Ympäristöasiat

Miten kukakin hoitaa ympäristöasioita?
15370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olen yrittänyt omasta puolestani. Esim. ei montakaan tippaa mene vettä hukkaan. Käytän kasteluun´ym. Vedän aina johdot irti seinästä kuin vain mahdollista. Television sammutan. Ym.

Äänestä

minkä vain voi kompostoida. Mullan käytän parannusaineena. Kerään sadeveden talteen jolla kastelen. En käytä kemiallisia myrkkyjä. Lannoitan joko kanan- hevosen kakalla, myös nokkosvesi ja urin on mainioita lannoitteita jne.

Äänestä

ympäristöasiat niitä, joihin me yksityiset voimme vaikuttaa?
Jos tarkoitat että kyllä niin voin sanoa että se on aika älytöntä ajattelua.
Ei me yksittäiset voi paljoa vaikuttaa...
Ajatellaan vaikka auton ajelua, niin päästöt ovat mikromaaliset ajatellessa mitä esim lentsikat lähdössä. Joku voi sanoa että pienistä puroista tulee joki kun paljon löytyy, mutta ei se valtameren suuruiseksi tule...
PS: tupakoin sisällä jotta ilmaa olis hiukan parempi hengittää.

Äänestä
  • Kyllä me voimme vaikuttaa! Isot asiat lähtevät liikkeelle pienestä alusta. Tiedän jo etukäteen kaikki vastaukset ja vastaväitteet, mitä aiot esittää. (suurten firmojen ja valtioden jne jne)
    Kuitenkin pitäisi jokaisen yksilötasolla tehdä parhaansa!
    Miksikähän aina keskustelut lähtevät jonkun negatiivisen ihmisen takia tähän suuntaan?
    Liity ympäristöjärjestöihin, niin voit yhdessä muitten kanssa vaikuttaa!

    Äänestä

  • Me voimme vaikuttaa! kirjoitti:

    Kyllä me voimme vaikuttaa! Isot asiat lähtevät liikkeelle pienestä alusta. Tiedän jo etukäteen kaikki vastaukset ja vastaväitteet, mitä aiot esittää. (suurten firmojen ja valtioden jne jne)
    Kuitenkin pitäisi jokaisen yksilötasolla tehdä parhaansa!
    Miksikähän aina keskustelut lähtevät jonkun negatiivisen ihmisen takia tähän suuntaan?
    Liity ympäristöjärjestöihin, niin voit yhdessä muitten kanssa vaikuttaa!

    Jos kerran bensamoottorit ovat niin hirveitä ympäristön kannalta, niin miksei valtio tee mitään muuta kuin korottaa bensaveroja?

    Ei tavallinen palkansaaja voi mennä ostamaan jotain sähköllä käyvää autoa, vaikka kuinka haluaisi. Eikä ne edes ole vielä kehittäneet todella käytänöllisiä sellaisia.

    Valtio tuntuu vain ajattelevan, että kyllä "markkinavoimat ja teollisuus" ratkaisevat ongelmat. Ei ne ratkaise, ellei niitä pakoteta ratkaisemaan.

    Nykykapitalismihan perustuu ihan samoin kuin ennenkin siihen, että kansa kuluttaa mahdollisimman paljon. Kun teollisuus on öljypohjaista, miten muka joku tavallinen kansalainen voisi asioihin vaikuttaa todella ratkaisevasti?

    Kysynpä vaan.

    Meillä ei ainakaan olisi bensalla käyvää autoa, mikäli tarjolla olisi kohtuuhintainen sähköauto. Ja pakko on ajaa, välimatkat ovat liian suuria fillarilla sotkettaviksi (ja mites kuskaisit kaikki tavarat...)

    Aivan turha syyllistää mattimeikäläisiä niin kauan kuin valtio on naimisissa teollisuuden kanssa eikä tee todella kauaskantoisia ratkaisuja, jotka pakottaisi sen teollisuuden sijoittamaan ympäristöystävällisiin tuotteisiin.

    Äänestä

  • mullekin! kirjoitti:

    asiaa. Olen täysin samaa mieltä.
    Joskus on hyvä katsoa ensin, mistä päästä se narukerä alettaisiin purkamaan!

    Kait sitä jotenkin voi itsekin vaikuttaa.
    Kun tietäisi vain. Voiko autoonsa asentaa jotain, jotta siitä tulisi miljööystävällisempi?

    Äänestä

  • mullekin! kirjoitti:

    Jos kerran bensamoottorit ovat niin hirveitä ympäristön kannalta, niin miksei valtio tee mitään muuta kuin korottaa bensaveroja?

    Ei tavallinen palkansaaja voi mennä ostamaan jotain sähköllä käyvää autoa, vaikka kuinka haluaisi. Eikä ne edes ole vielä kehittäneet todella käytänöllisiä sellaisia.

    Valtio tuntuu vain ajattelevan, että kyllä "markkinavoimat ja teollisuus" ratkaisevat ongelmat. Ei ne ratkaise, ellei niitä pakoteta ratkaisemaan.

    Nykykapitalismihan perustuu ihan samoin kuin ennenkin siihen, että kansa kuluttaa mahdollisimman paljon. Kun teollisuus on öljypohjaista, miten muka joku tavallinen kansalainen voisi asioihin vaikuttaa todella ratkaisevasti?

    Kysynpä vaan.

    Meillä ei ainakaan olisi bensalla käyvää autoa, mikäli tarjolla olisi kohtuuhintainen sähköauto. Ja pakko on ajaa, välimatkat ovat liian suuria fillarilla sotkettaviksi (ja mites kuskaisit kaikki tavarat...)

    Aivan turha syyllistää mattimeikäläisiä niin kauan kuin valtio on naimisissa teollisuuden kanssa eikä tee todella kauaskantoisia ratkaisuja, jotka pakottaisi sen teollisuuden sijoittamaan ympäristöystävällisiin tuotteisiin.

    Olipa tyypillinen vastaus! Tietysti yksilö voi itsekin vaikuttaa, jos haluaa!
    Esim. kuvailemassasi asiassa voisit tehdä aloitteen. Lähetä kirje ja pyydä vastausta. Jos eivät vastaa, niin lähetä toinen kirje tai pyydä jotakin paikkakunnan poliitikkoa vastaamaan. Siitä se lähtee.
    Näin kun kaikki toimisivat, niin jo alkaisi syntyä tulosta.
    (Nyt tulet kirjoittamaan, että miksi en itse lähetä kirjettä. Olen lähettänyt jo. Jos en saa vastausta, niin lähetän toisen kirjeen.)

    Äänestä

Kiinnostaisi tietää, kuinka moni on mukana Miljöpartiessa.

Äänestä

kaikki mahdolliset lamput on vaihdettu energiasäästölampuiksi.

Patterit pienemmälle kun kestää ja heti kun tarpeeksi lämmintä niin sammutetaan kaikki. Myös lämpöilmapumppu (?) löytyy talosta joka omalta osaltaan säästää sähköä. TV:t, dvd:t ym on kaikki laitettu jatkojohtoon jossa virtakatkaisin. Aina kun emme niitä käytä niin katkaisemme siitä.

kuivausrumpua emme käytä kuin pakollisissa tilanteissa. kukkien kasteluun käytän kylmää vettä (ja kaikkeen muuhun missä lämmintä vettä ei tarvita).

Valot sammutetaan aina perästä.

matkalle lähtiessä kaikki sähköt sammutetaan (paitsi talvella jätämme lämpöilmapumpun päälle 16 asteeseen).

Kierrätämme paperit ja pahvit.

Äänestä
  • Minulla on suihkussa iso vesiastia vieressä ja valutan siihen ensin sen veden, mikä menee ootellessa kun vesi on sopivan lämmintä. (alussa tulee kylmää vettä). Kun pesen tukan, niin puristan shampoot lavuaariin ja samoin huuhdon enimmät shampoot sinne. Pesen siinä sitten nyrkkipyykkiä. Samoin on vateja lattialla, johon valuu vesi kun huuhtoo. Niillä vesillä kastelen nurmikkoja tai käytän huuhteluvetenä tai lattianpesuvetenä. Samoin tiskatessa säästän huuhteluveden ja kastelen nurmikoita.
    Arvatkaapa miten monta litraa vettä saa käytettyä uudelleen? Aika monta!
    Kun minä asun pienessä talossa ja maksan itse veden, niin a) säästyy monta kruunua ja b) eikös tämä ole hyötykäyttöä?
    Jos asuu kerrostalossa ja vesi kuuluu vuokraan, niin ei ehkä tule ajatelleeksi asiaa. Mutta kun itse maksaa joka ainoan vesilitran, niin paljon säästää!
    Eikä siitä tule mitään vaivaa, kun pääsee kiinni rutiiniin.

    Äänestä

  • ympäristöasiaa kirjoitti:

    Minulla on suihkussa iso vesiastia vieressä ja valutan siihen ensin sen veden, mikä menee ootellessa kun vesi on sopivan lämmintä. (alussa tulee kylmää vettä). Kun pesen tukan, niin puristan shampoot lavuaariin ja samoin huuhdon enimmät shampoot sinne. Pesen siinä sitten nyrkkipyykkiä. Samoin on vateja lattialla, johon valuu vesi kun huuhtoo. Niillä vesillä kastelen nurmikkoja tai käytän huuhteluvetenä tai lattianpesuvetenä. Samoin tiskatessa säästän huuhteluveden ja kastelen nurmikoita.
    Arvatkaapa miten monta litraa vettä saa käytettyä uudelleen? Aika monta!
    Kun minä asun pienessä talossa ja maksan itse veden, niin a) säästyy monta kruunua ja b) eikös tämä ole hyötykäyttöä?
    Jos asuu kerrostalossa ja vesi kuuluu vuokraan, niin ei ehkä tule ajatelleeksi asiaa. Mutta kun itse maksaa joka ainoan vesilitran, niin paljon säästää!
    Eikä siitä tule mitään vaivaa, kun pääsee kiinni rutiiniin.

    on kattoterassilla itserakennettu suihku ja sauna. Sieltä hän on vetänyt putket suoraan alas suureen tynnyriin johon kerääntyy kaikki suihku/saunavedet. Tällä hän kastelee sitten pihansa (joka espanjan kuumuudessa sitä tarvitseekin). Haju ei ole se paras kun nurmikon kastelee, mutta tuo häipyy piakkoin. siinä säästää...

    Äänestä

  • epsanjassa kirjoitti:

    Tuo oli muuten hyvä idea!
    Mutta miten toimisi käytännössä, jos sauna on ihan maan kamaralla?
    Menee aika monta litraa, kun suihkuttelee. Varsinkin nykyisin, kun jokainen katsoo asiakseen käydä suihkussa kerran päivässä. Ennen käytiin kerran viikossa saunassa ja tukka pestiin ja huuhdeltiin vadissa.

    Äänestä

Jos joku on kiinnostunut uusimmista tiedoista, niin voi tilata ilmaisen e-postikirjeen [email protected]

Äänestä

Onko jotain ruotsinsuomalaista järjestöä, joka yrittää hoitaa ympäristöasiaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miten teillä? kirjoitti:

Miten kukakin hoitaa ympäristöasioita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu