luultavasti aamuyöllä Pitämällä tapahtui järkyttävä tapaus. vuonna 87 syntynyt mies ampui juuri peruskoulun päättäneen tyttökaverinsa (91) ja tämän jälkeen myös itsensä. onko kukaan kuullut oliko alkoholilla osuuta asiaan?
Ampuminen
kaksi laukausta
6271610
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 67 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
03.06.2007 2:56:35
Suomussalmi
Ensivastetehtävä
03.06.2007 2:17:27
Suomussalmi
Ensivastetehtävä
että laukauksia olisi kuulunut 7-9 välillä aamulla???
kello 7-9 välillä, ei noin monta laukausta...
niin kauhea tapaus on sattunut, että en minä, älkääkä muutkaan nimiä tänne laittako.
ei tosiaan oo soveliasta kertoa nimiä. talossa oli kuulema ollut vielä yksi tyttö joka oli juossut onneksi metsään karkuun.
hajua mikä lie ollut syynä?? alkoholilla tekemistä asiassa vai noinkohan ovat olleet humalassa vielä myöhään aamulla, jolloin ampuminen joittenkin tietojen mukaan on sattunut?
mistä aseen on saanut?!
jo arvuuttelu tähän! Omaisilla on varmasti raskaampaa, kuin tänne kirjoitteleville!
Hävetkää juorukellot. Lukekaa sitten lehdistä, jos tällaista on tapahtunut, mutta älkää riepotelko vielä "varmaa tietoako" olevaa asiaa näillä palstoilla. Suut tukkoon juoruilijat.
tosi kauheaa.
tapaus tulee kuitnekin lehtiin ja uutisiin! läheisille ja vanhemmille on vielä vaikeampaa jos tapauksesta aletaan levitellä juoruja!
.fi
Eipä tuo kovin suuri synti taida loppupeleissä oll, jos täällä jotkut arvuuttelevat tapaukseen liittyvillä asioilla. Vai ovatko asiat heti aina jotenkin "pyhiä" jos ne sattuvat täällä Suomen maassa ja kenties omalla asuinalueella?
Kannattaa miettiä mitä tässä maailmassa oikeasti tapahtuu jok'ikinen päivä ja kuinka niistä keskustellaan yleisellä tasolla. Tottakai se on ikävää, että tälläistä tapahtuu, mutta turha sun on alkaa tässä arvostelemaan mitä kukakin saa kirjoittaa ja mitä ei. Jos joku haluaa pohtia ja miettiä asiaa ja siihen johtaneita syitä tms. niin anna hänelle se mahdollisuus, sitä varten nämä keskustelupalstat ovat!
harmi vaan et tommosta tuppaa sattuun. ja yhdyn muutamien mielipiteisiin et ihan oikeesti tämmöisistä tapauksista ei sovi juoruta vaikka kuinka tekis mieli.
Jää muistot leijumaan eteiseen lähtösi jälkeen
suru pyyhkii taivaalta viimeisen auringon säteen
hyvää matkaan kanssa enkelin
oli aikasi lähteä kotihin.
Niin hei lopettakaa tosiaan tällaisella surullisella asialla mässäily..
En oikein ymmärrä sitä ihmisryhmää, joka oikein
intoutuu juoruilemaan ja utelemaan, kun jotain
kamalaa sattuu.
Kyseessä on kumminkin todella surullinen, käsittämätön asia, jota ei voi ymmärtää alkuunkaan:(
tuo tapaus sattui aivan naapurissa ja kello oli silloin 9.30
Tosi surullinen juttu :( Tunsin tämän tytön melko hyvinkin :(
itekki kanssa tunsin kummatki....
kaikille tytön sukulaisille, olette mielessäni.
voimia kaikille omaisille.
mutta sitä minä en ymmärrä että mikä tätä kainuuta vaivaa? kun ei osata käsitellä elämän kolhuja. tuollainenkin eroaminen olisi jonkin ajan päästä ollut menneen talven lumia. kuitenkin noin nuoret ihmiset kyseessä.
et onko vika kasvatuksessa vai missä?
selvähän se on että ei tuollaisen teko ole täyspäisen hommaa mutta kun muuallakin kainuussa tapahtunut ihan käsittämättömiä juttuja kun on parisuhde kariutunut. pitäisi varmaa päättäjien puuttua asioihin ja tarjoaa nuorilla jotain aktiviteettiä tai jotain. muualta tänne muuttaneena ei voi kun ihmetellä tätä negatiivista olemusta mikä täällä asuvista heijastuu. silläpä täältä muuttamassa olenkin heti kun mahdollista. koittapaaka kainuulaiset ottaa itseänne niskasta ja piristykää!
ittensä tappaminen ei ole mikään ratkaisu vaan itsekäs teko jolla pilataan useiden elämä loppuiäksi...
Näinpä juuri.Puhut todellakin asiaa! Eikä tuo ole varmasti ainoastaan Kainuun ongelma, vaan yleisestikin koko Suomessa, mutta tilastollisesti ainakin Kainuu on negativiisessa mielessä ihan kärkipäässä.
Niin entä ne syyt? Moni varmasti sanoisi heti, että tietysti syinä ovat korkea työttömyys, alkoholi, parisuhdeongelmat jne. On kuitenkin muistettava, että vastaavanlaisia tapauksia on sattunut lähimenneisyydessä perheisiin, joissa on hyvät työpaikat ja elämän pitäisi kaikin puolin olla kohdallaan, ainakin se kuva on annettu ulospäin.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että suomalainen ihminen ei loppujen lopuksi osaa arvostaa elämää ja nauttia siitä tarpeeksi, vaan keskittyy murehtimaan lähinnä sillä mitä hänelle ei ole ja mikä voisi olla paremmin jne. Itse olen matkustellut jonkin verran ja pyrkinyt aina matkoillani pääsemään mahdollisimman lähelle paikallisten asukkaiden arkea ja elämää. On ollut suuri ilo ja ennenkaikkea opettava kokemus huomata kuinka ihmiset (etenkin köyhemmissä maissa) osaavat nauttia niistä asioista mitä heillä ON, eikä murehtia niistä mitä heillä EI OLE. Miettikää: ruoka, puhdas vesi, lämpimät vaatteet, pehmeä sänky, terveys (lääkkeet mahdollisiin sairauksiin), koti missä olla yöt jne jne. Meille arkipäivää, suurelle osalle maailman ihmisistä jotain mistä uneksia.
Sinä joka luet tämän ja seuraavan kerran alat itkemään miten paska tämä yhteiskunta on ja miten päin persettä asiasi ovat niin tee niin, että mieti oikeasti lista asioista jotka sinulla loppujen lopuksi ovat todella hyvin verrattuna muutamaan miljardiin ihmiseen tässä maailmassa.
Ajatelkaa oikeasti asioita monelta kantilta ennen kuin alatta toimia peruuttamattomalla tavalla. Ei se tätä tapausta miksikään muuta, mutta ehkä joku toinen teko voisi jäädä tekemättömäksi. Eikö?
Tzöge man. Olet mielestäni oikeassa tässä asiassa, mutta olen myös miettinyt sitä, että täällä kainuussa itsemurha tilastot ovat osaksi siksi niin yleisiä kun ei uskalleta nostaa ns. kissa pöydälle vaan kun jotain tapahtuu siitä ei saa puhua ja hyssytellään, että muidenkin on oltava hiljaa. Kun asiat ruoditaan ja mietitään monelta kantilta niin se panee ajattelemaan ihmiset asioita ja tuomaan julki omat mielipiteensä. Kaikista pahinta on vaieta asiasta. Tämä ehkä myös osaltaan panee ajattelemaan jo suunnitelevaa itsemurhan tekijää, että myös hänen asiansa ruoditaan sen jälkeen. Tosiasia on,että täällä Suomussalmella on tapahtunut n.10 itsemurhaa muutaman kuukauden sisällä ja se on paljon muuhun suomeen verrattuna. Sitä on turha kaunistella. Itsemurha ei ole mikään ratkaisu vaan se pakokeino. Itsemurhasta kärsivät eniten omaiset ja ystävät jotka jää jälkeen se aiheuttaa myös aiheettomia itsesyytöksiä heille.
itsemurhaa suomussalmella
Kaikkien tiedossa kyllä on että itsemurhatapaukset ovat olleet meidän pikkukunnassamme vaivana jo muutaman vuosikymmenen. Itsekkin todella ihmettelen miksei asialle edes yritetä tehdä jotain? Kriisiryhmän perustaminen on ollut todella positiivistä ja SUURI kiitos siitä, mutta entäs ennaltaehkäisy?
Kuten monet ovat varmasti huomanneet suomussalmella monet tähän epätoivoiseenkin tekoon päätyneet ovat olleet juuri noin yli 20 nuoria miehiä. Itse olen sitä mieltä että itsemurhasta ei puhuta nuorille tarppeksi. Itse olen käynyt kouluni ja rippikoulun suomussalmella, mutta en muista että tällaisesta aiheesta olisi koskaan isommin keskusteltu. Nuoret kyllä puhuvat asiasta paljonkin keskenään, mutta ehkä seurakuntien ja koulujen tulisi ottaa asiakseen tiedostaa nuoria aiheesta.
Porukalla olisi hyvä pohtia syitä itsemurhiin ja niiden seurauksia (läheisten suru)
Ja kaikkein tärkeimpänä pitäisi pohtia sitä miten itsetuhoisista ajatuksista voi päästä yli ja että miten vaikean tilanteen voi ratkaista toisin kuin päättämällä elämänsä. Monet tällaisessa tilanteessa ajattelevat ettei ole muuta ulospäsyä kuin itsemurha. Monetkaan eivät myös tiedä mistä ja miten voi hakea apua kaikkein synkimmälläkin hetkellä. Monet taas eivät uskalla hakea apua, joten pitäisi kannustaa hakemaan apua silloin kun sitä tarvitsee.
Myös vanhempien tulisi keskustella lapsiensa kanssa avoimemmin aiheesta, vaikka aihe on vaikea eikä siitä monesti haluta puhua. Mutta olen vahvasti sitä mieltä että kouluista ja seurakunnista voisi löytyä ratkaisu tähän ongelmaan.
Suomussalmen synkistä itsemurhatilastoista on näköjään herätty keskustelemaan vähä laajemminkin..
Tämän vkon perjantaina on tulossa ylen A-studio-ohjelman kuvausryhmä Ämmänsaareen haastattelemaan ihmisiä,sipehtimään ja spekuloimaan miksi nuorilla on niin paha olla ja miksi tällaista tapahtuu.
Siellä ämmässä taitaa olla tällä hetkellä niin monella niin suuri suru ja ahdistus päällä ettei tilannetta luultavasti helpota metriäkään ku joku tekopyhä juontaja haastattelee jtn asiantuntijakatuterapeuttia joka osaa antaa varman selityksen tällaisten asioiden ja tekojen motiiveille,syille ja seuraamuksille..
Antaisivat ihmisten surra rauhassa, ei näitä asioita saa tekemättömäksi edes sillä että niillä brassaillaan ja niitä revitään ja riepotellaan kaikessa mahdollisissa medioissa!!
Syvimmät osanottoni kaikille ystäville,tutuille,omaisille ja sukulaisille.
Siellä Suomussalmella ei ehkä kehitys mene eteenpäin nuorison vaatimusten mukaan. Kirkossa saarnataan että kun kuolet pääset paratiisiin. Kuka ei halua sinne jos sellainen on olemassa? Maanpäällinen elämä voi olla välillä helvettiä.
Miten on kouluelämän laita? Sama rehtori on ollut kuulemma lukiossa jo runsaat 30 vuotta. Toivottavasti hän on kehittänyt toimintaansa vuosien aikana ja saanut lisäkoulutusta???!!!! Koulun johto määrää toiminnasta paljon ja kehittää sitä.
Miten voi vaatia kapustalla kun annetaan lusikalla?
Omaisille jaksamista ja menkää eteenpäin pieni hetki kerralla ja älkää antako periksi. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Halauksia!
kun on ollut 30 vuotta rehtorina pitää reputtaneiden määrä ylioppilaskirjoituksissa olla yli 30 %.
Mihinkä tämä maailma on on todella mennyt? Jos sinä menet hakemaan apua vaikka esimerkiksi alkoholiongelmaan terveyskeskustasta, niin nykyisen EU:n aikana ajokortti lähtee välittömästi useammaksi kuukaudeksi! Kuka silloin enää uskaltaa hakea apua??
Suomussalmelaiset kun tajuaisivat lähteä ajoissa pois siitä pitäjästä niin ei itsemurhiakaan tulisi noin paljoa.. Se kylä on niin ahdistava että kaikkihan sieltä pois haluaa.. tavalla tai toisella..
itse hain apua alkoholiongelmaani ja sain sitä.
Ei missään sanota, että ajokortti menee jos ryyppää.
Tottakai jos menet humalassa autolla apua hekemaan, niin korttihan menee koska olet syyllistynyt rattijuoppouteen.
en ymmärrä alkuunkaan miten joku suomussalmelainen kehtaa mennä puhumaan asioista joista ei tiedä ihan mitään!! a studio haastattelee aiheesta: Miksi suomussalmella tehdään itsemurhia? mistä kukaan tietää ja osaa mennä siitä kertomaan!!?? kai joku haluaa televisioon?? suomussalmesta annetaan aivan väärä kuva ihmisille.. nuoret istuu torilla kaiketpäivät ja puhuu joutavia! onko näin? ehkä joidenkin kohdalla, mutta ei saa yleistää! kumpa suomussalmelaiset itse tajuaisi sen verran että ei menisi puhumaan kaikenmaailman a-studioihin paskaa!!
toisaalta pistää hymyilyttää nuo anonyymit "tunsin-heidät-molemmat-viestit" :)
Tieto kertoo, että joku Joutilaat -elokuvan päähenkilöistä teki itsemurhan. Kuka?
vuotta. Levätköön rauhassa.
Kun kerran dokumenttikin on vuodelta 2001. Joka tapauksessa ikävä kuulla. Sympaattinen nuorimies oli hän.
Tuolla edellä muutama nimimerkki kirjoitti hyviä viestejä itsemurhista. En ole kummankaan nyt kuolleen nuoren tuttu tai kaveri. Mutta jotenkin tämä meininki on nyt saavuttanut sellaiset mittasuhteet että suututtaa ihan hirveästi.
Nyt todellakin täytyy lopettaa asian hyssyttely ja tähän epätoivoiseen rtkaisuun päätyneiden ihmisten paapominen. Itselleni on moni ihminen sanonut itsemurhan jälkeen, että "nyt hänen on hyvä olla ja levätä rauhassa" tai jotain vastaavaa. Miksi ei voi vaan sanoa ääneen, että paska temppu minkä meni tekemään. Ja tehdä kerralla selväksi, että itsemurha ei ole hyvä ratkaisu mihinkään tilanteeseen. Nyt kun lohdutellaan itseämme noilla hyvä olla lauseilla niin samalla annetaan nuorille jotka ovat mahdollisesti kuulemassa viesti, että kuoleman jälkeen on kaikki hyvin ja tilanne korjattu. vaikka tilannehan ainakin maan päälle jääville menee entistäkin kamalammaksi.
Suomussalmella kun vielä tosi monet näistä itsemurhista on tehty ihan äkipikaistuksissaan. Taustalla ei ole ollut vuosien masennusta tai muita mielenterveys ongelmia. Riidat voi selvittää ja eron jälkeenkin on elämää!! Mikään ei ole niin tärkeää kuin elämä itsessään.
Toivottavasti se itsemurhien ehkäisyyn perustettu ryhmä alkaa nyt toimia tosissaan.
Voimia kaikille!
Tuliko kuinka pahaa jälkeä sen räiskinnän seurauksena? Kuoliko tämä tyttö heti vai joutuiko vielä kitumaan? :( Äsken näky telkkarista kun ampuivat parin metrin päästä kurpitsaan haulikolla :( Olisi pitänyt jättää katsomatta kun alkoi jo helpottamaan ja nyt se alko pyöriä päässä taas,että kuinkahan pahaa jälkeä on syntynyt kun on selkään ammuttu:(
...vittua sä oikein tuommosta mietit? Ihan sama enää, ei se tilanne miksikään muutu. Pääasia on, että molemmat kuolleista olisivat nyt jossain paremmassa paikassa, johon ainakin siis itse uskon..
Ja ihan muuten heitän, että mikä ihme teitä siellä Ssalmella vaivaa, kun teette murhia ja itsemurhia kuin liukuhihnalla? Ei Puolangallakaan tehä niitä edes suhteessa niin paljon... menkääpä ihteenne. Tsemppiä kuitenkin!
Oletpa hassu, ei siellä nyt sen kummemmin ketään "vaivaa" vaikka tällaisia järkyttäviä asioita tapahtuu. Ihan "tavallisia" ihmisiä sielläkin asuu, et voi alkaa yleistämään, että kaikki suomussalmelaisia vaivaisi jokin.
Otan osaa surullisen tapahtuman johdosta, voimia läheisille.
suomussalmen ja puolangan välillä ei ole kovin suuri välimatka eli samaa kainuun porukkaahan sitä tekin olette. mitä järkeä on jollain (puolankalaisella) ylipäätään verrata koko ajan "ei täälläkään tehdä itsemurhia ja suomussalmi on perseestä" jne.
Jos jostain pitää olla huolissaan, niin siitä että tästä lähtee liikkeelle itsemurhien ketju. Onhan se nähty... :( Toivotaan vain ettei näin käy!
kello 15.00 Seurakuntakeskuksella näiden kuolleiden, kaikille avoin, muistotilaisuus.
Jokaisella ihmisellä on oikeus päättää itse elämästään. Ei sinulta kysytty haluatko syntyä tähän maailmaan vaan sinut "tehtiin" vanhempien itsekkäistä syistä. Kun olet aikuinen päätät itse haluatko elää vai et. Toisen elämää et saa kuitenkaan riistää.
Kenelläkään ei tarvite olla huono omatunto jos joku aikuinen ihminen tekee itsarin. OMA PÄÄTÖS. Ole silti hyvä kansaihminen ja auta toisia aina kun pystyt.
Hei te jotka valitatte ettei täällä pitäisi asiasta kekustella. Tapaus on ollut todella järkyttävä ihan kaikille, tunsivat he sitten enemmän tai vähemmän näitä ihmisiä. Ihmisiä helpottaa puhua asiasta. Ja niinkuin muutamat jo totesikin että näitä tapauksia ei pidä enää hyssytellä vaan on todellakin nostettava kissa pöydälle!
Mutta sanon kuiteski että jätettäisiinkö turha juoruilu, koska se vain loukkaa monia.
Ja todella paljon voimia läheisille
sitä ei vielä tiedetä oliko alkoholilla osuutta asiaan. itse tiesin hyvin tuon tytön . suru on suomussalmella suunnaton.
kyllähän tässä moneen ihmiseen on tämä kolahtanu van oisi ollu tytöllä elämä vielä edessä. kyllä tämä on niin hiljentäny suomussalmen ja niin karmaiseva teko ettei tuollaista voi ymmärtää. molemmat levätköön rauhassa vaikken oisi puolustanutkaan miestä/poikaa. tytön perhe minua surettaa ja toivon kyllä heillekkin mahdollisimman paljon tukea ja rukoilen puolesta. ja teille jotka kirjotatte sellaista mikä päästä lähtee niin lopettakaa tuommoinen ajatelkaa vähä ihmiset omalle kohalle!!
että toisen ihmisen tappaminen on murha tai ainakin tappo. vaikka siihen liittyisikin murhaajan isensä tappaminen.
yleensä tämä unohdetaan ja puhutaan vain itsemurhasta. mielestäni tässä on vissi ero.
Tämä juttu on koskettanut minua ainakin todella paljon, kun ajattelen miten kauhealle vanhemmista ja myös ehkäpä sisaruksista tällä hetkellä tuntuu menettää rakas ihminen. Kavereista ja sukulaisista puhumattakaan, sekä ihmisistä jotka ovat tämän kauniin nuoren neidin tunteneet. Pojan vanhemmat sekä muut läheiset tuntevat varmasti syyllisyyttä, mutta kenenkään ei pidä itseään tästä syyttää. Ei tähän muuta voi sanoa kuin syvä osanottoni! Rakastakaa toisianne!
Kirkkoherran kommentti, ettei Lötkön ratkaisu ollut
hyvä esimerkki nuorille, oli vähän huono.
Itsemurha ei koskaan ole hyvä esimerkki kenellekään,
mutta Suomussalmen itsemurhista ei pidä syyllistää
Lötköä eikä muitakaan.
Kunnan ja Kainuun asiat ovat kehnolla tolalla,
todellisia turvaverkkoja ei nuorilla enää ole.
Tyhjänpäiväinen jeesustelu ei tilannetta muuta.
Mitä esimerkiksi kunta tekee nuorten hyvinvoinnin
eteen? Nuorten tarpeita ei kunnissa osata nähdä
muina kuin kuluerinä ja ne on helppo vetää puna-
kynällä yli.
Itsemurhien yhteydessä kyllä avataan kaikenmaailman
nettisivuja ja kerrotaan puhelinnumeroita, mutta
ahdistuneen nuoren elämää ne eivät kosketa.
Vahinko on jo siinä vaiheessa sattunut.
Voimia molempien osapuolten perheille.
ei voi kuin arvailla, miten raskas on vanhempien, isovanhempien,sukulaisten ja ystävien tuska, suru, mikä on heitä kohdannut.
Voimia kaikille teille, ja osan ottoni suureen suruun.
sytytä kynttilä:
www.lintukoto.fi/muut/sytyta kynttila
lisää seuraavassa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200706056193672_uu.shtml
Hirvittää lukea näitä tekstejä.
Ja tämä on vain minun mielipide että eiköhän olisi aika antaa ihmisten surra.
Vaikka kuinka pojan teko ei ole hyväksyttävä jäi moni häntä kaipaamaan.
Nämä asiat ovat sellaisia että ei niihin voi enää vaikuttaa asia on jo sattunut ja nyt ei voi muuta kuin olla ihmisten tukena.
Paljon voimia tytön sekä pojan omaisille.
aina, olipa se etukäteen tiedossa tai ei. Näissä tällaisissa kauheissa tapauksissa vaan olis hyvä ampujan aloittaa aina itsestä, niin ei niin laajaa surua saa aikaan. Pahalle se tuntuu joka tapauksessa kaikista jäljelle jääneistä, olipa sitten tekijän/sivullisen puolelta. Mutta meidän ei auta muu kuin jatkaa tästä, elämä jatkuu... Osanottoni.
Hienoa miten joku uskaltaa tehdä itsemurhan. Kunnioitan erityisesti tuota varsin jaloa elämästä poistumisen muotoa, heille pitäisi antaa pokaali suorituksen jälkeen, ja pystyttää patsas ja antaa pari hehtaaria maata, työsuhde auto, 2 viikon loma mistäpäin maailmaa tahansa luksus hotellissa, kunniatohtorin maine, tukkapölli ja 500 neitsyettä.
eikö tuo sheriffi voisi poistaa tuolta nuita viestejä missä mainitaan toisten nimiä, ei ole mukavaa sellainen! Vähän kunnioitusta muitakin ihmisiä kohtaan, ja myöskin vainajia! Tehtyä ei tekemättömäksi saa, mutta täytyisi oppia rakastamaan vihamiehiäänkin! vaikka se ei ole aina niin helppoa, mutta he antavat meille sellaisen mahdollisuuden että opimme heiltä jotain! Eli emme tule tekemään koskaan mitään samanlaista kenellekään toiselle!
jotka kirjoittelevat toisista parjaavasti.
On todella joitakin hävyttömia apinoita liikkeellä.
... poistettiinko viestini koska sanoin murhaajaa murhaajaksi?
mietippäs nyt poistettiinko viestisi siksi?? luultavasti kyllä! ei sellaisia mielipiteitä tarvitse jakaa keskustelu palstoilla haloo!!! tuskin se ketään kiinnostaa! eikö se nyt ole tiedettävissäkin että sellaiset poistetaan!
jos tämä henkilö olisi sinun sukulainen, lapsi, ehkä veli tai jotain muuta sinulle kuitenkin! Olisiko kiva että hänestä puhuttaisiin tuolla tavoin...yleisellä keskustelu- palstalla!! Anna jo olla ja anna toisten surra rauhassa. Voimia omaisille!
LAITA MUN PERSEREIKÄ SUULLES
MÄ PIERASEN, HUORA!
Norrsi.com vainaa.
oliko se Norssi?