Jänskä juttu

Hei vaan hei!
Aika jännä juttu oli, kun vastailin eilen ja toissa päivänä erääseen tekstiin täällä, ja tänään kun olisin katsonut mitä lisäkommetteja aiheeseen on laitettu koko keskustelu oli poistettu. En tiedä mikä tekstin deletoimiseen johti, koska itse ainakin asiallisesti ja rehellisesti kirjoitin omakohtaisista kokemuksista, ja siitä miten virtuaalimaailmaan voi jäädä koukkuun. Olin saanut omiin kommentteihini positiivisia vastauksia, ja aihe oli kiinnostanut aika monia.
Kun palstan juttuja lukee, huomaa että moni on provoilumielessä käynyt kirjoittamassa sangen epäolennaisiakin kommentteja, jopa jos uskaltaa sanoa aivan huuhaata. Miksi siis keskustelun aihe jossa on suurimmaksi osaksi kunnollista mietiskelyä, kokemuksia chateistä ja ihmisistä poistetaan.
Tähän toivoisin tekstejä poistavan ylläpidon tai kyseisen keskustelupalstan seriffin vastausta.
Luultavasti olisi monia keskusteluja joissa todella olisi siivoamisen varaa, ja deletointia ihan törkeyksien vuoksi.
Nooh, mutta eipä se minun maailmani tuohon tekstien poistoon kaadu, olisin vain ollut kiinnostunut muiden kokemuksista ja mielipiteistä aiheeseen liittyen.
Ehkäpä asia onkin niin, että Suomi24 kanava ei halua kenekään havahtuvan siihen että chateistä riippuvaiset ihmiset tiedostaisivat ongelmansa, jos sellainen jollakulla on.
Tiedä tuota, mutta vastausta odotellen..:)
Mukavaa viikonloppua, ja auringonpaistetta.

T. Entinen vakiochattaaja, nykyinen satunnaisvierailija
91303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuo kuningatar-keskustelu, mikä oli, siinä oli aamuyöstä 25 kirjoitusta, aamulla vain 17. Eli kun joku kommentoinut ja hänelle sitten vastataan, että tulee oikein pitkä mato, saattaa tämä kommmentoija poistaakin omansa, silloin häviää nekin, jotka hälle vastanneet. Heh, olipas vaikea selittää.
Jotkut poistaa oman aloituksensakin, silloinhan häviää kaikki.
En minäkään ymmärrä mikä tarkoitus on aloittajalla tai kommentoijalla poistella kirjoituksiansa, onko nuo sitten vain pelkkiä provoja? Joskus tuntuu siltä.

Ei minulla muuta, heippa.

Äänestä
  • Yks syy siihen että poistetaan kommentteja tai jopa aloituksia on sättihäiriköinti. Profiileissa kun näkyy linkit kaikkii sen nikcname kirjoittamiin teksteihin ja niistä saattaa joskus nousta häirikköpiireissä melkoinen meteli. Ei siinä tarvita huonoa itsetuntoa vaan osaksi siksi että sättirauha säilyisi ja oma mielenrauha. Sätti kun ei ole siksi luotu että siellä jotkut sairaat yksilöt saavat mellastaa toisten kustannuksella.

    Jotkut viestit tai viestin pätkät on poistettu jonkin irvokkaan tekstin vuoksi. YP:kin pitää huolta joidenkin tiettyjen nickien kohdalla mitä sinne kirjoitellaan. Joskus käy niin että vain yksinkertaisesti palvelin ei ota viestiä vastaan tai se poistelee jonkin kumman syyn takia niitä.

    Osa viesteistä on pysyneet minullakin täällä keskusteluissa, mutta osa on lähtenyt. En kuitenkaan ole niistä niin piitannut, sillä itse en ole niitä poistanut ja se joka on poistanut on kai katsonut aiheettomaksi sen viestin sisällön (?)... :-)

    Äänestä

en ihan ymmärrä tätä yp-n toimintaa. jos se poistettiin sen takia, kun he pelkää että kirjoituksesi saa ihmiset vähentämään chattailua

Äänestä

vielä halunnut sitä kirjoitttelua aiheesta lukea tänään, mutta sitä ei enää ollutkaan??? Ihmettelen kovasti, kerrankin asiallinen keskustelu, ilman typeriä vastauksiakin. Minäkin haluaisin tietää tämän palstan valvojalta tai ylläpidolta, että miksi asiallinen keskustelu poistetaan? Siinähän ei ketään haukuttu, ei valvojia chat-huoneissa, ei ylläpitoa, ei ketään nickkiäkään, outoa.
Sitä paitsi, olisikin hyvä jos chattaus vähenisi, kun ei ko. foorumi edes pelaa kunnolla, kun on liikaa ihmisiä siellä.

Kirjoitus takasin!!!

Äänestä

kylläkin herättää tällainen poistelu.
Kysyin sitä, että miksi on poistettu kirjoitukset,
koska niistä olisi ehkä joku ottanut opikseen,
vaan sekin poistettiin ?
Mitähän pahaa siinä sitten oli ?
Menee jo yli hilseen kun asialliset kirjoitukset eivät saa olla palstalla, mutta kyllä kaikenlaiset
"hilupilut" saavat !
Olen samaa mieltä kanssasi siitä,että
ei varmaankaan haluta kenenkään "havahtuvan".
Ja olen kuvitellut,että Suomessa olisi
sanan vapaus !

Hyvää kesän alkua vain kaikille !

Äänestä

Harmittelen minäkin, jos kerta tuollainen keskustelusäie poistettin! Itse en ehtinyt edes keskustelua nähdä, harmi vaan.

Itse hurahdin aluissa sätteihin. Sitten huomasin että usein tuli vain turhautunut ja väsynyt olo, ja aikaa meni hukkaan. Kannattaa asettaa itselleen jokin aikaraja. Jos esim. on käynyt säteissä n. 2 viikon ajan, eikä saldona ole kuin enimmäkseen huonon fiiliksen ja pettymyksen tunteja, niin ei maksa vaivaa jatkaa odottaen parempaa. Ei sitä tuu. Mitä merkkaa se jos vaikkapa jotain 15 min 2 viikon aikana on olleet vaikka kuinka antoisia sättihetkiä, jos kuitenkin loput ajasta ovat olleet ihan hukkaan heitettyä aikaa ja pahaa mieltä.

Äänestä
  • Ensin oli vaikeaa pysyä säteistä poissa! Mutta sitten vaan palautti mieleensä ne kaikki ikävät hetket niissä, ja malttoi mielensä.

    Suosittelen keskustelupalstoja koskien harrastuksia, jotka kiinnostaa sinua. Kyllä ne yleensä voittaa sätit antoisuudellaan ihan kevyesti.

    Äänestä

Niin, ilm. palstan sefu/ ylläpito katsoo että mikäli tänne kirjoittaa faktoihin perustuvaa tekstiä chatin "riskeistä", on sellaiset viestiketjut poistettava. Taitaavat olla huolissaan jos tosiaan joku chataddikti havahtuu ja tajuaa todellisuuden.
Se on vähän sama kun menet viinakaupan ovelle, ja sanot jokaiselle sinne menevälle että alkoholi aiheuttaa riippuvuutta ja moniongelmaisuutta. Ja aivan varmasti kun siinä aikansa olet, tullaan sinut poistamaan paikalta.
Nykymaailma tarjoaa niin paljon erlaisia kohteita joihin "jäät koukkuun", että taitaa kohta olla jo kilpailua siitä kuka/mikä saa ihmisiä eniten riippuvaiseksi.
Ja kukaan esim. nyt chatriippuvainenhan ei tietenkään itse myönnä ongelmaansa, eikä myöskään esim. alkoholisti.
Ja nämä " riippuvuuden mahdollistajat" tottakai tekevät kaikkensa että saavat säilytettyä "asiakkaansa"....
Mutta, mulle ihan sama. Tehköön kukin mitä haluaa, ei kuulu mulle- kunhan nyt kirjoitin.
EN aijo lukea näitä viestiketjuja vähään aikaan, joten älä suotta käytä "kallista chattailyaikaasi" vastaamalla ja puolustelemalla itseäsi...

Äänestä

ylläpito ei suinkaan aina poista viestejä vaan voi siirtää ne myös paremmin aiheeseen sopivalle palstalle. Tosin olisi kiva jos siitä siirrosta saisi sitten tiedon.

Toinen vaihtoehto on se, että jos ketjun aloittaja on ollut rekisteröitynyt käyttäjä niin hän on itse voinut poistaa aloituksensa jolloin kaikki siihen liittyvät vastaukset poistuvat. Sama tapahtuu jos viestin "keskellä" on rekisteröityneen kirjoitus ja vastauksesi kohdistuu siihen ja se rekisteröitynyt poistaa oman osionsa niin ne siihen linkittyneet vastaukset myös poistuvat.

Tosin sitten on niinkin että viestejä joskus poistetaan ilman että maalaisjärjellä ymmärtäisi miksi ne on poistettu, mutta usein riittää kun joku vaan pyytää jonkun viestin poistamista ja sitten se poistetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimimerkillä kokemusta on... kirjoitti:

Hei vaan hei!
Aika jännä juttu oli, kun vastailin eilen ja toissa päivänä erääseen tekstiin täällä, ja tänään kun olisin katsonut mitä lisäkommetteja aiheeseen on laitettu koko keskustelu oli poistettu. En tiedä mikä tekstin deletoimiseen johti, koska itse ainakin asiallisesti ja rehellisesti kirjoitin omakohtaisista kokemuksista, ja siitä miten virtuaalimaailmaan voi jäädä koukkuun. Olin saanut omiin kommentteihini positiivisia vastauksia, ja aihe oli kiinnostanut aika monia.
Kun palstan juttuja lukee, huomaa että moni on provoilumielessä käynyt kirjoittamassa sangen epäolennaisiakin kommentteja, jopa jos uskaltaa sanoa aivan huuhaata. Miksi siis keskustelun aihe jossa on suurimmaksi osaksi kunnollista mietiskelyä, kokemuksia chateistä ja ihmisistä poistetaan.
Tähän toivoisin tekstejä poistavan ylläpidon tai kyseisen keskustelupalstan seriffin vastausta.
Luultavasti olisi monia keskusteluja joissa todella olisi siivoamisen varaa, ja deletointia ihan törkeyksien vuoksi.
Nooh, mutta eipä se minun maailmani tuohon tekstien poistoon kaadu, olisin vain ollut kiinnostunut muiden kokemuksista ja mielipiteistä aiheeseen liittyen.
Ehkäpä asia onkin niin, että Suomi24 kanava ei halua kenekään havahtuvan siihen että chateistä riippuvaiset ihmiset tiedostaisivat ongelmansa, jos sellainen jollakulla on.
Tiedä tuota, mutta vastausta odotellen..:)
Mukavaa viikonloppua, ja auringonpaistetta.

T. Entinen vakiochattaaja, nykyinen satunnaisvierailija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu