Oli aika, jolloin tutkin uniani systemaattisesti, vertasin niitä päiväelämään, hain vastaavuuksia ja merkityksiä. Mitä enemmän niitä tutkin, sen selkeämmiksi ne kävivät, symbolismi alkoi hävitä ja uneni alkoivat olla yksi yhteen päivätodellisuuden kanssa. Mielenkiintoista oli mennä illalla nukkumaan, aamulla tiesi ehkä jotain, joka illalla oli vaivannut. Nyttemmin olen hukannut uneni ja kun niin kävi, tuntui minusta pitkän aikaa siltä, että olin kadottanut tärkeän osan tajuntaani, osan itsestäni. Sen siitä sai, kun ei ollutkaan itselleen ihan rehellinen.
unennäkijä
veera1
4412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pystyin aiemmin ohjaamaan vaivatta uniani. Ratkomaan pulmia ja päättämään minkä tyyppistä unta haluaisin nähdä. Nyttemmin kun elämäntilanne on sekava, enkä uskalla tehdä ratkaisua, joka on vääjäämättä edessä, olen kadottanut kyvyn ohjata unia. Tosin olen pikku hiljaa alkanut taas nähdä unia, jotka auttavat minua päätöksenteossa. Mutta edelleenkään en pysty ohjaamaan unia, enkä unessa tiedä näkeväni unta. Enkä kykene ratkaisuun enkä täyteen rehellisyys valve-elämässä.
Jostain syystä ajattelen, että olet nainen ja ratkaisusi koskee ihmissuhdetta. En tiedä olenko oikeassa, eikä sillä juuri merkitystä edes ole, mutta harvemmin miehet pohtivat uniaan tai ainakaan antavat niille merkityksiä.Kun on elänyt niiden kanssa tuntuu elämä omituiselta ilman niitä, mutta nyt huomasin, että loistavasta unimaailmastani on jo niin kauan aikaa, että olin lähes unohtanut, mitä se voi olla. Tunnut olettavan, että rehellisyydellä varsinkin itseään kohtaan on tekemistä unimaailman kanssa ja niin minäkin uskon. En vain tiedä, miksi en ole saanut niitä takaisin, tietääkseni en enää petä itseäni.
Mä olen siis nainen, ja elän tällä hetkellä kaksoielämää. En kykene vielä valvetilassa ratkaisuun, vaikka tiedän että olen raukka ja epärehellinen. Pystyin ohjaamaan uniani, kun elävässä elämässä tilanne oli tosi rankka. Lapseni oli tuolloin kuolemansairas ( nyt jo paremmassa kunnossa), ja sehän tunki uniinkin. . Kun lapsen tilanne laukesi, ja oma elämä alkoi olla kiemurainen, kadotin kyvyn ohjata unia. Alkuun en edes "nähnyt" unia. Nyt kun tilanne on rauhoittunut, ja olen pystynyt ajattelemaan myös itseäni, olen saanut unet takaisin, ja uskon että pian pystyn myös ohjaamaan uudelleen uniani. Ja lopulta kykenen ratkaisuun valve-elämässä.
Tsemppiä!
Toivotan kaikkea hyvää sulle. Kyllä ne unet minullakin jossani ovat mutta niin syvällä, etten saa niihin yhteyttä kuin heti herättyäni, jos silloin näin unta. Ennenhän kirjoitin kaikki muistiin ja niin pitäisi ilmeisesti nytkin tehdä, en ole vain tehnyt niin. Aloitan heti, näin omenenkukkia, ja tunsin niiden tuoksun.
Onhan lapsesi tilanne jo hyvä?