Oletteko

Siirtymisen jälkeen opetellut soittamaan jotain, soitinta?
171045
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

..kehittelen edelleen suusoitinta, joka sijaitsee nenän alla kasvoissa. Se on kätevä, ilmainen ja kulkee mukana minne tahansa. Jotkut ovat maininneet minun sivuuttaneen jo kisällivaiheen suunsoiton, mutta en tohdi itse kehua, kun olen kovin vaatimaton. Näin eläkkeellä olen kuitenkin ajatellut kehittää soitantoa ja soitinta edelleen lajin mestaruutta silmälläpitäen. Vahinko, että tässä lajissa ei vielä ole virallisia SM- tai EM-kilpailuja, MM-kisoista puhumattakaan. Naisten laji tämä lienee valtaosin, mutta olen huomannut muutaman lahjakkaan miehenkin tajunneen soittimen ja soitannon laaja-alaisuuden sekä erilaiset finessit, jotka mukavasti piristävät, kun soitinta käytetään ns. luonnossa. Näin kesällä erittäin kätevä ja käyttöön sopiva laji.

Äänestä

Kyllä kansa kaikkoaisi, jos rupeaisin soittamaan jotakin. Voisi itse asiassa olla aika hupaisaa. Kannattaa ehkä harkita.

Äänestä

on
piano, mutta kerrostaloon siirtymiseni on tuonut sen muutoksen elämääni, että yhä vähenevässä määrässä mitään itse soitan.

Ääni kantautuu hyvin, vaikka talossa muut äänet jäävätkin kyllä eristyksien taakse, ei mitään kuulu.
Soittoaika on lähinnä keskipäivän tunteina.

Pianoon liittyy kuitenkin niin paljon muistoja, etten siitä luovu. Mieheni soitti joka päivä töistä tultuaan ja syötyään (ennen kerrostaloaikaani siis) ja poikani soittaa juhlissa, samoin tyttäreni.

Eli kysymykseesi vastaan: päinvastoin, entisetkin taidot jäävät unholaan pian.

Äänestä
  • muutettiin tänne eläkeläisrivitalooni, koska hän asuu itse melko tilapäisesti vielä. Edellisessä rivitaloasunnossa naapurit sanoivat, että pane ikkunat ja ovet auki, kun soitat. Täällä on sama henki, naapurit sanoivat ettei häiritse- päinvastoin. Nuorena haaveilin osaavani soittaa joskus pianoa. Nyt vanhempana olisi mahdollisuus opetella, mutta ei enää kiinnosta.

    Äänestä

taitaisi minusta soittajaa saada tekemälläkään - puhelinta ainoastaan soitan ja toisinaan aika lahjakkaastikkin, kun katsoo laskusta minuuttimääriä. Soitan pääasiassa lankapuhelimella puheluni ja se on halpaa huvia.

Äänestä
  • lankapuhelimella kiinteisiin liittymiin,
    käsipuhelimella kännykkänumeroihin.

    Äänestä

Vasta eläkkeelle siirryttyäni ryhdyin soittamaan torvigramofoonia, veivattavaa. Minulla on niitä kaksin kappalein.

Soitto nyt ei kovin kummallista taitoa vaadi. Levyjen, "savikiekkojen" etsiminen ja löytäminen sensijaan vaatii kärsivällisyyttä ja taitoakin. Ovat nykyisin jo aika harvinaisia.

Vanhojen tavarain kaupoista joskus löytää, mutta hintaakin osaavat jo niille laittaa.

Äänestä
  • miehelläni oli sama harrastus, mutta hän teki jostakin vanhasta gramofoonista sähkökäyttöisen. Meillä on suuri tupa ja joskus juhannuksena pidimme levytanssit- oi niitä aikoja. Itse en enää soittele juurikaan, en kasetteja, levyjä enkä CD:itä. Nyt muutossa löysin levyvarastoni 1970-luvulta.

    Äänestä

kun kerran viulukin on, jopa kaksi. Kiirettä pitää, että kerkeäisi oppimaan joitakin kipaleita. Mistäs sitä tietäisi vaikka saisi joitakin keikkoja ja niistä pikku korvauksen, pimeästi tietysti. Nytpä panenkin tuulemaan. Kiitos ideasta.

Äänestä
  • parempi idea?

    Äänestä

En, mutta kieliä on opeteltu ja käytöstapoja myös.

Kenelle minä soittaisin, vaimoni pitää vain urkumusiikista,
ei ole varaa ostaa kirkkoa.

Äänestä

Pianoa pimputtelen.
Nykyisin ei kyseisellä soittimella nuortemme mielestä tee mitään, ja se taitaa olla jossain määrin tottakin.

Sähköist vempaimet ovat ajaneet ohi vanhojen "arvokkaiden" pianoiden.

Minä kuitenkin soitan, ja olen alkanut ottaa kitaransoiton tunteja!!!!

Mies sanoo, että keljuile muuten, mutta älä laula ja soita:)

Äänestä
  • Pianosta vaan tuli mieleen, että lapseni lasta (joka ei ei enää hyväksy nimeä pikku prinsessa) olen pari vuotta kuljetellut pianotunneilla ja neljä vuotta muskarissa.

    On ollut pakko opetella pianotuntien läksyt jotta osaa harjotuttaa tyttöä oppitunneille. Eli käymme samalla tasolla pianotunneilla: "Minä pappa" ja "pikkuaarteeni."

    Kuriositeettina voi sinulle kertoa, että "kolmen soinnun rokkarina" ja polkupyörän putkelle pudonneena tenorina, olen jopa ansainnut silloin tällöin satosen kitaran ja kitarisan soitannossa.

    Äänestä

  • Kalle-Aaretti kirjoitti:

    Pianosta vaan tuli mieleen, että lapseni lasta (joka ei ei enää hyväksy nimeä pikku prinsessa) olen pari vuotta kuljetellut pianotunneilla ja neljä vuotta muskarissa.

    On ollut pakko opetella pianotuntien läksyt jotta osaa harjotuttaa tyttöä oppitunneille. Eli käymme samalla tasolla pianotunneilla: "Minä pappa" ja "pikkuaarteeni."

    Kuriositeettina voi sinulle kertoa, että "kolmen soinnun rokkarina" ja polkupyörän putkelle pudonneena tenorina, olen jopa ansainnut silloin tällöin satosen kitaran ja kitarisan soitannossa.

    Eli, Kalle-Aaretti, olet muusikko, eikö?

    Musiikki on tunteittemme tulkki.

    "Minä laulan sun iltasi tähtihin...."

    Hyvää yötä, mukava, rohkaiseva Kalle-Aaretti!

    Äänestä

  • katriina64 kirjoitti:

    Eli, Kalle-Aaretti, olet muusikko, eikö?

    Musiikki on tunteittemme tulkki.

    "Minä laulan sun iltasi tähtihin...."

    Hyvää yötä, mukava, rohkaiseva Kalle-Aaretti!

    Olen eläkkeellä oleva immeinen. Mutta musiikilla, teatterilla ja yleensä "esittävällä taiteella" on ollut aina iso rooli harrastuksissani.

    Isoisän tekemiset pikkuvintiöiden (ja heidän vanhenpainsa) tukemisessa on minulle oikeus, ei velvollisuus.

    Hyvää yötä.

    Äänestä

  • Kalle-Aaretti kirjoitti:

    Pianosta vaan tuli mieleen, että lapseni lasta (joka ei ei enää hyväksy nimeä pikku prinsessa) olen pari vuotta kuljetellut pianotunneilla ja neljä vuotta muskarissa.

    On ollut pakko opetella pianotuntien läksyt jotta osaa harjotuttaa tyttöä oppitunneille. Eli käymme samalla tasolla pianotunneilla: "Minä pappa" ja "pikkuaarteeni."

    Kuriositeettina voi sinulle kertoa, että "kolmen soinnun rokkarina" ja polkupyörän putkelle pudonneena tenorina, olen jopa ansainnut silloin tällöin satosen kitaran ja kitarisan soitannossa.

    :)
    Muskarissa kuljettaminen on ollut meilläkin harrastuksena pitkään, sitten musiikkivalmennuksessa ja sitten soittotunneilla.

    Lasten lapset soittavat ja laulavat.

    Poikani perheessä piano on vaihdettu sähköpianoon,
    joka on sitten ihan eri peli kuin perinteinen pianomme.

    Täällä minun kodissani kyllä pysyy tämä kaunis piano, sitä ei vaihdeta mihinkään.

    Oli ihana saada lukea hyvää naurujuttua, kiitos K-A.

    Äänestä

...Vaikeeta, vaikeeta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eläkkeelle kirjoitti:

Siirtymisen jälkeen opetellut soittamaan jotain, soitinta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu