Samoksen eri kohteet

Onko samoksen eri kohteilla mitään hintataso eroa.
Esim. onko pääkaupungissa halvemmat hinnat kuin esim Kokkarissa tai Pythagoriossa.
Lähinnä ajattelin ravintoloiden ja kaupasta ostetun ruuan välillä ja muutenkin kulutustavaran suhteen.
3582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tulleena en pitänyt sitä kovin kalliina paikkana. Kokkarista en tiedä, mutta olen kuullut ettei sekään kovin kallis ole. Samoksen kaupungissa joistain aioista (kartat, kortit) kuulin että olisi saanut maksaa enemmän. Pythagorionissa ainakin syöminen ravintolassa oli mielestäni todella halpaa ja tietysti alkoholia sai kantaa puoli ilmaiseksi. :) Jotkin elintarvikkeet (juusto, leikkele, kahvi) oli kallista.

Äänestä

oli mielestämme tosi edullista Kokkarissa. Tosi pitkän kaavan mukaan sai syödä alle 40 eurolla.

Äänestä

Lomailin juuri viikon Pythagorionissa. Kävimme myös Samoksessa ja Kokkarissa. En huomannut erityistä eroavaisuutta hintatasossa. Kaksi aikuista söi ravintolassa 16-30 eurolla, coktail-baarien drinkit 5-7euroa, marketissa alkoholi halpaa. Eniten shoppailumahdollisuuksia Samoksen kaupungissa, vähiten Kokkarissa. Putiikeissa ja kojuissa myynnissä paljon mm. piraattivaatteita ja paikallisia käsitöitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maarjattas kirjoitti:

Onko samoksen eri kohteilla mitään hintataso eroa.
Esim. onko pääkaupungissa halvemmat hinnat kuin esim Kokkarissa tai Pythagoriossa.
Lähinnä ajattelin ravintoloiden ja kaupasta ostetun ruuan välillä ja muutenkin kulutustavaran suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu