Olen joutunut viime aikoina käsittelemään lapsuuden traumoja. Äitini oli alkkis, jolla vanhemmuus oli täysin hukassa. Olen kartoittanut kavereitteni äitisuhteita eikä kellään tuntemallani lepakolla ole ollut ns. normaalia äitiä. Suurin piirtein psykopaatteja tuntuvat olevan vähän kaikki.
Nyt sitten kyselyä: onko jollain ollut hyvä, lämmin, empaattinen, rakastamaan kykenevä äiti? Vai alanko kohta uskoa johonkin v...n eheytysideologiaan, että lesbous on jotenkin yhteydessä lapsuuden laiminlyönteihin?
Ei herneitä nenään, kiitos.
Nyt sitten kyselyä: onko jollain ollut hyvä, lämmin, empaattinen, rakastamaan kykenevä äiti? Vai alanko kohta uskoa johonkin v...n eheytysideologiaan, että lesbous on jotenkin yhteydessä lapsuuden laiminlyönteihin?
Ei herneitä nenään, kiitos.
Vastaukset 26
Vanhimmat
että on todellakin hyvä, lämmin, empaattinen, rakastamaan kykenevä äiti minulla=) ja samanlainen on muuten avopuolisonkin äiti:)
Kyllä lesboksi synnytään ainakin minun mielestä. En usko, että äitisuhteella tai muutenkin suhde vanhempiin olisi siinä mitenkään merkityksellinen, että onko homoseksuaali vai ei. Minulla itsellä oli ainakin rakastava äiti.
Minun äitini on aivan ihana, rakastava, tasapuolinen ja näin vanhemmalla iällä voi sanoa että äitini on ystäväni, vaikka teinivuosina en ollut samaa mieltä.
Melkeinpä kaikilla tuntemillani lepakoilla on lämmin suhde äitiinsä.
kertoa, että on kyllä sattunu maailman ihanin äiti ei vois parempaa olla, joten ole aivan kaikessa rauhassa joidenkin eheytysteorioiden kanssa :)
on aikalailla päinvastainen. Oma äitini on aivan ihana. Kuten myös isäni. Turvallisempaa lapsuutta en olisi voinut kuvitellakaan. Sen mitä tiedän, niin omien lesbokavereideni äitisuhteetkin tuntuvat myös olevan ihan kunnossa.
Kun tarpeeksi syvälle kaivelee, niin jokaisella lienee joku ongelma äitisuhteessaan tai isäsuhteessaan. Mutta, eiköhän tässä suurimmalla osalla ole kuitenkin ihan normaalit välit vanhempiinsa. Muutamalla tuntemallani lesbolla on ongelmia äitinsä kanssa, joka ei hyväksy tyttärensä lesboutta. Se ei kuitenkaan ole silloin lesbouden syy:-)
Kun vertailee omassa ystäväpiirissään äiti/isäsuhteita ja niiden kompleksisuuden asteita, ei löydy mitään suurta dramaattista eroa.
psykopaattiäidin lapsi on hetero ja ollut sellainen aina. traumoja heteroillakin on.
Mullakin on todella huolehtiva ja lämminhenkinen äiti. Ehkä sä olet vain hakutunut sellaiseen seuraan, jossa kaverit ovat lähtöisin samanlaisista perheistä kuin sinä. Käytte yhdessä niitä traumoja läpi jne.?
... äiti ja niin myös isä. Tulen tavallisesta ydinperheestä, jossa vanhempani ovat pysyneet yhdessä vuodesta 1965, jolloin menivät naimisiin. Hyvä esimerkki pariskunnasta, joka on elänyt ylä- ja alamäkiä ja kriiseistä huolimatta pysyneet yhdessä(niitä lienee kaikissa suhteissa). Samoin pitkäaikaisin kumppanini tulee samanlaisesta perheestä. Mutta totta turiset, suurinosa vinoviettisistä tuntuu tulevan hieman toisenlaisista taustoista.
... totta lienee varmaan se myös, että juuri se porukka näkyy radalla enemmän ja kuuluu myös. Tasapainoisempi porukka pystyy luomaan helpommin omat turvaverkostonsa ja parisuhteensa eikä tarvetta istua baareissa niin paljon ole...(?)
voisin sanoa, että esim. baariympyröissä olen tutustunut hyvinkin moniongelmaisiin lepakoihin. Muualla (ihan arkielämässä ja mm. netin kautta) taas ihan tavallisiin ja kunnollisiin naisiin, joilla perhesuhteetkin tuntuu olevan kunnossa. Ehkä seura etsii kaltaistaan. Yhdeltä ongelmaiselta löytyy hyvin helposti muita ongelmaisia ystäviä ja "ongelmattomalta" taas muita ongelmattomia. Näin siis jos yleistetään ja vedetään mutkat suoriksi.
Minullakin nimenomaan äitisuhde ollut hyvä
ja siltikin (sen takia??) naiset ovat olleet aina tärkeämpiä kuin mmiehet
että rakastuin kai naiseen osittain siksi kun isäni oli ennen rähisevä alkkis, mutta äitini lämmin, kiltti, vilpitön ja rakastava mallikansalainen.
Puolisoehdokkaistahan onnistuneimmillaan haetaan juuri niitä omien vanhempien parhaita puolia. Varmaan voisin rakastua myös äitini kaltaiseen mieheen, mutta sellaista ei ole vähään aikaan kyllä vastaan kävellyt.
Mulla on lämmin, rakastava ja ihana äiti. Me ollaan sekä hyviä ystäviä, että kuitenkin ihan selkeästi äiti ja tytär. En vaihtaisi äitiäni toiseen mistään hinnasta. En ole elänyt mitään epätodellista idylliä (mm. vanhemmat eronneet, ja se oli teini-iässä rankkaa), mutta olen vilpittömästi sitä mieltä, että olen elänyt niin onnellisen lapsuuden kuin kukaan nyt voi, eikä mulla ole sen enempää traumoja kuin ihan normaaliin elämään kuuluu.
Ei kukaan selviä haavoitta elämän läpi, eikä kuulukaan. Mutta tietenkin olisi hyvä osata niitä jotenkin hoitaa, että parantuisivat siisteiksi arviksi, eivätkä märkisi koko elämää. Siinä on haastetta. Ja ehkä elämän tarkoitus? Oppia ja vahvistua, eikä mennä lopullisesti hajalle?
oli ja on hyvä ja rakastava äiti, joka ei koskaan ole lyönyt laimin mua eikä kolmea siskoani. Psykopaattia hänestä ei saisi tekemälläkään. Että se siitä teoriasta.
...mun mielestä ei ole yhteydessä lapsuuden laiminlyönteihin millään tavalla! Siis jos ihmisellä on paska lapsuus, niin se on paska lapsuus vaikka se olis umpihetero tai mitä tahansa... pitää löytää se oma juttunsa, tasapainonsa ja elämänsä paskasta lapsuudesta HUOLIMATTA, oli se lokero nyt sitten mikä tahansa.
Ylipäänsä tasapainoista, rakastavaa ja ihanaa lapsuutta on viettänyt hyvin harva - ja missähän sekin mittayksikkö oikeastaan edes on???? Valitettavasti rikkinäiset perheet ovat yhä vain lisääntymään päin... jotta millaisetkohan trauma-laumat tulavaisuudessa saammekaan kulkemaan keskuudessamme ihmispommeina tuhoa tekemässä sekä itselleen että muille ennenkuin oikeata eheytysapua löytyy?
Lesbo on lesbo, hetero hetero ja bi bi sekä paska lapsuus paska lapsuus, mutta taapertaa pitää silti se määrätty reittinsä KAIKESTA huolimatta. Mä oon näin yksinkertainen todellakin. Ehkäpä noi asiatkin ovat samanlaisia, JOS osaisimme aina laittaa kaikki mittakaavaan. Tosin aina ei taito, tahto tai toiveetkaan riitä... voimat loppuu jne...
Kiitos kaikille vastanneille! Ihanaa että ihmisillä on hyviä ja empaattisia äitejä. Jaksan ehkä uskoa itseeni ja elämään vähän paremmin.
Ja olette oikeassa, monilla heterokavereillanikin on kanssa aivan tärähtäneet äidit. Ehkä sitä on hakeutunut sellaisten ihmisten seuraan, jotka ovat jotenkin samanlaisia, samalla lailla rikki. Syntyy tietty yhteisymmärrys.
Noin 100% tuntemistani lesboista on sekopäitä. Tosin suurin osa heistä hetken seikkailtuaan ilmoittaa olevansa bi ja sitten päätyy jonkin ajan kuluttua heterosuhteeseen.
=> Kun naisella jokin menee rikki, se on seksuaalisuus. Nämä heti kiirehtävät kertomaan olevansa lesboja.
tuo sama diagnoosi oli juuri huulillani!
hyvä Catsy
minun äiti on kyllä kaikkia nuita ja paljon veilä enemmän, en itseasiassa edes tunne ketään jolla äiti suhde olisi vinksallaan....
Mun äiti on ainakin ollut todella rakastava. Pitänyt kuin kukkaa kämmenellä vaikka en sitä tosiaankaan edes vaatinut. Vilkas ja menevä tapaus kun olen aina ollut. Äiskä on tosi tunteellinen, empaattinen, huolehtiva jne. Sitä mitä ihanne äidin tulee ollakin. Ihana äiti on. Välillä vaan turhankin huolehtivainen:-)
on juuri sellainen kuin kyselit.
ollut... siis hyvä, empaattinen, lämmin jne äiti. Ongelmana oli pikemminkin liiallinen äidillisyys, empaattisuus ja huolehtivaisuus jne, jonka koin tukahduttavana. Minusta ei koskaan tullut niin empaattista, äidillistä, naisellista, hellää, lämmintä ihmistä kuin äitini olisi halunnut - tai niin minä kuvittelen. Kelpaan kyllä tällaisenakin, kunhan muistan käyttäytyä kauniisti. Ongelmat taitavat olla oman pääni sisässä. Ja herneet nenässäni.
Minun äitini on hieman erikoinen äiti. Minun lapsuudessani hänen sängyssään vieraili useita eri miehiä, jotka hän tapasi pienessä takapajuisessa kapakassa. Isäni oli usein viikkoja pois kotona työnsä vuoksi ja äidistäni tuli tällä aikaa alkoholisti sekä miestennielijä. Huomasin jo noihin aikoihin alle kymmenen vanhana, että en tunne mitään viehätystä poikia kohtaan.
Äitini olo vain paheni, koska kukaan ei huomannut että hänellä oli jokin aika pahakin masennus. Kun se vihdoin huomattiin, ei lääkkeet tai lääkkeiden vaihdos auttanut lainkaan hänen oloaan. Hän uhkasi aika usein tappaa isäni ja minut. Minulla on edelleen arpia hänen yrittäessä suolestaa minut ollessani 15-vuotias. Isänikin joutui usein lähtemään pitkille työmatkoille aika pahasti hakattuna.
17-vuotiaana tapasin itseäni kaksi vuotta vanhemman naisen, johon ihastuin ensisilmäyksellä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä puolin jos toisin. Onnea ei kestänyt kauaa. Äitini oli tuolloin "hoidossa" ja hänen päästyä pois kerroin hänelle tyttöystävästäni. Äitini soitti tietysti poliiseille ja haukkui minua ties millä nimillä. Hän ei voinut hyväksyä todellista minääni. Olin tosin itsekin aika lapsi vielä tuolloin ja todella sinisilmäinen. Tuo ihastukseni kohde ei loppujen lopuksi halunnut muuta kuin rahaa meidän perheeltä ja kostaa minun kauttani äidilleni. Hän tunsi entuudestaan äitini ja oli tälle katkera, koska äitini oli pelehtinyt ihastukseni isän kanssa ja hänen vanhemmilleen tuli ero. Tämä tietysti selvisi minulle vasta sen jälkeen, kun hän oli kiduttanut minua mahdollisimman monin tavoin melkein vuoden ajan. (Esimerkiksi olin teljettynä talvipakkasilla parin päivän ajan kylmään ja kosteaan kellariin ilman ruokaa tai vettä.) Ja minä vielä uskoin joka kerta hänen selityksiinsä. Olin todella todella sinisilmäinen.
En kuitenkaan menettänyt toivoani löytää tasapainonen elämä tasapainoisessa ja onnellisessa suhteessa, mieluiten naisen kanssa. Minulla oli muutama vakava seksitön suhde miehen kanssa ja yksi vakava suhden naisen kanssa, joka kariutui lopulta opiskeluitteni takia. Sen jälkeen olin 7 vuotta miehen kanssa todistaakseni, että pystyn muuttamaan itseäni joksikin muuksi kuin mitä olen ja haluamaan vain miestä. En kuitenkaan pystynyt / halunnut muuttua vain siksi, koska äitini voisi jälleen saada kohtauksen sen takia että satun pitämään naisista. Pelkäsin tietysti myös, että äitini tappaisi minut vielä jonain päivänä. Pelkäsin sitä, että jonakin päivänä sen puukon terä oikeasti puhkaisisi ihoni ja ne suolet lentäisivät ulos kaaressa. =(
Lopulta äitini tajusi myös tilanteensa ja halusi parantua. Hän on ollut melkein seitsemän vuotta paljon paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Viimeisen parin vuoden sisällä hänen halunsa muuttua ja parantua on ollut huima. Hän osaa nauraa itselleen vihdoin ja on aloittanut tietokoneen käytön perusteet -kurssin. =) Mikä tärkeintä, hän haluaa että minä olen onnellinen ja sinut itseni. Hän hyväksyy siis minut vihdoin sellaisena kuin olen. Hyvä äidille.
Tosin itsekin hakeuduin ammattiauttajan puheille juttelemaan omista ongelmistani ja olin monta vuotta sinkkuna.
Nyt olen 38-vuotias ja olen kohta viisi vuotta seurustellut ja asunut yhdessä rakastamani naisen kanssa. Olen mielestäni terveempi kuin koskaan aiemmin. =)
Minun äitini vaikutti liikaakin minun elämääni ja siihen mikä olen. Ei kukaan voi pakoilla omaa todellista luontoaan ikuisesti, niin kuin minä yritin. Se on hukkaan heitettyä aikaa, jonka perään on turha sitten jälkeenpäin itkeskellä. Tärkeintä olisi, että itse tietää mitä tekee ja on onnellinen omana itsenään. Että semmoinen tämä minun karkea elämäni. =) En kadu kuitenkaan hetkeäkään. Miksi katua? Tunnen olevani vahva ihmisenä ja naisena tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aiemmin.
Aurinkoista kesää kaikille niille, jotka jaksoivat lukea pitkän kirjoitukseni.
oli rakastava ja hyvä ihminen. Itse en ole samaa tasoa, en sinnepäinkään. Mitään pahaa en voi sanoa vanhemmistani. Äitini ei elä enää. Vedet tulevat silmiini jo kun kuulen sanan äiti.
yhteen laskettu summa, uskon
itselläni ihan hyvät ja huolehtivat vanhemmat - ja silti musta tuli tällane marginaali ihminen:)