Raskasta

hei. Olemme yrittänet lasta nyt noin puoli vuotta. Epäsäännöllisen kierron vuoksi sain heti alkuun Terolut-reseptin. Olen kärsinyt kovin lyhyistä kuukautiskierroista jo vuosia. Olen nyt syönyt Teroja kp 16-25 jo puoli vuotta ja kuukautiset alkavat sitten 26. päivä kuin kello... Ahkerasta yrittämisestä huolimatta ei merkkiäkään raskaudesta. Ystävät ympärillä sikiävät samaan aikaan yksi toisensa jälkeen.

Onkin alkanut pelottamaan, että kuinka pitkä taival tästä on tulossa. En ole enää nuori, ja olen elänyt tämän kaiken ennenkin. Edellisessä suhteessa miehessä oli parantumaton vika, nyt emme toki ole vielä niin pitkällä. Edellistä lapsettomuutta kesti nelisen vuotta.

Tällä kertaa jotenkin tunnen, että minun kropassani ei ole kaikki kunnossa. Pelottaa, että saankohan koskaan lapsia, kun ei tässä enää olla niin nuoriakaan...

Onko kenelläkään muulla liian lyhyiden kiertojen ongelmaa? Voiko sitä hoitaa?
3589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Me on yritetty kolmisen vuotta lasta eikä sitä vain kuulu. Meidät on molemmat tutkittu eikä selittävää syytä ole löytynyt. Se on raskas asia mutta täältä saa vertaistukea, et ole yksin asian kanssa meitä on monta. Siihen sun vaivaan en voi vastata.

Äänestä

Söin kanssa terolutteja puolisen vuotta kun kierto oli kovin sekaisin, välillä 14 vrk välillä tosin jopa 45. Taustalta löytyi ettei näissä lyhyissä ja pitkissä kierroissa ainakaan ole ovulaatioita. Voi olla ettei ovulaatioita spontaanisti ole lainkaan. Ilmeisesti sen taustalla taas on pco. Nyt odotellaan lapsettomuus polille aikaa julkisella puolella, mutta siihen menee ainakin syksyyn. Todella raskaasti minä ainakin olen tämän ottanut, kun ei ole mitään varmuutta että saadaanko niitä ovulaatioita aikaan, mutta siihen ainakin hormonaalisia hoitokeinoja monia, mutta suositeltavaa on että ne toteutetaan uä valvonnassa, joten joudutaan odottamaan sitä polia, kun ei yksityiselle puolelle tällä hetkellä ole varaa.

Paljon tsemppiä sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naisex kirjoitti:

hei. Olemme yrittänet lasta nyt noin puoli vuotta. Epäsäännöllisen kierron vuoksi sain heti alkuun Terolut-reseptin. Olen kärsinyt kovin lyhyistä kuukautiskierroista jo vuosia. Olen nyt syönyt Teroja kp 16-25 jo puoli vuotta ja kuukautiset alkavat sitten 26. päivä kuin kello... Ahkerasta yrittämisestä huolimatta ei merkkiäkään raskaudesta. Ystävät ympärillä sikiävät samaan aikaan yksi toisensa jälkeen.

Onkin alkanut pelottamaan, että kuinka pitkä taival tästä on tulossa. En ole enää nuori, ja olen elänyt tämän kaiken ennenkin. Edellisessä suhteessa miehessä oli parantumaton vika, nyt emme toki ole vielä niin pitkällä. Edellistä lapsettomuutta kesti nelisen vuotta.

Tällä kertaa jotenkin tunnen, että minun kropassani ei ole kaikki kunnossa. Pelottaa, että saankohan koskaan lapsia, kun ei tässä enää olla niin nuoriakaan...

Onko kenelläkään muulla liian lyhyiden kiertojen ongelmaa? Voiko sitä hoitaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu