Entinen poikaystävä

SEurustelin kerran itseäni nuoremman pojan kanssa
(ikäeroa 5,5) vuotta ja halveksin tätä kaveria
jonkin verran. Pidin häntä heikkona,
omahyväisenä, jne ja kehoitin häntä etsimään
ikäistään seuraa. No hän lopulta noudatti
kehotustani ja löysikin itseään nuoremman tytön
ja minua vain harmitti, kun hän kehuskeli sitten
minulle, että he ovat menneet kihloihin. Olisi
nyt voinut edes kiittää mielestäni, koska autoin
häntä löytämään sen tytön. Nyt vuosien päästä
näen toistuvasti unta tästä kaverista ja aina
niin, että koitamme tavata mutta sitten joku
toinen mies tulee siihen ja hän jää. Omituista
on, että en ajattele tätä kaveria kuin ehkä
kerran vuodessa ohimennen, mutta koska hän tulee
uniini, niin nyt on ollut pakko ajatella. Minusta
minulla ei pitäisi olla mitään
syyllisyydentunteitakaan tätä kaveria kohtaan,
koska autoin häntä löytämään tyttöystävän ja
autoin häntä opiskeluissa ja jopa maksoin hänelle
ne puhelut, jotka hän soitti minulle
(kaukopuhelut). En siis tiedä tehneeni hänelle
mitään pahaa, paitsi etten arvostanut häntä.

Miksi hän näin monen vuoden jälkeen tulee
uudelleen ja uudelleen uniini. Unen jälkeen
tunnelma on hyvin haikea ja tunnen menettäneeni
hänet. Sellaista tunnetta ei ole valveilla
ollessa ollut. Miksi siis unessa ja siitä
herättyä on niin haikea tunnelma? Tosin nyt
vanhempana olen ajatellut, että hän olisi
sittenkin tainnut olla minulle se Oikea, mutta en
ole osannut tuntea surua tms mutta unessa tunnen.
Mitä teen? Hän on varmasti jo naimisissa sen
tytön kanssa ja perheellinen jne. Minä taas olen
eronnut tässä välissä. Hän on uskossa ja minäkin
olen.
1282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mitä sille kuuluu niin pääset ongelmasta niin
olen itse tehny ja huomannu hyväks lääkkeeks

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haikea uni kirjoitti:

SEurustelin kerran itseäni nuoremman pojan kanssa
(ikäeroa 5,5) vuotta ja halveksin tätä kaveria
jonkin verran. Pidin häntä heikkona,
omahyväisenä, jne ja kehoitin häntä etsimään
ikäistään seuraa. No hän lopulta noudatti
kehotustani ja löysikin itseään nuoremman tytön
ja minua vain harmitti, kun hän kehuskeli sitten
minulle, että he ovat menneet kihloihin. Olisi
nyt voinut edes kiittää mielestäni, koska autoin
häntä löytämään sen tytön. Nyt vuosien päästä
näen toistuvasti unta tästä kaverista ja aina
niin, että koitamme tavata mutta sitten joku
toinen mies tulee siihen ja hän jää. Omituista
on, että en ajattele tätä kaveria kuin ehkä
kerran vuodessa ohimennen, mutta koska hän tulee
uniini, niin nyt on ollut pakko ajatella. Minusta
minulla ei pitäisi olla mitään
syyllisyydentunteitakaan tätä kaveria kohtaan,
koska autoin häntä löytämään tyttöystävän ja
autoin häntä opiskeluissa ja jopa maksoin hänelle
ne puhelut, jotka hän soitti minulle
(kaukopuhelut). En siis tiedä tehneeni hänelle
mitään pahaa, paitsi etten arvostanut häntä.

Miksi hän näin monen vuoden jälkeen tulee
uudelleen ja uudelleen uniini. Unen jälkeen
tunnelma on hyvin haikea ja tunnen menettäneeni
hänet. Sellaista tunnetta ei ole valveilla
ollessa ollut. Miksi siis unessa ja siitä
herättyä on niin haikea tunnelma? Tosin nyt
vanhempana olen ajatellut, että hän olisi
sittenkin tainnut olla minulle se Oikea, mutta en
ole osannut tuntea surua tms mutta unessa tunnen.
Mitä teen? Hän on varmasti jo naimisissa sen
tytön kanssa ja perheellinen jne. Minä taas olen
eronnut tässä välissä. Hän on uskossa ja minäkin
olen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu