Mun pikkuveljeni kuoli syöpään ollessaan 11-vuotias. Tästä on kyllä kulunut jo kolme vuotta. Olimme koko perhe täysin surun murtaneita. Pienin veli ei tosin silloin tajunnut vielä tapahtunutta, kyseli vain isoveljen perään. Myöhemmin totuus valjennut hänellekkin. Reilun kahden kuukauden kuluttua hän olisi täyttänyt 14v. Jami kuoli sis leukemiaan. Kukaan kuka ei ole kokenut itsellään tai lähimmäisellään tälläistä sairautta, ei voi mielestäni tajuta sitä. En toivo syöpää kenellekkään, vaikka tänä päivänä moni syöpäpotilas pystytään hoitamaan. Jamia ei pystytty hoitamaan. Rest In Peace rakas veli Jami Jesper.
Eräs kertomus..
pspspdf..
61623
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuoli syöpään - tosin ei lapsena vaan 32-vuotiaana. Sairastuttiin yhtä aikaa, veljen vei keuhkosyöpä kahdeksassa kuukaudessa diagnoosista. Minä olen sitkeähenkisempi ilmeisesti.
Moni syöpälaji on sellainen, että siinä vaiheessa kun se alkaa antaa merkkejä itsestään, kaikki hoito tulee jo liian myöhään.
Lapsen kuolema on aina hirveää, jotenkin anteeksiantamatonta, epäoikeudenmukaisuuden huippu.
miten niin anteeksiantamatonta? lapsen kuolema siis. kenelle pitäisi antaa anteeksi? häh? mä oon pihalla.
takaisin sinne riitelyareenalle.
heh heh heh...ihan oikein!!! :)
"Lapsen kuolema on aina hirveää, jotenkin anteeksiantamatonta, epäoikeudenmukaisuuden huippu."
Ööh? Lapsihan on ihminen siinä missä muutkin, aikuiset ja vanhukset.
Minä jotenkin kyllä tajuan. Olen itse haudannut ensimmäisen lapsemme ja se tuntui kauhealta, aivan erilaiselta ja paljon pahemmalta kuin esim. isäni hautaaminen.
Epäoikeudenmukaisuus tulee siitä että juuri alkanut elämä sammuu. On jotenkin oikeampaa kun vanhus kuolee vaikka se on monesti läheisille hyvin surullista mutta se on järjestys tässä maailmassa. Nuorena synnytään vanhana kuollaan, ei päinvastoin.
Tämä taitaa olla meikäläisen mielialalle huonoin mahdollinen keskustelunaihe :-(