vastaan

ihanata!! Kohta päästään jalostamolla nauttimaan 12 tunnin päivistä! Ai että sitä ollaan ootettu. Kyllä se on hienoa kun ei tarvitse enää tapella jonniin joutavista asioista muijankaan kanssa ja lasten luvusta kotona käydessähän selviää nopeesti! Sosiaalisetkontaktit lisääntyvät, tosin työmaalla, mutta sehän se visiin on tarkoituskin! Kyllä on hienosti suunniteltu ja nämä suunnittelijat, tottahan toki, perustavat kaiken tämän omakohtaiseen kokemukseen vuorotyöstä! Ei voi kun ihailla. Ihanteellista ajatusmaailmaa edustaa myös kyselyn tulos vapaitten osalta! Kolmenviikonvapaat katsottiin liian pitkiksi? On se hieno oivallus, senkin ajan voi käyttää tehokkaasti olemalla työnantajalle mieliksi!! Varmaankin nämä myötäjuoksijat kysäisevät osastopäällikön mielipidettä myöskin perhettä suunnitellssaan..lasten lukumäärä ym...onko firman edun mukaista!!
527658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Työmaalla ei kukaan "toisinajattelija" uskalla sanoa mitään, joojoo-miehet määräävät. Nurkan takana puristellaan sitten nyrkkiä taskussa.

Äänestä
  • nyt kerkee ainakin katsoo leffat loppuun ; )

    Äänestä

  • on sellainen muistikuva että Ruotsissa kiellettiin vastaavissa laitoksissa, 12 tunnin tekeminen, vai kielsikö sen joku eu määräys? Mut kuitenkin syy oli se et työvuoro on turvallisuutta ajatellen liian pitkä! Mut eihän sellaiset määräykset meitä koske, ei ,ei. Tämä suurin myötäjuoksia, plm hännystelijöineen kun päättää niin siihen on tyytyminen! Jos 54% on puolesta ja tällä tuloksella tämä elukkamainen järjästelmä otetaan käyttöön niin jää toiselle puolen aikamoinen oppositio! Jakaa porukkaa aika tehokkaasti, ehkä pidemmäksikin aikaa. Vielä tuosta Ruotsin tapauksesta, kulkee se tieto meiltäkin eu:n suuntaan!

    Äänestä

  • Miten mulla kirjoitti:

    on sellainen muistikuva että Ruotsissa kiellettiin vastaavissa laitoksissa, 12 tunnin tekeminen, vai kielsikö sen joku eu määräys? Mut kuitenkin syy oli se et työvuoro on turvallisuutta ajatellen liian pitkä! Mut eihän sellaiset määräykset meitä koske, ei ,ei. Tämä suurin myötäjuoksia, plm hännystelijöineen kun päättää niin siihen on tyytyminen! Jos 54% on puolesta ja tällä tuloksella tämä elukkamainen järjästelmä otetaan käyttöön niin jää toiselle puolen aikamoinen oppositio! Jakaa porukkaa aika tehokkaasti, ehkä pidemmäksikin aikaa. Vielä tuosta Ruotsin tapauksesta, kulkee se tieto meiltäkin eu:n suuntaan!

    12 tunnin työpäiviä neljä peräkkäin ja kuus päivää vapaata, kymmenen päivän periodossa. Kyl on kamalaa miten jaksatte vääntäytyä duuniin ja noilla vapailla?

    Toistaiseksi kaikki ne, joiden kanssa olen jutellut kahden kesken, ovat 12-tuntista vastaan. Tunnen "aika" monia...

    Äänestä

  • Älkää jaksako marista kirjoitti:

    12 tunnin työpäiviä neljä peräkkäin ja kuus päivää vapaata, kymmenen päivän periodossa. Kyl on kamalaa miten jaksatte vääntäytyä duuniin ja noilla vapailla?

    joissakin ammateissa tehdään useampi vuorokausi töitä putkeen - ja yhtä monta vuorokautta vapaata perään. eikä valiteta.

    Äänestä

  • öölman kirjoitti:

    Toistaiseksi kaikki ne, joiden kanssa olen jutellut kahden kesken, ovat 12-tuntista vastaan. Tunnen "aika" monia...

    toinen tekee 12 tuntia ja kuus vapaata ja toinen seitsemän yötä ja seitsemän vapaata, eikä hullumpi järjestely ollaan periaatteessa aina kotona ja raha juoksee...
    Joka kuukausi "viikon talviloma" että sillee:)

    Äänestä

  • öölman kirjoitti:

    Toistaiseksi kaikki ne, joiden kanssa olen jutellut kahden kesken, ovat 12-tuntista vastaan. Tunnen "aika" monia...

    täällä! Jos tämä systeemi tulee niin jää meitä aika laaja oppositio ja se varmasti kuuluu!!

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Ääntä ja meteliä maailmaan mahtuu :)Aina löytyy heitä jotka eivät halua uudistuksia ovat jämähtäneet paikoilleen, olisko he vanhoillisia niitä preesveniläisiä:)

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    täällä! Jos tämä systeemi tulee niin jää meitä aika laaja oppositio ja se varmasti kuuluu!!

    se hassua jos tyytyis enemmistön mielipiteeseen. Huudella pitää, vaikka vaan lämpimikseen. Varsinainen änkyrä.

    Äänestä

Onneksi tässä järjestelmässä on vain 136 työpäivää vuodessa, niin että on sitten aikaa kuunnella sitä muijan nalkutusta oikein urakalla, ja onneksi työterveyshuollosta saa lähetteen strelisaatioon ilmaiseksi, niin ei tarvi huolehtia siitä perhesuunnittelustaan. Ei paljon paina yksi kolmenviikon vapaa rospuuttoaikana, kun nyt tuntuu siltä, että on jatkuvasti vapaalla.Monellakos täällä turhautumustaan purkavalla rassukalla sitten on omakohtaista kokemusta 12-tuntisesta vuorojärjestelmästä muuten kuin viiden päivän työputken jälkeen 12-tuntisista viikonlopuista. Ai sitä ihanaa seitsemän päivän työputkea, onneksi tässä järjestelmässä ehtii jo pitkälle vapaalle....

Äänestä
  • vuosia tehty 12h... parempaa vuorosysteemiä saa etsiä...voittaa kaikki aikaisemmat.

    Äänestä

  • käyny terveystalolla? Tekivät vissiin sulle lobotomia-operaation, sterilisaation ohella? Mut onhan sulla, vuorojen välillä, ruhtinaalliset 6 päivää aikaa toipua! Tuollaisella vapaallahan kerkiää käymään vaikka etelänmailla, tosin reisut sinne taitaa kestää pitempään mut varmasti tuuraajia löytyy!! Et ole kysynyt et saisitko erkoisluvalla ruveta tekemään 24 tuntista, kun tunnut niin viihtyvän työmaalla? Kyllä ne varmaan noin innokkaalle kulille jotain järjestää?

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    vuosia tehty 12h... parempaa vuorosysteemiä saa etsiä...voittaa kaikki aikaisemmat.

    noita ilmoja pidellyt, hoh ,hoijaa!!

    Äänestä

  • Oot sitte kirjoitti:

    käyny terveystalolla? Tekivät vissiin sulle lobotomia-operaation, sterilisaation ohella? Mut onhan sulla, vuorojen välillä, ruhtinaalliset 6 päivää aikaa toipua! Tuollaisella vapaallahan kerkiää käymään vaikka etelänmailla, tosin reisut sinne taitaa kestää pitempään mut varmasti tuuraajia löytyy!! Et ole kysynyt et saisitko erkoisluvalla ruveta tekemään 24 tuntista, kun tunnut niin viihtyvän työmaalla? Kyllä ne varmaan noin innokkaalle kulille jotain järjestää?

    Kyllä en tunne ketään täältä muualta joka haluaisi tehdä tota jalostamon nykyistä järjestelmää se on ihan järkyttävä koko ajan töissä ja sitten on joku hikinen 3 viikon vapaa.12 tunnin järjestelmässä voit vaihtaa kaverin kanssa yhden neljän putken ja sitten on 2,5 viikon vapaa.Siellä jalostamolla on muutama vanha parta jotka haluu pitää nykyisen koska vanhalla iällä muutokset elämän rytmiin otetaan niin vakavasti ja vasta hankaisesti vastaan.Ei noista vanhoista parroista tarvii välittää.Ei ne kumminkaan uskalla edes sisäisellä keskustelupalstalla omalla nimimerkillä kirjoitella vaan täällä avautuvat,säälittävää.

    Äänestä

  • Oot sitte kirjoitti:

    käyny terveystalolla? Tekivät vissiin sulle lobotomia-operaation, sterilisaation ohella? Mut onhan sulla, vuorojen välillä, ruhtinaalliset 6 päivää aikaa toipua! Tuollaisella vapaallahan kerkiää käymään vaikka etelänmailla, tosin reisut sinne taitaa kestää pitempään mut varmasti tuuraajia löytyy!! Et ole kysynyt et saisitko erkoisluvalla ruveta tekemään 24 tuntista, kun tunnut niin viihtyvän työmaalla? Kyllä ne varmaan noin innokkaalle kulille jotain järjestää?

    Kyllä omalla kokemuksella voin sanoa että 12h järjestelmä on törkeän paljon parempi ja kevyempi kuin mikä teillä nykyään on käytössä.(pari vuotta sitä tehneennä ja toivottavasti ei koskaan enää) Ja niistä lomista...itse olin viime talvena 2kk etelän lämmössä eikä tarvinnut olla 24h töissä että sain sen loman. Omassa paikassani on 100% kannatus meillä käytössä olevalla 12 tuntisella vuorojärjestelmällä.Ihmettelen miten te ette ehdi niitä lapsianne ja vaimojanne nähdä 12 tuntisessa järjestelmässä jossa on 50 päivää vähemmän töihin lähtöjä.No mutta jokaisella on omat näkemyksensä, mutta luulenpa että osan mieli muuttuu jos ja kun teette sitä. Tietty pelottaahan se kun rutiinit muuttuvat ja ei nää niin usein työkavereita.

    Äänestä

  • Oot sitte kirjoitti:

    käyny terveystalolla? Tekivät vissiin sulle lobotomia-operaation, sterilisaation ohella? Mut onhan sulla, vuorojen välillä, ruhtinaalliset 6 päivää aikaa toipua! Tuollaisella vapaallahan kerkiää käymään vaikka etelänmailla, tosin reisut sinne taitaa kestää pitempään mut varmasti tuuraajia löytyy!! Et ole kysynyt et saisitko erkoisluvalla ruveta tekemään 24 tuntista, kun tunnut niin viihtyvän työmaalla? Kyllä ne varmaan noin innokkaalle kulille jotain järjestää?

    Oletko koskaan miettinyt, että kaikkien Nesteläisten elämä ei pyöri sinun etelän matkan ympärillä, jos nyt Emäsalon kärki ulkomailla on. Ja eihän se ole muiden "työkaverien" vika jos sinulla ei ole ketään kaveria, joka suostuu tuuraamaan...Tarvis ensin olla lääkitys kohillaan....

    Äänestä

  • 12h kirjoitti:

    ole miettinyt tuota asiaa! Kun ei sitä tuossa 8 tunnin aikana oikein kerkiä. Mut tuo aika probleemahan korjaantuu, kunhan päästään siihen, etten sanois, jumalaiseen 12 tunnin järjästelmään! Sitten sitä on aikaa miettiä, tuollaisia syvällisempiäkin asioita, kuten Nesteläisten pyörimiset, kuka kenenkin ympärillä! Voi että tuskin jaksaa oottaa. Saa käyttää tuuraajia, kuka kotona, kuka töissä, kyllä pääsee helpolla! Suhteet "työkavereihin" saavat aivan uuden ulottuvuuden! Töihin lähteminen, se yhtä juhlaa onkin! Saahan siellä kerrankin riittävästi viettää laatuaikaa, niin läheisten "työkavereitten" kesken! Vaimokin tykkää 12 tuntisesta, ainut huoli ett kestääkö tuuraajalla kunto! Taidan sittenkin kallistua 12 tunnin kannalle.....

    Äänestä

tietyömaalla tehdään 12h ja pitempääkin työpäivää.Hyvin on jaksettu vaikka keho huutaakin välillä armoa armottomassa paahteessa ja raskaissa miesten töissä.Ei kannata siirtyä 12h järjestelmään jos on kynis...tai muuten lankakäsi

Äänestä
  • jalostamon vuorojärjestelmä ensi vuodeksi. Minulla kun oli harhainen käsitys, että siitä vasta joskus syksyllä päätetään.

    Äänestä

  • P.M.M.P kirjoitti:

    jalostamon vuorojärjestelmä ensi vuodeksi. Minulla kun oli harhainen käsitys, että siitä vasta joskus syksyllä päätetään.

    Ei sinulla mitään mitään harhaista käsitystä tuosta asiasta ole. Tuolla ketjun avaajalla kylläkin taitaa sellainen olla, tai sitten vaikeuksia luetun ja kuullun ymmärtämisessä. Nyt siellä on vasta julkistettu jalostamon vuorotyötä tekeville suunnatun alustavan kyselyn tulokset ja niistä on käynyt ilmi, että 54 prosenttia vastaajista kannattaa 12-tunnin vuorojärjestelmää ja suunnilleen loput niistä nykyjärjestelmää tai sen muunneltua versiota.

    Noiden kahden pohjalta siis nykyjärjestelmän muunnellun version tai 12-tuntisen väliltä, saivat siis eniten kannatusta siinä kyselyssä, vuorojärjestelmän sorvaamista varten koottu työryhmä tekee mallit molemmista. Joista sitten tuleva vuorojärjestelmä valitaan. Miten se sitten tehdään on vielä meille vähän epäselvää, jonkinlainen uusi kysely sitten varmaan tulossa. Syssyllä homman pitäisi kuulemma olla pulkassa, että ihan oikeilla jäljillä olit.

    Äänestä

  • Böröm... kirjoitti:

    12 tuntinen sieltä tulee kun vaan maltat odotella!!

    Äänestä

me visakalloiset sonnit. Kyllä nyt työnantajalle nauru kelpaa. Sehän kuuluu torille asti. SE taputtaa pulleita käsiään, kun työskentelijät tappelevat k e s k e n ä ä n verissäpäin joka .....tanan asiassa. Ja vielä julkisilla paikoilla. Ja nyt kun SE antaa vielä joillekin sentin enemmän kuin muille, niin eipä taida tarvita enää pelätä missään asiassa yhteistä vastarintaa.
UGH! pitkätyöläinen olla puhunut.
(minulle kävisi millainen järjestelmä tahansa, jos se olisi samanlainen kuin nykyinen)

Äänestä
  • myös huutoni! Olet nimittäin täysin oikeassa! Sappeni vaan kiehahti totaalisesti yli äyräitten luettuani tiedoitteen kyselystä. Kyseenalaistan vahvasti moisen tuloksen! Samahan se tietenkin työnantajalle on minkälaisella järjästelmällä tulosta tehdään, kunhan sitä vaan tehdään ja mahdollisimman hyvää!!Mitä siitä jos jätkät vetää itsensä sippiin, itseppä ovat vuoronsa valinneet! Eripura porukan kesken, se on työnantajalle mieleen, totta mutta niin kauan kuin on mielipide vapaus, niin kauan myös saa olla erimieltä asioista! Ja miltähän puolen tämä kyseinen ehdotus uudeksi vuorojärjästelmäksi onkaan lähtöisin? Sitä saa mitä tilaa!! (Mulle kelpaisi myös tämä nykyinen system)

    Äänestä

  • vastaan kirjoitti:

    myös huutoni! Olet nimittäin täysin oikeassa! Sappeni vaan kiehahti totaalisesti yli äyräitten luettuani tiedoitteen kyselystä. Kyseenalaistan vahvasti moisen tuloksen! Samahan se tietenkin työnantajalle on minkälaisella järjästelmällä tulosta tehdään, kunhan sitä vaan tehdään ja mahdollisimman hyvää!!Mitä siitä jos jätkät vetää itsensä sippiin, itseppä ovat vuoronsa valinneet! Eripura porukan kesken, se on työnantajalle mieleen, totta mutta niin kauan kuin on mielipide vapaus, niin kauan myös saa olla erimieltä asioista! Ja miltähän puolen tämä kyseinen ehdotus uudeksi vuorojärjästelmäksi onkaan lähtöisin? Sitä saa mitä tilaa!! (Mulle kelpaisi myös tämä nykyinen system)

    Eiköhän sieltä tule kuitenkin enemmistön tahdon mukainen järjestelmä. Turhaa itkeä kun eivät ole vielä mitään päättäneet.

    Äänestä

  • vastaan kirjoitti:

    myös huutoni! Olet nimittäin täysin oikeassa! Sappeni vaan kiehahti totaalisesti yli äyräitten luettuani tiedoitteen kyselystä. Kyseenalaistan vahvasti moisen tuloksen! Samahan se tietenkin työnantajalle on minkälaisella järjästelmällä tulosta tehdään, kunhan sitä vaan tehdään ja mahdollisimman hyvää!!Mitä siitä jos jätkät vetää itsensä sippiin, itseppä ovat vuoronsa valinneet! Eripura porukan kesken, se on työnantajalle mieleen, totta mutta niin kauan kuin on mielipide vapaus, niin kauan myös saa olla erimieltä asioista! Ja miltähän puolen tämä kyseinen ehdotus uudeksi vuorojärjästelmäksi onkaan lähtöisin? Sitä saa mitä tilaa!! (Mulle kelpaisi myös tämä nykyinen system)

    Erimieliset ovat yleensä viisaasti hiljaa. Kokemus on opettanut, että puukkoa tulee selkään aikanaan, jos olet erimieltä napamiesten kanssa.
    Mistään asiasta koskaan ei ole keskusteltu avoimesti ja asiallisesti.

    Jalostamollahan on tunnetusti järkyttävän rankka työtahti ja muutenkin tosi rankat hommat,niin täytyy kyllä ihmetellä miten sitä pieni ihminen jaksaa sitä samaa paskaa 12h putkeen...Nykyinen vuorojärjestelmä etsii kyllä vertaistaan,on se niin surkea kuin voi vaan olla.Ja vinkki kaikille ohjaamospedeille:käykää joskus ulkona,niin johan helpottaa ja piristää kummasti.Seiskalta tulet ja lähdet aina eli tyhmempikin osaa,ehkä.Voi jessus sentään kaiken maailman Taistoja ja Urpoja,jotka ovat kaikkea vastaan kun elämässä ei ole mitään muuta.EVVK.

    ..voin sanoa ettei täältä kerkeä alueelle.
    http://www.kuvaton.com/kuvei/asiantuntija2.jpg

    Äänestä

  • vastaan kirjoitti:

    myös huutoni! Olet nimittäin täysin oikeassa! Sappeni vaan kiehahti totaalisesti yli äyräitten luettuani tiedoitteen kyselystä. Kyseenalaistan vahvasti moisen tuloksen! Samahan se tietenkin työnantajalle on minkälaisella järjästelmällä tulosta tehdään, kunhan sitä vaan tehdään ja mahdollisimman hyvää!!Mitä siitä jos jätkät vetää itsensä sippiin, itseppä ovat vuoronsa valinneet! Eripura porukan kesken, se on työnantajalle mieleen, totta mutta niin kauan kuin on mielipide vapaus, niin kauan myös saa olla erimieltä asioista! Ja miltähän puolen tämä kyseinen ehdotus uudeksi vuorojärjästelmäksi onkaan lähtöisin? Sitä saa mitä tilaa!! (Mulle kelpaisi myös tämä nykyinen system)

    kuten viestissä lukee: kyseenalaitan vahvasti tuloksen.... eli 54 % jos oikein muistan kysymyksiä oli paljon erivaihtoehtoineen ( vastaus puolella) myös vastaajien sekaannus mahdollisuus voi osataan antaa tulekseksi kuuluisat 54 rosenttia. Osa kysymyksistä oli lyhyitä ja selkeitä tarkenpaa tietoa ei ole "tuloksien julkaisijoista ja tulkeista."

    Äänestä

  • öljy kirjoitti:

    ..oli selkeä, samoin vastaus.

    Kaikki eivät ole samaa mieltä kanssasi, koita jo ymmärtää se. Tarkkaan ottaen suurin osa ei ole...

    Äänestä

  • öljy kirjoitti:

    kuten viestissä lukee: kyseenalaitan vahvasti tuloksen.... eli 54 % jos oikein muistan kysymyksiä oli paljon erivaihtoehtoineen ( vastaus puolella) myös vastaajien sekaannus mahdollisuus voi osataan antaa tulekseksi kuuluisat 54 rosenttia. Osa kysymyksistä oli lyhyitä ja selkeitä tarkenpaa tietoa ei ole "tuloksien julkaisijoista ja tulkeista."

    Siinä oli toki paljon kysymyksiä mutta täysin selkeästi kysyttiin kannatatko nykyjärjestelmää, 12-tuntista-järjestelmää ym. ym. 12-tuntinen järjestelmä sai reilusti yli puolet kannatuksesta. muut systeemit jäivät kauas taa. Tämä tuntuu olevan myös kentän tahto. Toki aina löytyy muutama kovaääninen jurnuttaja jotka eivät enemmistön tahtoon alistu ja haluavat kovaäänisesti omat systeeminsä läpi.

    Äänestä

kannatan 12h päivää.Se näkyy mukavasti tilipussissakin.;)

Äänestä

on nyt todellisuutta.Nyt ollaan tultu siihen mihin Takkumäki tähtäsi kaudellaan.Nyt ollaan siinä pisteessä että alueen työntekijät saavat vihdoinkin vapauden hengittää ja nauttia suuresta tilipussista.

Äänestä
  • vaan taas jaksat keksiä noita toisten jo käyttämiä nimimerkkejä. Hyvä sinä. Ei se ole rekisteröity.
    T: aikaisempi vaakasuoratislari

    Äänestä

- 54%:tia ei ymmärtänyt kysymyksiä siksi tallainen tapaus. Uusi tutkimus olisi tarpeen eli kyllä vai ei 12 tuntia tai hauatko 12 tunnin jaksoja lisättävan.

Äänestä
  • Onko teillä jäärillä oikeasti vaikeuksia ymmärtää, että enemmistö haluaa 12 h järjestelmän, ja aivan ymmärrettävästi..?

    Ei ne jalat kauheasti enemmän väsy, jos pitää 4 tuntia kauemmin niitä pöydällä...

    Äänestä

  • pinkponko kirjoitti:

    Onko teillä jäärillä oikeasti vaikeuksia ymmärtää, että enemmistö haluaa 12 h järjestelmän, ja aivan ymmärrettävästi..?

    siinä sekin etu et voi 4 tuntia kauemmin seikkailla nettissä firman piikkiin! Nuoriso halajaa aivan ymmärrettävästi 12 tuntista, saahan siinä vetää sikeitä kauemmin, ei ole vapaa-ajasta pois!!

    Äänestä

  • ja onhan kirjoitti:

    siinä sekin etu et voi 4 tuntia kauemmin seikkailla nettissä firman piikkiin! Nuoriso halajaa aivan ymmärrettävästi 12 tuntista, saahan siinä vetää sikeitä kauemmin, ei ole vapaa-ajasta pois!!

    Jää vielä pois kaikkien aikojen huonoin tapa käyttää aikaansa, iltavuoro...

    P-päivien lisät tietenkin jäävät pois, mikä luultavasti kompensoidaan peruspalkkaan...

    Äänestä

  • pinkoponko kirjoitti:

    Jää vielä pois kaikkien aikojen huonoin tapa käyttää aikaansa, iltavuoro...

    P-päivien lisät tietenkin jäävät pois, mikä luultavasti kompensoidaan peruspalkkaan...

    Satutko tietämään miksi p-päivistä maksetaan kompensaatiota jos että niin ota yhteyttä pääluottamusmieheen.

    Äänestä

  • pinkponko kirjoitti:

    Onko teillä jäärillä oikeasti vaikeuksia ymmärtää, että enemmistö haluaa 12 h järjestelmän, ja aivan ymmärrettävästi..?

    Ei ne jalat kauheasti enemmän väsy, jos pitää 4 tuntia kauemmin niitä pöydällä...

    joo 12 tuntia toimii kesällä, mutta talvella siperia opettaa kantapään kautta.

    Äänestä

  • kaikki työpäivät vuorossa kirjoitti:

    Satutko tietämään miksi p-päivistä maksetaan kompensaatiota jos että niin ota yhteyttä pääluottamusmieheen.

    että vaihtuisi huonompipalkkaiseen vuorojärjestelmään ihan sopuisasti..? Eiköhän firma kuittaa sen pikkurahan ihan suosiolla...

    Äänestä

  • öljy kirjoitti:

    joo 12 tuntia toimii kesällä, mutta talvella siperia opettaa kantapään kautta.

    käytössä niillä "ulkotyömailla", missä on oikeasti vaikutusta talvisaikaan...

    Äänestä

  • ole jo kirjoitti:

    käytössä niillä "ulkotyömailla", missä on oikeasti vaikutusta talvisaikaan...

    12h vuorojärjestelmä kuluvan vuoden alusta ja kannatus tähän järjestelmään on 100% osastolla.
    Talvikokemus on jo, kesä menossa.

    Äänestä

  • enoc kirjoitti:

    Teillä on joku muoto 12h järjestelmästä. Jalostamolla ei ole vielä ollut nähtävillä, millaista järjestelmää tarjotaan. Voihan 12h tehdä niin villiksi, ettei sitä kestä. Ja nykyistäkin järjestelmää voi kehittää

    Äänestä

  • pinko kirjoitti:

    että vaihtuisi huonompipalkkaiseen vuorojärjestelmään ihan sopuisasti..? Eiköhän firma kuittaa sen pikkurahan ihan suosiolla...

    Hienoa jos yhtiö alkaa maksamaan meille korvausta siitä että joudutaan luopumaan p-päivistä.

    Äänestä

  • tavallinen tallaaja kirjoitti:

    Teillä on joku muoto 12h järjestelmästä. Jalostamolla ei ole vielä ollut nähtävillä, millaista järjestelmää tarjotaan. Voihan 12h tehdä niin villiksi, ettei sitä kestä. Ja nykyistäkin järjestelmää voi kehittää

    diesel ei kuulu jalostamoon...

    Kyllä sen vuorolistan jokainen saa käsiinsä, paitsi jos haluaa vain jurnuttaa vastarannankiiskenä eikä edes halua tutustua systeemiin...

    No eipä siinä paljoa ole tutustumista, 2 aamua, 2 yötä, kuusi vapaata...

    Äänestä

  • tavallinen tallaaja kirjoitti:

    Teillä on joku muoto 12h järjestelmästä. Jalostamolla ei ole vielä ollut nähtävillä, millaista järjestelmää tarjotaan. Voihan 12h tehdä niin villiksi, ettei sitä kestä. Ja nykyistäkin järjestelmää voi kehittää

    Tehdään kaksi 12h päivävuoroa ja kaksi 12h yövuoroa, 6vrk vapaata.
    Esim. Maanantaina 07:00-19:00, tiistaina samoin, keskiviikkona 19:00-07:00 ja torstaina samoin. Perjantai aamuna pääsee pois töistä ja seuraavana torstaina kierros alkaa uudelleen.

    Eihän sitä missään ole sanottu, että 12h on nykyisen mukainen. Siinä on vain työpäivän pituus 12h, kaikki muu voi olla miten parhaaksi näkevät.

    Äänestä

ootettu 12h päiviä?
Johan sitä on 5,5 vuotta tehtykin.Ei pitäisi olla enään uutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

On se kirjoitti:

ihanata!! Kohta päästään jalostamolla nauttimaan 12 tunnin päivistä! Ai että sitä ollaan ootettu. Kyllä se on hienoa kun ei tarvitse enää tapella jonniin joutavista asioista muijankaan kanssa ja lasten luvusta kotona käydessähän selviää nopeesti! Sosiaalisetkontaktit lisääntyvät, tosin työmaalla, mutta sehän se visiin on tarkoituskin! Kyllä on hienosti suunniteltu ja nämä suunnittelijat, tottahan toki, perustavat kaiken tämän omakohtaiseen kokemukseen vuorotyöstä! Ei voi kun ihailla. Ihanteellista ajatusmaailmaa edustaa myös kyselyn tulos vapaitten osalta! Kolmenviikonvapaat katsottiin liian pitkiksi? On se hieno oivallus, senkin ajan voi käyttää tehokkaasti olemalla työnantajalle mieliksi!! Varmaankin nämä myötäjuoksijat kysäisevät osastopäällikön mielipidettä myöskin perhettä suunnitellssaan..lasten lukumäärä ym...onko firman edun mukaista!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu