Empiiristä tutkimusta

Ile

Tansseissa tuli käytyä ja pääsin tutustumaan tähän läski asiaan käytännössä kun naistenhaulla tultiin hakemaan.

Foksia soittivat ja foksina tanssittiin. Seuraaminen sujui hyvin joten päätin kokeilla käytännössä kuinka ylipaino vaikuttaa nopeaan pysähtymiseen erityisesti sellaisissa tilanteissa joita tulee tungoksessa. Kokeilin yht'äkkistä pysähtymistä kummallekin jalalle, eri suuntiin ja eri kuvioiden eri vaiheissa niin hän pysähtyi siinä kuin hoikempikin nainen omalle tukijalalleen. Minun ei pitänyt ennakoida vientiäni yhtään. Vartalokontakti säilyi kokoajan.

Tämä johtuu siitä että tanssi ei ole pikajuoksua vaan siinä joka askel sisältää tietyt vaiheet ja nämä vaiheet ovat viejällä ja seuraajalla synkronissa keskenään. Jokainen askel päättyy painon siirtymiseen tukijalan päälle ja tämän jälkeen alkaa uusi askel vartalon kierolla uuteen suuntaa. Tähän juuri perustuu se että massan hitaudella ei juurikaan ole merkitystä pysähtymisen kannalta. Lavatanssin on sen verran verkkaista että joka askel on naisella kontrollissa. Ilman sitä tanssista ei tule mitään. Joka askeleella painon ollessa tukijalan päällä naisen täytyy kyetä lähtemään mihin suuntaa tahansa miehen viennin mukaisesti. Juoksussa tilanne on toinen silloin vauhtia on niin paljon että paino karkaa tukijalan yli ja on pakko ottaa seuraava askel. Tätä ei siis tapahdu lavatanssissa , sillä vauhtia ei ole niin paljon. Voidaan ajatella että tanssiurheilun puolella, kun liikutaan suorituskyvyn ylärajoilla, tätäkin ilmiötä voi jo esiintyä.

Äkkipysäytys lavatansseissa on satunnainen ilmiö ja mielestäni on oleellisempaa tarkastella normaaleja tanssitilanteita. Kuinka ylimääräinen massa vaikuttaa suunnanmuutoksiin eri kuvioissa.

Empiirinen kokeeni näytti että eri kuviot pivot-käännöstä myöten pystyttiin tanssimaan minun haluamallani tavalla rytmiin. Tanssi oli sujuvaa sillä tavalla kuin lavatanssi nyt yleensä on. Mutta täytyy myös myöntää että tanssissa oli havaittavissa pieni liikkeen hitauden ja jäykkyyden tunne. Tämä ei vaikuttanut sinänsä tanssin sujuvuuteen, ainoastaan tuntuma seuraajaan oli hieman "jäykempi", ei voi sanoa että raskas sillä hänen vaste oli juuri sopiva. Tanssiurheilun puolella tämä asia varmastikin korostuu.

Hain tanssittajaani myöhemmin tangolle ja huomasin että hän ei kuitenkaan ollut harjoitellut kovinkaan paljon lavatansseja, joten mistään huipputanssijasta ei ollut kysymys. Mutta hallitsi perustanssitekniikan riittävällä taidolla lavatansseihin. Piti vartalokontaktin, vaste oli sopiva, ei ennakoinut askeleen ottamisessa, askeltekniikka oli sujuvaa.

Mutta silloinkin lavalla oli kymmenittäin häntä parempia hoikempia tanssijoita mutta oli myös huonompia, joten ei voi väittää että läski tanssija olisi muita parempi. Pointtini asiassa on se että läskikin voi osata tanssia riittävän hyvin lavatanssiksi vaikka ei ole harjoitellut koko ikäänsä. Kuinka yleistä tämä sitten on niin se on sitten eri asia.

4

766

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajankäyttö hakusessa?

      Sunnuntai-iltapäivänä ei ehkä ole muuta tekemistä, kuin kirjoitella nettiin. Mutta huomioiden eilispäivän poikkeuksellisen hienon sään (en tosin tiedä, missä päin viesti on kirjoitettu), en oikein ymmärrä kirjoittajaa...

      Yhteiskunta on menettänyt sinussa loistavan tutkijan (vai onko?), tuollaisia päätelmiä pitäisi voida soveltaa käytäntöön ja niistä pitäisi meidän kaikkien saada suurempi hyöty!

      Vai olisiko sittenkin juttu tarjoitettu pelkäksi vedätykseksi kaltaisteni saattamiseksi netin ääreen työaikana...

      • lkjsldkksjl

        Siis sunnuntai-iltapäivänä ei ole sopivaa kirjoittaa, jos on kaunis sää eikä työaikana. Annappa kalenteri ja kellonajat ja säätilat, milloin on soveliasta kirjoittaa.


    • Jeux

      Tällaisia laaturaportteja on ilo lukea. Kirjoittajassa on selkeästi tiedemies-/tutkija-ainesta. Kiitos!

    • Sattui samalle tanssipaikalle eräs tuttu ylipainoinen tanssimista harrastava nainen. Tanssitin häntä yli 10 tanssin verran, pääasiassa fuskua, jivea ja buggia. Tangoa ja valssia tuli myös kokeiltua.

      Tango ja valssi sujuivat mainiosti ilman mitään kommelluksia, joskin hiekan jäykähkösti, mutta kädenalitansseissa tuli muutamia tilanteita, joissa minun oli vaikea saada hänet pysymään lähellä. Joissakin nopeissa tansseissa hän ei aina ehtinyt tekemään käännöstä ajoissa loppuun ja rytmi meni hetkellisesti sekaisin.

      Pienistä mokista huolimatta tanssiminen oli nautittavaa ja ennenkaikkea hauskaa. Kokemus tuki aikaisempia mielikuviani ja näissä keskusteluissa esittämiäni väittämiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1666
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1172
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      137
      950
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      794
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      608
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      46
      552
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe