Hormonikierukka

Tämähän ei nyt tänne ihan virallisesti kuulu mutta kuvittelisin että täällä on samassa tilanteessa olevia joten kysäisen kuitenkin..
Eli eikös kierukka pidä laittaa kuukautisten aikaan? No mites nyt kun mulla on periaatteessa nyt tulleet yhdet kunnolliset kuukautiset ja haluaisin kuienkin sen kierukan mahd. nopeasti.. Mutta enhän oikein voi tietää milloin seuraavat kk:t tulevat kun kierrosta ittestään ei vielä tiiä?
Otan myös muuten kokemuksia vastaan.. Onko ollut hyvä jne..
1196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kyseinen ehkäisy kunnes se poistettiin,syystä että joka ikinen sivuvaikutus ja muut oireet lisäksi tulivat minulle.kaiken lisäksi poisto oli todekka kivaa kun vempain oli siirtynyt pois paikaltaan.Ystävilläni on myös hormonikierukka ja yhdellä ollut samoja oireita kun minulla ja lisäksi hänen psyyke petti,sivu oire kierukasta.kahdella muulla tullut solu muutoksia jotka tarvivat sairaala operointia.Yksi vuotanut 6kk putkeen.yksi hirveitä miekialavaihteluita ja sexiä ei tee pätkääkään mieli.Itse laitatutin hormonikierukan ja en ajatellut edes koko vempainta kunnes lääkäri ilmoitti kaiken johtuvan kierukasta ja poistettiin välittömästi.minun oireet:masentuneisuutta,verensokerin kohoaminen liiaksi,huippausta,turvotusta,hiusten lähtöä,panikkikohtauksia,sydämmestä ottoa ym ym.Mutta jokaiselle suosittelen että kokeilee kyseistä ehkäisyä sillä kaikki tollainen on yksilöllistä.Vielä itsestäni sen verran ,minulle ei sovi mikään ehkäisy jossa hormonia ja kumi allergia.Tässä olen itse pohtinut mitä seuraavaksi?sterilisaatioko?sillä kuparikierukkakin kokeiltu.lapsia minulla jo 4.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mamma * 2 kirjoitti:

Tämähän ei nyt tänne ihan virallisesti kuulu mutta kuvittelisin että täällä on samassa tilanteessa olevia joten kysäisen kuitenkin..
Eli eikös kierukka pidä laittaa kuukautisten aikaan? No mites nyt kun mulla on periaatteessa nyt tulleet yhdet kunnolliset kuukautiset ja haluaisin kuienkin sen kierukan mahd. nopeasti.. Mutta enhän oikein voi tietää milloin seuraavat kk:t tulevat kun kierrosta ittestään ei vielä tiiä?
Otan myös muuten kokemuksia vastaan.. Onko ollut hyvä jne..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu