joita vedätetään sossun toimesta. Heillä hoidatetaan puoli ilmaiseksi vaikeita lapsia jotka tekevät vaikka mitkä temput päästäkseen takaisin kotiin.
onko muuten niin että kotiin pääsevät lapset sijoitetaan jo alunperin lastenkodille, ja kun sijaiskotiin laitetaan annetaan ymmärtää että kotiin ei palaa ennenkuin 18 v?
onko muuten niin että kotiin pääsevät lapset sijoitetaan jo alunperin lastenkodille, ja kun sijaiskotiin laitetaan annetaan ymmärtää että kotiin ei palaa ennenkuin 18 v?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä se varmaan noin on, koska onhan se kova urakka sijaisperheen omille lapsille luoda ja ylläpitää jatkuvasti vaihtuvien sijaissisarusten kanssa suhteita ja terapoida aina uusia ja uusia kasvinkumppaneita, kun hoidelluksi tuleet passitetaan koteihinsa. Jatkuva hoidettavien virta alkaa ennen pitkää stressata noita lapsiparkoja, joten kenties sossutantat ottavat lastensuojelussaan huomioon osittain edes nämä sijaisperheiden omat biologiset lapset ja heidän asemansa ja onnensa.
sellaisia sij.perheitä, jotka ovat erikoistuneet nimenomaan lyhytaikaisiin sijoituksiin. Niitä taidetaan kutsua kriisiperhe-nimityksellä. Eli heille menee lapset suoraan kriisitilanteista ja ovat sen aikaa, kunnes asiat joko kotona järjestyy, tai lapselle löytyy pidempiaikainen sij.koti.
Yleensä varmaan on niin, ettei koko isoa rumbaa, mikä edeltää sij.perheeseen muuttoa, viitsitä ihan muutaman kuukauden takia aloittaa.
Silloin kun lapselle aletaan etsiä sij.perhettä, on hän useimmiten ollut jo vuoden tai kaksikin lastenkodissa, jona aikana on kartoitettu kotiinpalumahdollisuudet. Jos ei sinä aikana ole edistystä perheen tilanteessa tapahtunut, lähdetään siitä oletuksesta, ettei ihan kohta mikään tule muuttumaan ja muuttosuunnitelmat sij.perheeseen käynnistyvät. siinä vaiheessa yleensä on nähtävissä, että vähintään kaksi vuotta menee, ennen kuin voi kotiutusta edes suunnitella.
Vuoden välein tilanne kuitenkin vanhempien kanssa kartotetaan uudestaan.
Ei tämä järjestely ole luotu sij.perheen ehdoilla, vaan koko se touhu on aika hidasta ja monet eri sossut työskentelevät asian kanssa, eli raskas organisaatio. On sijoittajasossu, johtavasossu ja sitten vielä oma sossu ja kaikkien pitää päästä ensin perheeseen tutustumaan tai jos ennestään tuttu, niin ainakin käymään juuri uuden lapsen asioissa. Sitten kun asiat on periaatteessa hoidettu alkaa tutustumiskäynnit lapsen luona, vanhempien tapaamiset, lapsen tutustumiskäynnit sij.kodissa. Olen kuullu tapauksista joissa tämä tutustumisvaihe on saattanut viedä vuosia. Sitä en kyllä ymmärrä kenen etua sellainen ajaa ja mitä järkeä siinä on mut kuitenkin, niin oli lastenkoti halunnut, eikä edes sossu mahtanut mitään, vaan tehtiin niin kuin lastenkoti vaati. He kun voivat pompotella ihmisiä ihan oman päänsä mukaan ammattitaitoonsa vedoten.
Niin, noi kaikki vaiheet vie sen verran aikaa, että kyllä sossulla on selvä käsitys siitä, että lapsi tulisi jäämään perheeseen ainakin useammaksi vuodeksi, siis näihin tavallisiin, ei siis kriisikotiin. Siltikään se ei ole mikään sääntö. Aina voi olla joka asiassa poikkeuksia, eli jos lapsi laitetaan sij.perheeseen, se ei automaattisesti tarkoita "lopullista" tuomiota.
Huostaanotonpurku vie myös usein pitkän ajan, joten väkisinkin vuodet ehtii vierähdellä, ihan sijareista riippumatta.
Tästä kankeasta systeemistäkin johtuen luulen, että perheisiin sijoitetaan juuri niitä ns. varmoja tapauksia, eli päihdeperheiden lapsia, koska heidän on annettava näytöt useamman vuoden ajalta raittiudestaan, ennen kuin purkua edes harkitaan. Jos ja kun vanhemmat päättävät alottaa kuntoutuksen, on siinä kaikille osapuolille reilusti sopeutumisaikaa, ei tule sitten kotiutus kenellekään yllätyksenä.
Ovatkohan sossutantat kiireidensä keskellä nyt unohtaneet kokonaan niiden kriisiperheiden biologisten lasten ja sijaisperheiden biologisten lasten lastensuojelutyön. Kuinka on selitettävissä, että kaikki lastensuojelun kanssa tekemisissä olevat lapset ovat ihan heitteillä tässä systeemissä. Paras olis lasten pysyä mahdollisimman kaukana lastensuojelusta. Ei tässä enää muuta johtopäätöstä voi vetää.
Kyllä nykyään perheisiin sijoitetaan todella ongelmaisia lapsia. Omat lapset todella kärsivät näistä "vaikeista" lapsista. Silti me hölmöt jaksetaan tukea kaikkia, jotta kaikki saisivat tasapainoisen elämän.