Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Eka kerta naisen kanssa

Lepakkoinen

Minua jännitti. Tapaisin Marin tänään ensimmäistä kertaa silmätysten. Olimme tutustuneet toisiimme internetin deittipalstalla pari viikkoa aikaisemmin, ja ainakin sähköpostitse tulimme loistavasti juttuun keskenämme. Tänään sitten viimein matkustin junalla puolentoista tunnin matkan Marin luo häntä tapaamaan.
Hassua, miten tunsin olevani häneen jo vähän ihastunutkin, vaikka emme olleet vielä tavanneetkaan. Olin kyllä saanut Marilta jo pari valokuvaa, mutta ennen kaikkea hänen persoonansa oli valloittanut minut aivan täysin.

Juna pysähtyi ja sydämeni pamppaili entistä kovemmin. Astuin asemalaiturille reppu selässäni ja tunnistin Marin heti. Hän oli suunnilleen minun pituiseni, noin 170-senttinen, ja hänen pitkät tummanruskeat hiuksensa oli sidottu taakse ponnarille. Yllään hänellä oli rennot, vähän löysät farkut ja t-paita. Mari käveli reippaasti minua kohti leveä hymy huulillaan.
- Annika!, hän huudahti ja tuli viimeiset askeleet luokseni juosten.
- Ihana tavata vihdoinkin, hän jatkoi ja halasi minua sponttaanisti ja lämpimästi. Marin hiukset tuoksuivat raikkailta ja vastapestyiltä. Pitkän halauksen jälkeen irrottauduimme toisistamme lopulta hitaasti, ja sekunnin murto-osan ajaksi kasvomme pysähtyivät vain parin sentin päähän toisistaan. Otin hymyn kasvoilleni ja yritin karistaa suurimman kiihtymyksen yltäni.
- Sinähän olet vielä kauniimpi kuin valokuvissa, Mari sanoi nauraen ja mittaili minua päästä varpaisiin. Minua nauratti ja kehuin heti myös Maria persoonalliseksi ilmestykseksi, sillä sellainen hän myös oli.

Suuntasimme rautatieaseman lähellä sijaitsevaan kahvilaan syömään lounasta ja jutustelemaan. Melkein pari tuntia sujui kuin siivillä, kun puimme asioitamme ja huomasimme koko ajan löytävämme toisistamme lisää yhteistä. Siemailin jo kahvikupposta, ja pitkä, muttei lainkaan vaivautunut hiljaisuus oli laskeutunut pöytämme ylle. Yhtäkkiä Mari laski kätensä omani päälle varovasti ja sanoi:
- Voi Annika, ajattelin heti ekoista sähköposteista lähtien, että tässä on tyttö josta tykkään. Mutta nyt kun sä olet oikeasti siinä, musta tuntuu että tykkään susta ihan hirmuisesti!
Olin hämmentynyt, mutta sain silti soperretuksi vastauksen:
- Mari, mäkin olen ihan ensi hetkistä lähtien ollut ihastunut suhun. Hymyilimme typerästi toisillemme, kunnes Mari äkkiä vakavoitui. Hän kumartui pienen pyöreän pöydän yli ja yllättäen suuteli minua pehmeästi ja pitkään. Suljin silmäni ja nautin, kyseessä oli elämäni ensimmäinen suudelma naisen kanssa! Lopulta Mari irrotti täyteläiset huulensa omistani ja katsoi minua ilkikurisesti. Hämmennyin entisestään, mutta olin onnellinen.

Lähdimme kahvilasta kävellen kohti Marin kotia. Pari korttelia kuljettuamme Mari pujotti sormensa minun sormieni lomaan, ja jatkoimme matkaamme käsi kädessä. Minua vähän pelottikin, sillä olin todella ihastunut Mariin, mutten ollut koskaan edes seurustellut naisen kanssa. Tiesin, että Marilla oli ollut pari pitkää suhdetta naisen kanssa, mutta minä sen sijaan olin täysin kokematon näissä asioissa. Kaikesta huolimatta tunsin oloni hyväksi ja turvalliseksi Marin seurassa.

Koko matkan Marin asunnolle mieleni olisi tehnyt suudella häntä yhä uudestaan ja uudestaan ja osoittaa hänelle hellyyttä, mutten uskaltanut. Lopulta olimme perillä ja astuimme hissiin. Olimme yksin hississä, ja siellä Mari kietoi kätensä minun ympärilleni, minä tein samoin. Suutelimme toisiamme koko pitkän matkan ylimpään kerrokseen saakka, samalla kun kietouduimme toisiimme yhä tiiviimmin. Tiesin, että tämän naisen minä halusin.

Hissi oli perillä, ja tulimme Marin asuntoon. Hän esitteli minulle tilavan kaksionsa nopeasti.
- Ja tuossa on sitten sänky, oikein mukava, hän sanoi lopuksi ja nauroi päälle.
- Testataanko heti, voidaan ottaa vaikka pienet päiväunet?, Mari jatkoi iloisen viekoittelevasti. Minua alkoi ujostuttaa uudelleen, tunsin kuinka puna nousi poskilleni ja käteni hikosivat. Halusin Maria, mutta minua ujostutti, sillä tämä oli minulle ihan uutta! Mari luultavasti huomasi tunteeni, sillä hän jatkoi nopeasti:
- Se oli vaan vitsi, eihän meidän nyt oikeasti tarvi...
- Ei kun kyllä mäkin haluaisin, mua vaan jännittää, sanoin hiljaa.
- Höpsis, ihan turhaan jännität, mehän voidaan vaan makoilla tossa yhdessä. Haluaisin vaan olla sun lähellä!, Mari sanoi, tuli eteeni ja suuteli minua taas.
Jatkoimme ja jatkoimme suutelemista, ja samalla Mari pujotti hihattoman topin yltäni. Hän hiveli selkääni, kylkiäni ja vatsaani sormenpäillään samalla kun jatkoi suutelemista. Minä vastasin suudelmiin ja pian riisuin t-paidan hänen yltään paljastaen valkoisten rintaliivien verhoamat pienet rinnat ja solakan ylävartalon. Minäkin koskettelin häntä samalla kun kielemme koskettelivat toisiaan. Tämä oli minulle aivan uutta, mutta tuntui kuin olisin leijunut ilmassa, niin ihanalta ja helpolta kaikki tuntui.

Mari riisui farkkunsa, joiden alta paljastuivat hipstermalliset alushousut. Hän hyppäsi leveälle parisängylleen alusvaatteisillaan ja kaivautui peiton alle.
- Tuus tänne, hän sanoi ja kierähti kyljelleen makaamaan. Minä tiputin housuni lattialle ja pujahdin peiton alle Marin viereen.
Taas minua alkoi ujostuttaa, ja Mari huomasi sen.
- Lepäillään vaan, ota ihan rennosti, Mari sanoi hiljaa.
Makasin mahallani kädet tyynyt alla ja katse kohti Maria, joka oli edelleen kyljellään ja katseli minua hymyillen. Hän tuli lähemmäs, niin että saatoin tuntea hänen lämpönsä aivan vierelläni. Mari alkoi hiljaa silitellä selkääni toisella kädellään maatessaan vieressäni.

Suljin silmäni ja nautin Marin lempeästä kosketuksesta. Hän hiveli paljasta selkääni ja käsivarsiani, ja minun oli turvallinen olo. Sitä jatkui kauan, olisin melkein voinut vaikka nukahtaa siihen ihanaan lämmöntunteeseen. Lopulta halusin kuitenkin koskettaa Maria, joten kierähdin kyljelleni kohti häntä ja aloin hyväillä hänen pehmeään ihoaan, vatsaa, kylkiä ja olkapäitä. Mari tuli lähemmäs, niin että saimme kädet toistemme ympärille ja suutelimme toisiamme. Olin niin onnellinen! Suutelimme pitkään ja hartaasti, samalla kun kätemme risteilivät pitkin vartaloitamme. Mari veti peiton ylävartaloidemme päältä ja riisui rintaliivinsä. Suutelimme taas, ja ensimmäistä kertaa sain hiljaa hyväillä hänen pienen pieniä suloisia rintojaan. Marin käsi hapuili omien rintaliivieni hakasia.
- Sopiiko..?, hän kysyi.
- Hmmm, joo, minä mumisin ja suutelimme taas. Mari paljasti pyöreät rintani ja painoi huulensa niistä toiselle. Hän suuteli rintojani, siirtyi sitten takaisin huulilleni ja jatkoi rintojeni sivelyä käsin.

Kietouduimme aivan toistemme ympärille. Marin kädet sivelivät alavatsaani ja ulottuivat lopulta alushousuihini saakka. Hän katsoi minua kysyvästi, ja minä nyökkäsin. Mari riisui alushousuni, ja heti perään omansa. Hän hyväili pyöreitä pakaroitani, sisäreisiäni ja alavatsaani pehmeästi sormenpäillään. Minä tein hänelle samoin, ja tunsin olevani aivan kostea. Jatkoimme pitkien, ihanien suudelmiemme sarjaa samalla kun ulotimme toistemme hyväilyn rintoihin ja joka paikkaan.

- Koska sä olet nyt ensimmäistä kertaa naisen kanssa, sun tulee saada nauttia oikein kunnolla, Mari sanoi käheästi. Minä vain hymyilin rakastuneesti. Mari käänsi minut lempeästi selälleni makaamaan, irrotti vaihteeksi huulensa omiltani ja siirtyi kohti jalkopäätä.
- Nyt, keskity vain nauttimaan, Mari sanoi hymyillen. Hän painoi päänsä alavatsalleni ja suuteli sitä. Hänen kätensä seikkailivat rinnoillani, reisilläni, vatsallani ja pakaroillani. Tunsin kostuvani koko ajan enemmän ja haluavani Maria kiihkeästi.
Lopulta Mari ulotti suudelmansa yhä alemmas. Viimein hän oli jo halusta paisuneiden häpyhuulieni kohdalla ja nuolaisi niitä varovasti. Voihkaisin nautinnosta, mikä antoi Marille lisävarmistusta siitä, että todella nautin jokaisesta hänen kosketuksestaan. Mari alkoi hyvin rauhallisesti ja hellästi nuolla vakoani, samalla kun kiihkon nesteet valuivat lakanoille.

Mari tuntui niin hyvältä, että en voinut olla voihkimatta ja liikuttamatta lantiotani hänen nuolaisujensa tahtiin. Tällaistako oli rakastella naisen kanssa! Rakastin tätä tunnetta!
Vähitellen Mari oli kiihdyttänyt nuolaisujensa tahtia. Sitten hän löysi klitorikseni, ja alkoi pyöritellä sitä kielellään. Voihkaisin entistä kovemmin, sillä tunsin orgasmin olevan jo aivan lähellä. Mari otti klitorikseni suuhunsa, imi ja pyöritteli sitä hyvin hellästi ja lempeästi, samalla kun hänen kätensä hieroivat alavatsaani ja rintojani.

Hengitykseni kiihtyi koko ajan ja jo suorastaan huohotin. Mari imi klitoristani kiihkeämmin, minä liikutin lantiotani samassa tahdissa ja lopulta jännitin koko vartaloni, häpyhuuleni tuntuivat paisuvan kiihkosta ja halusta. Orgasmi oli valtaisan pitkä, ihana ja koko kehoani vavisuttava. Ylävartaloni tärisi nautinnosta ja päästin suustani äänekkäitä nautinnon huokauksia.

Mari saatteli minut ihanan orgasmin yli jatkamalla hyväilyä. Kun lopulta valahdin aivan veltoksi, Mari kapusi päälleni ja kietoutui minuun kiinni. Hänen huulillaan saatoin maistaa oman haluani maun.
Mari veti peiton yllemme ja makasimme siinä yhtenä myttynä hengitystämme tasaten. Lopulta nukahdimme hymy huulillamme.

8

22396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinen lepakkoinen

      tykkäsin tästä. ihan suloinen ja kiihottava, eikä liian pitkä niinkuin monet muut on.ja seksi kohtaus tuntui niiin todemukaiselta, suunnilleen tällästä olen itsekkin kokenut :---)
      Oliko tositarina? vai sun oma lemmekäs fantasia ;)

      • fellla

        Aivan ihana tarina, sopivan mittainen eikä millään tavalla liioiteltu. Voisin kuvitella itseni tuohon tilanteeseen.. ;)


      • lepakki tsiquli
        fellla kirjoitti:

        Aivan ihana tarina, sopivan mittainen eikä millään tavalla liioiteltu. Voisin kuvitella itseni tuohon tilanteeseen.. ;)

        heiiii 16- vuotias K-18 alueella hyihyi! HAHA BUSTED!
        ;--)


    • kori bisseä

      ihana novelli. en oo ikinä lukenu parempaa. kostuin täysin.

    • ekaa kertaa novelleja lukem...

      Tuolta lepakoiden keskusteluista tieni tänne löysin, joku kehaisi tätä tarinaa siellä ;) Ja hyvä oli, alko kyllä tykyttää ja hengitys tiivistyä. Just loistava!

    • kyllä,

      jos olisit vielä jatkanut olisin saanut orgasmin :-OO

    • hyppaduiiij

      itsekkin olen mari...;)

      • KolmasLepakkoinen

        Hyvin toden tuntuinen :) Oli mukavaa luettavaa. Tuli ihan oma kulta mieleen


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe