Uusperheen rahat

miehelläni on 5v. tytär... kun muutimmen yhteen maksoimme kaikki puoliksi! viime syksynä ostimme talon maksoimme kaikki yhdessä, otimme siis yhden yhteisen tilin josta maksetaan kaikki. Myös tyttären menot jne.. mielestäni tämä on ollut meillä hyvinkin toimiva ratkaisu... kaikki menee tasan... aika epäreilulta kuullostaa tuo sinun miehesi käyttäytyminen. ottaessaan on tiennyt että sinulla on lapsia. ja mielestäni kun yhdessä asuu niin kaikki kulut ovat yhteisiä..

...ei mitaan keskinaisia testamentteja miehen hyvaksi, han ei ole rikkaa ristiin laittanut teidan puolestanne, odottaa kuitenkin puolta kaikesta. Antaisi siis teille puolet omaisuudestaan? Minusta olisi nyt keskustelun paikka, mina olisin asiat puhunut selvaksi ennen yhteen muuttoanne. Ei tunnu reilulta.

Ette kay koskaa yhdessa matkoilla missaan, koska sinulla ei ole varaa kustantaa itseasi ja lapsiasi, avokkisi maksaa vaan omat kulunsa? Tassa yksi esimerkki, ei jotenkin vaan tunnu "oikealta"....

Ihminen on vain niin hyvään uskova. Puhuin kyllä asioista ja silloin tämä tuntui hyvältä ratkaisulta. Mutta nyt kun elämä menee eteenpäin tuntuu, ettei tässä yhteistäsäveltä löydy. Asunnon hankinnasta on kulunut reilu vuosi, taidanpa odotella sen pakollisen toisen vuoden ja laitatan talon myyntiin, ettei myyntivoitosta tarvitse maksaa veroa. Jos yleensäkän jaksaa odotella. Henkinen epävarmuus on pahinta. Koska tarkistin juristilta asiaa esim. jos avokki kuolisi ennen minua esim. tapauksessa hänen sisarukset voisivat laittaa asunnon vaikka pakkohuutokauppaan, jos on tarve tällöin voisi käydä niin, että minulle jäisi vielä velkaakin. En kestä tätä. Miten helkatissa olen ollut näin sokea vaikka aina tarkistan joka suunnalta asiat jo omassa ammatissakin.

Eli mulla on lähes samankaltainen elämäntilanne.
Aiemmasta avioliitosta kaksi nyt jo murrosikäistä lasta, uudella AVOpuolisolla ei lapsia. Omistaa maita ja talon plus muuta omaisuutta, ei siis velkainen eikä köyhä. Sama juttu mulla että en ole penniäkään häneltä halunnut, vaan haluan itse elättää lapseni. Ostan siis perheen ruuat ja kustannan lasten kaikki kulut. Matkolla käytiin, mutta minä maksoin itseni ja lasten kulut yksin, mies omansa. Mutta kun toisaalta ajattelee, niin nyt ei ole asumiskuluja muita, kun ei tarvitse lainaa tai vuokraa maksaa. Täytyyhän minun kuluihin osallistua, vaikkakin menee tili aina nollille ennen seuraavaa tiliä.
Kyllä minuakin joskus jurppii, kun tietää että on vain pari saturaista tilillä, ja pitäis vielä jonkin aikaa keplotella, mutta ylpeys ei anna periksi mennä pyytämään avopuolisolta rahaa.
Nää on semmosia hankalia juttuja uusissa suhteissa. Ja vaikka ei tämä meidän nyt enää niin uusi ole, niin samana on jatkunut.
Turvatontahan se on kun ei ole laillista oikeutta asua enää omassa kodissa, jos toinen kuolee ennemmin. Lakimies pystyy kyllä tekemään niin sanotun hallintaoikeuden avopuolisolle, mikäli näin halutaan. Silloin voi esim. asua edelleen talossa eikä tarvitse perillisiä pelätä.
Omaisuus ei kuitenkaan siirry puolisolle, saa vain hallita niitä osioita mitkä mainitaan. Täytynee meidänkin miettiä sitä ratkaisua. On kyllä nyt yhteinen lapsi tulossa, joten hän kai se sitten mieheni omaisuuden perii. Vaan en oikein ole kärryillä sittenkään omasta oikeudesta asua talossa jos huonosti kävisi.
Itse en halua tästä senttiäkään. Pääasia että koti säilyisi perheelläni......

Aivan samoin minäkin tein.

Maksoin, että saisin miehen. Suostuin ottamaan riskin, ja hävisin.

Toivon todella, että et joutuisi niin vedätetyksi kuin minä ja lapset aikanaan, toivon todella.

Olet ihan oikeassa, että puoliskosi käytös on väärin sinua ja lapsia kohtaan.

Kyvyttömyys empatiaan ja oman edun tavoittelu on puoliskosi ongelma, ei enää sinun, sillä olet alkanut ajattelemaan itse. Onneksi olkoon, koskaan ei ole liian myöhäistä, aloittaa vaikka uusi elämä, jos niikseen tulee.

Älä suostu ylikäveltäväksi, tai makaamaan tulessa. Lapsesikin ansaitsevat parempaa, senhän jo tiedätkin.

Älä ainakaan ala yhteisiä lapsia tekemään, ennenkuin asiat ovat virallisesti pienintäkin piirtoa myöten selvät, ihan kuin sanoit tekeväsi ja tarkistavasi asiat työssäsikin.

Kerro tunteesi puoliskollesi, rehellisesti suoraan suomeksi. Ajatuksesi laittaa talo myyntiin, oppiipa mies, ettet ole mikään tyhjäpää, ettet suostu ihan mihin vaan.

Parempi erossa kuin menettää mielenrauha ja terveys mammonan tai ihmisen vuoksi, sen tiesitkin vanhastaan.

Minkälainen mies tosiaan on valmis haudanryöstöön, viemään lapsilta leivän ja kodin, ihan älytöntä.

Omani paljastui psykopaatiksi, oli jo aikaisemmin keinotellut kahdelta aikaisemmalta puolisoltaan omaisuuden. Psykopaatti osaa selittää ja vääntää valkoisen mustaksi, jos se on hänen etunsa.

Jos joku asia tuntuu väärältä, se on sitä. Sillä ethän edes epäilisi todenperäisyyttä tai outoutta, jos se olisi normaalia. Se on sitä, että ne kuuluisat " hälytykellot" yrittävät herättää ja varoittaa meitä toimimaan. Eli vaistot suomeksi sanottuna toimivat sinulla, älä vaimenna niiden ääntä.

Oikein pistelee kun luin aloitustasi, tuli omat kokemukset ja traumat pintaan. Mielestäni ketään ei saa käyttää hyväksi, mutta näitä roistoja tuntuu löytyvän.

Sinä olet jo askeleen päässä ratkaisusta, sillä tunnustit ja tunnistit ongelman. Olet rohkea ja viisas, kun aloit kyselemään edes nyt, älä pelkää, usko vain.

Kaikkea hyvää sinulle, kyllä se siitä, kunhan et jää tuleen makaamaan.

maksakoon ensin huikeat elarit entiselle ekalle perheelleen! Vasta sitten on toisen perheensä, jos sitä on, vuoro jos pystyy heitä elättämään. Niinpä, jos pystyy ekat lapset jättää ja vaimonsa, niin pitää sitten pystyä heille maksamaankin, ettei tarvi kituutella. Jos ei pysty, miksi tehdä uusia lapsia ja etsiä uusia vaimoja?? Onhan se loukkaus ekoja lapsiakin kohtaan, jos isä maksaa niiden elämän muttei pysty heitä, ekoja kustantamaan. Mitä ajattelee lapset??? Miksi toiset olisivat tärkeempiä kuin he? Siinä kysymyksiä. Minä ainakin pidän huolene, että mies maksaa muutakin kuin elarit. Jos on ennenkin lapsillemme kaikkea ostanut, niin miksi sitten yhtäkkii lopettas? Onhan se aika harppaus joutua köyhyyteen ja rahapulaan, jos on ennen saanut kaiken.

elätä itsensä ja omat tekosensa??
saathan lapsista lapsilisät ja ruokot,pitääkö jonku ulkopuolisenkin viellä rahoittaa sinun tekosias??
ota vastuu.......

Äitini ja isäpuoleni ovat yli 70-vuotiaita ja minä olen noin viisikymppinen. Kun viimeksi tulin heidän luokseen (ulkomailta) poikani kanssa käymään, isäpuoleni kielsi äitiä ostamasta ruokaa meille, joten hain itse ruokamme kaupasta. Kun aamulla etsin jääkaapista leikkeleitä, joita olin pojalleni ostanut, olivat ne salaperäisesti hävinneet eli joku muu ole ne popsinut suuhunsa.

Olin muutaman päivän poissa heidän luotaan ja palasin sinne sisarpuoleni, joka on isäpuoleni biologinen tytär, kanssa käymään, niin jo oli pöytä laitettu koreaksi, kun tulimme!

Ajattelen monesti, mitä pahaa, olen tehnyt, kun minun on niin paljon pitänyt kärsiä. Tuskin tulen enää koskaan Suomeen, ainakaan heidän luokseen.

Olen lapseton ja vaimollani, jonka kanssa olen elänyt lähemmäs kymmenen vuotta, on kaksi pian aikuista lasta ja asuntolainaa lyhennellään vielä pitkään.

Minä olen ajatellut, että olisi todella kitupiikkimäistä, että alkaisin makselemaan vain omasta kulutuksesta asioita ja kun palkkani on hiukan vaimoni palkkaa isompikin ja kyllä kait sitä nyt haluaa, että vaimollakin on jotain joskus itselleen laittaa ja sitä sanonkin...ja muutenkin sillain sitä yhdessä mennään laskematta rahoja. Toki katson, että työssä käyvänä itsellekin saan jotain mitä tarvinkin.

Kuluu, mikä kuluu, vaikka perheessämme säästäväisyydestä ja järkevästä rahan käytöstä on puhuttu. Ovat alkaneet ymmärtämäänkin, kuin kallista kaikki eläminen on, ja että asioista on tingittävä ja ei tarvi olla aina haluamassa jotain, vaan pitää olla tyytyväinen terveyteen ja monipuolisen ravinnon saantiin ja turvallisuuteen.

Tottakai se taloudellinen häviäjä on se lapseton isä -tai äitipuoli, mutta onhan se nyt älytöntä, ettei voisi ollenkaan osallistua ja joustaa oman perheen kuluihin. Minä ainakin annan perheemme nuorille aina joskus jonkun vaaterahan tms. mukavaan juttuun, etenkin kun näen kuinka kiitollisia ovat aina saamastaan pikkurahastakin. Jos tulisi vain kylmä kiitos, niin "löysän" rahan jakelukin loppuisi sitten.

Mitä tulee tuohon testamenttiasiaan, niin lienee selvää, ettei sellainen mies tai nainen ansaitse mitään, jos ei ole osallistunut perheen kuluihin itseltään joustaen.

Meidän tapauksessa minä taas voisin ottaa suoraselkäisenä osuuteni unohtamatta vaimoni lapsia...jotenkin se vaan on näissä asioissa ollut helppoa, vaikka vaikeuksiakin on mahtunut mukaan. Lienee olen oppinut äidiltäni reiluutta kaikin puolin, vaikka hänkään ei ole koskaan mikään rikas ollut.

Toivotan hyvähenkistä keskustelua näihin asioihinne, jos ne vastaan tulevat. Ihmettelen, jos avomiehesi ei edes suutaan voi avata olkoon mielipide mikä tahansa, mutta aiahan sitä voi perustella ja puhua asioista. Ymmärrän tunteesi, mikäli teillä taloudelliset asiat ovat todella tuolla mallilla.

myös valmis jättämään sinulle ja lapsillesi osuutensa yhteisestä asunnosta. Eikö se merkitse mitään? Onko suhteenne vielä suht uusi, entä hänen suhteensa sinun lapsiisi?

- keskinäisellä testamentillahan vain sinä hyötyisit, avokkisi jakaisi lastesi kanssa vain asuntovelan...

minusta tuo on reilua! en minä ainakaan toisen muksujen menoja makselisi. Eikä tarvitsekkaan! Minusta hän saa tehdä OMILLA rahoilla ihan mitä haluaa niin kuin sinäkin! Olet lähtenyt mukaan ja tiennyt paljonko tulet laskuja maksamaan niin turha valittaa.

Mennessämme yhteen miehelläni ei ollut mitään omaisuutta, perintöä kyllä tulee saamaan jossain elämän vaiheessa paljonkin. Mentiin naimisiin 4 vuotta sitten, tehtiin samalla avioehto, eli hänet perii hänen perillisensä ja minut tietysti omani, joita meillä on myös yksi yhdessä. Mieheni perintöön ei ole minulla mitään nokan koputtamista enkä minä tosiaan rahan takia hänen kanssaan yhteen mennytkään. Kaikki arkikustannukset jaamme tasan, nyt on yhteinen asunto hankittu, jossa velat ja osuudet ositeltu maksamiskyvyn mukaan. Tietenkin minulla olisi käyttää enemmän rahaa, jos miehenin ei olisi elatusvelvollinen. Hän tottakai huolehtii elatusmaksusta yksin, mutta käytännössä kun kuitenkin ostamme kaikilla yhteisillä loppurahoilla ruuat ja maksamme laskut ja ostamme lahjat ja tavarat tänne kotiin molemmille lapsille, osallistunhan sitä kautta välillisesti niiden elarienkin maksuun. Pitäisin silti melko outona, jos nämä loppurahat käyttäisimme vain omiin menoihimme, jolloin minulla olisi käyttää parempituloisena selvästi enemmän kuin miehelläni, ja katselisin miten hän kitkuttelisi, ja katselisin miten hän ei saisi ostettua kuin lihamakaronia ja minä vetäisin sivussa pihvit itsekseni... Mikä parisuhde se sellainen on? Tuo keskinäinen testamentti myös vielä tehdään hallintaoikeuksineen, koska en minä ainakaan tahdo että kuollessani tulisi mitään kovaa ahdinkoa ihmisille joita rakastan. Tilanne on tietysti siinä mielessä eri kuin ap:llä, koska mieheni on etähuoltaja, ap ilmeisesti lähihuoltaja. Kyllä minun mielestä arkimenot parisuhteessa kuuluu jakaa, ja ruokakustannukset varsinkin... Tietysti ap:n on mietittävä, olisiko hänen mahdollista asua ylipäätään kuten nyt asuu, jos ei olisi hankkinut avokkinsa kanssa yhdessä asuntoa. Eli onhan se sitten edes elintasoon osallistuminen. Mitä tulee lomareissuihin, jaa-a, eipä monella sellaisiin ole varaa, mutta jos minulla olisi niin paljon ylimääräistä että olisi mahdollista lähteä ja kustantaa puolisoni, joka ei muuten pystyisi lähtemään, niin totta kai sen tekisin. Haluaisinhan minä hänet mukaani, ja jos hänen lapsensa ja yhteisemme olisivat tulossa mukaan, niin eipä siinä kummempaa, jos massia piisaisi niin tottakai tulisivat. Ja jos ei piisaisi, niin sitten emme menisi.

mutta henkilökohtaisesti olen pitänyt itsestään selvänä että minä huolehdin lähilasteni kuluista ja mies hoitaa taloudelliset velvoitteensa omaan biolapseensa. Ei hän ole elatusvelvollinen minun lasteni suhteen.

Näin on toimittu ja toimii hyvin. Muutenkin kulut pannaan puoliksi, ruuasta minä maksan ennemmän.

Käytännössä jos mennään kahdestaan syömään tms. mies yleensä maksaa kaiken. Minusta se on huomioimista.

sulla olla syy yhteenmuuttoon,raha,parempi toimeentuloko?

Mies on eronnut ja hänellä on lapsia. Meillä on yhteinen tili jonne molempien palkat menevät ja naäi jokapäiväiset kustannukset menevät tasan samoin kuin talon laina. Mutta se on vain erotus että minä omistan meillä kaiken. Mieheni sanoi heti alussa että hän on kerran menettänyt kaiken niin on sama että minäomistan kaiken. Silti me pidetään kaikkea yhteisenä vaikka ne nimellisesti minun ovatkin, eikä mieheni ex tai lapset saa mitään. Ja sen on ex aiheuttanut tempauksillaan jotka jatkuvat yhä vuosien jälkeen.

Minulla kaksi lasta ja hänellä ei yhtään. En koskaan kuvitellutkaan, että hän osallistuisi lapsieni elatukseen. Jos olisin ollut yksin, niin minunhan olisi pitänyt selviytyä. Saat lapsista lapsilisinä ja elatusmaksuina ainakin 450 ja kun siihen lisätään sinun velvollisuus huolehtia lapsista, niin johan on jossain vikaa, jos ei sillä summalla pysty tarjoamaan lapsille kelvollista elämää.
Miehesi osallistuu jo kuluihin, jos maksaa puolet asumisesta, eikö hänen pitäisi oikeasti osallistua vain 1/4 osalla. Mitenkäs on muut laskut, maksatko niistä oman osuutesi.
Mieheni on edelleen "rikas" ja nykyään antaa minun lapsilleni aivan älyttömiä rahasummia ja lahjoja (opiskelevat). Ollaan kuitenkin puhuttu monesti asiasta ja hän todella kunnioittaa sitä, että missään vaiheessa en yrittänyt käyttää hyväksi hänen rahavarojaan, eiköhän se rakkaus kuitenkin ollut tärkeintä.
Mitä tulee testamenttiin, niin oletko edes kysynyt, minkälaisen testamentin hän haluaa. Voihan olla, että siinä lukee edunsaajaksi sinun lapsesi.

asunnon johon sinulla ei tunnu olevan rahaa. Toinen vaihtoehto on, että asunto siirtyy kokonaan miehelle ja samoin lainasi. mies ei ole velvollinen maksamaan tai avustamaan sinua. On ihan reilua säästää omat rahat. Puolet hän on maksanut kuitenkin.

Olen tätä asiaa paljon joutunut pohtimaan ja olen todennut, että yhtä yksittäistä syytä "tarkkaan taloudenrajaamiseen" minulla ei ole. Monet syyt ovat enemmänkin tunne- kuin järkiperäisiä.

Itse olen siis tilanteessa, jossa avomiehelläni on 3 lasta etänä elätettävänä ja minulla ei ole lapsia. Lisää lapsia ei tule (miehen päätös) ja koen aika voimakkaasti, että koska minulle ei perhettä "suoda", niin minä en kyllä lähde elättämään hänen aiemmasta liitosta olevia lapsia. Mielestäni se olisi näin lapsettomana "lisävääryys" minua kohtaan.

Miehelläni on elareiden ja pitkien tapaamismatkojen vuoksi taloudellisesti tiukkaa, mutta niin kauan kun hän ostelee ylimääräisiä lahjatuliaisia, vaatteita, kännyköitä yms., niin en aio osallistua "lasten laskujen maksamiseen" muuten kuin esim. ostamalla ruuat kun he ovat kylässä, aivan kuten tarjoaisin ruuat muillekin toivotuille vieraille.

Olemme "joutumassa" samaan tilanteeseen kuin tekin olette, avomieheni on kovasti ostamassa meille yhteistä omakotitaloa. Sillä erotuksella, että talo kyllä tulisi 50:50 omistukseen, mutta(!) sitten käytännössä voisi mennä esim. niin, että minä maksaisin tuosta lainakuluja 800e/kk ja mies 200e/kk.. Lisäksi minulla on huomattavat säästöt (edellisen asunnon myynnistä), jotka sijoittaisin alkupääomaksi talon hankintaan..

Enkä tässä tilanteessa uskalla ottaa miehelleni puheeksi sitä, että se ei taloudellisena järjestelynä ole mielestäni reilu. Haluaisin juuri niin kuin teillä, että kumpikin huolehtisi omasta puolikkaastaan, mutta miehelle se ei ole taloudellisesti mahdollista. Vakava pulma.. saisimme unelmien omakotitalon, jos minä sen käytännössä maksaisin.. ja mies omistaisi siitä puolet. Tähän saakka olen "talokaupat" ratkaissut siten, että olen aina löytänyt taloista jotain vikaa, ettei ne kelpaa..

Entä jos tulee ero (erona tai vielä pahempaa, kuoleman kautta)? Sitäkin on pakko miettiä. Minulta menisi koko elämän mittaiset säästöni ja olisin yksin ja puilla paljailla. Väittäisin, että tuolloin olisin ollut tyhmä kun olin tuollaiseen järjestelyyn suostunut.

Avioliitto (meillä suunnitelmissa) muuttaa tilannetta vai kuoleman tapauksen osalta (jos ei tee avioehtoa, jota myös jo harkitsen).
Eli jos minä kuolen ensin, niin mieheni perii minut. Mutta vaikka toisin luulisi, niin miehen lapset eivät perikään sitä "minun puolikasta" ilman testamenttia! Enkä näin haluakaan tapahtuvan. Eli kun miehestä sitten aika jättää (x vuoden kuluttua), niin 50% hänen omaisuudestaan (josta osa minun perintöäni) ns. palautuu takaisin MINUN sukuuni. Ja silloin perimisvuorossa ovat äitini ja isäni (jos elossa) tai sisareni jne.. Ja näin haluankin tapahtuvan.
Ja tuosta voi lukea lisää http://www.laki24.fi/pepe-perimysleski-puoliso.html

Jos taas mies kuolee ensin, niin hänen lapsensa (jos meillä ei ole avioehtoa) perii sen 50%, mutta minulla on ELINIKÄINEN asumisoikeus.

Kommentoisin vielä tähän, että minulla ei ole mitään avomieheni lapsia vastaan. Me tulemme erittäin hyvin toimeen, mutta minulle he ovat vain "ihan kuin naapurin lapsia" eli minulla ei ole heihin mitään tunnesiteitä, en koe heitä mitenkään rakkaiksi tai tärkeiksi muuten kuin sillä tasolla, että kanssaihmisiä pitää kohdella hyvin ja kunnioittavasti (elämän filosofiani). Tästä syystä en esim. halua, että he perisivät minut. Ennemmin anna perintönä rahat sisarelleni tai vaikkapa kummipojalleni, joka on minulle paitsi läheinen myös erittäin rakas.

Luonnekysymys myös miten rahoihinsa suhtautuu. Tulen itse köyhistä oloista ja en ole koskaan elämäni aikana ollut kovin tuhlaileva luonne. Olen aina miettinyt tarkkaan mihin rahani pistän. Jo opiskeluaikana säästin ensiasuntoon, joten kyllä varmasti sekin vaikuttaa siihen, että haluan "hallita" rahavirtani.

Avomieheni maksaa puolet asumisesta sekä ruuasta, koska meillä vaihtelevasti lapsia kummankin aikaisemmista liitoista kyläilemässä tai pysyvästi asumassa.

Auton maksan itse, kaikki siihen liittyvät kulut, paitsi bensa puoleksi. Auto on minun, mutta kyyditsen häntä tarvittaessa mihin vain.

Sitten minulla näin ollen menee hurjasti enemmän arjessa rahaa. Avomiehelläni säästyy rahaa, koska ei ole autoa tai mökkiä, kuten minulla ja siitä kuluja, ei tuloja (perikunnan mökki).

Näillä säästyneillä rahoillaan avomieheni varustaa kahta lastaan kännyköillä, tietokoneilla, televisioilla yms. sekä ostelee itselleen kaikenlaista omaisuutta, minkä sitten ehdottomasti saattaa minun tietooni, että nämä ja nämä ovat sitten Hänen omilla rahoillaan hankittuja ja sinulla ei taida olla paljonkaan tavaraa täällä (kun en niitä saanut ottaa entisestä elämästä mukaan, kun avomieheni halusi kaikki omat tavaransa tunkea, siis mitään ei kelvannut minulta...yksi pöytä kylläkin, mutta käski sen viedä mökilleni, vaikka oli kallis pöytä. Tilalle hankittiin uusi vastaavan lainen mutta hänen mielestään hienompi.

Minä en pysty hankkimaan mitään, vaikka avomieheni kannustaisi minuakin varustamaan yhteistä kotiamme, koska hänen hankkimansa tavarat voivat käytössä kulua!
Pelkään kovasti, että hän on nyt pääsemässä hyötymään varusteluissaan tilanteessa, koska asumis- ja ruokakulut ovat nyt sitten paljon edullisempia hänelle, kuin silloin vuokralla lastensa kanssa asuessaan ennen avoliittoamme.

Eron tullessa jään sit puille paljaille ja hän kahmaisee mukaansa hankkimansa tavarat. Hän ei halua kihloihin tai avioon, koska hänen mielestään en ole ollut tarpeeksi kiltti päästäkseni naimisiin. Hän sanoo, että jos hän lupaa mennä kihloihin, kun olen tarpeeksi kiltti ollut, se kannustaa mua kiltteyteen.

Olen tavallinen, työssäkäyvä nainen. En ruma, mutta en mallinmitoissakaan. Avomieheni ihannoi alvariinsa naisten vartaloita ja kertoo, minkälaisista naisista miehet yleensä pitävät. Kerroin, että hän on jäänyt vähän keskeneräiseksi. Hänen entinen eukkonsa painaa muuten 110 kg!!Joten ainakin hänet pesen mennen tullen.

Tästä kaikesta mun pinna palaa ja roikun miehessäni epätoivoisesti, että rakastatko mua varmasti, mitä voisin tehdä hyväksesi yms.
Seksiä annan, mutta mitään lämmittelyjä en saa osakseni. Avomieheni ei pidä läheisyydestä, kosk a hänen ihonsa saattaa hiertyä halatessa. Joten seksitilanteessa olemme suht kaukana toisistamme, niin paljon kuin se on mahdollista.
Uskokaa tai älkää tämä tarina on totta joka ikinen sana.

Ai että, kun jaksais aloittaa oman elämänsä. Ahdistaa, mutta alussa siis tein kaikkeni ja jopa maksoin ravintolailtoja uudelle miekkoselleni, kun edellinen suhde oli päin seiniä ja olin nyt löytänyt ns. kunnollisen miehen. Olen paljon kiltteyttäni maksanut hänelle baarikaljoja yms. ja hän laskee joka pennin aina.
Jos hän laittaa 50 cnt johonkin ostoskärryn koloon ja unohdan sen lompakkooni, hän kohta sanoo, että missä se hänen 50 cnt on? Ja jos hän tarjoaa konjakistaan mulle paukut, hän hinnoittelee sen ja lisää velkalistaan.

Kaikki lasteni juhlat ja aivan kaiken maksan yksin, vaikka hän sitten popsii niitä herkkuja sujuvasti lastensa kanssa. ARGH:((

kuinka onnekas olenkin itse sattunut olemaan. Eli uusioperhe ja molemmilla on lapsia ennestään, ei yhteisiä. Miehellä on talo ja muuta omaisuutta ja minä tulin työttömänä ja lapsen ja matkalaukun kanssa.
Rahasta ei ole oikeastaan keskusteltukaan kuin muutaman kerran eikä sitä ole myöskään tarvinnut ajatella että kuka maksaa mitäkin. Kaiketi se on sitten se asenne että tässä ollaan yhdessä ja kaikki yhdessä hoidetaan.
Kun tulin aika pian seurustelun alettua vieraalle paikkakunnalle ja maalle niin mies osti auton mulle että pääsen kulkemaan kun muuten ei matkat onnistu. Puhetta taisi olla ettää bensat maksan itse mutta kun ei rahaa vaan ollut niin mentiin pankkiin muutettiin miehen tili yhteiseksi. Sinne on siitä lähtien kaikki rahat tullut molemmilta ja mennyt myös eikä sitä ole ajateltukaan sen jälkeen.
Panee miettimään onko siinä sitten se että kaikki ne muut asiat mitä ollaan jaettu niin on olleet huomattavasti arvokkaampia. Kun ollaan kuitenkin sitouduttu tähän liittoon ja yhdessäoloon kokoelämän kestävänä. Raha-asiat on olleet toissijaisia parisuhteen ja lasten asioihin verrattuna.
Sairausaikanani joka oli melkein kaksi vuotta niin minun lapseni kulut menivät suunnilleen näin: kelan lapsilisä yksi kolmasosa, oma isä yksi kolmasosa ja nykyinen mieheni maksoi sen viimeisen kolmasosan kun oma talouteni oli melkein nollaa. En vain ole ajatellut sitä koska meillä on se yhteinen tili ja muutakin ajateltavaa tietysti..
Että olen kyllä onnekas siinä mielessä ollut viakka en ole sitä aiemmin tajunnutkaan..
***************************************
Kyllä muista -vastauksena kysymykseesi- tuntuu oudolta että samassa taloudessa asuu parisuhteessa kaksi ihmistä joilla on aivan erilainen taloustilanne. Ihan kuin se tosiaan olisi oire jostain aivan muusta?