Tulisi vaatia, että myynnissä on oltava televisioita, joilla ei YLEn ohjelmia pysty katsomaan ja nämä olisivat televisioluvasta vapaita.
YLEttömiä televisiota
Sametti
6401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Semmoisia TV:itä,joiden virittimillä ei voisi hakea YLEn kanavia!Hyvä idis!Ja sitten kun näyttää tv-kyylälle jonkun ihme paperin siitä että todellakin kyseessä on tällainen töllö,niin olisi vapaa niiden YLEn haaskalintujen rahastusyrityksistä!Olisipa sellaisia telkkareita.Uskomatonta että pitäisi vielä maksaa sellaisista kanavista,joita ei edes katso.
Olisi toki suotavaa että esimerkiksi "Värin valta" -dokkarisarja tulis junttikanaville, tosin kaippa sielläkin vain sitten raivottaisiin kun leipä ja sirkushuvi puuttuu ja pitäisi oppia jotain asiaakin.
sellaisia töllöjä jossa ei ole koko hiton viritintä. Sen voisi sitten kytkeä vaikka DVD-soittimeen leffojen katselua varten.
Kyllä tällaisia on. Niitä ei vain välttämättä kutsuta televisioiksi. Televisiosta voi myös poistaa virittimen.
Ja TV-maksu muuten maksetaan siitä, että on mahdollisuus vastaanottaa TV-signaalia. Se ei ole maksu YLE:n kanavista.
> Ja TV-maksu muuten maksetaan siitä, että on
> mahdollisuus vastaanottaa TV-signaalia. Se ei ole
> maksu YLE:n kanavista.
Tuo on varsin outoa, sillä esimerkiksi maikkari maksaa tutuvia maksuja siitä, että saa lähettää ohjelmaa ja ohjelmien tekijänoikeudet tulevat maksetuksi mainoksilla.
Outoa se voi olla, mutta näin se on.