Sheriffille

Olemme joutuneet surullisin mielin katsomaan, kun palstaa on pilattu jatkuvasti toistuvilla Nissen solvauksilla. Samat tyypit jatkuvasti väittävät Nissen olevan syyllinen karmeaan tekoon, mitä hän ei tuomioistumen mielestäkään tehnyt.
Tuntuu monasti, ettei täällä muusta saakkaan kertoa kuin Nissestä ja häntä mustamaalataankin täällä rajusti.
Ihmettelen tällaista käytöstä aikuisilta ihmisiltä, jotka levittelevät aivan uskomattoman ilkeitä juttuja ihmisistä HEIDÄN OMILLA NIMILLÄÄN.
Lisäksi on kohtuutonta, että palstalla on pahimmillaan toistakymmentä Nissen solvausketjua, joiden ainoana tarkoituksena on mustamaalata jo viattomaksi todetun ja tapauksesta jo muutenkin kärsineen KUNNON ihmisen mainetta.
Koska Bodom on käsitelty ja aivan liian monta kertaa, eikö voitaisi tästä lähtien poistaa jokaikinen uusi Bodom juttu, koska asiasta ei kertakaikkiaan ole mitään uutta kerottavaa kenelläkään.
141219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kirjoittaa mitä paskaa vaan. Eräskin "nero" kirjoittelee sairaat mieltymyksensä sukupuolielimiin, niin ihmisten kuin eläintenkin. Orre, juutalaisnenä, murhaajahuora ja koko suomen kansa tekoyskäisyineen ovat hänen mieliaiheitaan. Häntä näes kiusataan koko kansan toimesta. Sheriffi tosiaan voisi poistaa ainakin tuon kyseisen neropatin koko palstalta.

Äänestä
  • Etkö voisi mainita, kuka tuo mainitsemasi nero on?
    Miten olet tuon neron sukupuolielimiin kohdistuvat sairaat mieltymykset todennut? Ettet vain mustamaalaisi ja solvaisi jotakuta, voisiko siitä tässä sinun viestissäsi olla OIKEASTI kysymys? Ehkäpä sinun kannattaisi poistaa itse kaikki mustaihoiset ja mustalaiset sekä vastaavat Suomesta, kun selvästi rasisti/syrjiä olet. Syrji ja solvaa itse äläkä muita yllytä tekemään syrjintää ja solvauksia puolestasi.

    Äänestä

  • Pekkala kirjoitti:

    Etkö voisi mainita, kuka tuo mainitsemasi nero on?
    Miten olet tuon neron sukupuolielimiin kohdistuvat sairaat mieltymykset todennut? Ettet vain mustamaalaisi ja solvaisi jotakuta, voisiko siitä tässä sinun viestissäsi olla OIKEASTI kysymys? Ehkäpä sinun kannattaisi poistaa itse kaikki mustaihoiset ja mustalaiset sekä vastaavat Suomesta, kun selvästi rasisti/syrjiä olet. Syrji ja solvaa itse äläkä muita yllytä tekemään syrjintää ja solvauksia puolestasi.

    mieti sitä. Muista ottaa iltalääke.

    Äänestä

  • sitä, Pekkala kirjoitti:

    mieti sitä. Muista ottaa iltalääke.

    Täytyy sanoa, että tämä asiapitoinen ja järjetömän hauska juttusi liittyy taas - kuten aina - tosi paljon henkirikoksiin.

    Äänestä

  • Pekkala kirjoitti:

    Täytyy sanoa, että tämä asiapitoinen ja järjetömän hauska juttusi liittyy taas - kuten aina - tosi paljon henkirikoksiin.

    jutut juutalaisnenästä, tekoyskäisyistä ja sun vainoamisesta.

    Äänestä

Kysymyshän on siitä, että saako Suomessa olla eri mieltä.
Eiköhän nyt jokainen tiedä, kuka se syyllinen on. Riittävä näyttö vain puuttui.
Eli riittävä näyttö murhatuomioon tarkoittaa 100 prosenttista näyttöä. Jos näyttö on 99 prosenttia, niin oikeuskäytännössä syytetty todetaan syyttömäksi.
Myöskään lain mukaan syyttäjä ei saa nostaa syytettä ellei syytteen tueksi ole vähintäin todennäköisiä syitä syyllisyydestä. Jos näin ei olisi ollut, niin syyttäjät olisivat syyllistyneet rikokseen.

Äänestä
  • Jos kerrot jo syyttömäksi oikeudessa todetun ihmisen olevan syyllinen, niin olet syyllistynyt käsittääkseni solvaukseen.
    Toki voidaan olla erimieltä, mutta aika rankkoja solvauksia täällä on Nissestä luettavissa ja Nisse ei ole edes rikollinen. Ymmärtäisin asian, monasti ymmärränkin, jos solvattavana on rikollinen taikka liian lievän tuomion saanut henkilö.

    Äänestä

  • Nilsin syyllisyytteen viittaavaa näyttöä ei ollut edes yhden prosentin vertaa, ei siis yhtään.

    Äänestä

  • Pekkala kirjoitti:

    Jos kerrot jo syyttömäksi oikeudessa todetun ihmisen olevan syyllinen, niin olet syyllistynyt käsittääkseni solvaukseen.
    Toki voidaan olla erimieltä, mutta aika rankkoja solvauksia täällä on Nissestä luettavissa ja Nisse ei ole edes rikollinen. Ymmärtäisin asian, monasti ymmärränkin, jos solvattavana on rikollinen taikka liian lievän tuomion saanut henkilö.

    Jos kerrot jo syyttömäksi oikeudessa todetun ihmisen olevan syyllinen, niin olet syyllistynyt käsittääkseni solvaukseen.
    Toki voidaan olla erimieltä, mutta aika rankkoja solvauksia täällä on Nissestä luettavissa ja Nisse ei ole edes rikollinen.
    -------------

    Ei sinun tarvitse möykätä täällä Gustafssonin puolesta. Kyllä se osaa itsekin älämölön nostaa näistä kirjoituksista, jos katsoo sen aiheelliseksi.
    Luulenpa, ettei katso aiheelliseksi...

    Äänestä

pois että saadaan enempi tilaa Pekkalan kertomuksille mielenterveysongelmaisten kavereidensa puuhailuista erilaisten perversioiden parissa, ja entäs sitten aivovammaisen Karran Lampola-tarinat,täytetään koko palsta näillä kaikkia kiinnostavilla jutuilla.

Äänestä
  • miksi enää jauhetaan paskaa bodomista, juttu on closed eikä sitä olisi pitänyt lähteä moisilla eväillä edes ketään syytteeseen asettamaan...kallis paukku valtiolle, antakaa n g jo olla, oli kyse näytön puutteesta tai syyttömyydestä niin asia on tutkittu ja tuomittu faktojen perusteella...ihmetyttää noi perversio-jutut, taitavat olla kirjoittajalla kovasti mielessä itsellään kun on pakko avautua, vai?heh..

    Äänestä

  • En voi ymmärtää, miksi täällä on vielä yksitoista Nisse ketjua? Yksikään Nisse ketju ei ole poikinut aikuismaista ja sivistynyttä keskustelua, vaan pelkkiä haistatteluja puolin sun toisin.
    Minun viestejäni poistellaan oikein urakalla ja jopa availlaan ketjuja, kun ei äitin, isän sekä serkun voimalla tehdyt jatkuvat itkuvalitukset viestieni poistamisesta tehoa. Sitten, kun viestini on poistettu sukulaispoliisimiehen tekemän itkusupervalituksen johdosta, vaativat he taas uusia viestejäni poistettavaksi ja solvaavat minua. Todellisuudessa yksikään tekemäni viesti ei ole vaatinut poistamista, ne ovat kaikki täyttä asiaa taikka sitten huumoripläjäyksiä, toki kaikkia ei voi hymyilyttää, koska jotkut tahtovat VAIN VAINOTA!!! Ihmettelenkin, voidaanko tällaisten kielikello-solvaajien antaa toimia diktaattorin ottein ja hyökätä yksittäisen kirjoitteljian kimppuun täysillä?
    Nisse ketjut pois, niitä ei jaksa lukea, niissä on samat jutut kuin edellisissäkin Nisse jutuissa. Ne loukkaavat yksityisen kansalaisen identiteettiä ja ovat luonteeltaan solvaavia, eivätkä muuhun pyrikkään!!!

    Äänestä

  • Pekkala kirjoitti:

    En voi ymmärtää, miksi täällä on vielä yksitoista Nisse ketjua? Yksikään Nisse ketju ei ole poikinut aikuismaista ja sivistynyttä keskustelua, vaan pelkkiä haistatteluja puolin sun toisin.
    Minun viestejäni poistellaan oikein urakalla ja jopa availlaan ketjuja, kun ei äitin, isän sekä serkun voimalla tehdyt jatkuvat itkuvalitukset viestieni poistamisesta tehoa. Sitten, kun viestini on poistettu sukulaispoliisimiehen tekemän itkusupervalituksen johdosta, vaativat he taas uusia viestejäni poistettavaksi ja solvaavat minua. Todellisuudessa yksikään tekemäni viesti ei ole vaatinut poistamista, ne ovat kaikki täyttä asiaa taikka sitten huumoripläjäyksiä, toki kaikkia ei voi hymyilyttää, koska jotkut tahtovat VAIN VAINOTA!!! Ihmettelenkin, voidaanko tällaisten kielikello-solvaajien antaa toimia diktaattorin ottein ja hyökätä yksittäisen kirjoitteljian kimppuun täysillä?
    Nisse ketjut pois, niitä ei jaksa lukea, niissä on samat jutut kuin edellisissäkin Nisse jutuissa. Ne loukkaavat yksityisen kansalaisen identiteettiä ja ovat luonteeltaan solvaavia, eivätkä muuhun pyrikkään!!!

    Valita nyt ihmeessä lisää sitä surkeaa kohtaloasi, ei kai tuo nyt riitä mihinkään.

    Tottakai sinä olet puhtaasti sitä mieltä että viesteissäsi ei voi olla kerrassaan mitään syytä siihen palautteeseen mitä saa ja sinun viestejäsi ei voisi koskaan kukaan poistaa, vaan muut on vaan niin tyhmiä vainoajia...ethän sinä muunlaistakaan lopputulosta pystyisikään yksinkertaisesti päättelemään.

    Äänestä

Sensuuri pois! Jokaisella on oikeus mielipiteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pekkala kirjoitti:

Olemme joutuneet surullisin mielin katsomaan, kun palstaa on pilattu jatkuvasti toistuvilla Nissen solvauksilla. Samat tyypit jatkuvasti väittävät Nissen olevan syyllinen karmeaan tekoon, mitä hän ei tuomioistumen mielestäkään tehnyt.
Tuntuu monasti, ettei täällä muusta saakkaan kertoa kuin Nissestä ja häntä mustamaalataankin täällä rajusti.
Ihmettelen tällaista käytöstä aikuisilta ihmisiltä, jotka levittelevät aivan uskomattoman ilkeitä juttuja ihmisistä HEIDÄN OMILLA NIMILLÄÄN.
Lisäksi on kohtuutonta, että palstalla on pahimmillaan toistakymmentä Nissen solvausketjua, joiden ainoana tarkoituksena on mustamaalata jo viattomaksi todetun ja tapauksesta jo muutenkin kärsineen KUNNON ihmisen mainetta.
Koska Bodom on käsitelty ja aivan liian monta kertaa, eikö voitaisi tästä lähtien poistaa jokaikinen uusi Bodom juttu, koska asiasta ei kertakaikkiaan ole mitään uutta kerottavaa kenelläkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu