PRK edessä

Hei.

Osaako joku PRK-leikkauksen käyneistä kertoa, miltä silmä tuntuvat tunnin tai kahden tunnin jälkeen leikkauksesta. Itse olen menossa leikkaukseen kolmen viikon päästä, kummatkin silmät operoidaan samalla kertaa. Leikkaus tehdään sadan kilometrin päässä kotoa ja joudun matkustamaan bussilla kotiin. Suositeltiin mukaan saattajaa, mutta sellaista en halua. Näenkö leikkauksen jälkeen kävellä bussiasemalle ja onko silmät heti niin valonarat, että niitä ei saa pidettyä auki edes aurinkolasit päässä? Silmät kyllä mahdollisesti särkevät ja vuotavat, mutta entä tuo näköpuoli? =)
91359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kävin itse maaliskuussa PRK;ssa ja suosittelen, että jos vaan mahdollista ottaisit saattajan mukaan ja mahdollisimman pikaiseen vaan omaan kotiin toipumaan. Yleensä heti leikkauksen jälkeen näkee jotenkin, mutta silmät on tosi valonarat, itse en pystynyt pitää silmiä auki aurinkolaseista huolimatta kotimatkalla. Itselläni silmät oli valon arat muutaman tunnin ajan leikkauksesta ja vettä valoi kokoajan. N. tunnin päästä kannattaa heti laittaa lisää kiputippoja ja ottaa särkylääkettä. Jotta kipu ei yltyisi "mahdottomaksi". Itselläni oli saattaja ja kotona olin tunnin operaation jälkeen. Muutaman tunnin olin pimeässä huoneessa ja nukuin. Ja otin heti särkylääkettä/kiputippoja, joten varsinaista kipua mulla ei ollut, mutta muuten hiukan kurja olo.

Äänestä

Mulla heti PRK leikkauksen ei ollut mitään isompia ongelmia. Olisin pystynyt ajamaan autolla kotiin. Valonarkuutta ei ollut ja näkö oli aika hyvä. Heti leikkauksen jälkeen annettiin kipulääkitys ja puudutus silmissä kesti pari tuntia. Tuskat ja vetistely alkoivat vasta seuraavan päivän aikana ja samalla näkö heikkeni muutamaksi päiväksi.

Onnittelut PRK:n valitsemisesta.

Äänestä

älä sen varaan laske että yksin kotiin selviät

Äänestä

Voiko joku kertoa ,sopiiko PRK-leikkaus jos kummassakin silmässä miinusta -4.25 ? soitin äsken esitutkimuksen ajanvaraukseen ja kysyin asiasta, mutta en saanut kunnollista vastausta.

Äänestä
  • Osassa paikkoja, kuten Eirassa suositellaan PRK:ta alle -4 silmille, osassa taas alle -6 silmille. 10v sittenhän tehdiin PRK:ta suurillekin miinuksille ja hyvin tuloksin. Mutta eiköhän ne joka paikassa sinulle Lasikia suosittele, koska sillä saadaan nyhdettyä tuplahinta, vaikka se tehdään ihan samoilla laitteilla kun PRK:kin.

    Äänestä

  • Mulla oli käytännössä juuri samat voimakkuudet linsseissä kun sulla ja halusin PRK:n. Lääkärillä ei asiaan ollut mitään esteitä. Arpisamentuma riski leikkauksen jälkeen on sitä pahempi mitä enemmän joudutaan leikkaamaan. Nyt 1kk ja 2kk kontrollissa silmissä ei ollut ongelmia tuon suhteen. Pieni huntu sinne kuulemma muodostuu lähes jokaisella PRK:n myötä, kuten oli mullakin, mutta se pitäisi siitä häipyä kuukausien myötä. Huntu pitäisi näkyä haloina ja pienentyneenä kontrastiherkkyytenä, mutta ne ole näitä havainnut omilla silmillä.

    Äänestä

  • diesell kirjoitti:

    Mulla oli käytännössä juuri samat voimakkuudet linsseissä kun sulla ja halusin PRK:n. Lääkärillä ei asiaan ollut mitään esteitä. Arpisamentuma riski leikkauksen jälkeen on sitä pahempi mitä enemmän joudutaan leikkaamaan. Nyt 1kk ja 2kk kontrollissa silmissä ei ollut ongelmia tuon suhteen. Pieni huntu sinne kuulemma muodostuu lähes jokaisella PRK:n myötä, kuten oli mullakin, mutta se pitäisi siitä häipyä kuukausien myötä. Huntu pitäisi näkyä haloina ja pienentyneenä kontrastiherkkyytenä, mutta ne ole näitä havainnut omilla silmillä.

    Kiitos vastauksista. Mietinkin juuri, että missähän lääkäri suostuu leikkaamaan PRK-menetelmällä -4.25-vahvuiset silmät pk-seudulla. En tarkoita nyt kallista Zyoptix-menetelmää, vaan halvempaa versiota (max.800€/silmä). Tai sitten pitää siirtää leikkausta ja säästää rahaa.

    Äänestä

  • harkitseva 3 kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Mietinkin juuri, että missähän lääkäri suostuu leikkaamaan PRK-menetelmällä -4.25-vahvuiset silmät pk-seudulla. En tarkoita nyt kallista Zyoptix-menetelmää, vaan halvempaa versiota (max.800€/silmä). Tai sitten pitää siirtää leikkausta ja säästää rahaa.

    Nyt on leikkaus tehty 4 päivää sitten. Näkö sumea mutta näen kuitenkin paremmin kuin ennen leikkausta. Kivut loppuivat eilen. Medilaserissa olin PRK:ssa.

    Äänestä

Tänään laseroitiin toinen silmä ja kipu on aika kova. Lääkkeeitä on menny ja kyllä tän kestää, muutaman päivän ja kokoajan sen pitäisi öievetä. Itsellä kun toinen silmä on kunnossa ja leikattavassa vain -1 hajataitto, niin ei mitään ongelmia kotiin menossa. ASun kyllä aika lähellä leikkauspaikkaa. Ei valonarkuutta pahasti, mutta tässä sitä vaan aurinkolasit päässä kirjotellaan. Näkö on huonompi kuin ennen leikkausta, mutta pakostakin on, koska silmän pinta vedetään pois ja silloin ei voi nähdä. Palanee hiljalleen viimestään puolessa vuodessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pupilli kirjoitti:

Hei.

Osaako joku PRK-leikkauksen käyneistä kertoa, miltä silmä tuntuvat tunnin tai kahden tunnin jälkeen leikkauksesta. Itse olen menossa leikkaukseen kolmen viikon päästä, kummatkin silmät operoidaan samalla kertaa. Leikkaus tehdään sadan kilometrin päässä kotoa ja joudun matkustamaan bussilla kotiin. Suositeltiin mukaan saattajaa, mutta sellaista en halua. Näenkö leikkauksen jälkeen kävellä bussiasemalle ja onko silmät heti niin valonarat, että niitä ei saa pidettyä auki edes aurinkolasit päässä? Silmät kyllä mahdollisesti särkevät ja vuotavat, mutta entä tuo näköpuoli? =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu