Onko joku pannut välit poikki?

Lopullisesti?

Onko kukaan olosuhteiden pakosta päätynyt laittamaan sukulaisiin/omaisiin välit poikki lopullisesti? Onko mahdollista päästä irti omista "juuristaan"? Kokemuksia?

82

8274

Vastaukset

  • En nyt halua kertoa syitä miksi tähän päädyttiin mutta näin kävi. Tarpeeksi kovan loukkauksen jälkeen välit menivät poikki. Aloitettiin uusi elämä äitini ja siskoni kanssa.. Siskoni jatkaa nyt tätä uutta "sukuhaaraa" ihanan tyttären saatuaan.

    • Ainoa sukulaiseni jonka kanssa olen tekemisissä on sisareni. En ole koskaan tuntenut kuuluvani sukuuni, ja olen aina ollut sellainen musta lammas. Äitini on aina syrjinyt minua koska olemme hyvin erilaisia ja hänen mielestään vain samanlainen kuin hän voi olla hyvä ihminen.

      Elämäni helpottui huomattavasti kun lopetin kaiken yhetydenpidon. Minusta tuli kuin uusi ihminen!


    • vaan olen! kirjoitti:

      Ainoa sukulaiseni jonka kanssa olen tekemisissä on sisareni. En ole koskaan tuntenut kuuluvani sukuuni, ja olen aina ollut sellainen musta lammas. Äitini on aina syrjinyt minua koska olemme hyvin erilaisia ja hänen mielestään vain samanlainen kuin hän voi olla hyvä ihminen.

      Elämäni helpottui huomattavasti kun lopetin kaiken yhetydenpidon. Minusta tuli kuin uusi ihminen!

      kahnausta on ollutkin.
      Nimittäin en haua polttaa siltoja takanani, mutta jollainlailla "luonnollisella poistumalla" välit ovat jostain syystä kuivettuneet.

      En ole kovin sukurakas, syytä en tiedä, mutta kun on aika laaja suku niin ehkä niistä ei niin tarvi pitää kiinni.
      Yhden serkun kanssa oltiin väleissä mutta...välit jäähtyivät oudosti.
      Ei tarvi mitään välejä rikkoa kun vaan unohtaa.
      Ei lähetä joulukorttia eikä kutsu sukujuhliin.

      Minulle on nimittäin tehty näin ja kysyessäni asiaa aivan viattomasti niin vastaus oli suuri silmien pyöristys ja hämmästys.

      Taidan olla pelkuri.


  • lähimmät pahimpia

  • Kyllä, lakkasin vain pitämästä yhteyttä sukulaisiin. Oli pakko oman jaksamisen vuoksi. Oli niin paljon pahoja ja katkeria kokemuksia takana suvusta, että piti saada ne hoidettua pois, eikä vain hankittua lisää.

  • Kestin ja kestin, paskaa ja lokaa tuli jatkuvasti nieltäväksi, nielin kunnes ei vain enää mahtunut mieleeni ja sisimpääni, alkoi pursua korvista ulos.

    Panin välit poikki lähisukulaisiini, koska oli pakko. Mielelläni en sitä tehnyt, enkä hätiköiden polttanut siltoja. Pitkän harkinnan tulos - kun tuli se viimeinen oljenkorsi, joka mursi kamelin selän.

    Onhan se aivan katastrofaalisen kauheaa kun päättää elää erillään omasta lapsuudenperheestään, mutta olisin luultavasti joutunut raiteiltani ellen olisi tehnyt tätä ratkaisua.

  • Olen varmaan yksi harvoista joka kuuluu mainitsemaasi joukkoon,minulla alkaa olla jo kolmenkymmenen vuoden kokemus asiasta.
    Omalta kohdaltani asiat johtuivat riidasta joihin en ollut edes syypää mutten kyllä ole halunnut tehdä asioille itsekkään mitään korjausta.

    Kyllä nuoruus ja aikuisuus menee loppujen lopuksi helposti ilman sukuakin,silloin tapahtuu niin paljon omassa elämässä ettei asioita edes kerkeä miettiä,uskomattoman helposti uudet läheiset hyväksyvät kyselemättä ettei ole ollenkaan yhteyksiä sukulaisiin.

    Elämä on siitä hauska veijari että se osaa tuoda aika ajoin tuulahduksen menneisyydestä ja silloin asiat tulevat hetkiseksi mieleen,tulee miettineeksi mitähän sillekkin oikein mahtaa nykyään kuulua ym.

    Kaikkein pahinta on huomata sisällään elävän oikeudenmukaisuuden ja lähimmäisen rakkauden olemassa olon liekin vastapuolella osoittautuvan vääräksi,ja huomata ettei sellaista pientä sukulaisrakkautta sittenkään ole oikeasti olemassa muualla kuin omassa sydämmessä.
    Sellainen tuntuu pahalta,sitä tulee ajatelleeksi kuinka paha tämä maailma lopulta onkaan,sitä hyvyyttä ei ole olemassakaan omilla sukulaisilla.

    Oikeastaan omien sukulaisten puuttuminen muuttuu ajatuksissa pelottavaksi kun ikää tulee enemmän,silloin ajattelee elämästä yleensä hieman eritavalla kuin parhaina vuosinaan.
    Tulee miettineeksi kuolemaa,hautajaisia sekä muita asioita,voi vain kiittää luojaansa siitä jos sattuu olemaan rakastava puoliso ja hänen puolen suku olemassa.
    Vaikka eläähän moni ja kuolee ihan yksinäisenä,mutta karu on sellainen kohtalo kumminkin.

    Omalta kohdaltani olen ihan tyytyväinen,en ole tehnyt mitään väärää ja elänyt elämääni rehdisti vaikkei sukua ole ollutkaan .

    Kumminkin haluaisin antaa sellaisen elämän ohjeen ettei pienistä asioista kannata sukuaan jättää,riidatkin vuosien mittaan saavat toisen perspektiivin ja muuttavat merkitystään.
    Kymmenen vuotta jo tekee sen että vanhan kiistan sopimattomuuus tekee asiasta lopullista,ihmiset kasvavat erilleen eikä sellaista sukulaisrakkauden tunne sidettä synny enää uudelleen,ihmiset muuttuvat vieraiksi toisilleen.
    Asioita kannattaa todella harkita vakavasti.
    Vanhemmalla iällä sen huomaa mikä onni niillä perheillä on joilla on sukua ympärillä,se luo turvaa ja rakkautta jaksaa eteenpäin.
    Itse olen jäänyt tuosta kaikesta paitsi,ja niinhän sanotaan että sitä mitä ei ole niin silloin vasta huomaa mikä onni on niillä keillä se on.
    Mutta vastauksena kysymykseesi,kyllä ilman sukuakin voi elämänsä elää,mutta kyllä se aika ajoin varjostaa elämäsi polkua aivan varmasti.

    • Sitä paitsi minä ainakin kestin karmeaa lähisukuani keski-ikään asti, kunnes viimeinen pisara sai koko maljan vuotamaan yli.

      Kyllä elämääni siihen asti oli nimenomaan varjostanut se ikävästi minua kohteleva suku. Joten - parempi ilman. Kai minutkin joku hautaa aikanaan, sossu tai joku muu viranomainen, ellei puoliso ole hoitamassa juttua.


  • Jos homma ei pelaa, niin miksi pitäisi hakata päätänsä mäntyyn. Sukuside ei ole niin vahva kuin yleisesti ilmeisesti kuvitellaan. Ei välejä ehkä naamatusten kannata sanoa irti, siitä tulee vain riita. Kummasti kuitenkin molemmat osapuolet tulevat tiettyyn johtopäätökseen, kun toisesta ei kuulu muutamaan vuoteen yhtään mitään.

    • lapsuuden perheeseeni. En kestänyt enää mollaamistani ja väheksymistä. Yritin puhua asiasta, mutta kun ei auttanut niin laitoin sitten välit poikki. Helpotti kerrasta elämä.


    • välit poikki kirjoitti:

      lapsuuden perheeseeni. En kestänyt enää mollaamistani ja väheksymistä. Yritin puhua asiasta, mutta kun ei auttanut niin laitoin sitten välit poikki. Helpotti kerrasta elämä.

      Olen laittanut välit poikki lähes kaikkiin ihmisiin entisellä paikkakunnallani ja muuttanut uuteen paikkakuntaan. Olen nykyään kuin uusi ihminen. Elämä mallillaan ja hymyilee : ) Nautin!!!!! Kännyköitä ja Facebookia en tarvitse myöskään, ettei kukaan entisestä elämästä ota yhteyttä ja saa elämääni enään raiteiltaan. Erakkous ja yksinolo on minun juttuni nykyään ja miten hyvältä se tuntuukaan. Nukkua niin paljon kuin haluttaa, tehdä mitä lystää, lukea lehtiä pari tuntia kahvikupposen ääressä, kävellä pitkiä lenkkejä metsässä, katsella telkkua ja napostella herkkuja, Maata sohvalla ja antaa mielikuvituksen laukata, olla netissä ja syödä samalla jätskiä, kierrellä kaupungilla ja shoppailla, käydä uimassa ja kuntosalilla, siivota kaunista kotia ja järjestellä kaappeja, antaa aikaa ja tilaa itselle, olla päivät pitkät yöpukusillaan jos siltä tuntuu, Valvoa yöt ja nukkua päivät välillä, käydä rauhassa kampaajalla ja rakennekynsiä sekä ripsienpidennyksiä laittamassa jne. jne. TÄÄ ONNEA ON : ) : ) : )


  • Synnyinseutuni on tuttu, ja hyvin monet sen asukkaat myöskin sukua, ainakun kaukaista.
    Pidän heistä, aivan harvaa poikkeusta lukuun ottamatta, mutta lähimmän sukuni olen pakosta joutunut totaalisesti jättämään.

    Koska vanhempani ovat kuolleet, niin sisaruussuhde on täysin merkityksetön, jopa niin, etten ole vähääkään kiinnostunut heidän elämästään. En kysy mitään, en tahdo pitää yhteyttä millään tasolla, en edes "pakollisten kuvioiden merkeissä."

    Syyt ovat todella syvällä, sekä syytä lopulliseen välirikkoon todellakin on.
    Viha olisi helpompi kestää kuin tämä halveksunta jota tunnen siskoani ja hänen perhettään kohtaan.
    Heidän käytöksensä ja tekonsa ovat sitä luokkaa, että sellaista tapahtuu yleensä vain kirjoissa ja elokuvissa.
    Itse olen joutunut tosielämässä kokemaan äärimmäisen häikäilemättömyyden ja kierouden osoitusta, ja tiedän, itseni tuntien, ettei kanssakäyminen sen porukan kanssa tule olemaan enää koskaan mahdollista.

    Onneksi minulla on mieheni mukava suku, miehen sisko ja kälyt, joiden kanssa pidämme tiiviisti yhteyttä, tapaillen ja puhuen puhelimessa tuntikausia.

    Tahtoisin rohkaista kaikkia lähimpien omaistensa kanssa välirikkoon ajautuneita jatkamaan omaa elämäänsä rohkeasti, myöntäen sen tosiasian, että joskus on pakko oman mielenrauhansa takia
    hyljätä kokonaan sellaiset sukulaiset, jotka pääsääntöisesti aiheuttavat vain pahaa mieltä
    ja masennusta.

    Kesäinen aurinko paistaa, linnut laulavat, enkä edes usein muista, että toisenlaisetkin kielet laulavat jatkuvia valheitaan, panettelujaan ja arvostelujaan.
    Enhän minä kuule niitä, sillä olen sulkenut korvani ja koko elämäni heidän "pahuuspiirinsä" ulkopuolelle.

    Hyviä, rehtejä ja lämminsydämisiä ihmisiä on kuitenkin vielä olemassa, ja panostakaamme heihin!
    On turha toivoakaan, että täysin kieroutunut ihminen voi muuttua, sillä psyykkinen häiriintyneisyys ei ole edes ihmisen omaa syytä....hän vain on sellainen, mutta myötätuntoa tunnen sitä kohtaan jonka täytyy pakosta olla kanssakäymisessä ja syystä tai toiseta tekemisissä luonnehäiriöisen kanssa.

    • Itse aristelen välirikon aiheuttamaa kohua, puheita, spekulointeja.

      Kaltaisellesi "oman tien kulkijalle" toivotan onnea ja menestystä........myöskin, mikäli suinkin mahdollista anteeksiantavaa mielenlaatua.
      Olet vahva persoona!


    • Nimimerkki Seepra asian tuossa ihailtavan hienosti ja fiksusti ilmaisi:

      "Tahtoisin rohkaista kaikkia lähimpien omaistensa kanssa välirikkoon ajautuneita jatkamaan omaa elämäänsä rohkeasti, myöntäen sen tosiasian, että joskus on pakko oman mielenrauhansa takia
      hyljätä kokonaan sellaiset sukulaiset, jotka pääsääntöisesti aiheuttavat vain pahaa mieltä
      ja masennusta."

      "Hyviä, rehtejä ja lämminsydämisiä ihmisiä on kuitenkin vielä olemassa, ja panostakaamme heihin!"


  • Mitäpä välejä "katkomaan"?!
    Senkun vain vetäytyy, ei ota yhteyttä ja kieltäytyy kutsuista, jos niitä tulee.

    Pian sukukin unohtaa, jos ei joulukortteja lähettele, eikä koskaan kerro omia kuulumisia.
    Aina voi kieltäytyä kutsuista, ja jos on pakko keksiä tekosyy, niin sitten keksitään.
    Tuskinpa sukulaiset kovin tarkkaan ottavat selvää, onko esim. syyksi ilmoittamasi matka todella tehty.

    Vuosien päästä voivat tilanteet olla uudet ja paluu sukuun on silloin mahdollinen, jos ei ole marssinut matkoihinsa ovwt paukkuen.

  • Loukkaannuin ja aika syvästi. Kyseessä ei ole omet tekemiseni, minä olen vain suuttunut ja harmistunut muiden tekemisiin. En ole varsinaisesti ja dramaattisesti laittanut välejä poikki, mutta asun jonkun verran kaukana ja vain lakkasin käymästä ja soittelemasta. Sieltä päin ei minulle soiteltu muutenkaan. pari vuotta on mennyt. Saa sitten nähdä, miten jatkossa. Minä en ole aiheuttanut tulehtuneita välejä ja mulla on niin paljon muutakin tekemistä, kuin toisten tekemisten selvittäminen. Minusta se pallo on siellä.

  • kun oltiin väleissä. Yhteen siskoon välit meni jo 20 vuotta sitten, en tiedä miksi, mutta jostain hän oli suuttunut. Äiti syytti välirikosta minua, vaikka en tiennyt mitä pahaa olin tehnyt. No se ja sama, ei ole ikävä ollut siskoa ja nyt tuntuu, että välit menee poikki loppuihinkin. Siihenkään en tiedä syytä, mutta mitäpä tuosta, helpommalla pääsee, kun eivät jatkuvasti lamppasse passattavana.
    Kyllä ilman sukua voi elää. Turhaa ruveta riitelemään, antaa vain haaleta pikku hiljaa.

  • muutamille sukulaisille vuosia sitten. Yksi loukkasi minua, toinen vähätteli aikaansaannoksiani - paikallislehden sivuilla! Kun sitten käytännön syistä oli tarpeen ottaa yhteys ensimmäiseen, koko asia osoittautui väärinkäsitykseksi puolin ja toisin. Olemme kuitenkin hänen mielestään kasvaneet erilleen. Minulle hän on ihan sama pikkusisko kuin ennenkin, enkä nyt tunne muuta kuin katumusta siitä, että torjuin hänet selityksittä.

  • Laittamassa totaalisesti välit poikki sukulaisiin. Olo on aivan mahtava! SUOSITTELEN!

    • Laitoin välit poikki. Syyt liittyvät raskaaseen lapsuuteeni, josta yhä näen painajaisia. Olen selvinnyt ilman diagnoosia, mutta sisäisesti rauniona. Äitini sitoi minut sairaalla tavalla itseeni, lapsena hän vihasi minua. Sanoi aina: "olet niin kauhea, että kukaan mies ei minua huoli". Näin onkin käynyt, vaikka monet päivittäin ihmettelevät "miten noin nätti tyttö ei ole päässyt naimisiin?" Nyt ymmärrän: näkymättömät kahleet sitoivat minut, en ollut vapaa. Miehet, jotka minuun ihastuivatkin, päätyivät ajattelemaan "voi reppana.". Yksikään mies ei ole minua enää halunnut loukata, heidän on käynyt sääliksi. He ovat niin hellävaroen "jääneet vain ystäviksi", että olen itsekin tajunnut, kuinka rikkinäinen olen.

      Äiti on myös loukannut seksuaalisuuttani, minun piti mm. katsoa, kuinka hän virtsaa. Ja vessan ovea hän piti kiusalla auki vielä ollessani aikuinen. Piti ruokapöydässä kuunnella, miten pökäleet putoilivat pönttöön. Useista pyynnöistä hän ei tätä ottaanut kuuleviin korviinsa. Lisäksi hän luki kaikki paperini, heitti pois keräämiäni tavaroita, kun olin matkalla jne. Noin 12-vuotiaaksi minun piti nukkua hänen vieressään parisängyssä. Siskoni oli vauva. Isä nukkui toisella puolen taloa.

      Olen pian 40v. Tuntuu, että elämäni on valunut hukkaan äitini rautaisissa kettingeissä (öisin näen unia, että yritän purra häntä, mutta en vain pääse hänestä eroon). Minua on estetty opiskelemasta haluamaani alaa (lopulta suutuin, ja hain monta kertaa ja pääsin - sitäkin halveksutaan) -> Sain onneksi hyvän ammatin ja turvatun toimeentulon. Äiti on tähän asti yrittänyt minua estää löytämästä aviopuolisoa (on ääneen sanonut haluavansa, että minä ja hän vain matkustelemme ja vietämme aikaa kahden hänen vanhuudessaan).

      Yritin puhua tädilleni, mutta hän vain vähätteli. Sanoi vian olevan siinä, että olen yliherkkä. Kaikki, äiti, täti, sisko jne ovat korkeasti koulutettuja, äitinäni pidetään sivistyneenä, tosin eristäytyvänä ihmisenä. Hänellä ei ole yhtään ystävää eikä meillä ole 40 vuoteen käynyt vieraita kuin ristiäisissä (2 kertaa).

      Siskoni on minua yli 10 v. nuorempi, eikä ole aivan samanlaista joutunut kärsimään. Siksi hän on täysin puolueellinen, ja näkee minut mustana lampaana. Haukkuu minua, ja panettelee kaikille, että olen outo. Hänen kasvoillaan on halveksunta, kun hän puhuu minulle. Mitään lämpöä ei ole.

      Isäni on minulle rakas. Hänellä itselläänkin on ollut hankalaa äitini kanssa 40 v., jokin suhde hänellä on ollutkin. Kyseessä hänen toinen avioliittonsa, joten hänellä omat syynsä jäädä. Isä on kärsinyt masennuksesta, noin 15 vuotta kirjaimellisesti maannut sängyn pohjalla, nyt parempi. Isä on pehmeä hyssykkä luonteeltaan, mutta auttaa minua, jos on vaikeaa, myös taloudellisesti. Kuitenkin hän näkee tilanteeni, ja tukee minua.

      Isää ajattelen aina puhdas rakkaus sydämessä. Kunpa hän vielä eläisi muutaman vuoden ja näkisi lapseni, joita toivottavasti vielä ehdin saamaan, kun pääsin äitini demonimaisesta otteesta irti ja löydän jonkun miehen! Haluan oman elämän!!!


    • Tizianna_68 kirjoitti:

      Laitoin välit poikki. Syyt liittyvät raskaaseen lapsuuteeni, josta yhä näen painajaisia. Olen selvinnyt ilman diagnoosia, mutta sisäisesti rauniona. Äitini sitoi minut sairaalla tavalla itseeni, lapsena hän vihasi minua. Sanoi aina: "olet niin kauhea, että kukaan mies ei minua huoli". Näin onkin käynyt, vaikka monet päivittäin ihmettelevät "miten noin nätti tyttö ei ole päässyt naimisiin?" Nyt ymmärrän: näkymättömät kahleet sitoivat minut, en ollut vapaa. Miehet, jotka minuun ihastuivatkin, päätyivät ajattelemaan "voi reppana.". Yksikään mies ei ole minua enää halunnut loukata, heidän on käynyt sääliksi. He ovat niin hellävaroen "jääneet vain ystäviksi", että olen itsekin tajunnut, kuinka rikkinäinen olen.

      Äiti on myös loukannut seksuaalisuuttani, minun piti mm. katsoa, kuinka hän virtsaa. Ja vessan ovea hän piti kiusalla auki vielä ollessani aikuinen. Piti ruokapöydässä kuunnella, miten pökäleet putoilivat pönttöön. Useista pyynnöistä hän ei tätä ottaanut kuuleviin korviinsa. Lisäksi hän luki kaikki paperini, heitti pois keräämiäni tavaroita, kun olin matkalla jne. Noin 12-vuotiaaksi minun piti nukkua hänen vieressään parisängyssä. Siskoni oli vauva. Isä nukkui toisella puolen taloa.

      Olen pian 40v. Tuntuu, että elämäni on valunut hukkaan äitini rautaisissa kettingeissä (öisin näen unia, että yritän purra häntä, mutta en vain pääse hänestä eroon). Minua on estetty opiskelemasta haluamaani alaa (lopulta suutuin, ja hain monta kertaa ja pääsin - sitäkin halveksutaan) -> Sain onneksi hyvän ammatin ja turvatun toimeentulon. Äiti on tähän asti yrittänyt minua estää löytämästä aviopuolisoa (on ääneen sanonut haluavansa, että minä ja hän vain matkustelemme ja vietämme aikaa kahden hänen vanhuudessaan).

      Yritin puhua tädilleni, mutta hän vain vähätteli. Sanoi vian olevan siinä, että olen yliherkkä. Kaikki, äiti, täti, sisko jne ovat korkeasti koulutettuja, äitinäni pidetään sivistyneenä, tosin eristäytyvänä ihmisenä. Hänellä ei ole yhtään ystävää eikä meillä ole 40 vuoteen käynyt vieraita kuin ristiäisissä (2 kertaa).

      Siskoni on minua yli 10 v. nuorempi, eikä ole aivan samanlaista joutunut kärsimään. Siksi hän on täysin puolueellinen, ja näkee minut mustana lampaana. Haukkuu minua, ja panettelee kaikille, että olen outo. Hänen kasvoillaan on halveksunta, kun hän puhuu minulle. Mitään lämpöä ei ole.

      Isäni on minulle rakas. Hänellä itselläänkin on ollut hankalaa äitini kanssa 40 v., jokin suhde hänellä on ollutkin. Kyseessä hänen toinen avioliittonsa, joten hänellä omat syynsä jäädä. Isä on kärsinyt masennuksesta, noin 15 vuotta kirjaimellisesti maannut sängyn pohjalla, nyt parempi. Isä on pehmeä hyssykkä luonteeltaan, mutta auttaa minua, jos on vaikeaa, myös taloudellisesti. Kuitenkin hän näkee tilanteeni, ja tukee minua.

      Isää ajattelen aina puhdas rakkaus sydämessä. Kunpa hän vielä eläisi muutaman vuoden ja näkisi lapseni, joita toivottavasti vielä ehdin saamaan, kun pääsin äitini demonimaisesta otteesta irti ja löydän jonkun miehen! Haluan oman elämän!!!

      Ihan oikea päätös, että katkaisit välit äitiisi. Monihan varmaan arvostelee sinua, mutta eipä sitä tarvitse selitellä niille.

      Toivon että löydät naisellisen itsetuntosi ja miehen. Suosittelisin kuitenkin käsittelemään tuota kokemaasi seksuaalista hyväksikäyttöä (joo, sitä tuo on) jossain terapiassa, koska muuten oma seksi- ja perhe-elämäsi voi olla vaikeaa. Jos saat lapsen, niin ainakin sitten kannattaa mennä terapiaan!


  • itken täällä ruudun toisella puolella. oikeasti. lupasin isovanhemmilleni etten katkaisi kehenkään sukuni ihmisiin välejä ennenkuin heistä aika jättää, mutta tänään ilmoitin heille, että olen pahoillani, rikon lupaukseni. kun he ensi viikkoon mennessä ovat muuttaneet palvelukotiin (minun järjestämänäni, kotona oli jo mahdottomat olot elää) niin katkaisen välit kaikkiin sukulaisiini. Olen lapsenlapsi. Heillä on 4 omaa lasta, yksi näistä siis äitini. Olen rikki, poikki, väsynyt. Tänään minut haukuttin, paneteltiin ja loukattiin niin verisesti, että enempää en jaksa. Olotila on raukea, tyhjä, ontto. Mutta kuitenkin, tästä ei voi kun ylöspäin nousta. Muutto toiseen kaupunkiin tulevaisuudessa, kun heistä on aika jättänyt. Silloin olen lopullisesti vapaa.

  • Mun äitini loukkaa jatkuvasti mun kunniaa ja minun isäni pitää mua leikkikalunaan. En kestä enää ja haluan laittaa välit poikki. Ja pysyvästi. Olen paljon viisaampi ja koulutetumpi,kuin he, enkä enää suvaitse tätä. He luulevat omistavansa minut ja pystyvänsä tekemään minulle mitä huvittaa. Jopa jotain sellaista, mikä johtaa kuolemaan. Ajatelkaa, mitään hyvää en pysty heistä uskomaan. Toivon, että heidän kuolemansa jälkeen voin olla vapaa.

    • Tuntuu, että kirjoitit minunkin puolesta. Meillä on täysin samnlaiset vanhemmat, etenkin äitini on sadisti ja narsisti, tyrannin piirteillä varustettuna.

      Laitoin välit poikki muutama vuosi sitten enkä ole katunut .Aikuisella kuuluu olla itsemääräämisoikeus ym. kansalaisen perusoikeudet (perustuslain toinen luku). Älä viivyttele välien katkaisussa.


  • poikki on välit siskoksiin, tahtomattani. olisin mielelläni selvittänyt asiat niin kuin aikuiset ihmiset mutta siihen he eivät pysty, valitettavasti. on ikävää kun näin käy ja omalta kohdaltani en varmaan koskaan pääse täysin eroon siskoksistani, asumme samassa kaupungissa ja silloin tällöin tulemme vastakkain. mutta nyt minua ei ainakaan voida loukata enään, sillä enhän usko että aikuista ihmistä voi muuttaa jos hänellä itsellä ei ole sitä halua.

  • En väölejä ole koskaan poiki laittanut muutta siskon ja velejn kanssa en pahemmin ole missään tkemisisä kun asuvat missä asuvat. Sisikoani näin parisuotta sitten ýli 20 v tauon jälkeen kun hain äitiäni lentokentältä ja näin kun joku nainen tuli hopöttämään ja kun aktsoin vähän tarkemmin niin siskohan se siinä mutta kun asuu lapissa niin ei ole kylässä käyty kun ei ole kutsunut. Ollan sisarusten kanssa vähän eri aaltopituudella että silleen.

    • Eikö ole aika ikävää odottaa toisen kuolemaa, että voisi kokea olevansa vapaa? Muuta heti ja jätä aikuiset ihmiset elämään omaa elämäänsä. Useimmille löytyy apua, jos sitä tarvitsevat. Nyt keväällä voisi iskeä oikein muuttoinnostus kuin muuttolinnulle. Katsele vaikka netistä kivoja asuntoja eri paikkakunnilta.


    • Kyllä.
      Vuosikaudet olen kiltisti kunnioittanut vanhempiani, heidän vittuilustaan, nälvimisestä yms huolimatta. Itse eivät ole saaneet elämässään mitään aikaan, mutta minua jaksaavat joka käänteessä nälviä, myös miehelleni. Kiitos mieheni ja hänen terveen perheensä olen tajunnut ettei tuo ole normaalia. Kotoa pitäisi tulla tuki, meillä sitä ei minulle ole koskaan herunut, toisin kuin veljelleni. Joka on kaikessa päässyt helpolla ja silti häntä kehutaan ja lässytetään. Oma tytär voidaan haukkua huoraksi. Kyllä voi oma perhe olla sairas, en halua lapsieni tapaavan moisia ihmisiä. Uskon myös että kiitos kylmän ja epäreilun kasvatuksen, minun on vaikea luottaa ihmisiin ja itsetuntoni on pitkään ollut heikko. En todellakaan anna kenenkään tehdä noin omille lapsilleni.
      Nyt kun tekivät tökerösti lapselleni ei tee tiukkaakaan laittaa välejä poikki. Siitähän se lässytys alkoi, että älä nyt noin tosikko ole, heillä särkyy sydän. Yhyy, ei kiinnosta enää. Käskin heidän pysyä meistä kaukana ja olla soittamatta.


  • Sitten kun olen saanut perheeni talouden tuhonneen perinnönjaon selvitettyä en halua enkä nähdä veljeäni enää koskaan. Veljeni takia puolitoista vuotta vetkutettiin perinnönjakoa, ennenkuin viranomilta sain apua. Isäni omaisuudesta on 15 000 euroa palanut veljeni takia erilaisiin kuolinpesän turhiin kuluhin.

    • on se vain niin surullista että kuolema ja perintö saa niin pahaa aikaan... samat jutut meillä kun vanhemmat kuoli ja siitä pienestä omaisuudesta msitä oli kyse on välit poikki. mietä on monta ja toinen pitää itseään kaiken omistavana ja toinen välittelee ilkeitä puheita missä ei ole mitään perää vain suojatakseen itseään ja saadakseen riitaa aikaan.


  • kylä olen

  • Monethan meistä on aivopesty ajattelemaan, että perhe on tärkein ja rakkain. Todellisuudessa lähimpien teot voivat olla kaikkein karmeimpia ja sairaimpia, mutta sitä ei vain halua uskoa eikä nähdä.

    Jos sukulointi tuntuu pakolta ja vastenmieliseltä, kannattaa miettiä, miksi näin on.
    Siihen on syy, minullakin oli. Vapautin itseni pakko- ja velvollisuussukulaisista ja suosittelen samaa muillekin.

  • Opetelkaa puhumaan. Sanokaa mikä tuntuu pahalta, älkää paetko.

    • Niinpä niin. Mutta joskus käy niin, että toinen osapuoli ei edes ole halukas puhumaan, saati kuuntelemaan. Silloin on aika vaikea yrittää kertoa ajatuksiaan.

      Joskus on vaan parempi antaa olla, eikä turhaan tuhlaa energiaa sellaiseen, joka vain rassaa mieltä.

      Miten hienoa se olisikaan, jos jokainen voisi olla sitä mitä on ja tuntea olevansa hyväksytty suvussaan.


    • onhan se surullista kirjoitti:

      Niinpä niin. Mutta joskus käy niin, että toinen osapuoli ei edes ole halukas puhumaan, saati kuuntelemaan. Silloin on aika vaikea yrittää kertoa ajatuksiaan.

      Joskus on vaan parempi antaa olla, eikä turhaan tuhlaa energiaa sellaiseen, joka vain rassaa mieltä.

      Miten hienoa se olisikaan, jos jokainen voisi olla sitä mitä on ja tuntea olevansa hyväksytty suvussaan.

      Tai jos itsessä muka aina se vika eikä toisessa muka koskaan!
      Minä yritin puhua, sain vastaukseksi, hyvästi. No hyvä niin, koska emme olleet tekemisissä muutenkaan. Silti olisi muka juhliin pitänyt kutsua!


  • tällainen vaihtoehto on juuri nyt harkinnassa, oman isäni ja hänen (uus)perheensä kanssa. 10 vuotta ollaan otateltu, koen hänen hylänneen minut ja antavansa kaiken uudelle perheelleen. Entiselle isän tytölle todella kova paikka. tähän asti olen taistellut ja uskotellut itselleni, että tilanne tulee muuttumaan. Viimeisen puolen ajan olen harkinnut välien katkaisemista, nyt viimeisin riita antoi sille aika sysäyksen eteenpäin.

    Hurjaltahan se vain tuntuu, olen erittäin perhe- ja sukurakas ihminen, ja olen hyvin läheisissä väleissä perheeni kanssa muuten.

  • Kyllä olen, ja päätös pitää! Molempiin vanhempiin on välit poikki. Isään jo 8 vuotta ja äitiin 5 vuotta. Ei ole kaduttanut päivääkään, ja on sen jälkeen ollut parempi olla.
    Kukaan ei arvostele valintoja, loukkaa tai leiki marttyyria.

    jokusen kerran molemmat ovat yrittäneet ottaa yhteyttä sillä vanhalla tyylillä, haukkumista, panettelua, arvostelua ja vähättelyä ja oman itsensä asettamista marttyyrin alustalle. Siinä vaiheessa kun aikanaan tajusin ettei mun tartte koko ajan pyydellä anteeksi, ottaa jatkuvaa arvostelua vastaan eikä tuntea enää YHTÄÄN huonoa omaatuntoa aloin voida paremmin ja elää. Nyt tollaset reilu puoli vuotta sitten molemmat omalla tahollaan ilmoittivat että pistävät välinsä poikki minuun lopullisesti, on mieleni helpottunut vielä enemmän. Mielenkiintoista asiassa on se että itse katkaisin välit vuosia sitten. Josko nyt oma miehenikin saisi olla rauhassa tuolta terrorisoimiselta!!!

    Jos sua ap epäilyttää, niin ei kannata laittaa välejä poikki, vaan pysy hiljaa, älä vastaa yhteydenottoihin, kuullostele rauhassa. Niitä välejä on vaikeampi paikata kun pistää poikki! Koska jos välit poikki laitat, niin ole siitä silloin ehdottoman varma!

  • minäkin olen yrittänyt pitää yhteyttä, mutta kun ei kukaan reagoi enää, antaa olla, empä vastaa enää minäkään, se siitä..

  • paljon on tullut viestejä sen jälkeen kun oman kommentin olen kirjoittanut. eli jatkoa, äidistäni/sisaruksistani ei ole tuon jälkeen onneksi kuulunut mitään eikä ole kehenkään muuhun sukulaiseen tullut vahingossakaan törmättyä. olen aika hyvin päässyt toipumisprosessissani yli, mutta eilen tuli taas takapakkia. äitini laittoi illalla viestiä: "Surullisinta on että minä ja sisaresi rakastamme sinua, etkä edes näe sitä". Hetkeksi murruin asiasta, tunsin huonoa omaatuntoa mutta sitten palasin takaisin maan pinnalle. Kuinka/milloin he ovat minua rakastaneet? silloin kun olen kuskannut heitä heidän menojensa/ryyppyreissujensa kustannuksella? silloin kun olen lainannut heille rahaa enkä ole koskaan suuria summia saanut takaisin? silloin kun siskoni väitti minun varastaneen hänen mekkonsa ja meinasi tulla väkisin asuntooni (kävi ilmi että oli jättänyt mekkonsa ystävänsä luo enkä ollut mekkoa edes ikinä nähnyt) Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ilm. he olettavat että minä olen koko tämän sopan aloittanut. Kyllä, se on ihan totta, niin olenkin, mutta koskaan en olisi tätä aloittanut jos en olisi alkanut kunnioittaa itseäni.... Suosittelen jokaiselle kirjoja Sandy Hotchkiss: Miksi aina sinä?Narsismin seitsemän syntiä sekä toinen mahtava kirja Karyl Mcbride: enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä? kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä

    • hups, unohtui mainita. isoisäni ei ole vieläkään päässyt muuttamaan isoäitini kanssa palvelukotiin koska nämä sisarukset eivät anna hänen muuttaa, koska rehellisesti, pelkäävät perintörahojen hupenevan.


    • itse oisin aina valmis selvittämään välit jos minuun ottettaisiin yhteyttä samalla tavoin kuin sinuun... minua vain syytetään ja kieroillaan seläntakana. puhumaan ei ole ruvettu kun olen pyytänyt, niin nyt saa sit vain olla.
      asiallista keskustelua ja välit selviksi ja viiva yli, mutta harvalta onnistuu.


    • kotkotkoo kirjoitti:

      itse oisin aina valmis selvittämään välit jos minuun ottettaisiin yhteyttä samalla tavoin kuin sinuun... minua vain syytetään ja kieroillaan seläntakana. puhumaan ei ole ruvettu kun olen pyytänyt, niin nyt saa sit vain olla.
      asiallista keskustelua ja välit selviksi ja viiva yli, mutta harvalta onnistuu.

      @"kotkotkoo"
      Ei sitä peräämääsi asiallista keskustelua sillä tavoin voi aloittaa, että toiselta puolelta nyyhkytetään krokotiilin kyyneliä ja lässytetään rakkaudesta, siis juuri ne ihmiset, jotka ovat ottaneet tavakseen kohdella jotakuta erittäin kaltoin, ja vain käyttäneet hyväkseen silloin kun ovat katsoneet tarvitsevansa jotain.
      Sellaisen päänavauksen takana on säännöllisesti uhrin syyttelyä ja lisää "avuntarvetta".


    • alf1991 kirjoitti:

      hups, unohtui mainita. isoisäni ei ole vieläkään päässyt muuttamaan isoäitini kanssa palvelukotiin koska nämä sisarukset eivät anna hänen muuttaa, koska rehellisesti, pelkäävät perintörahojen hupenevan.

      Eihän isosisäsi rahoista päätä kun hän itse ja jos haluavat palvelutaloon niin muuttavat muilta kyselmättä jos its tahtovat.


  • Kieroillaan selän takana. Sitä ajatusta täällä hokee useampi. Onkohan se aina ihan noin? Meillä ihmisillä on mahtava kyky kuvitella asiat ihan toisiksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat.
    On myös tosi loukkaavaa, että syytetään syyttä suotta kieroilusta ja seläntakana puhumisesta, kiusaamisesta ja muusta. Ja se mistä muita syytetään siihen itsekin jossain määrin syyllistytään. Vai miten sitä ollaan niin hyvin selvillä muiden ihmisten asioista?

    • @Mustetäplä
      Eiköhän kukin täällä puhu ihan omista kokemuksistaan. Kuvittelija taidat olla sinä itse.


  • Olen laittanut jo kolme vuotta sitten, mutta en oikein tiedä, oliko se hyvä ratkaisu. Nyt tuntuu ihan siltä kuin olisin yksin koko maailmankaikkeudessa.

  • Tässkin ketjussa tulee tuo sana, että suku on vähätellyt ja siitä sitten on loukkaannuttu.

    ensin pitäisi ymmärtää, mitä tuo vähättely on ja miten koskee itseä. en kyllä ymmärrä sitäkään, että jatkuvasti täytyy imarrella ja kehua, jokaisen itse pitää tietää oma arvonsa, ei sitä suku tee.
    Olet yksi jäsen suvussa ja suku ei elämä ilman titteleitä ja arvomerkkejä, sukulaiset eivät tarvitse toisiaan kummarrella.

    Riidat suvun kanssa ovat tai jonkun suvun jäsen kanssa ovat täysin turhia, sillä koskaan ei pidä pitää kilpailua yllä siitä, kuka on komein, kaunein ja lukenein. Jokaiselle pitää olla ystävällinen ilman mitään arvoja.

    toivon teidän nuorten ihmisten olevan enemmään kiinnostuneita suvuistanne ja kuuntelevan vanhempien ihmisten tarinoita, sillä ne ovat tarinoita ei juoruja, kuten eräs minä anoppinsa hautajaisissa puheessa sanoi tämän olleen.
    Anoppi oli kiinnostunut suvun elämästä, ei hän pahaa kenellekään tahtonut ja näin pystyi kertomaan suvun nuoremmille jäsneille entisen ajan menoa suvussa.

    ollaanko me tultu niin nirrpanokiksi, että ei kestetä minkäänlaista puhetta, ja samalla odotetaan aina vain kehumista , ei sekään ole oikein.

  • Isovanhemmuus on lapsenlapsille korvaamattoman tärkeää.
    Vanhemmat tekevät suurta vääryyttä molemmille, jos katkaisevat välit.
    Hyi, hyi.
    Entäs kun itse olet isovanhempi.
    Tyhmä olet ja ylpeä. Häpeä.

    • Isäni pelasi pikku "mind fuck" pelejään ensin omien lastensa kanssa ja jatkoi sitä myöhemmin lastenlastensa kanssa.
      Minusta tuli keski-ikäinen ja tyttärestäni täysi-ikäinen,
      lopultakin laitoin välit poikki kokonaan.
      Isäni vauhtia tämä ei suinkaan ole hidastanut,
      nyt hajoitetaan-ja-hallitaan serkkuni lapsikatrasta.
      Ainoa mikä arveluttaa, on se, että olisiko tämä amputaatio pitänyt tehdä aikaisemmin,
      olenko viivyttelylläni vahingoittanut tytärtäni?


  • Isäni on merkityksetön, äitini on tuhlaava onneton ämmä. veljeni on täysi nolla ja yhteiskunnan elätti.Ainoa asia mitä toivon,on isäni kuolema, hänellä saattaa olla perintöä.

  • jatkoa pitkästä aikaa... sukulaiseni saivat revittyä isoäitini takaisin kotiinsa passamaan miestään ja sukulaisiani, kaatunut nyt muutamaan otteeseen mutta edelleen kuulema pärjää ihan hyvin kotona, kuulema olen vain lietsonut hänen vanhuuttaan ja vaivojaan. äitini on tullut koti-oveni taakseni koputtamaan sekä ahdistellut naapureitani vaatien saada tietää uuden salaisen puhelinnumeroni sekä missä olen töissä/missä liikun. käyttää viimeisiä "narsisminkaltaista" keinoaan eli vetoaa tällä hetkellä sydänoireisiin mitä kuulema hänelle aiheutan (sain kuulla siis tämän naapureideni kautta), kuitenkin on kykenevä lentämään lappiin hiihtämään sekä bailaamaan joka viikonloppu. ...................... olen niin paljon onnellisempi kun olen päässyt vihdoin eroon heistä kaikista, mutta sitten vasta olen kuin taivaan lintu kun pääsen eroon tästä kaupungista eivätkä he saa tietää uutta osoitettani.

  • Pistin välit poikki omiin vanhempiini 6 vuotta sitten ja samalla sisaruksiini. Olin pitkään tekemisissä suvun kanssa, kunnes huomasin, että käytös aika pitkälti samanlaista. Olit miten auttavainen, kiltti ja ymmärtäväinen tahansa, jossain vaiheessa tuli aina joku sanomaan, miten pitää olla, mitä saa tehdä ja mitä EI!

    Sain tarpeekseni. Olen nyt 46v. ja otan yhteyttä harvakseltaan vielä sukulaisiin (joihinkin). Jännää, että lopulta, kun tajusivat, että minua ei enää pompotella, suurin osa ei ole ollenkaan yhteyksissä. Minä katsoin, etten ole velvollinen käymään vanhoja ilkeitä sukulaisia katsomassa sairaalassa, enkä missään muuallakaan!

    Eiväthän hekään ota minuun yhteyttä, kuin ainoastaan, kun ovat jotain VAILLA...

    • Kun vanhemmat elävät, on asia vaikeampi. Äitini, joka oli loppuun saakka mestari manipuloimaan, mestaroimaan ja juonittelemaan kuolemaansa saakka. Hän kuoli korkeaikäisenä ja sen jälkeen, kun sisareni kanssa järjesteltiin pakolliset kuviot kuolinpesässä, en ole ollut muiden neljän sisaruksen kanssa missään tekemisissä. Tähän yhteen sisareen on säilynyt yhteys.
      Kun on oma perhe: lapset ja lastenlapset , ystävät, ei todellakaan tunnu missään sisaruksista, joiden kanssa oli eri aaltopituudella, luopuminen, unohtaminen. Äidin kuolema oli helpotus ja niin on myös sisarusten kanssa välirikko. Tuntuvat kovin etäisiltä.


  • Olen katkaissut sisaruksiini välit. Tuleva perintö sekoittanut heidän päät jo kauan sitten? Seitsemän vuotta mennyt, enkä kadu. Heille raha tärkeämpää kun perheen ihmissuhteet.

  • En ole varsinaisesta katkaissut välejäni kehenkään sukulaiseen, olen vain etääntynyt. Ja mitä kauemmaksi olen henkisesti ja fyysisesti päässyt, sitä vähemmän on tarvetta pitää mitään yhteyttä. Kun koko suku on vähintään 700 km:n päässä, eipä juuri tule vierailtua. Kiintoisaa kyllä se, että toiset suku- ja perhekeskeisemmät ihmiset kyylä käyvät saman matkan useampankin kerran vuodessa.

    Veljissäni ja heidän perheissään ei ole mitään "vikaa", meillä vain ikäeroa sen verran, ettei juuri mitään yhteistä. Muu suku on aika laaja, mutta teini-iässä kilpailuasetelmat koulu yms. menestyksestä saman ikäisten serkkujen kesken myrkyttivät välit, enkä sen jälkeen ole ollut missään tekemisissä. Eräs supersosiaalinen serkkuni on välillä yrittänyt esim. FB:ssä lähestyä, mutta olen ollut hyvin niukkasanainen.

    Vanhempieni kanssa olen myös hyvin etäinen. Minun on vaikeaa yksilöidä mitään heidän "tekojaan", mutta heidän kohtaamisensa ahdistaa. Äitini yleensä soittaa kerran kahdessa kuussa ja puhumme säästä. Äitini on nähnyt 2.5 vuotiaan tyttäremme kaksi kertaa ja isäni kerran.

    En vain halua olla yhteydssä. Minua ahdistaa mahdolliset kohtaamiset todella paljon, mutta suoraa syytä on vaikea yksilöidä. Tuntuu, että muiden kirjottaneiden kauheiden kokemusten jälkeen minulla ei pitäisi olla mitään syytä itsellä olla etäinen lapsuudenperheeseeni ja sukulaisiini, mutta en todellakaan heidän seuraansa kaipaa. En ole tietääkseni mitään menettänytkään.

  • olen ja olen ylpeä etten jäänyt paskasankoksi. Näin on paras.

  • Jaa-a. Mitähän tähän vastaisi. On yritetty olla tekemisissä yhteisöpalveluiden välityksellä, kun ei olla moneen vuoteen nähty. Yritin olla yhteydessä serkkuihini, mutta nämä iskivät hylätyn oloiseen profiiliini ja valittivat etten koskaan tee siellä mitään. Serkkuni poisti tämän takia minut sieltä. Olen yrittänyt kysellä serkultani kuulumisia, lähettää onnitteluja syntymäpäivänä. Vastausta kuulumiskyselyihin ei ole kuulunut. Ymmärrän, että ovat kiinnostuneita mitä minulla kuuluu, mutta mikseivät voineet vastata mitään kuulumiskyselyihin kun kerran itsekin jotain viestiin laitoin. Ehkä parempi etten vaivaa asialla päätäni enää ollenkaan. Tällä hetkellä on kova kilpailuasetelma yhden kanssa. Mieli tekisi katkaista kokonaan välit.

    • On juoruilua, selän takana puhumista, maineeni mustamaalausta ja perintöriitoja. Että sellaista.


  • Pakko!

    Jos ei halua sairastua henkisesti tuosta erittäin sulkeutuneesta ja sairaasta yhteisöstä. Saan henkisiä ja fyysisiä oireita, jos edes kuulen pahimmista jotakin. Tunnekylmiä pazkoja!

  • Kyllä! Elämä helpottui. Vika oli aina minussa. Nyt elämä ongelmatonta kaikilla.

    Kumpikaan sisaruksistani ei saanut kutsua lasten nimiäisiin. En kadu. Olisi pitänyt tehdä tuo ratkaisu jo paljon aikaisemmin.

  • Kiintoisa ketju. Mikä on ikävintä lajia välien poikki laittamiseksi, liittyy oikeuksien polkemiseen, yleensä.
    Suvussa joku yksi, tai kaksi katsotaan niin "vieraiksi" että ovatkin käenpoikasia tavallaan.
    Suora seuraus on, että esim. kuolinpesissä on näitä suosikki-ihmisiä. Joiden ois ensin viisain hankkia omilla varoillaan itsensä pesänosakkaiksi asti.
    Esimerkiksi noin.

    Surullista kun vainajan lailliset perilliset joutuvat sitten katkomaan sukuun välejään, etteivät "häiritse" sähläämistä. Perunkirjoituksista lähtien asioissa on mukana ei-perillisiä.
    Pesin käteni... Lupasin että en, on sana, jota käytän. Ja jätän antamatta nimeni mihinkään. onhan sekin tapa ilmaista oma kanta... eri asia kokonaan, testamentit sun muut... Olematon paperi, jolle löytyy jo sille- eri tahoja ottamaan.

    Itse muistaa isänsä ihmisenä. On itsessä hiukka samaa. Joka vihaa riitaa, kähmintää... Eikö ihmiset vois tunnustaa toisenkin oikeuden omaansa?

  • En ole laittanut välejä poikki kenenkään kanssa, mutta en ole kovin sukurakaskaan. En ehkä ihmisrakaskaan...

    Omassa elämässä on vaan ollut niin paljon kestämistä ja tekemistä, että en jaksaisi millään seurata ja kuunnella toisten asioita. Olen ihan onnellinen siitä, että heillä menee hyvin, mutta en jaksaisi olla joka tapahtumassa mukana. Aina on joku valmistumassa johonkin ja joku tekemässä jotain, mihin pitäisi ottaa kantaa ja olla mukana. On häitä ja ristiäisiä ja syntymäpäiviä ja vaikka mitä ja kaikkia pitäisi muistaa ja olla innostunut. Veljen perhe on ravi-ihmisiä ja ihan vihaisia minulle, kun en koko ajan seuraa, miten heidän hevosensa juoksee ja mitä palkintoja on saanut. Niistä he vaan puhuvat koko ajan, kuka jaksaa? Minun asiat ei suuremmin kiinnosta ketään, mutta en niillä voi heitä rasittaakaan, koska ne on niin henkilökohtaisia. Minun pitäisi kuitenkin olla aina paikalla joka paikassa.

    Äitini on hirveän takertuva, mikä on kamalaa. Se ahdisti minua jo lapsena ja nuorena. Hän naputti minulle aina, että minua koulutetaan sen takia, että sitten hoidan ja autan häntä vanhana ja otan hänet luokseni asumaan. Se "kouluttaminen" oli lukion käyminen, lopun koulutuksen olen kyllä hoitanut ihan itse. Mutta äidin asenne on edelleen se, että minä olen se hänen hoitajansa ja tukensa hänen elämänsä loppuun asti. Kun olen sanonut hänelle, että en todellakaan ota häntä luokseni asumaan sitten, kun hän ei enää pysty asumaan yksin, vaan hän menee sitten johonkin palvelutaloon tai vastaavaan, olen saanut ikuisen leiman, miten olen sydämetön ja ilkeä. Kukaan muukaan meistä ei voisi ottaa äitiä luokseen ihan siitäkin syystä, että häntä ei kertakaikkiaan kestä täysipäiväisesti, mutta minä olen se, joka tästä saan syyllisyydet päälleni. Tämä on jotenkin niin kestämätöntä. Käyn äidin luona paljon, mutta olen usein hyvin rasittunut sen jälkeen. Jotenkin minun päälläni on vain tämä velvollisuuden leima, jota ei ole muilla.

    Joskus sitä ajattelee, että olisi paljon parempi, kun ei olisi ketään sukulaisia, niin saisi keskittyä vain omiin asioihin. Itsekästähän se tietysti on, mutta en usko, että olen ainoa. Ja on sitten vielä nuo puolisonkin sukulaiset, jotka nekin ovat aika sukurakkaita ja usein pyytelemässä milloin mihinkin. Mutta esim. toisten kesämökit ei kiinnostaisi minua yhtään. Silti on vietettävä joka kesä vähintään yksi viikonloppu jonkun kesämökillä. Minä tunnen itseni siellä aina vieraaksi ja toivoisin olevani omassa kodissani.

    Mutta en nyt sentään keneenkään välejä ole katkaissut, en vaan ole kauhean sosiaalinen. Ja minulla on paljon huolia elämässäni, yritän selvitä niistä parhaani mukaan. Niitä en voi sukulaisteni kanssa jakaa, he eivät ymmärtäisi minua mitenkään, tiedän sen.

  • Narsistiperhe vaihtaa uuteen perheeseen. Näin kävi meillä, joten yhteydenotto loppui. Eikä ole edes uusioperhe, vaan kumminkaiman perhe.

  • Voi hyvänen aika! Kautta maailman on ollut suomessa ainakin sukuja/sukulaisia ,joiden kanssa ei olla tekemisissä ,kuin hyvin vähän.Aikoinaan ihmiset kävi kylän voimalla häissä ja hautajaisissa.Onneksi ne nykyisin saa pitää vain kutsutuille.
    Ei suvun kanssa tarvitse olla tekemisissä yhtään enempää,kuin muidenkaan ihmisten kanssa.Ollaan tekemisissä vain niiden ihmisten kanssa,joiden seurassa on hyvä olla ja tulee halu tavata taas uudelleen.
    Välit voi panna poikki ,joskin se edellyttää sopivaa hienotunteisuutta ja yhteenpelaamista puolisoiden kesken.Se ei sit aina olekkaan yksinkertaista.

  • Kun on tarpeeksi haavoittuvainen niin sellaista ihmistä on helppo alistaa monin tavoin. Mutta sitä ei ihminen kestä loputtomiin, tulee raja vastaan.
    Mutta jos on usko johonkin suurempaan, niin silloin ihminen ei koskaan jää yksin.

  • No, ei tarvi tehdä mitään. Suku on päättänyt tietävänsä mitä mieltä olen asioista jne
    Jokin aika minut kutsuttiin tätini hautajaisiin. Sisarukseni menivät ja sanoivat etten halunnut tulla. Pari kuukautta myöhemmin kuulin sitten tätini kuolemasta eräältä kaukaisemmalta serkulta.

  • Ne juuret on omia muistoja ja ajatuksia eikä sukulaisia, joten ei juuret mihinkään katoa, vaikka päättää olla sukulaisista erossa. Monesti päinvastoin, jos siellä juurissa on ongelmien syyt. Vasta sitten kun pääsee jaloilleen tajuaa, miten vinksahtaneesti on lapsena kohdeltu. Enää aikuisena ei ole pakko elää siinä samassa syntipukin tms roolissa enää, vaan voi ymmärtää saaneensa päälleen muiden pahan olon, johon ei ole osaa eikä arpaa.

  • Olen. Ainoa virhe mitä olen tehnyt on ollut se, etten pistänyt välejä poikki jo 20 v sitten. Hyvin oon pärjännyt.

  • Suvun musta lammas, palvelija ja nykkeilysäkki päätti 30v. katkaista napanuoran. Henkistä alistamista, palvelijana käyttöä, syyllistämistä piian rooliin ja toistuvaa tunteiden ja terveyden heitteillejättöä. Väkivaltaa ja uhkailua. Tajusin vihdoin että huolimatta siitä kuinka kiltti nuori nainen olin niin sillä ei ollut mitään merkitystä. Haukkuja vain satelee kaikesta mitä teet. Jouduttuani ahdistelluksi ja kiusatuksi haukuttiin, että ei pidä olla liian helppo. Se oli viimeinen pisara. En kadu hetkeäkään. Olen vihdoin vapaa näiden sadistien vallasta. Voin hengittää rauhassa ja elää miten itse haluan. Mikään satunnainen synttäriraha tai almu ei ole sen arvoista että ottaisin enää yhteyttä.

  • Ei kannata laittaa lopullisesti välejä poikki, mutta ei kai sitä tarvitse olla tekemisissäkään. Itse pidän omiin sukulaisiin välillä yhteyttä, mutta mitään pakkoa en tunne, olenhan jo aikuinen perheellinen ihminen. Mieheni sukulaiset ovat erittäin mukavia kun pysyvät poissa:::)))

  • Mitä ihmeen nirppanokkia täällä on, kaikki asiat ovat muiden syytä, eikö kenellekään tule mieleen oma osuus asioihin. On todella huolestuttavaa jos kaikissa muissa on ongelmia mutta itse olen virheetön. On helppo paeta ja työntää pää pensaaseen kun ei itse kykene selvittämään sotkujaan.

    • Psykoterapeutti Katriina Järvinen on kirjoittanut kirjan aiheesta Kaikella kunnioituksella: irtiottoja vanhempien vallasta. Ajatuksia herättävä kirja jossa kysytään kysymyksiä joita ei yleensä tule ajatelleeksi. Kannattaa lukea.

      Jos joku elää huonossa parisuhteessa ja puoliso kohtelee kaltoin, kaikille on selvää että avioero on paras vaihtoehto. Kukaan ei kysy onko väkivaltaisen miehen vaimolla tai pettävän vaimon miehellä oikeus ottaa ero. Päinvastoin, kaikki painostavat eroamaan. Kukaan ei ymmärrä miksi joku jää väkivltaiseen parisuhteeseen tai jatkaa yhteiseloa ihmisen kanssa joka ei kunnioita lainkaan elämänkumppaniaan. Ja vaikka erityistä kaltoinkohtelua ei tapahtuisikaan kaikki ymmärtävät etteivät kaikki persoonallisuudet vain voi tulla toimeen keskenään. Silloin puhutaan siitä miten 'kemiat' ei vain aina toimi.

      Jostakin syystä kun kaltoinkohtelijoina ovat omat vanhemmat tai muut sukulaiset odotukset ovat päinvastaisia. Ihmiset kunnioittavat verisiteitä toisella tavalla kuin muita ihmissuhteita. Kukaan ei kysy: MIKSI?.

      Puolison ja ystävät voi valita, mutta verisiteitään ei. Voin ainakin osittain syyttää itseäni jos olen valinnut vahingossa vääränlaisen puolison tai ystävät. Mutta syytön minä siihen olen millaiset vanhemmat ja sukulaiset olen syntymässäni saanut. Jos joku jää huonoon parisuhteeseen tai pitää epäluotettavia ystäviä elämässään sitä voi pitää omana valintana. Sukulaiset tulevat elämään ilman omaa valintaa. Jostakin syystä verisiteiden kautta elämään 'kutsumatta' tulevat ihmiset ovat niitä joista ei ole lupa ottaa eroa. Tai ainakin sitä paheksutaan. Ei, vaikka kaltoinkohtelu olisi kuinka vakavaa tahansa. Ei, vaikka juuri sukulaiset aiheuttaisivat kuinka paljon pahoinvointia tahansa.

      Monet käyttäytyvät sukulaissuhteissaan toisin kuin muissa ihmissuhteissaan juuri tämän vuoksi. Tiedetään että esim. lasten kynnys erota omista vanhemmistaan ja muusta lapsuudenperheestään on korkea. Varsinkin omia lapsia voi seurauksitta kohdella lähes kuinka törkeästi tahansa. Heitä ei tarvitse kunnioittaa. Vahnempana voi 'vahingossa' aika huoletta 'tehdä virheitä' koska aina voi luottaa siihen että lapset nyt kuitenkin antavat kaiken anteeksi kuten lapsilla on tapana. Lapset ovat luontaisesti lojaaleja vanhemmilleen vaikka heitä kohteltaisiin kuinka huonosti tahansa. Tällaiset kuviot jatkuvat aikuisuuteen asti. Ja sitten kun lapsille tulee mahdollisuus ottaa ero vanhemmista ovat vanhemmat jo ikääntyneitä hauraita harmaahapsia. Jos siinä vaiheessa lähdet nostelemaan vanhempiesi elämästä ja he jokatapauksessa kuolla kupsahtavat vanhuuttaan, sen katsotaan olevan aikuisen lapsen syytä. Meillä ajatellaan että harmaa pää kuittaa syntivelat vaikka oikeastihan pitäisi ajatella että mitä kauemmin vaikkapa lapsiaan kaltoinkohteleva vanhempi on elänyt sitä enemmän hän on ehtinyt saada aikaan tuhoa. On outoa miten ikää kunnioitetaan. Ihmistä tulee kunnioittaa hänen käytöksensä ja asenteesa perusteella eikä siksi että on ollut niin etuoikeutettu, että on saanut elää pitkän elämän. Kunnioitus on ansaittava omalla käytöksellä. Mutta mikä ihmeen ansio se on ja syy kunnioitukselle että on elänyt kauan? Eihän se tarkoita muuta kuin että on sattuman oikusta syntynyt aikaisemmin kuin joku toinen.

      Tässä kohtaa pitäisi muuttaa radikaalisti yleistä ajattelua ja asenneilmastoa. Ketään ei pitäisi syyllistää siitä jos päättää ottaa avioeron sukulaisistaan.


    • divorced.n.happy kirjoitti:

      Psykoterapeutti Katriina Järvinen on kirjoittanut kirjan aiheesta Kaikella kunnioituksella: irtiottoja vanhempien vallasta. Ajatuksia herättävä kirja jossa kysytään kysymyksiä joita ei yleensä tule ajatelleeksi. Kannattaa lukea.

      Jos joku elää huonossa parisuhteessa ja puoliso kohtelee kaltoin, kaikille on selvää että avioero on paras vaihtoehto. Kukaan ei kysy onko väkivaltaisen miehen vaimolla tai pettävän vaimon miehellä oikeus ottaa ero. Päinvastoin, kaikki painostavat eroamaan. Kukaan ei ymmärrä miksi joku jää väkivltaiseen parisuhteeseen tai jatkaa yhteiseloa ihmisen kanssa joka ei kunnioita lainkaan elämänkumppaniaan. Ja vaikka erityistä kaltoinkohtelua ei tapahtuisikaan kaikki ymmärtävät etteivät kaikki persoonallisuudet vain voi tulla toimeen keskenään. Silloin puhutaan siitä miten 'kemiat' ei vain aina toimi.

      Jostakin syystä kun kaltoinkohtelijoina ovat omat vanhemmat tai muut sukulaiset odotukset ovat päinvastaisia. Ihmiset kunnioittavat verisiteitä toisella tavalla kuin muita ihmissuhteita. Kukaan ei kysy: MIKSI?.

      Puolison ja ystävät voi valita, mutta verisiteitään ei. Voin ainakin osittain syyttää itseäni jos olen valinnut vahingossa vääränlaisen puolison tai ystävät. Mutta syytön minä siihen olen millaiset vanhemmat ja sukulaiset olen syntymässäni saanut. Jos joku jää huonoon parisuhteeseen tai pitää epäluotettavia ystäviä elämässään sitä voi pitää omana valintana. Sukulaiset tulevat elämään ilman omaa valintaa. Jostakin syystä verisiteiden kautta elämään 'kutsumatta' tulevat ihmiset ovat niitä joista ei ole lupa ottaa eroa. Tai ainakin sitä paheksutaan. Ei, vaikka kaltoinkohtelu olisi kuinka vakavaa tahansa. Ei, vaikka juuri sukulaiset aiheuttaisivat kuinka paljon pahoinvointia tahansa.

      Monet käyttäytyvät sukulaissuhteissaan toisin kuin muissa ihmissuhteissaan juuri tämän vuoksi. Tiedetään että esim. lasten kynnys erota omista vanhemmistaan ja muusta lapsuudenperheestään on korkea. Varsinkin omia lapsia voi seurauksitta kohdella lähes kuinka törkeästi tahansa. Heitä ei tarvitse kunnioittaa. Vahnempana voi 'vahingossa' aika huoletta 'tehdä virheitä' koska aina voi luottaa siihen että lapset nyt kuitenkin antavat kaiken anteeksi kuten lapsilla on tapana. Lapset ovat luontaisesti lojaaleja vanhemmilleen vaikka heitä kohteltaisiin kuinka huonosti tahansa. Tällaiset kuviot jatkuvat aikuisuuteen asti. Ja sitten kun lapsille tulee mahdollisuus ottaa ero vanhemmista ovat vanhemmat jo ikääntyneitä hauraita harmaahapsia. Jos siinä vaiheessa lähdet nostelemaan vanhempiesi elämästä ja he jokatapauksessa kuolla kupsahtavat vanhuuttaan, sen katsotaan olevan aikuisen lapsen syytä. Meillä ajatellaan että harmaa pää kuittaa syntivelat vaikka oikeastihan pitäisi ajatella että mitä kauemmin vaikkapa lapsiaan kaltoinkohteleva vanhempi on elänyt sitä enemmän hän on ehtinyt saada aikaan tuhoa. On outoa miten ikää kunnioitetaan. Ihmistä tulee kunnioittaa hänen käytöksensä ja asenteesa perusteella eikä siksi että on ollut niin etuoikeutettu, että on saanut elää pitkän elämän. Kunnioitus on ansaittava omalla käytöksellä. Mutta mikä ihmeen ansio se on ja syy kunnioitukselle että on elänyt kauan? Eihän se tarkoita muuta kuin että on sattuman oikusta syntynyt aikaisemmin kuin joku toinen.

      Tässä kohtaa pitäisi muuttaa radikaalisti yleistä ajattelua ja asenneilmastoa. Ketään ei pitäisi syyllistää siitä jos päättää ottaa avioeron sukulaisistaan.

      Hyvä kirjoitus. Näissä asioissa on todella miettimisen paikka. Vanhempien uhrien syyttäminen ja syyllistäminen on saatava loppumaan.


  • kaikki muut ymmärrän mutta en haudanryöstöä ENKÄ EPÄOIKEUDENMUKAISUUTTA ! kun niiden voimien alle joutuu häviä sukurakkaus aika pian !

    Vaikka raamattu käskee ,että " sovi ensin riitasi sukusi kanssa ja tule vasta sen jälkeen luokseni anomaan mitä ikinä haluat "

  • Jos sukulaisissa sattuu olemaan narsisti, niin välit poikki niin pian kuin mahdollista. Liian kuluttavaa touhua pelata narskujen kanssa, ajan haaskausta. Jos sukulaisilta ovat vain aina vailla jotain, ja palaute pelkkä vittuilua, niin miksi haaskata energiaa moisiin ihmisiin.

  • Mieheni puolen sukulaisiin tekisi mieli laittaa välit poikki, ovat minua kohtaan niin ilkeitä ja katselevat vaan nenän vartta pitkin. En tiedä mistä johtuu, mutta omien sukulaisteni kanssa välit ovat ihan ok, mutta tosiaan miehen puolelta tulee aina kuraa silmille, välillä itken ja tekisi mieli ottaa ero, että pääsisin eroon noista sukulaisista.

    • Jotkut rakentavat tuonkinlaisen suoja muurin, jonkin takia, kohtasin kerran vähän tonne päin naisen, pieni sattuma repi suojamuurinsa ja hän hermostui ja hätääntyi lähti juoksemaan ja kaatui ja lonkka murtui. Tyttärensä kertoi tilanteesta, kuinka vanhan ihmisen käsittelemättömät traumat kaikki pompsahtaa pinnalle . Muutin mielipiteeni. En halua kenellekään niin suurta mielipahaa. Muuta taktiikkaa ja puhu heille pieniä ystävällisiä juttuja. Kiitä jostain vaivannäöstä. Pikkasen vaan ja jää odottamaan sulaako jää. Nopeus ja paljous on huono juttu. Syväjää sulaa hitaasti, kun siihen luotetaan.

      Jos ei muuta tapahdu niin sinä saatat itse muuttua. Onnee jos uskallat muuttaa maailmaasi.


    • Samanlainen kokemus. Syy paljastui: iso valhe ja petos siellä oli, kaikki ei ollut niin kuin oli sanottu olevan. Tietämättäni olin kysellyt ja ihmetellyt, kysellyt ja ihmetellyt......

      Pelko siellä oli taustalla heillä. Olin ulkopuolinen, joka millä hetkellä hyvänsä saattaisi huomata petoksen ja valheet.

      Niin huomasinkin. Siitä siihen, etteivät päässeet tappamaan minua.

      Aivan hirveää ja pahat traumat jäivät.

      En halua nähdä heitä enää enkä halua kuulla heistä enää mitään.


  • Vihaan toista velivainaan tyttöä niin kauan kuin molemmat meistä elävät. Hän on Jumalan ja yleisen syyttäjän risteytys, joka syytti minua ja tuomitsi minut joku vuosi sitten suunnilleen kaikesta muusta paitsi Kyllikki Saaren murhasta. Jotkut mielisairaat kuvittelevat olevansa Jumalasta seuraavia. Siinä on vain se ero, että hän tietää olevansa Jumalasta seuraava ylöspäin (suuruudenhullu lääkäri). Olen kaksi kertaa onnistunut kieltämään sukulaisuuteni häneen. Jos joku vielä kysyy, se on kolmas kerta niin kuin Pietarilla. Sitten toivottavasti vapaudun tästä sukulaisuudesta.

  • Ihan turhaan syyllistää muita, todellisuudessa perhe on paras. Ja ainoa joka sinua oikeasti rakastaa, teitpä mitä tahansa typerää uskossasi jonkun perheen ulkopuolisen psykopaatin teorioita. Jotkut fariseukset ovat lukeneet jokusen toisen ihmisen kirjoittaman psykiatrian opuksen ja hullu luulee saanensa jonkun oikeutuksen narsistisesti vaatia muita uskomaan toisten teorioihin. Nää neuvojat eivät itse kohtaa niitä tekoja joita aiheuttavat itselleen tuntemattomille ihmisille ja itse aina jättävät mieluummin uhrinsa, kuin kohtaisivat sen mitä ovat omilla teoillaan aiheuttaneet heille.

    Perhe antaa usein anteeksi, vaikka tekisit harkitsemattomia tekoja, se voi joskus tuntua pimeältä puuhalta, ja se oikea totuus ei näy aina itselle selkeästi. Kesti pitkään tajuta, että äitini ei muuta hokenutkaan, kuin sitä kuinka ylpeä lapsestaan oli. Se jotenkin hautautui sen muun harhautuksen alle.

    Sisarpuoleni jonka kanssa oltiin pitkään epäselvyyksien vuoksi erossa on tällä hetkellä ainoa jonka kanssa voimme yhdessä jotain aitoa kokea, voimme harjoitella omia rajojamme, opetella löytämään sen mitä haluamme oikeasti olla. Ratkaisumme voi olla erinlaisia, silti kunnioitamme toistemme ratkaisuja ja ihailemme niitä. Jos toinen sanoo jotain mitä emme hyväksy, niin se ei haittaa, koska meillä on omat valintamme. Joskus riittää vain että se toinen kuuntelee ja itse piirrämme omaa ratkaisua eteen päin. Sisareni alkoholi ongelma on lieventynyt, voimme jutella sen syistä ja hänen halusta siitä pois, silti vain hän tekee päätöksen mihin suuntaan haluaa.

    Vaikka emme paljoa olleet tekemisissä aiemmin, niin nyt tuntuu, että meillä on näkymätön yhteisyys, se mitä toinen ei huomaa sen sanoo toinen ääneen. On aika kiva yrittää korjata asioita kun oomme vielä elossa. Paljon tuli aikoinaan mokattua ymmärtämättömyyksissä. Rakastan täysillä tätä ihmistä. Ylpeydellä siitäkin, kun emme edes alkaneet jauhamaan menneitä, vaan aloitimme alusta. Ei voisi enää muistaa mikä kaikki johti mistä ja mihin. Vähän sivuamme kyllä jos sitä tarvitaan nykyisyydessä.

    Nykyisyydessä ehkä tärkein projektimme on oppia elämään sellaisina kun oikeasti olemme. Korjata sisareni välejä lapsiinsa, koska nekin ovat olleet väärin käsityksiä. Paljoa emme ole edenneet, mutta kukaan muu ei rakasta lastaan enempää, kuin äiti. Väärin ymmärrettykin. Meillä on loppu elämä aikaa kerätä perhettä yhteen. Suunnitelmamme lyö välillä ylitse, välillä ne on hurjia, mut vielä vain suunnitelmia ja pää pointti kuitenkin on, ettei mitään tehdä kenenkään tietämättä. Haluaisin vain kertoa hänen tyttärilleen, kuinka paljon äitinsä heistä välittää. Ja että todellisuudessa he tarvitsevat äitinsä tukea, kun elämä heitä potkii. Se välittäminen pitää vain osata lukea rivien välistä.

    Opetelkaa kuuntelemaan toisianne. Ei se aina helppoa oo mutta älyttömän palkitsevaa. Ihmisiä jättämällä, jää jotain itsellä löytämättä. Se on aina itse joka siinä saa nenuunsa. Vaikka muuta väittäisi. Ja onnea jos alat yrittämään.

  • Olen luonteeltani erilainen kuin muut perheeni jäsenet. Meillä ei vain kommunikaatio toimi alkuunkaan. He elävät ennakkoluulojensa ja oletustensa luomassa kuplassa (koskien minua). Vanhempani aloittivat tämän ja se on jatkunut jo kolmanteen polveen, esim.sisarusteni lapsiin. Olen tekemisissä vain jos on ehdoton pakko. Se ei estä heitä kuitenkaan keksimästä minusta juttuja "sellainenhan se XXX on".
    Psykologi sanoi että on niin surullista että perheenjäsenet eivät tule toimeen. Vastasin että ei ole! Minulle on ihan hyvä kun vain saisin elää omaa elämääni ilman heidän tuottamaa rasitusta. Mikähän siinä on niin vaikeaa ymmärtää.
    Sukulaiset : Haistakaa naaraskoiran sukupuolielin!

  • Häpeällistä hylätä verisukulaisensa ilman selitystä. Murhamiehetkin saavat puolustautua demokratiassa, mutta oman perheen jäsenelle ei suoda edes tätä oikeutta, puolustautumista. Uskon, että välit katkaistaan usein puolison manipuloinnin vuoksi. Siihen sokaistuu, eikä ymmärrä enää mitä itse ajattelee.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.