi sen itse luomme? Ei se tule toisia haukkumalla, juoruilemalla, kiroilemalla, häiriköinnillä. Sitten ollaan näille hyvän käytöksen omaaville katkeria, kun saavat kruununsa pitää ja sefut heitä "muka suosivat".
On vähemmän "hyvän käytöksen omaaviakin", mutta he kuitenkin tietävät missä kulkee se hiuksenhieno raja, mitä ei sovi ylittää. Toiset puhuvat asiaa, toiset hulluttelevat kukanenkin tyylillään, ei voi mitään, jos ärsyttää joitakin.
Meitä on niin moneksi. Miksi te purnaajat ette käytä RUKSI-toimintaa? Ei tuolla tarvitse kaikkea katsoa mikä ärsyttää.
Mutta taitaa kiinnostaa nuo jutut teitäkin ja sitten katkeroidutte, kun siellä on niin hauskoja ja iloisia ihmisiä, ettekä pääse niihin haluaamiinne "piireihin", kateellisia olette.
Suokaa kirjoittamisen ilo KAIKILLE, älkää tehkö luokkajakoja, onko siellä nikin takana YH, jonka lapset siinä jaloissa leikkii tai juoppo tai muuten sairas ihminen. Ette te voi tietää kuinka hyvin siellä kotona asiat on kuitenkin hoidettu, pitäkää vain huoli omista asioistanne ja kodeistanne.
Ja kun ette kerran tunne ihmisiä nikkien takana, ette voi määrätä, onko joku täällä tunnin, kaksi vai koko päivän. Toisinaan sitä on vähemmän, toisinaan enemmän, toisinaan ei koko päivänä.
Minullekkin joskus tultu sanomaan, että sinä se aina olet täällä, vaikka olisin viikon ollut pois? Vastaan, että olen täällä yhtä paljon kuin sinäkin.
Älkää olko kateellisia niille suosituille, jotka omilla avuillaan ovat saaneet "ystäviä, juttukavereita, joilla on sana hallussa, joista pidetään enemmän kuin sinusta" Eihän livessäkään tykätä kaikista, miksi purnata noin lapsellisia asoita tänne keskusteluun.
Hyvää Kesää kaikille ;o)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Joskus jonkun sätin ilmapiiri on hyvin negatiivinen tulokkaita kohtaan, etenkin jos olet erilainen, esim. huumorintajultasi tai kiinnostuksen kohteiltasi. Kun yrität osallistua keskusteluun, mielipiteesi tuomitaan tyhminä, samoin huumorisi ym. Ja kun etenkin sefun seurustelukumppani sanoo sinulle jotakin loukkaavaa, ja puolustaudut, niin saat varmasti yleisen vihamielisyyden ja halveksunnan. Usein joku sättäri on voinut olla alunperin ihan mukava tyyppi, mutta annas olla kun hän alkaa seurustelemaan sefun kanssa. Silloin hänellä tuntuu olevan yleisesti hyväksytty oikeus tokaista uudelle ystävälliselle sättärille tyyliin "sun aivovammasia näkemyksiä/huumoria ei täällä kaivata? tms. Ja sellainen aiheeton loukkaus pitäisi vaan sitten niellä sellaisenaan. Aikanaan kun kävin eräässä sätissä usein, huomasin, että on tietyt ihmiset, joita kannattaisi systemaattisesti nuoleskella, ja tietyt, joista ei saisi pitää - sillon tulisi hyväksytyksi porukkaan.Ei oo mun juttuni. Sättivapaa elämä on ollut paljon mukavampaa!