Värssy

sillä Sinussa näen itseni.
August Strindberg muuten oli ensimmäisiä, jotka huomasivat, että ihminen pakenee häpeämiään asioita päinvastaiseen nurkkaan.

Kyllä runosi oli kaunis ja fiini , mukavasti tuotu essii,mitä monast ihminen pohtii.

Rakkauest onkii puhuttu vast ikkään. tuommonen värsystäsi tuli mielee, et moni vanhemmite eppäilee aitoa rakkautta ,jos se vaik näyttäytys ,eppäilee onko se pyyteetöntä. nuorna semmonen epäilys ei tullu mieleenkää.

se on vahinko, et iän myötä ihminen tullee niin varovaiseks kaikessa,sillo saattaa käyvä rakkauen kanskin niin, et se mennee ohi.pitäs uskaltaa kokkee kaik tuleva ja aatella mikä ei tapa se vahvistaa.

nyt taian puhhuu taas läpiä päähän,kyl se taitaa olla niin et siin ei paljoo sananlaskut auta jos ihminen riutuu rakkauden puutteessa tai rakkaus on pettänyt.anteeksi.

mie tunnen saavani rakkautta hyvin paljo, kisut rakastaa minnuu niin mahottomasti, nytkii taas jaloissa, ko piti olla pari päivää piilossa vieraan pelossa.

kaik minun taimet rakastaa, sen näkkee ko ne kasvaa ja mikä ihmeellistä ,en koskaa oo näin aikasin saanu pelargooniaa kukkimaa, se on selvä rakkauen osotus hyvästä hoidosta ja halu tulla maailmaan iladuttamaan.oon antanu sille lisää päivää ,loiste putken alla.
annoin sille frederiikka nimen erään kirjottajan mukkaa ,hää ko on kukkiva kukkaistyttö.

omenapuille oon puhunu vuos kymmenii, mielestäin omenan kukkaa kauneutes ei voita mikkää.minul oli morsiuskimppuna kaksi vihkoa, jalmari oli hyvä tekemää vihkoja, toinen oli varalle kun toinen nuukahti.

se puu mistä morsius vihkokin on tehty on minun makuhuoneen ikkunan alla ja siit mie oon ain puuta kehunu. vuosien saatos puu on kallistunnu ikunaa kohen kuin ,näytöksen loppuessa kumartammaa ,yksi oksa hipoo ikkunaa ja se oksa kukkii joka vuos ensimmäisenä.

minulla on valokuva mis istun 80 luvun lopulla puun alla,jollo se viel oli suorassa. jalmarin kuoleman jälkee tuli paljo puhuttuu omenapuullekkin juttukaverin puutteessa.ikkää puulla on paljon, siin 70-80 voip olla enenmänkin,se oli jo sillo ko mie tulin emännäks.
puulla on viel matkaa maahan noin metrin verran,ennenko sen elämä päättyy, sillo se kumartaa viimesen kerran.

jos mie ossaisin kirjottasin ihan oman runon omenapuulle. kirjota anna-maija runoja ko noin hyvin osaat, mukava niitä on lukea,kiitos paljon.