Selitys UFOille

UFOt ovatkin roskia, jotka leijuvat sukkulan mukana ja valaistuvat auringon valossa. Kyseessä EI SIIS OLLUTKAAN extraterrestiaalinen äly, vaan kasa avaruusjätettä.

http://www.youtube.com/watch?v=Ywrit9PIoq0&mode=related&search=
7592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Veikkaisin tuon videon olevan feikki. Joku on sattunut löytämään sopivan alkuperäisen videon, josta on saanut tehtyä kätevästi ufofilmin.

Ei ole ollut kovinkaan harvinaista, että avaruussukkulan ulkopuolella on nähty leijailevaa romua, joka on siis kulkenut sukkulan kanssa samalla kiertoradalla vähän matkan päässä. Eli palaset ovat olleet peräisin sukulasta tai sen hyötykuormasta.

Tuolla videolla on kyse juuri sellaisesta tapauksesta. Lisäksi alkuperäisellä videolla joku lennonjohtaja sattuu pyytämään astronautteja kertomaan, mitä he näkevät. Astronautti kertoo näkevänsä kyseisen sauvan (jonka he veivät sinne), ja lisäksi kyseistä avaruusromua.

Joku keksi lisätä videoon kaikenlaisia liikkuvia valopisteitä, ja sai näin tehtyä hauskan kotivideon. Hän joutui huonontamaan kuvan laatua, jotta feikkaus ei erottuisi. STS-75 lensi vuonna 1996, eikä enää silloin ollut noin huonoja videokameroita ja yhteyksiä. Oikeat avaruusromun palaset eivät lentele tuolla tavalla ristiin rastiin. Tai tietysti lentelevät, mutta avaruussukkulan kanssa risteävällä radalla niin suurilla nopeuseroilla, että eivät näkyisi tuolla tavalla. Tai näkyisivät kymmenien kilometrien päässä, mutta eivät muuten erotu enää niin kaukaa tuolla tavalla.

Äänestä
  • "Oikeat avaruusromun palaset eivät lentele tuolla tavalla ristiin rastiin. Tai tietysti lentelevät, mutta avaruussukkulan kanssa risteävällä radalla niin suurilla nopeuseroilla, että eivät näkyisi tuolla tavalla."

    No sitten niiden täytyy olla UFOja, jotka ovat
    kiinnostuneita sukkulasta.

    Äänestä

on ongelmana kun ovat aina epäselviä toisaalta jos tuosta parvekkeen ohi sattuisi ufo leijailemaan niin tuskinpa mitään huippu kuvaus vehkeitä sattuisi olemaan saatavilla eli onhan ne mahdollisia nuo uhvo jutut tai sitten ei sama pätee tuohon kuu hommeliin.....

Äänestä

Selitys UFO:lle on se, että tunnistamattomaksi jääneitä videon pätkiä varmasti on, oli ne sitten ilmakehän ilmiöitä tai muita lentokoneita. Mutta mitään avaruusaluksia muista maailmoista ei varmasti tällä pallolla lentele. Sitä en kiistä, etteikö jossain päin maailmankaikkeutta elämää olisi. Maapallo on tupaten täynnä ihmisiä, joten kongreettinen todiste muukalaisista olisi jo löytynyt ja tullut julki.

Äänestä
  • täällä käynyt ja videopätkiäkin niistä löytyy läjäpäin. se vaan pitää ymmärtää ne oikeiksi eikä vaan jankuttaa kaikkea väärennetyiksi tai muuten peukaloiduiksi. meilläkin naapurissa asuu marssilainen tai jotain sinnepäin ulkonäöstä ja puhetavasta päätellen. oikeestaan ollaan kaikki ufo ukkeleita jonkun toisen palleron asukkaiden kannalta katsottuna. totuus on tuolla jossain....ehkä kaurapuurossa tai jossain ihan muussa tai muualla.......................

    Äänestä

  • ufoja.. kirjoitti:

    täällä käynyt ja videopätkiäkin niistä löytyy läjäpäin. se vaan pitää ymmärtää ne oikeiksi eikä vaan jankuttaa kaikkea väärennetyiksi tai muuten peukaloiduiksi. meilläkin naapurissa asuu marssilainen tai jotain sinnepäin ulkonäöstä ja puhetavasta päätellen. oikeestaan ollaan kaikki ufo ukkeleita jonkun toisen palleron asukkaiden kannalta katsottuna. totuus on tuolla jossain....ehkä kaurapuurossa tai jossain ihan muussa tai muualla.......................

    Vieraita sivilisaatioita EI OLE !

    Äänestä

  • huma noita kirjoitti:

    Vieraita sivilisaatioita EI OLE !

    ettei ole!!!! ehkei ufomiesten käyntejä pystytä todistamaan toisaalta ei myöskään kumota muilla tähdillä olevia kenties älykkäämpiä kansoja. oletko koskaan käynyt tamperetta pidemmällä?? tarkoitan lähinnä tähtien välistä matkailua..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


663378734876 kirjoitti:

UFOt ovatkin roskia, jotka leijuvat sukkulan mukana ja valaistuvat auringon valossa. Kyseessä EI SIIS OLLUTKAAN extraterrestiaalinen äly, vaan kasa avaruusjätettä.

http://www.youtube.com/watch?v=Ywrit9PIoq0&mode=related&search=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu