Lapsettomuus

Meillä hieman vastaava tilanne. Paitsi että minun pari ystävääni tietää, että yritys on päällä. Ympärillä olevat ihmiset luulevat, että me emme halua lapsia. Ja hyvä niin! Antaa täydellisen "tekorauhan".

Jos miehesi ehdottomasti haluaa ettei asiasta puhuta ulkopuolisille, niin ainahan sinulla on "meidät" ;) Vertaisryhmä netissä! Itse olen saanut tukea ja helpotusta olooni täältä.

Voimia hoitoihin ja pluussatuulia!

Me kerrottiin lähimmille ystäville ja molemmat on kertoneet osalle sisaruksistaan joiden kanssa on tekemisissä. Meillä kysymys on helppo sivuuttaa kun miehellä on lapsia ja ne on meillä säännöllisesti joten sanotaan vain että eiköhän nämä riitä. Kyllä ymmärrän tuskan jos ei voi kertoa kellekkään ja tämähän on melko raskasta käydä läpi ja aina saada se miinus lopussa. Nytkin meillä oli tosi hyvät mahkut ja sitten meni yli miinusta tuli ja eiköhän vuoto alkanut ja kivut perässä.. Jaksamista ja onnea jatkoon! Ewe

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=694&posting=22000000026642614&view_mode=flat_threaded

edellisen puolison kanssa painimme samaisen ongelman kanssa... kävimme lääkärillä ja tuomio minulle oli että et saa koskaan omia... Ero tuli miehen kanssa hieman sen jälkeen... elin pari vuotta sinkku elämää... laihduin melkein 20 kg sinä aikana! paljon liikuntaa, terveellinen ruokavalio ja muutenkin paremmat elin tavat. Sitten tapasin nykyisen mieheni... Puoli vuotta yritimme lasta kunnes testi antoi plussan!!! ja ihan luomuna!!! olihan siinä yllätystä kerrakseen!! asiasta kannattaa puhua läheisten kanssa. niin tein itse. ei tullut kyselyitä että millonkas teille tulee lapsia! säästyi siltä mielipahalta.

Mun kaverit on tienny alusta lähtien, ja tietysti lääkäreitä ym. "virallisia" tyyppejä tietää.
Kumpikin kaveri on eri tilanteessa, toinen on sinkku ja toiset jotka alotti yrityksen meidän kans samoihin aikoihin saiki heti toisella yrittämällä.. eli en oo nyt enää joka kerta tästä niin viitsiny niille vatvoo. Mutta hyvä silti että tietää syyn miks oon välillä masentunu enkä ehkä jaksa olla niin paljoa yhteyksissä tai huvita lähtee mihinkä juhliin ym. hauskanpitoon.
Paras vertaistuki on tietysti se samassa veneessä oleva, eli oma mies. Niin ja toki nää palstat myös, saa asioihin erilaisia muitakin näkökulmia!

Sukulaisia emme ole hennoneet tilanteella huolestuttaa. Niille ei aiota kertookaan ennen kun/JOS vielä joskus niin pitkälle päästään että raskaus yli puolen välin ja alkaa näkyä..
On päätetty että naimisiinkaan ei mennä ennenku on saatu lapsi(a). Alkais muuten tulla vaan turhia paineita ja odotuksia kaikkien taholta.

Heippa! En koe, että lapsettomuushoidot tai koko aihe olisi meillä salaisuus, mutta siitä tietää (miehenkin toiveesta) vain harvat ja valitut henkilöt. Minun neljä parasta kaveriani tietävät ja on ollut elintärkeää, että olen voinut heidän kanssaan aihetta puida. Samoja kokemuksia on nähkääs ollut myös minulla, kuin joillakin toisilla eri ketjuun kirjoittaneilla, ystävien tai sukulaisten raskaudet tuovat pintaan katkeruuden, enkä kuitenkan halua olla toisten ilon pilaaja. Oma äiti on ollut tukipilarina tämän asian parissa. Toki oman surutyönsä hänkin teki asian aluksi, mutta aina hän on ajatellut asiaa minun ja meidän kannaltamme. Siinä mielessä yhdyn mieheni toiveeseen, että jos ja kun lapsi saa alkunsa (toivottavasti ensi tai viimeistään sitä seuraavalla viikolla!!), niin on mukava, kun ei jokaiselle tarvitse kertoa erikseen, että tämä lapsi on saanut alkunsa lapsettomuushoidossa. En näe, että asiassa on mitään hävettävää, mutta toisaalta asia on niin henkilökohtainen, että sitä ei tarvitse jakaa kuin tärkeimpien ihmisten kanssa. Muille riittäköön ilouutinen, että odotamme lasta.:) Mutta kukin tekee tämänkin asian kanssa niinkuin parhaalta tuntuu. Ymmärrän, jos asiasta ei halua puhua kenenkään kanssa, ettei tule itselle ylimääräisiä paineita, sillä niitä tässä hommassa riittää.

Heippa! Meillä myös mies ollut ehdoton, että kenellekään ei kerrota, että yritämme lasta, käymme hoidoissa tai mitään. Nyt kaksi vuotta pidetty suvulle kulissia yllä. koen aikamoista syyllisyyttä, mutta menin mieheni toiveen yli möläyttämään asiasta kyllä parhaalle ystävälleni noin vuosi sitten. En haluaisi valehdella miehelleni, mutta olen ollut asian kanssa todella todella yksin ja valtavan ahdistuntu ajoittain. pahoittelen, kaikki, joista tämä kaksi vuotta tuntuu lyhyeltä ajalta. ongelmamme on vain sellainen, että sitä setviessä menee aikaa ja huoli on kova, että tärppääkö ikinä.
vaikka mies ihana ja ymmärtäväinen, ei hän ymmärrä, eikä varmasti ole kovin kiinnostunut kuulemaan jokaisen kierron oireita ja outoja tuntemuksia. Se vain töppyyttelee minua (säästääkseen, etten aina pettyisi niin kovin) mutta toisaalta ei ymmärrä, että näistä asioista on PAKKO puhua. On päästävä purkamaan oloa hormoonien/hoitojen sivuvaikutuksista, tiputteluista, pitkistä kierroista,ovisnegoista ja plussista..peloista, iloista ja suruista. Vaikka onkin 100% mukana tässä, niin ei hänellä ole voimia ja ymmärtämystä, joten mun oli pakko avautua ystävälle, joka naisena pystyy samaistumaan tilaani. Hänellä kaksi raskautta takana ja kokemusta siis. olen siis saanut käytännön tietoa ja tukea.
En ole miehelle kertonut, että ystävä tietää, sillä hän pettyisi. Mutta tulevan äitikandidaatin pään kannalta olen tyytyväinen ratkaisuuni.
Näinhän se on, että lapsettomuudesta kärsivien tai lasta yrittävien kannattaa/pitää huolehtia terveydestään, niin henkisestä kuin fyysisestä. Voihan totaalinen salailu vain lisätä ahdistusta ja paineita..ja vaikuttaa edelleen lapsettomuuteen. Psykofyysisiä kokonaisuuksiahan tässä ollaan.
Aloittajalle, pahoittelen pitkää sepustustani, mutta keskustele miehesi kanssa ja puhu näistä tunteista. Voithan sanoa, että todella tarvitset tukea ja apua..Sinun on pakko puhua asiasta. jos ei ymmärrä, niin voit toki miettiä haluatko 100% kunnioittaa hänen toivettaan vai ehkä ajatella itsesäsi ja henkistä hyvinvointiasi. älä käsitä väärin, en halua vaikuttaa tylyltä, mutta samanlaisessa tilanteessa olevalla, koen että jos jaan asian parhaan ystäväni kanssa, joka pitää slaisuuden kuin muuri, ymmärtää, hoitaa tukee ja auttaa minua, siitä hyödymme loppupelissä niin minä kuin mieheni...Kaikkea hyvää sinulle!

me olemme kertoneet avoimesti kaikille..ei nyt mainostaen asiaa mutta jos lapset on tulleet puheeksi ollaan kerrottu hoidoista jne. minulle on ainakin helpompaa kun asiaa ei tarvitse salailla/häpeillä..

Itse koin helpotuksena sen kun olen voinut puhua lapsettomuudestani läheisempien ystävieni kanssa. Usein on käynyt niin, että heidän ystäväpiireissään saattaa olla muitakin saman kohtalon omaavia ihmisiä ja silloin tietää ettei ole yksin, että on niitä muitakin jotka kärsivät samasta asiasta. Loppujen lopuksi lapsettomuus on hyvin yleistä, jopa työpaikallasi saattaa olla joku joka käy myös läpi samoja asioita kuin sinä... Mielestäni puhuminen asiasta helpottaa ja on joku ulkopuolinen kenelle voi purkaa huonoa oloaan, ei se mies aina kaikkea ymmärrä... Toivottavasti voit puhua edes yhden ulkopuolisen ihmisen kanssa asioista, koska se on mielestäni kuitenkin helpompaa... TSEMPPIÄ TEILLE!!

Hei!

Me olemme yrittäneet saada lasta noin kaksi vuotta. Nyt olemme siinä vaiheessa, että meillä on ensimmäinen IVF. Mieheni oli myös sitä mieltä, että meidän on helpompi, kun tiedämme vain itse asiasta. Vanhempani ovat kovasti toivoneet lastenlasta, joten paine on ollut aika kova. Mielipahaakin aiheutunut. Kerroin miehelleni, että haluaisin jutella asiasta myös jonkun naisen kanssa eli halusin kertoa asiasta pitkäaikaiselle parhaalle ystävälleni. Mieheni ymmärtäväisenä ihmisenä suostui ja niin kerroin ystävälleni. Nyt kadun sitä, koska en ole häneltä saanut minkäänlaista tukea. Kerroin hoidoista, joihin olimme menossa ja avasin sydäntäni. Hän ei ole tämän jälkeen edes soittanut minulle, vaikka kertomisesta on jo aikaa. Hänellä itsellään on lapsia tullut ihan ongelmitta, joten hän ei näytä ymmärtävän tuskaani. Vanhemmille en viitsi kertoa, koska ne vain hössöttäisivät ympärillä entistä enemmän eikä heillä ole neuvoja tästä asiasta antaa. Onneksi kuitenkin on tämä palsta, jossa voin jutella teidän samoja ongelmia kokeneiden kanssa ja rakas mieheni.

on salaisuus. Valitettavasti. Aihe on molemmille kipeä, eikä me pystytä keskustelemaan yhdessäkään vielä asiasta, vaikka yritystä on ollut jo monta vuotta. Hoidot aloitettuamme olemme kyllä puhuneet hoidoista, mutta aiheeseen liittyistä tunteista emme pysty VIELÄ keskustelemaan. Valitettavasti, vaikka muuten jaamme kaikki ilot ja surut keskenämme. Minun muutama kaverini tietää asiasta. Kerroin asiasta silloin kun olimme noin 1/2 vuotta yrittäneet, mutta sen jälkeen emme ole asiasta keskustelleet. He siis tietävät, että yritystä on, mutta eivät esim sitä,mitä hoitoja annetaan jne. Mieheni ei ole tietääkseni kertonut asiasta kenellekään. Tämä on vain niin kovin vaikea asia. Ainoa vertaistuki mulla on täällä teidän kanssanne. Mulla olisi kanssa suuri tarve puhua jollekin siitä, miten vaikealta tämä kaikki tuntuu. Minäkään en oikein jaksa iloita muiden raskauksista ja olenkin pikkuhiljaa etääntymässä omista kavereistani. Jokaisella kun alkaa vuoronperään olemaan perheenperustamisaikeita...Välillä kyllä haluaisin kertoa asiasta ja luulen, että se vois jopa hieman helpottaa, sittenhän oman perheen perustamisesta ei udeltaisi ihan niin paljon.

minä itse halusin kertoa miheni sukulaisille lapsetomuuden salaisuuden ja kerroinkin ensiksi miehelleni joka tiesikin jo suhteemme alusta asti. ja sitten kerroin anopille joka ottiasian ihan tyynesti.ja mieheni veljen vaimokin sai kuulla asiasta keskusteltuamme lapsista ja sijaisvanhemmudesta joten samalle kerroin totuuden omasta lapsettomuudestani.