maailmanloppu

Seisoin järven rannalla, ja katselin vastarannalle. Alkoi kuulua kumeata jylinää, ja vastarannalta alkoi virrata verta noroina järveen. Pelästyin ja lähdin juoksemaan n. 500 m:n päässä olevaan kotiini. Isot kuuset alkoivat kaatua perässäni, kuin heinää vaan, ja tajusin että oli maailmanloppu. Yksikään puu ei osunut minuun ja pääsin kotitalooni. Juoksin vintille, jossa pieni vauvani nukkui, ja otin hänet syliini. Samalla hetkellä talon vieressä ollut pihakuusi kaatui ja latva lävisti vintin ikkunan, jossa olimme vauvani kanssa. Meille ei käynyt kuinkaan, koska suojasin ruumiillani vauvaa.Siihen uneni päättyi, mutta kammottava se oli.
3307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen nähnyt muutamankerran saman tyyppisen unet kuin sinä...Olin ulkona
kotini pihassa kaverini kanssa, katsoin taivaalle ja näin punaisista pisteistä muodustuvan helminauhan, samalla hetkellä tuli valtava tuulenpuuska joka taivutti puut katkeamispisteeseen, ilma oli täynnä oksia ja muuta roskaa , juoksimme perunakellariin ja pidimme ovea kaikinvoimin kiinni...toinen vastaavanlainen uni oli jo niin todentuntuinen etten uskaltanut aukaista silmiäni heti herättyäni kun en ollut varma siitä missä olisin ja mitä näkisin ja puristi oikeankäden nyrkkiä niin kovaa että käteni oli aivan puuduksissa ja kihelmöi aivankuin ois tuhansilla neuloilla pistellyt...molemmissa unissa on tullut tuo mailmanloppu fiilis.

Äänestä
  • Oletko miettinyt untasi, mitä se tarkoitti? Näkemästäni unesta on jo monta vuotta, mutta asia vaivaa vieläkin minua. Olisin kiinnostunut tietämään missä vaiheessa elämääsi näit unen?

    Äänestä

  • Hiki otsassa kirjoitti:

    Oletko miettinyt untasi, mitä se tarkoitti? Näkemästäni unesta on jo monta vuotta, mutta asia vaivaa vieläkin minua. Olisin kiinnostunut tietämään missä vaiheessa elämääsi näit unen?

    hmm.. en oikein musta tarkkaan että oisko mun elämässä tapahtunut mitään sellaista joka ois saanut alitajunnan tuottamaan tuollaisen unen, näen aikas paljon erilaisia unia ja jotkut ovat todella siistiä varsinkin kun osittain pystyn tiedostamaan ja hallitsemaan untani ja näkemään tarkkoja yksityiskohtia...välillä liiankin tarkkoja jos kyseessä on painajainen. Yhden unen muistan kuin eilisenpäivän vaikka siitä on jo monta vuotta(painajainen) Uni oli jotain niin sanoinkuvaamattoman pahaa että en vieläkään ymmärrä sitä...Unessa oli sellainen puulaatikko joka oli täynnä ihmisen raatoja, kurkotin lähemmäksi laatikkoa, ihmiset olivat sellaisia tulitikkuaskin kokoisia, osa elossa osa ei, vieressäni oli joku hattupäinen mies joka kysyi ettenkö nähnyt tarpeeksi jo, samalla se nappasi yhden puolielävän ihmisen, veti isolla kynnellä mahan auki ja ryysti tyhjäksi...toisella kädellä se kaapaisi laatikosta kourallisen ihmisiä ja viskaisi ne minua kohden, kaaduin maahan, näin itseni maassamakaavana nälkäkuoleman partaalla kylkiluut paistoivat nahasta läpi..suuta kuivasi.. H E R Ä S I N siinä pätkä unesta joka vaivaa yhä, kirjoituksessa ei todellakaan tule sitä tunnetta minkä näet omassa alitajunnassa, kerrotaan vielä 100:lla jonka jälkeen se sais vasta k-18 leiman...kauniita unia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hiki otsassa kirjoitti:

Seisoin järven rannalla, ja katselin vastarannalle. Alkoi kuulua kumeata jylinää, ja vastarannalta alkoi virrata verta noroina järveen. Pelästyin ja lähdin juoksemaan n. 500 m:n päässä olevaan kotiini. Isot kuuset alkoivat kaatua perässäni, kuin heinää vaan, ja tajusin että oli maailmanloppu. Yksikään puu ei osunut minuun ja pääsin kotitalooni. Juoksin vintille, jossa pieni vauvani nukkui, ja otin hänet syliini. Samalla hetkellä talon vieressä ollut pihakuusi kaatui ja latva lävisti vintin ikkunan, jossa olimme vauvani kanssa. Meille ei käynyt kuinkaan, koska suojasin ruumiillani vauvaa.Siihen uneni päättyi, mutta kammottava se oli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu