erilainen kysymys

hei!ystäväni lapsi huostaanotettiin jo laitoksella,tai aluksi se oli joku ns.sijoitus mutta nyt on pysyvä.miten suhtautuisin hienovaraisesti asiaan,siis ysräväni luonnollisesti tapaa lastaan,mutta onko soveliasta kysellä lapsen voinnista tm?outo kysymys mutta vaivaa minua,etenkin kun olemme henkilön kanssa ns hyvänpäivän tuttavia.kiitos!
6581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomen valtio on saanut Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta korvausvelvoitteen ainakin yhdessä tapauksessa, jossa vauva otettiin huostaan synnytyslaitokselta? Ei ole nimittäin kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaista tuollainen toiminta viranomaisilta.

Äänestä
  • ystäväni itse väsyi lapseen ja siksi antoi sen sijaishoitoon,näin käsitin,oli jotain masennusta.

    Äänestä

  • kesäheinä kirjoitti:

    ystäväni itse väsyi lapseen ja siksi antoi sen sijaishoitoon,näin käsitin,oli jotain masennusta.

    Synnytyksen jälkeinen masennus kuuluu hoitaa, eikä sen vuoksi lasta voida ainakaan pysyvästi sijoittaa toiseen perheeseen! Masennus on aika yleistä, ja hoitotulokset hyviä. Jos äiti silti haluaa VAPAAEHTOISESTI antaa vauvan adoptoitavaksi, tilanne ja nimikkeet ovat aivan toiset. Ja siinäkin tilanteessa äidillä on kahden kuukauden mittainen pakollinen harkinta-aika ja pakollinen adoptioneuvonta ennen kuin mitään toimenpiteitä voidaan käynnistää, tai edes alkaa etsiä sopivaa adoptioperhettä.

    Jos vauva otettiin masennuksen takia huostaan ja hän jäi toiseen perheeseen pysyvästi, niin lakia rikottiin kyllä aika räikeästi. Anteeksi kun kysyn, mutta onko tuttavasi henkisesti ns. "normaali"? Aika usein vieläkin kuulee, että esim. lievästi kehitysvammaisia äitejä painostetaan antamaan lapsi pois jo synnytyslaitoksella vetoamalla "lapsen etuun". Nimi vain paperiin, niin olet antanut vauvallesi parhaan mahdollisen lahjan, terveet vanhemmat... Mutta tämä on siis laitonta!

    Äänestä

  • Åsa kirjoitti:

    joilla päihteissä oleva tai humalassa synnyttävä äiti... lainvastaisuudesta en tiedä kun kaikki sossun huostaamat lapset on "laillisesti " huostaanotettuja kunhan sossu on mukana kuvioissa. Tässä on heikko kohta sossu voi tehdä "laillisesti" mitä haluaa.
    Mikäli vauva vieroituksen jälkeen pääsisi kotiin millä takaat etttä äiti ei käytä enää huumeita?
    Tämä aiheellisista huostaanotoista.
    Aiheettomista sanoisin että sossun "lailliset" toimet pitää muita lapsia esim mainitussa diakonissojen hoitokodissa "psykiatrisessa" intensiiviterapiassa...on erittäin kyseenalaista, huostaanottokriteerit ei täyty.

    Äänestä

  • vastasyntyneitä, kirjoitti:

    ihmisoikeusrikoksia lasta ja koko perhettä kohtaan! Suurin kohderyhmä ovat neurologisten oireyhtymien lapset, joiden perinnöllinen sairaus kieltäydytään näkemästä joissain psykiatrian klinikoissa ja lasta ei lasketa asianmukaisiin tutkimuksiin. Seurauksena lapsi lähetetään huostaanotettavaksi ja erotetaan vanhemmistaan.

    Kun meille oli kirjoitettu ko. lähete, asia siirtyi lastensuojelun valmisteluun, siis tapasimme sossun kanssa lukemattomia kertoja. Sossut ilmoittivat, että huostaanottoperusteita ei perheessä ole, mutta tehdään ns. hoidollinen sijoitus 2-vuotiseen intensiivihoitoon Diakonissalaitokselle.

    Ne vähän yli 3 kk, mitä lapsi ehti siellä olla, hän ei saanut asianmukaista hoitoa päivääkään, päinvastoin, edes lääkärien antamia hoito-ohjeita ei osastolla noudatettu. Lasta peloteltiin, uhkailtiin ja pahoinpideltiin, se oli sellaista psykiatrista hoitoa, että osastolla ei ollut ensimmäistäkään psykiatrian ammattilaista töissä. Kovan taistelun jälkeen sain tavata heidän lääkäriään, joka myönsi hoitovirheen tapahtuneen lapseni kohdalla, silti muutosta omahoitajan käytökseen ei saatu.

    Laittomasti huostaanotettu lapsi saa sellaista psykiatrista hoitoa tämän päivän Suomessa, että tyttö oli lopulta niin huonossa kunnossa, että eräältä kotilomalta en palauttanut häntä enää laitokseen, vaan vein Lastenklinikan psykiatriseen päivystykseen. Sieltä kirjoitettiin kotilomaa ja sossu tajusi purkaa huostaanoton välittömästi. Mutta lapsen kidutuspaikkaansa lähettänyt sairaala käänsi meille selkänsä, lähetteen allekirjoittanut lasten psykiatrian ylilääkäri kielsi sairaalaa antamasta meille vastaanottoaikoja sen jälkeen, koska äiti oli tehnyt sellaisen rikoksen, että otti lapsen pois paikasta, jossa häntä pahoinpideltiin. Missä lasten oikeudet ovat tämän päivän Suomessa?

    Äänestä

  • ovat törkeitä kirjoitti:

    pääsit vähällä. Minun on kyllä kerrottava että me kävimme koko myllytyksen läpi, sen kaksivuotisen "hoidon" koska olin ite sitä pyytänytkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kesäheinä kirjoitti:

hei!ystäväni lapsi huostaanotettiin jo laitoksella,tai aluksi se oli joku ns.sijoitus mutta nyt on pysyvä.miten suhtautuisin hienovaraisesti asiaan,siis ysräväni luonnollisesti tapaa lastaan,mutta onko soveliasta kysellä lapsen voinnista tm?outo kysymys mutta vaivaa minua,etenkin kun olemme henkilön kanssa ns hyvänpäivän tuttavia.kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu