Kertokaa

Olen menossa kohdunpoistoon alkusyksystä. Nyt kuitenkin keväällä alkoivat vv-vuosiin viittaavat oireet: unettommus, yöhikoilu, kuuman allot "alut" (kasvot helottaa, ei hikoilua), nivelsäryt ym. ja ennenkaikkea tuo "korvien väli" rupesi reistailee...milloin itketti, milloin raivostutti. Tuntuu, että sekoan. Ja kk-välit harvenivat. Pyysin tk:n mieslääkäriä laittamaan labraan FSH-kokeen, mutta kun hän ei hoida naistenvaivoja, kirjoitti vaan lisää uni- ja rauhoittavia lääkkeitä, mitkä eivät tietenkään auttaneet vaivoihin. Sain naislääkärille ajan ja sitäkin jouduin odottamaan reilun kk:n. FHS arvoni oli puolessa vuodessa nousuut 10:sta 19:sta, mutta tämä naislääkärikin sanoi, että se kuuluu sun psyykkiisiin oireisiin (mitä minulla ei ole), ei ole vaihtaritasolla. Siis vika on "korvien välissä". Sanoin kyllä hänelle, että en ole ennen tiennyt, että masennuksessa tämmöiset oireet on ja tätä menoa minulle tulee todella oikea masennus. Taisi suuttua. Vetosi vaan siihen, että FHS ei ole vielä 30, niin ei ole vv-oireita.

En antanut periksi, vaan soitin sairaalaan osastolle, missä minut leikataan ja sain sieltä ystävällisen lääkärin puhelimen päähän ja kerroin tarinani. Hän sanoi, että totta kai ne on vv-oireita ja määräsi hormonikuurin, että pärjään leikkaukseen asti. Mutta en kerennyt sitä vielä aloittaa, koska vuotoni oli "mennyt" yli". Antoi Terolutia, että tiedän milloin seur. menkat tulee ja kehotti sitten alkamaan Triseksens-lääkityksen, että olo helpottaa leikkaukseen asti.

Minä kyllä kestän hikoilut ym. mutta nuo mielialan vaihtelut, itkut ja unettomuus vievät minut ihan petin pohjalle ja pelkään, etten jaksa huolehtia 12 -vuotiaasta "iltatähdestäni", kun en itsestänikään jakaisi huolehtia.

En ole vielä niin paljon perehtynyt näihin hormoniasioihin, mutta minulla sattuu olemaan nyt kirja mitä olen lukenut kuin raamattua. Siinä mainitaan keltarauhashormonin sivuvaikutuksena alakulo ja masentuneisuus. Siis uskallanko minä niitä ottaa, jos minä masennun tästä vielä enemmän. Kertokaa kenellä on kokemuksia! Kohdun poiston jälkeenhän pärjään pelkällä estrogeenillä ja onhan siinäkin omat sivuvaikutuksensa. Mutta nyt olen niin "sekaisin", mitä minä oikein teen. Apu olisi teiltä nyt tarpeen. Olen 49 v. keltarauhashormonia pelkäävä.
41055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En tiedä, auttaako patenttilääkkeeni B6-vitamiini noin vaikeisiin psyykksiin oireisiin kuin sinulla on, mutta kokeilemisesta ei varmaankaan ole mitään haittaa.

Käy apteekista hakemassa jokin B-vitamiinivalmiste (esim. Neurobion Forte), jossa on B6:tta reilusti. Minä rupesin syömään tätä vitamiinia gynekologini neuvosta juuri psyykkisiin oireisiin, ja minulle ainakin ne tepsivät. Tosin en ollut masentunut, vaan mielialat heittelehtivät ja poltin hihani milloin mistäkin mitättömästä syystä, ärhentelin ja kiukuttelin kaikille. B-vitamiini on rauhoittanut minua huomattavasti.

Äänestä
  • Kuule mulla alkoi ihan samanlaisilla oireilla jo 3-vuotta sitten. Tieto sinänsä jo rauhoitti kun kävin gyniksellä, joka kertoi sen olevan premenopaussiin kuuluvaa, vuoto heittelee on välillä tosi runsasta, mieli maassa tai sitten aivan ylipirteä, itse mmssa jumppasin joka päivä siivosin hullun lailla yms, koko kaksi viikkoa kuukaudesta olin aivan *omituinen* maassa ja välillä aivan kuin dementoitunut mummo. Ärhentelyt koko perheelle astui kuvioon ja tuntui että haluan olla vain yksin. Itselläni on vielä 11-vuotias iltatähti. No minä myös aloin syödä vitamiineja omega 3 siis E-epaa, vahvaa b-vitamiinia, monivitamiinitabletin, vahvaa 1000mg C-vitamiinia, lisäksi yöksi otan magnesiumin. Alkuaikoina jouduin käyttämään teroluttia että vuoto tasaantui, mutta tosiasia se masensi lisää ja lopetin sen käytön. Nyt kaapissa odottaa primolut-nor ja estradot laastarit, mutta en ole vielä aloittanut jotenkin olen pärjännyt olo on helppottunut vaikka vieläkin tuo kaksi viikkoa jonkun verran *tökkii*. Seuraava vaihe onkin tässä sopassa menopaussi jolloin kuukautiset loppuu ja on poissa olleet jo vuoden, sitten vielä tasannevaihe postmenopaussi. NAISEN ELÄMÄÄ. tsemppiä sulle ja hae ainakin nuo vitamiinit ja harrasta liikuntaa se auttaa jaksamaan, C-vitamiini tuo piristystä.

    Äänestä

  • 46vuotias kirjoitti:

    Kuule mulla alkoi ihan samanlaisilla oireilla jo 3-vuotta sitten. Tieto sinänsä jo rauhoitti kun kävin gyniksellä, joka kertoi sen olevan premenopaussiin kuuluvaa, vuoto heittelee on välillä tosi runsasta, mieli maassa tai sitten aivan ylipirteä, itse mmssa jumppasin joka päivä siivosin hullun lailla yms, koko kaksi viikkoa kuukaudesta olin aivan *omituinen* maassa ja välillä aivan kuin dementoitunut mummo. Ärhentelyt koko perheelle astui kuvioon ja tuntui että haluan olla vain yksin. Itselläni on vielä 11-vuotias iltatähti. No minä myös aloin syödä vitamiineja omega 3 siis E-epaa, vahvaa b-vitamiinia, monivitamiinitabletin, vahvaa 1000mg C-vitamiinia, lisäksi yöksi otan magnesiumin. Alkuaikoina jouduin käyttämään teroluttia että vuoto tasaantui, mutta tosiasia se masensi lisää ja lopetin sen käytön. Nyt kaapissa odottaa primolut-nor ja estradot laastarit, mutta en ole vielä aloittanut jotenkin olen pärjännyt olo on helppottunut vaikka vieläkin tuo kaksi viikkoa jonkun verran *tökkii*. Seuraava vaihe onkin tässä sopassa menopaussi jolloin kuukautiset loppuu ja on poissa olleet jo vuoden, sitten vielä tasannevaihe postmenopaussi. NAISEN ELÄMÄÄ. tsemppiä sulle ja hae ainakin nuo vitamiinit ja harrasta liikuntaa se auttaa jaksamaan, C-vitamiini tuo piristystä.

    Onneksi en ole yksin (ketjun aloittaja). Tosiaan nämä kaudet vaihtelee ylipirteästä sängynpohjalla itkevään mummoon. Nyt on tämä pirteä kausi menossa ja voisin nyt (huom! aika) vaikka puutarhatöihin mennä :) Vuosi sitten olin kuin vasta elämään alkanut rokkari (olen nuorekas, vaikka kohta 50 v.) ja nyt kuin dementoitunut mummo. Ja ehkä tätä vielä lisäsi se, että minua hoidettiin masennuslääkkeillä eikä ne auttaneet. Tietysti vähän, mutta kun oli sellainen "kutina", ettei se siitä johdu. Nyt keväällä kaikki "romahti" kun ensimmäiset menkat oli 3 vk myöhässä. Ja 2 terv.keskuslääkäriä pisti vaan masennuksen piikkiin kaikki. Jo tieto sinänsä helpotti, että premenopaussissa voi olla tälläisiä oireita, kun "oikealle" lääkärille pääsin.

    Minulla on kyllä vähän taipumusta alakuloon ja masennukseen, että sen takia kai tässä vähän hirvittää. Kävin läpi uusioperhehelvetin ja siitä vaikean eron, jossa mies vei yhteisen lapsemme. Yli vuoden taistelin sitä itselleni. 2 vanhempaa on jo maailmalla. Alkoholia en käytä enää ollenkaan, tupakan kun saisi vielä pois ja liikuntaa lisää.

    Minäkin syön paljon vitamiinejä: mm. neurobion fortee, d-vitamiinia, mangenesiumia, kalkki/D, sinkkiä ym. Pitäisi varmaan vielä tuo omega 3- epa lisätä arsenaaliin ja C-vitamiini.

    Kiitos todella rohkaisevasta kirjotuksesta, minä kun luulin, että olen yksin tämän asian kanssa. Ja tämäkin on vasta alkusoittoa, mitähän sieltä on vielä tulossa..Tosiaan kypsän naisen onnellista elämää, niinkuin mainoksissa sanotaan. No, saa nähdä miten se kohdunpoisto tähän vaikuttaa, runsaisen ja usein toistuvien vuotojen takia poistetaan ja on kai siellä jotai "hämärääkin". Tsemppiä sinulle ja meille muille!

    Äänestä

  • kohtalotoveri kirjoitti:

    samanlaisia kokemuksia. Vuosi sitten alkoi yht´äkkiä omituinen masennus, epätoivo ja sekoamisen tunne. Aloin syömään E-epaa ja monivitamiinia. Ne auttoivat mielialaani, joka on pysynyt melko tasaisena. Kuukautiseni olivat alkuvuodesta poissa 3 kuukautta ja kaksi muutaman viikon hikoilukautta on ollut. Viime kuussa tuli tosi niukat kuukautiset. Minulla on myös 12-vuotias iltatähti, ihana tyttö. Kuukausi sitten vaihdoin E-epan Efamol-helokkikapseleihin. Ne ovat myös hyviä, mielialani on pysynyt ihan tasaisena. Yritän pärjätä ilman hormooneja niin pitkään kuin mahdollista. Ainakin vielä olen kestänyt myös nämä kuumat aallot. Viuhka on muuten aika hyvä apu kotona. Yritetään pärjätä. Kyllä tämä jossain vaiheessa helpottaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kokeneemmat kirjoitti:

Olen menossa kohdunpoistoon alkusyksystä. Nyt kuitenkin keväällä alkoivat vv-vuosiin viittaavat oireet: unettommus, yöhikoilu, kuuman allot "alut" (kasvot helottaa, ei hikoilua), nivelsäryt ym. ja ennenkaikkea tuo "korvien väli" rupesi reistailee...milloin itketti, milloin raivostutti. Tuntuu, että sekoan. Ja kk-välit harvenivat. Pyysin tk:n mieslääkäriä laittamaan labraan FSH-kokeen, mutta kun hän ei hoida naistenvaivoja, kirjoitti vaan lisää uni- ja rauhoittavia lääkkeitä, mitkä eivät tietenkään auttaneet vaivoihin. Sain naislääkärille ajan ja sitäkin jouduin odottamaan reilun kk:n. FHS arvoni oli puolessa vuodessa nousuut 10:sta 19:sta, mutta tämä naislääkärikin sanoi, että se kuuluu sun psyykkiisiin oireisiin (mitä minulla ei ole), ei ole vaihtaritasolla. Siis vika on "korvien välissä". Sanoin kyllä hänelle, että en ole ennen tiennyt, että masennuksessa tämmöiset oireet on ja tätä menoa minulle tulee todella oikea masennus. Taisi suuttua. Vetosi vaan siihen, että FHS ei ole vielä 30, niin ei ole vv-oireita.

En antanut periksi, vaan soitin sairaalaan osastolle, missä minut leikataan ja sain sieltä ystävällisen lääkärin puhelimen päähän ja kerroin tarinani. Hän sanoi, että totta kai ne on vv-oireita ja määräsi hormonikuurin, että pärjään leikkaukseen asti. Mutta en kerennyt sitä vielä aloittaa, koska vuotoni oli "mennyt" yli". Antoi Terolutia, että tiedän milloin seur. menkat tulee ja kehotti sitten alkamaan Triseksens-lääkityksen, että olo helpottaa leikkaukseen asti.

Minä kyllä kestän hikoilut ym. mutta nuo mielialan vaihtelut, itkut ja unettomuus vievät minut ihan petin pohjalle ja pelkään, etten jaksa huolehtia 12 -vuotiaasta "iltatähdestäni", kun en itsestänikään jakaisi huolehtia.

En ole vielä niin paljon perehtynyt näihin hormoniasioihin, mutta minulla sattuu olemaan nyt kirja mitä olen lukenut kuin raamattua. Siinä mainitaan keltarauhashormonin sivuvaikutuksena alakulo ja masentuneisuus. Siis uskallanko minä niitä ottaa, jos minä masennun tästä vielä enemmän. Kertokaa kenellä on kokemuksia! Kohdun poiston jälkeenhän pärjään pelkällä estrogeenillä ja onhan siinäkin omat sivuvaikutuksensa. Mutta nyt olen niin "sekaisin", mitä minä oikein teen. Apu olisi teiltä nyt tarpeen. Olen 49 v. keltarauhashormonia pelkäävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu