Vierailin synnyinkodissani ja löysin sinne jääneistä tavaroistani runon, jonka olen kirjoittanut 35 vuotta sitten surressani onnettomuudessa kuollutta ystävääni..
"Se oli elämämme kevät
ensimmäinen yhteinen,
mut syksy tullessansa riisti
multa onnen sen.
Syysaamun tullen Luoja otti
Sinut pois,
ken ymmärtänyt tuskaa
sydämeni vois?
Ja arkkuun valkeaan
sut nostettiin,
pois kannettiin
ja hautaan kylmään
laskettiin.
Mä katselin
ja tuska raastoi sisintäin
muut lähti pois
mä haudallesi yksin jäin.
Ja aattelin,
mun rakkaani hän tuolla lepää,
ei koskaan herää enää...
Ja sadepisarat, ne putos kummullesi
hiljaa hauraina,
mun kyyneleeni vuosi kukalle niin kirkkaina.
Mä laitoin kukan haudallesi itkien,
ja katselin, kun sade hiljaa pisaroitsi sen...
"Se oli elämämme kevät
ensimmäinen yhteinen,
mut syksy tullessansa riisti
multa onnen sen.
Syysaamun tullen Luoja otti
Sinut pois,
ken ymmärtänyt tuskaa
sydämeni vois?
Ja arkkuun valkeaan
sut nostettiin,
pois kannettiin
ja hautaan kylmään
laskettiin.
Mä katselin
ja tuska raastoi sisintäin
muut lähti pois
mä haudallesi yksin jäin.
Ja aattelin,
mun rakkaani hän tuolla lepää,
ei koskaan herää enää...
Ja sadepisarat, ne putos kummullesi
hiljaa hauraina,
mun kyyneleeni vuosi kukalle niin kirkkaina.
Mä laitoin kukan haudallesi itkien,
ja katselin, kun sade hiljaa pisaroitsi sen...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.