Kuunnelkaa

Olen työkiireiden takia ollut poissa palstalta, mutta tässä tulee päivitys. Kuten aiemmin sanoi, taitekohta nähtiin jo. Nyt tullaan jo alaspäin. Tässä dataa:

1. Suomalaisten yksityinen kulutus on kasvanut noin 65% vuoden 2001 jälkeen. Kaikki tietävät, etteivät tulot ole nousseet samassa tahdissa. Tämä ei ole kestävää.

2. Eli säästöaste on laskenut. On eletty velaksi. Asia, josta ei paljon puhuta on se, että suomalaisten perinteisti positiivinen säästöaste kääntyi negatiiviseksi jo vuonna 2005. Eli suomalaiset ovat alkaneet nettomääräisesti velkaantua sen sijaan, että säästäisivät. Tämä ei ole kestävää.

3. Tätä ei voi liikaa korostaa, vaikkei media haluakaan siitä puhua. Nyt säästöaste on jo todella vahvasti pakkasella. Itse asiassa karmeinta on se, että suomalaisten negatiivinen säästöaste on tilastojen mukaan ollut aivan samaa tasoa kuin USA:ssa. Tämä ei ole kestävää.

4. Jos katsotaan erityisesti kotitalouksien velkataakkaa, niin Suomessa on USA:n ja Tanskan jälkeen kolmanneksi raskain velkakuorma suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin. Tämä ei ole kestävää.

YHTEENVETO: Suomessa(kin) on tällä vallinut taloudellisilla mittareilla aivan 80-luvun lopun riehaan verrattavissa oleva noususuhdanne, jota sen velkarahoitteisuuden perusteella voi kaikin perustein kutsua KUPLAKSI. Tämän kuplan puhkeaminen on täysin väistämätöntä eikä mikään makuasia. Edelleenkään en ole sitä mieltä, että kokisimme 90-luvun alun kaltaisen laman, sillä tällä kertaa Idänkauppa ei ole romahtamassa. Mutta ... mutta ... mutta ... näpit palaa tälläkin kertaa monella sellaisella asuntovelallisella, joka päätti vasta myöhäisessä vaiheessa osallistua velkarahoitteiseen kulutusjuhlaan. Musta-Pekka jää joka syklissä jollekin käteen.

Jos epäilette sanojani, niin tarkistakaa toteamusteni perusteena oleva data itse:

http://www.stat.fi/tup/maanum/hakemisto.html
141341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

1. Sekä työllisyysaste että palkat ovat parantuneet. Nousu on melko hurjaa ja toki mukana on myös velkarahaa, mutta ei niin paljon kuin annat ymmärtää. 2007 ensimmäisen neljänneksen palkkasumma kasvoi 6%, se on enemmän kuin asuntojen hinnan nousu.

http://www.stat.fi/til/ktps/2007/03/ktps_2007_03_2007-05-15_tie_001.html

2. Väärä päätelmä, myös säästöjä on yhä useammalla ja yhä enemmän. Säästäminen on kasvanut.

http://www.stat.fi/til/vtutk/2004/vtutk_2004_2006-05-09_kat_001.html

3. 2:en toistoa

4. Suomalaisten palkat ovatkin nousussa ja lähestymässä muun euroopan tasoa.


Yhteenveto: Voi olla että kuplan puhkeaminen on samaa luokkaa kuin vuonna 2001.

Äänestä
  • Tätä katselemalla: [http://www.stat.fi/til/vtp/2006/vtp_2006_2007-03-01_kat_001.html]

    Tulojen kasvusta:
    "Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo kasvoi viime vuonna nimellisesti 3,5 prosenttia ja reaalisesti 1,6 prosenttia."

    Säästämisasteesta:
    http://www.stat.fi/tup/tietotrendit/tt_08_06_suhdanneaalto_004.gif

    "Säästämisaste eli säästön suhde käytettävissä olevaan tuloon oli -1,5 prosenttia, kun se edellisenä vuonna oli nolla. Toisin sanoen kotitalouksien juoksevat tulot eivät täysin riittäneet kulutusmenojen kattamiseen. Kotitalouksien kiinteät investoinnit kasvoivat 9 prosenttia asuntorakentamisen lisäännyttyä. Kotitalouksien rahoitusasema oli 5,4 miljardia euroa alijäämäinen."

    Hieman lisää säästämisasteesta:
    http://www.ecb.eu/pub/pdf/other/comparisonhouseholdsavingseuusjpnen.pdf

    "Although the ratios for all three economic areas declined in the course of the 1990s, the difference between the ratios in the euro area (9.6% in 2002) and the United States (2.4% in 2002) is significant and has even risen during that period. Japan has had a household saving ratio close to that of the euro area, except for 2001 and 2002 (5.2%)."

    Vähän tuoreempaa siitä, miten euro-veli säästää:
    "In the fourth quarter of 2006, the seasonally adjusted gross saving rate of households was 13.7% in the euro area (EA13). It was 13.7% as well in the third quarter of 2006, which was the lowest level recorded since the third quarter of 2000. In the EU274, the household saving rate was 11.0% in the fourth quarter of 2006, compared with 11.1% in the third quarter. The pattern was similar to the euro area, although the rates were lower over the whole period."

    Muualla euroalueella siis vanha nyrkkisääntö pätee: "jos et säästä 10%:a et säästä tarpeeksi".

    Ja velkaa otetaan:
    "Kotitalouksien velkaantuminen kasvoi edelleen, velkaantumisaste oli syyskuun lopussa 94,4 prosenttia, korkeampi kuin koskaan aikaisemmin. Velkaantumisaste on luottokannan suhde vuoden käytettävissä olevaan tuloon."

    Palkoista:
    http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_palkat.html mukaan 2000-2006 ansiotaso on noussut 29,9%. 1990-1996 palkat nousivat 32,8%, 1980-1986 palkat nousivat huimat 95,7%.

    Suhteessa muihin euromaihin suomalaisten palkat ovat nousseet about samaa tahtia - pl. UK, jossa nousu on ollut suurempaa ja Espanja (?) jossa vähäisempää. Lähentyminen eurotasoa viikeaikaisten ostovoimatutkimustenkin valossa on pötyä. En valitettavasti muista lähdettä - mahdollisesti joku ECB:n julkaisu.

    Lopuksi suomen kyseenalainen EM-johtoasema asuntoassettien syklisyydestä [http://www.centralbank.ie/data/QrtBullFiles/2005%2004%20Signed%20Article%20Housing%20in%20the%20Euro%20Area%20Twelve%20Markets%20%20One%20Money.pdf]:

    Correlation with the private consumption cycle
    1976-2003 1991-2003
    Belgium 54 −40
    Germany 25 6
    Spain 87 74
    France 67 71
    Ireland 66 87
    Italy 31 23
    Netherlands 83 76
    Austria** n.a. 47
    Portugal n.a. 80
    Finland 92 88
    Euro-12 69 56

    Äänestä

Suomalaisten kotitalouksien yksityinen kulutus per capita:

2001: 11 730.2 USD
2002: 12 888.1 USD
2003: 16 240.1 USD
2004: 18 505.6 USD
2005: 19 370.0 USD

Äänestä
  • ovat maksaneet euroissa. Koska se dollari olikaan 1.3E ja nyt 0.7€ on siinä meillä melkoinen ökönömi.

    Äänestä

  • juu mutta liksan kirjoitti:

    ovat maksaneet euroissa. Koska se dollari olikaan 1.3E ja nyt 0.7€ on siinä meillä melkoinen ökönömi.

    Dollariprosentteina tuo siis tekee jopa 65% kun europrosentteina vain 65%. Palkat tuolla välillä nousivat siis 26,16% (euroissa, dollareissa palkat nousivat 26,16%)

    Äänestä

  • HT-rakentaja kirjoitti:

    Dollariprosentteina tuo siis tekee jopa 65% kun europrosentteina vain 65%. Palkat tuolla välillä nousivat siis 26,16% (euroissa, dollareissa palkat nousivat 26,16%)

    Oikeassa olet. Vaatii vähintään yläastetasoista matikkaa ymmärtää itsestäänselvyytenä, ettei valuutta vaikuta suhteelliseen kasvu- tai laskuprosenttiin. Mutta se tuolta aiemmalta vastaajalta jäi tajuamatta.

    Äänestä

on maksuhäiriöt lisääntyneet jo 20 % viime vuoteen verrattuna ja olkoon se lähtötaso mikä tahansa, niin kyyti on huimaa.

Äänestä
  • Maksuhäiriöt ovat lähinnä puhelin laskuja ja pikavippejä... Ihan vuokralurkin peruskamaa.

    Äänestä

Näin tuo asia todellakin on ja saman voi todeta tilastoista, jos nyt muuten ei ole ihmisten ylivelkaantumista huomannut.

Korkojen hurjassa nousussa ongelmat tulevat nopeasti konkreettisiksi.

1,5 vuodessa 2,2% >> 4,5% (>> 12-2007 5%)

Nyt on tyhmin aika mennä ostamaan asuntoa:
- korkeat korot ja korkein kupla-hinta

Äänestä

Kunpa mahdollisimman moni ymmärtäisi viisaat sanasi! Pahalta näyttää, samat kuviot kuin -90 luvun lamassa. Oikeastaan näyttää pahemmalta, koska yksityiset ihmiset ovat nyt tosi velkaantuneita-eivät yritykset. Kotitalouksien "puskurit" on käytetty. Halpaa työvoimaa tulee muista EU-maista (telakalla jopa 7,-/tuntipalkkaisia) Nyt tulee vielä lisämausteeksi jo kuin salaa alkaneeseen lamaamme Venäjän talouden uusi suunta-tuontitullit, raaka-aineiden omat jalostuslaitokset, oman teollisuuden tukeminen ym. Kusessa ollaan.

Äänestä

Tuohan tarkoittaa sitä, että asuntojen hinnat romahtavat aivan kohta.

Äänestä
  • Hei sinä merkonomisti mikälienet. Huomasitko ollenkaan, että vastasit viisi vuotta vanhaan viestiketjuun!

    Äänestä

  • ¨ ¨ ¨ kirjoitti:

    Hei sinä merkonomisti mikälienet. Huomasitko ollenkaan, että vastasit viisi vuotta vanhaan viestiketjuun!

    Joojoo, mutta ihan kohta rommaa! 5 vuotta sitten oli jo kova alamäki käynnissä, kuten näemme ammattitaitoisen ekonomistin ennusteista. Huh huh, asunnothan ovat tänä päivänä jo lähes ilmaisia. Kyllä tässä on 5 vuotta luisteltu jo sellaista alamäkeä että! Joudun varmaan antamaan jollekin raukkaparalle tukon käteistä kaupantekijöiksi, että ottaisi edes toisen asunnoistani. Voi minua poloista, mitä menin ostamaan tuolloinkin 5 vuotta törkeällä kuplahinnalla :( Musta pekka kädessä nyt nyyhkin yhyyyy :'(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ekonomisti 2 kirjoitti:

Olen työkiireiden takia ollut poissa palstalta, mutta tässä tulee päivitys. Kuten aiemmin sanoi, taitekohta nähtiin jo. Nyt tullaan jo alaspäin. Tässä dataa:

1. Suomalaisten yksityinen kulutus on kasvanut noin 65% vuoden 2001 jälkeen. Kaikki tietävät, etteivät tulot ole nousseet samassa tahdissa. Tämä ei ole kestävää.

2. Eli säästöaste on laskenut. On eletty velaksi. Asia, josta ei paljon puhuta on se, että suomalaisten perinteisti positiivinen säästöaste kääntyi negatiiviseksi jo vuonna 2005. Eli suomalaiset ovat alkaneet nettomääräisesti velkaantua sen sijaan, että säästäisivät. Tämä ei ole kestävää.

3. Tätä ei voi liikaa korostaa, vaikkei media haluakaan siitä puhua. Nyt säästöaste on jo todella vahvasti pakkasella. Itse asiassa karmeinta on se, että suomalaisten negatiivinen säästöaste on tilastojen mukaan ollut aivan samaa tasoa kuin USA:ssa. Tämä ei ole kestävää.

4. Jos katsotaan erityisesti kotitalouksien velkataakkaa, niin Suomessa on USA:n ja Tanskan jälkeen kolmanneksi raskain velkakuorma suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin. Tämä ei ole kestävää.

YHTEENVETO: Suomessa(kin) on tällä vallinut taloudellisilla mittareilla aivan 80-luvun lopun riehaan verrattavissa oleva noususuhdanne, jota sen velkarahoitteisuuden perusteella voi kaikin perustein kutsua KUPLAKSI. Tämän kuplan puhkeaminen on täysin väistämätöntä eikä mikään makuasia. Edelleenkään en ole sitä mieltä, että kokisimme 90-luvun alun kaltaisen laman, sillä tällä kertaa Idänkauppa ei ole romahtamassa. Mutta ... mutta ... mutta ... näpit palaa tälläkin kertaa monella sellaisella asuntovelallisella, joka päätti vasta myöhäisessä vaiheessa osallistua velkarahoitteiseen kulutusjuhlaan. Musta-Pekka jää joka syklissä jollekin käteen.

Jos epäilette sanojani, niin tarkistakaa toteamusteni perusteena oleva data itse:

http://www.stat.fi/tup/maanum/hakemisto.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu